Sinä päivänä, jolloin rouva Bascomb oli irroittanut medaljonkinsa, hän
oli lakannut lukemasta raamattua ja rukoilemasta ennen maatamenoaan,
mutta iltaisin, sammutettuaan valon, hän usein makasi valveilla kauan
aikaa, aivot täynnä laajoja muodottomia mietelmiä, joiden kaltaisia
hänellä ei koskaan ollut päivän puuhaisina tunteina. Koska hän oli
ennen ollut hyvin ahkera raamatunlukija, tuntui hänestä luonnolliselta,
että sellaisen melkein aution mietiskelyn läpi usein nousi hänen
mieleensä jokin raamatunlause. Tavallisesti jokin Uuden Testamentin
eriskummainen, hämärä väite, jota hän ei ollut ymmärtänyt, mutta joka
jo lapsuudessa alkaneen toistamisen pakosta oli käynyt hänelle tutuksi.
Hän ei ymmärtänyt niitä nytkään samalla tavalla kuin muita aatteitaan.
Mutta pitkinä miettimisen hetkinä pimeässä hän ei enää ollut huolissaan
eikä ymmällä senvuoksi, ettei oikein ymmärtänyt näiden salattujen,
jyrkkien lauseiden merkitystä. Ehkä se hänen osansa, joka todella
ymmärsi ajatuksia, oli nukahtanut väsyneenä päivän vaivoista. Mutta se
hänen osansa, joka oli vielä hereillä, näytti katselevan äärettömän
kaukaa päivän tapahtumia ja outoa hehkua sanaryhmästä, joka oli yhtä
arvoituksellinen ja tarkoitukseton hänen järjelleen kuin loitsu,
mutta hänen ymmärryksensä pysyessä toimetonna valaisi häntä kuin
auringonpaiste.
_Mutta jos se kuolee, tuottaa se paljon hedelmiä.
Hän, joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen,
olkoon kaikkien käskyläinen.
Sillä joka tahtoo pelastaa henkensä, on sen kadottava._
Illalla sen jälkeen kun hän oli saanut tuntea sanomatonta iloa siitä,
että Ralph nojautui häneen, hän makasi vuoteessaan ajatellen tätä
onnea ja kokien sen toistamiseen. Hän oli hyvin väsynyt, niinkuin aina
iltaisin, ja unisuus sai piankin valtaansa hänen uupuneen ruumiinsa.
Samalla kun hänen tajuntansa turtui, vedettiin kuin verho hänen
silmiensä edestä. Ja kuitenkin hänen ruumiilliset silmänsä olivat
ummessa lyijynraskaina väsymyksestä.
Hän tunsi alkavan unen sumentavan ajatusten kirkkaita, teräviä reunoja,
ja sumentumisen ohella väistyi toinen verho hänen ymmärtämyksensä
tieltä. Hänen suljetut silmänsä näkivät selvemmin.
Ne näkivät hänen kerran vielä alkaneen rakastaa elämäänsä.