Soitti puissa elokuinen tuulen aaria.
Sinä tulit luokseni kuin neitsyt Maaria.
Yli metsän kurkoittuen myrskyn kurkku soi.
Soitti puissa murheellinen tuulen aaria.
Tuska kyti rinnassani hehkutaulana.
Mustat varjot polun poikki riippui paulana.
Soitti puissa elokuinen tuulen aaria.
Sinä tulit luokseni kuin neitsyt Maaria.
Sinä tulit luokseni kuin Herran lähetti,
sydämelles otit minut, hullun lapsesi --
ikuisuuden molekyylin, solun pienimmän.
Sinä tulit luokseni, sun Herra lähetti.
Nyt on syksy, luonto lähtee suven peijaisiin.
Kevään koitteessa se palaa, virkat mulle niin,
kun sa tulet luokseni, sä Herran lähetti,
sydämelles ottain minut, hullun lapsesi.
-- -- --
* * * * *
_Johannes Semper_ on julkaissut vv. 1917-1924 kolme runokirjaa
"Pierrot", "Jäljed liival" (Jäljet hiekalla) ja "Maa ja mereveersed
rytmid" (Maan- ja merenäärisiä rytmejä) sekä yhden novellikokoelman.
Semperin laulut ovat egosentrisiä. Hänen runoudestaan löytää harvoin
säkeitä, jotka eivät piirittäisi hänen omaa sydäntään ja jos löytää,
ovat säkeet melko marmorisia ja kylmiä. Tosin tällaisissakin saattaa
löytää eräänlaista kylmää ja marmorista kauneutta, varsinkin
vanhemmissa runoissa, joissa autot, autobussit ja telefoonilangat eivät
ole päässeet kansoittamaan niitä. Esim.