1. Saatuaan Ioonian nousemaan kapinaan Aristagoras siis kuoli tällä
tavoin. Mutta Miletoksen itsevaltias Histiaios sai Dareiokselta luvan
matkustaa ja saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Susasta kysyi Sardeen
käskynhaltija Artafrenes häneltä, mistä syystä hänen mielestään
ioonilaiset olivat tehneet kapinan. Histiaios ei sanonut tietävänsä
sitä ja ihmetteli tapahtumaa, ikäänkuin muka olisi ollut tietämätön
siitä, mitä oli tekeillä. Mutta Artafrenes, joka huomasi hänen
teeskentelevän ja täsmälleen tunsi kapinan syyn, lausui: "Tämän asian
laita on näin, Histiaios. Sinä se kengän ompelit, mutta Aristagoras
pisti sen jalkaansa."
2. Artafrenes viittasi näillä sanoilla kapinaan. Mutta Histiaios, joka
pelkäsi Artafreneen oivaltavan asianlaidan, lähti heti seuraavana yönä
karkuun merelle päin ja petti siten Dareios kuninkaan. Sillä vaikka hän
oli luvannut laskea valtansa alle suuren Sardo-saaren, otti hän vastaan
johdon ioonilaisten sodassa Dareiosta vastaan. Mutta kun hän oli
kulkenut Khiokseen, vangitsivat khiolaiset hänet, koska epäilivät hänen
Dareioksen toimesta valmistavan heitä vastaan joitakin kapinahankkeita.
Saatuaan tietää koko asianlaidan, että hän nimittäin oli vihollisissa
väleissä kuninkaan kanssa, he kuitenkin laskivat hänet vapaaksi.
3. Tällöin ioonilaiset kysyivät Histiaiokselta, minkä vuoksi hän niin
hartaasti oli kehoittanut Aristagorasta luopumaan kuninkaasta ja
tuottanut niin suuren onnettomuuden ioonilaisille. Mutta hän ei
paljastanutkaan heille todellista syytä, vaan sanoi heille, että
Dareios kuningas oli päättänyt siirtää foinikialaiset heidän maastaan
ja asettaa ne asumaan Iooniaan, ja ioonilaiset taas Foinikiaan; siitä
syystä hän muka oli lähettänyt viestejä. Kuninkaalla kyllä ei ollut
mitään sellaista mielessään, mutta sillä Histiaios kuitenkin säikähytti
ioonilaisia.
4. Senjälkeen Histiaios, käyttäen sanansaattajanaan Hermippos nimistä
miestä, joka oli kotoisin Atarneuksesta, lähetti kirjeitä Sardeessa
oleville persialaisille, jotka ennestään olivat hänen kanssaan
jutelleet kapinasta. Mutta Hermippos ei antanutkaan kirjeitä niille,
joiden luo oli lähetetty, vaan vei ja jätti kirjeet Artafreneen käsiin.
Saatuaan tietää kaiken, mitä oli tekeillä, tämä käski Hermippoksen
viedä ja antaa Histiaiokselta saamansa kirjeet niille, joille hän oli
saanutkin toimeksi viedä ne, mutta antaa hänelle itselleen ne
vastakirjeet, jotka persialaiset lähettivät Histiaiokselle. Kun nämä
siten tulivat paljastetuiksi, surmautti Artafrenes useita persialaisia.
5. Sardeessa tämä synnytti levottomuutta. Mutta Histiaioksen, joka
tässä toiveessaan oli pettynyt, veivät hänen omasta pyynnöstään
khiolaiset Miletokseen. Vaan iloissaan jo siitä, että olivat päässeet
Aristagoraasta, eivät miletolaiset suinkaan olleet halukkaita
vastaanottamaan toista itsevaltiasta maahansa, kun kerran olivat
saaneet maistaa vapautta. Ja kun nyt Histiaios yöllä koetti
väkivoimalla palata Miletokseen, haavoitti muuan miletolainen häntä
reiteen. Kun hän nyt joutui karkoitetuksi omasta maastaan, niin hän
saapui takaisin Khiokseen. Mutta koska hän ei voinut taivuttaa
khiolaisia antamaan hänelle laivoja, niin hän kulki Mytileneen ja
kehoitti lesbolaisia antamaan hänelle laivoja. Nämä miehittivätkin
kahdeksan kolmisoutua ja purjehtivat yhdessä Histiaioksen kanssa
Byzantioniin; sinne he asettuivat ja ottivat kiinni kaikki Pontoksesta
ulos purjehtivat laivat, paitsi niitä, jotka sanoivat tottelevansa
Histiaiosta.
6. Näin tekivät siis Histiaios ja mytileneläiset. Mutta itse Miletosta
odotettiin suuren meri- ja maasotajoukon lähestyvän. Persialaisten
sotapäälliköt olivat näet vetäytyneet yhteen ja muodostaneet yhden
leirin sekä marssivat Miletosta vastaan, pitäen muita kaupunkeja
vähäpätöisinä. Meriväestä olivat foinikialaiset innokkaimmat, ja
sotaretkeen ottivat osaa myös kyprolaiset, jotka vast'ikään olivat
kukistetut, sekä kilikialaiset ja egyptiläiset.
7. Nämä siis lähtivät sotaretkelle Miletosta ja muuta Iooniaa vastaan.
Mutta sen kuultuaan ioonilaiset lähettivät edusmiehensä Panionioniin.
Saavuttuaan mainittuun paikkaan ja neuvoteltuaan nämä katsoivat
parhaaksi olla kokoamatta mitään maasotajoukkoa persialaisia vastaan,
vaan olivat sitä mieltä, että miletolaisten itsensä oli suojeltava
muurejaan. Sitävastoin tuli heidän miehittää laivasto, jättämättä
kotiinsa yhtäkään laivaa, ja sen tehtyään mitä pikimmiten kokoontua
Ladeen, meren puolelta puolustaakseen Miletosta. Lade on nimittäin
vastapäätä Miletoksen kaupunkia sijaitseva pieni saari.
8. Tämän jälkeen saapuivat ioonilaiset miehitettyine laivoineen, ja
heidän kanssaan myös Lesboksessa asuvat aiolilaiset. Ja he järjestyivät
seuraavasti. Itäpuolisen siiven saivat miletolaiset itse, asettaen
kahdeksankymmentä laivaa. Heidän jälestään tulivat prieneläiset, tuoden
kaksitoista laivaa, ja myusilaiset, tuoden kolme laivaa. Myusilaisten
jälestä tulivat teolaiset seitsemällätoista laivalla, ja teolaisten
jälestä khiolaiset sadalla laivalla. Näiden viereen järjestettiin
erythraialaiset ja fokaialaiset, erythraialaiset asettaen kahdeksan
laivaa, fokaialaiset kolme. Fokaialaisten jälestä tulivat lesbolaiset,
tuoden seitsemänkymmentä laivaa. Viimeiseksi asetettiin samolaiset,
mukanaan kuusikymmentä laivaa läntiselle sivustalle. Kaikkien näiden
laivojen yhteinen luku teki kolmesataa viisikymmentäkolme kolmisoutua.
9. Nämä olivat ioonilaisten laivat, mutta barbarien laivojen luku oli
kuusisataa. Niin pian kuin viimemainitutkin saapuivat Miletoksen
alueelle, ja myös koko heidän maasotajoukkonsa oli läsnä, niin
persialaisten sotapäälliköt, saatuaan tietää ioonilaisten laivojen
määrän, alkoivat pelätä, etteivät voisi päästä voitolle ja että siten
eivät kykenisi valloittamaan Miletosta, koska eivät olleet merellä
mahtavia, ja lisäksi joutuisivat vaaraan Dareioksen puolelta kärsiä
jotakin pahaa. Tätä silmällä pitäen he kokosivat yhteen ioonilaisten
itsevaltiaat, jotka olivat paenneet Meediaan, senjälkeen kuin
miletolainen Aristagoras oli riistänyt heiltä vallan, ja jotka sillä
haavaa ottivat osaa sotaretkeen Miletosta vastaan. Ne, jotka näistä
olivat saapuvilla, he kutsuivat kokoon ja lausuivat heille näin:
"Ioonian miehet, nyt on jokaisella teistä tilaisuus osoittaa
palvelustaan kuninkaalle. Koettakaa nimittäin kukin eroittaa omat
maanmiehenne muusta liittolais-sotajoukosta. Esittäkää heille tämä ja
ilmoittakaa, että he eivät luopumisensa vuoksi tule kärsimään mitään
ikävyyttä, ei heidän pyhättönsä eikä omaisuutensa tule poltettavaksi,
eivätkä he tule saamaan osakseen sen ankarampaa kohtelua kuin tähänkään
asti. Mutta jos he eivät tätä tee, vaan kaikin mokomin tahtovat
taistella, niin sanokaa silloin heille ja uhatkaa, niinkuin todella
heidän tuleekin käymään, että heidät, jouduttuaan taistelussa
tappiolle, myydään orjiksi, että me teemme heidän poikalapsensa
kuohilaiksi, kuljetamme heidän neitosensa Baktraan ja annamme heidän
maansa muille."
10. Näin he lausuivat. Vaan ioonilaisten itsevaltiaat lähettivät kukin
yöllä sanan omaistensa luo. Mutta ne ioonilaiset, joiden tykö nämä
sanomat saapuivat, pysyivät lujina eivätkä taipuneet kavallukseen,
luullen kutkin, että persialaiset ilmoittivat tämän yksistään heille.
11. Tämä tapahtui heti senjälkeen kuin persialaiset olivat saapuneet
Miletoksen läheisyyteen. Kun sitten ioonilaiset olivat kerääntyneet
Ladeen, pidettiin siellä neuvotteluja, ja niissä kaiketi puhuivat
useatkin, mutta ennen muita fokaialainen päällikkö Dionysios, lausuen
näin: "Nyt, oi loonian miehet, on ratkaistava, pysymmekö vapaina, vai
joudummeko orjien, vieläpä karkulaisorjien kohtaloon. Siis, jos ette
tahdo karttaa vaivoja, on teillä ensi aluksi kyllä oleva kovia
kestettävänä, mutta sitten on teidän onnistuva voittaa vastustajanne ja
päästä vapaiksi. Mutta jos heittäydytte veltoiksi ja huolimattomiksi,
ei mielestäni ole mitään toivoa siitä, että pääsette kärsimästä
kuninkaan puolelta rangaistusta kapinastanne. Vaan totelkaa minua ja
uskokaa itsenne minun haltuuni. Ja jos jumalat noudattavat kohtuutta,
niin lupaan teille, että joko viholliset eivät ollenkaan yhdy
käsikähmään tai, jos sen tekevät, joutuvat he aivan alakynteen."
12. Tämän kuultuaan ioonilaiset antautuivat Dionysioksen johdon
alaisiksi. Mutta tämä käski laivojen kulkea jonossa toinen toisensa
jälestä, ja aina kun hän antoi niiden purjehtia toistensa välitse ja
siihen käytti soutajia, hän antoi myös merisotilasten olla aseissa.
Muun osan päivää hän piti laivat ankkurissa, ja ioonilaiset saivat olla
työssä koko päivän. Seitsemän päivän ajan he tottelivat ja tekivät,
mitä käskettiin. Mutta kahdeksantena päivänä ioonilaiset,
tottumattomina sietämään semmoisia vaivoja ja uupuneina rasituksista ja
päivän paahteesta, sanoivat toisilleen näin: "Ketä jumaluutta vastaan
olemme rikkoneet, kun meidän täytyy kestää tämmöistä? Olimmehan
mielettömiä ja järkeä vailla, kun uskoimme itsemme fokaialaisen
kerskurin huostaan, joka tuo muassaan vain kolme laivaa. Mutta saatuaan
meidät valtaansa hän tuottaa meille korvaamatonta vahinkoa, ja jo ovat
monet meistä sairastuneet, ja monen tulee nähtävästi käymään samoin.
Parempi on meidän kärsiä vaikka mitä hyvänsä kuin tätä kurjuutta, ja
mieluummin tulee meidän odottaa orjuutta, oli se minkälainen tahansa,
kuin kärsiä tätä tilaa. Niinpä siis, täst'edes älkäämme enää totelko
häntä!" Niin he sanoivat, ja kohta tämän jälkeen ei kukaan tahtonut
totella Dionysiosta, vaan maasotajoukon tavoin he iskivät saaressa
telttansa maahan ja pysyttelivät varjossa eivätkä tahtoneet nousta
laivoihin ja suorittaa meriharjoituksia.
13. Huomattuaan ioonilaisten tekevän näin punnitsivat samolaisten
päälliköt niitä ehtoja, joita Aiakes, Sylosonin poika, oli
persialaisten käskystä tarjonnut, pyytäessään heitä luopumaan
ioonilaisten liittolaisuudesta. Niinpä, koska samolaiset huomasivat,
kuinka suuri epäjärjestys vallitsi ioonilaisten keskuudessa, ja koska
heistä niinikään oli ilmeistä, että heidän oli mahdoton voittaa
kuninkaan mahtia, niin he hyväksyivät ehdoitukset. He näet ymmärsivät
hyvin, että joskin he voittaisivat sillä haavaa uhkaavan laivaston,
heillä kohta tulisi olemaan edessään viittä vertaa suurempi. Heti kun
he siis näkivät, että ioonilaiset eivät tahtoneet esiintyä kunnon
miesten tavoin, ottivat he siitä tekosyyn ja katsoivat edulliseksi
pelastaa niin hyvin pyhättönsä kuin yksityisomaisuutensa. Ja se Aiakes,
jolta samolaiset olivat vastaanottaneet yllämainitut ehdot, oli Aiakeen
pojan, Sylosonin, poika ja oli, Samoksen itsevaltiaana ollessaan,
miletolaisen Aristagoraan toimesta menettänyt hallituksensa, samoinkuin
muutkin Ioonian itsevaltiaat.
14. Kun siis foinikialaiset silloin purjehtivat kohti, toivat myös
ioonilaiset laivansa esille. Mutta siitä perin, kuin he tulivat lähelle
toisiaan ja iskivät yhteen, en saata täsmälleen kuvailla, ketkä
ioonilaisista tässä meritaistelussa esiintyivät pelkureina, ja ketkä
kelpomiehinä. He syyttävät näet toisiaan. Kerrotaanpa, että tällöin
samolaiset, niinkuin sovittu oli Aiakeen kanssa, nostivat purjeensa ja
purjehtivat taistelurintamasta pois Samokseen, lukuunottamatta
yhtätoista laivaa. Näiden kolmisoutujen päällysmiehet pysyivät
paikoillaan ja tottelematta ylipäälliköitä suorittivat meritaistelun.
Ja tämän teon tähden salli samolaisten neuvosto heidän nimensä ynnä
kunkin isännimen piirrettäväksi patsaaseen, koska olivat olleet kunnon
miehiä; ja tämä patsas on torilla. Mutta nähdessään vierustoveriensa
pakenevan tekivät lesbolaisetkin samoin kuin samolaiset. Ja samalla
tavoin tekivät myös useimmat ioonilaiset.
15. Mutta niitten joukosta, jotka jäivät meritaisteluun, saivat
khiolaiset kestää kovimmat vauriot, he kun tekivät loistavia urotöitä
eivätkä tahallaan käyttäytyneet pelkurimaisesti. Heillä oli näet,
niinkuin ennemmin jo on mainittu, sata laivaa, ja jokaisessa niistä oli
miehistönä neljäkymmentä valiomiestä heidän joukostaan. Vaikka he nyt
näkivät useimpien liittolaisten pettävän, eivät he katsoneet asiakseen
esiintyä yhtä raukkamaisesti, vaan jääden vain muutamien harvojen
liittolaisten kanssa taisteluun he murtautuivat vihollislaivaston läpi
ja taistelivat, kunnes olivat vallanneet useita vihollisten laivoja ja
kadottaneet enimmät omistaan.
16. Jälellejääneillä laivoillaan khiolaiset pakenivat omaan maahansa.
Mutta ne khiolaiset, joiden laivat saamistaan vammoista olivat tulleet
kelpaamattomiksi, pakenivat, kun heitä ajettiin takaa, Mykaleen. Maihin
laskettuaan he jättivät laivansa sinne ja kulkivat itse jalan
mannermaata myöten. Mutta samotessaan tunkeutuivat khiolaiset Efesoksen
alueelle. Ja koska he saapuivat yöllä, ja sikäläiset naiset parhaillaan
viettivät Thesmoforia juhlaa, luulivat efesolaiset, jotka eivät ennen
olleet kuulleet khiolaisten kohtalosta ja nyt näkivät sotajoukon
hyökänneen heidän maahansa, varmasti, että ne olivat rosvoja, jotka
tahtoivat ahdistaa heidän naisiaan. Niinpä he miehissä riensivät avuksi
ja tappoivat khiolaiset.
17. Semmoisen kohtalon siis nämä saivat. Mutta kun fokaialainen
Dionysios sai tietää, että ioonilaisilta oli kaikki mennyt hukkaan,
niin hän vallattuaan kolme vihollislaivaa purjehti tiehensä, mutta ei
enää Fokaiaan, hyvin tietäen, että se, yhdessä muun Ioonian kanssa, oli
joutuva orjuuteen. Hän purjehti nimittäin oikopäätä Foinikiaan, ja
upotettuaan siellä joukon rahtilaivoja mereen ja anastettuaan paljon
rahaa hän läksi Sikeliaan, josta käsin hän harjoitti merirosvoutta
karkhedonilaisia ja tyrsenejä, mutta ei ketään helleeniä vastaan.
18. Sittenkuin persialaiset meritaistelussa olivat voittaneet
ioonilaiset, saartoivat he Miletoksen maan ja meren puolelta, kaivoivat
puhki muurien perustat ja kuljettivat niiden luo kaikenmoisia
piirityskoneita. Ja kuudentena vuotena Aristagoraan kapinasta he
kokonaan valloittivat kaupungin ja tekivät sen asukkaat orjiksi, niin
että näiden kohtalo tuli aivan sellaiseksi kuin Miletosta koskevassa
oraakelilauseessa oli sanottu.
19. Sillä kun argolaiset Delfoissa olivat kysyneet neuvoa, miten
pelastaisivat oman kaupunkinsa, annettiin yhteinen oraakelivastaus,
joka varsinaisesti koski argolaisia itseänsä, mutta jossa samalla oli
miletolaisiakin tarkoittava lisäys. Argolaisia koskevan osan aion
mainita, kun ehdin siihen kohtaan kertomustani. Mutta se vastaus, mikä
annettiin miletolaisille, huolimatta siitä, että nämä eivät olleet
saapuvilla, kuului näin:
"Silloin, sa häijyjen juonten nostaja, korska Miletos,
runsautes monen ruokana lie, jaloriistana joukkoin,
vaimojes pestävä jalkoja miesten tuuheatukkain,
muiden hoidettavaksi mun templini jää Didymassa."
Tämä kohtalo tuli miletolaisten osaksi silloin, kun heidän useimmat
miehensä saivat surmansa pitkätukkaisten persialaisten kädestä, heidän
vaimonsa ja lapsensa joutuivat orjiksi, ja Didymassa oleva pyhä alue
temppeleineen ja ennuspaikkoineen ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ja
tässä pyhätössä säilytetyistä aarteista olen usein muissa paikoin
kertomustani maininnut.
20. Miletolaiset vangit vietiin sitten Susaan. Ja kuningas Dareios pani
heidät asumaan niinsanotun Punaisen meren rannalla sijaitsevaan
Ampe-kaupunkiin, jonka ohi Tigris-joki virtaa laskiessaan mereen. Mutta
muuten hän ei tehnyt heille mitään pahaa. Miletoksen kaupungin ja sen
osan sikäläistä aluetta, joka on tasankoa, persialaiset itse pitivät
hallussaan, mutta ylämaan he antoivat Pedasoksen kaarilaisille
asuttavaksi.
21. Kun tämä onnettomuus persialaisten puolelta kohtasi miletolaisia,
eivät sybarilaiset, jotka, kadotettuaan oman kaupunkinsa, asuivat
Laoksessa ja Skidroksessa, maksaneet heille samalla mitalla. Sillä
silloin kun krotonilaiset olivat valloittaneet Sybariin, leikkasivat
kaikki miletolaiset järjestänsä hiuksensa ja murehtivat suuresti. Nämä
kaupungit olivat nimittäin kaikista kaupungeista, joita me tunnemme,
läheisimmissä kestiystävyyssuhteissa keskenään. Vallan toisin
käyttäytyivät atenalaiset. Nämä osoittivat näet Miletoksen valloituksen
johdosta monella muotoa haikeata suruaan. Niinpä kun Frynikhos esitti
"Miletoksen valloitus" nimistä näytelmäänsä, purskahtivat katsojat
kyyneliin; ja atenalaiset tuomitsivat hänet maksamaan tuhat drakhmaa,
koska hän heidän mielestään oli muistuttanut heitä heidän omista
onnettomuuksistaan, ja he sääsivät, ettei kukaan enää saisi ottaa tätä
näytelmää esitettäväksi.
22. Miletos jäi nyt tyhjäksi miletolaisista. Mutta ne samolaiset,
joilla oli jotakin omaisuutta, eivät ensinkään olleet tyytyväisiä
siihen, mitä heidän omat päällikkönsä olivat tehneet meedialaisten
hyväksi. Siksi he heti meritaistelun jälkeen, ennenkuin vielä
hallitsija Aiakes oli saapunut heidän maahansa, päättivät perustaa
siirtolan eikä jäädä odottamaan persialaisia ja joutua Aiakeen orjiksi.
Sikelian zanklelaiset lähettivät nimittäin juuri samaan aikaan
sanansaattajia Iooniaan ja kutsuivat ioonilaisia saapumaan Kaleakteen,
koska tahtoivat sinne perustaa ioonilais-kaupungin. Tämä niinsanottu
Kaleakte (s.o. "Kaunoranta") on sikelialaisten oma, sijaiten siinä
osassa Sikeliaa, joka on vastapäätä Tyrseniaa. Kun nyt siis
zanklelaiset kutsuivat ioonilaisia, laittautuivat näistä ainoastaan
samolaiset matkaan, ja heidän kerallaan miletolaiset pakolaiset.
Sillävälin sattui seuraava tapaus.
23. Samolaiset saapuivat matkallaan Sikeliaan epizefyriläisten
lokrilaisten luo. Siihen aikaan piirittivät parhaillaan zanklelaiset
ynnä heidän Skythes niminen kuninkaansa erästä sikelialaisten
kaupunkia, jonka he tahtoivat valloittaa. Saatuaan tietää tämän ryhtyi
Regionin itsevaltias Anaxilaos, joka silloin oli riidassa zanklelaisten
kanssa, keskusteluihin samolaisten kera ja vakuutti heille, että tuli
jättää sikseen Kaleakte, jonne he olivat matkalla, mutta sensijaan
ottaa haltuunsa miehistä tyhjäksi jäänyt Zankle. Samolaiset noudattivat
neuvoa ja ottivat haltuunsa Zanklen. Mutta niin pian kuin zanklelaiset
kuulivat, että heidän kaupunkinsa oli vallattu, riensivät he sitä
puolustamaan ja kutsuivat avukseen Gelan itsevaltiaan Hippokrateen.
Tämä näet oli heidän liittolaisensa. Vaan kun Hippokrates
sotajoukkoineen todella oli tullut heidän avukseen, vangitsi hän
zanklelaisten yksinvaltiaan Skytheen, koska tämä juuri oli ollut
syypäänä kaupungin menetykseen, sekä hänen veljensä Pythogeneen, ja
lähetti heidät Inyx-kaupunkiin. Mutta muut zanklelaiset hän jätti
samolaisten haltuun, joitten kanssa hän teki sopimuksen ja
molemminpuolisen valaliiton. Ja samolaiset määräsivät Hippokrateelle
palkaksi kaikesta kaupungissa olevasta irtaimistosta ja kaikista
orjista puolet, ja lisäksi kaiken, mikä oli maaseudulla. Itse hän
vangitsi useimmat zanklelaisista ja kohteli heitä orjina, mutta
kolmesataa heidän johtomiestään hän jätti samolaisten tapettaviksi.
Tätä eivät samolaiset kuitenkaan tehneet.
24. Mutta zanklelaisten yksinvaltias Skythes karkasi Inyxistä Himeraan,
josta hän saapui Aasiaan ja matkasi Dareios kuninkaan tykö. Ja Dareios
piti häntä oikeamielisimpänä kaikista ihmisistä, jotka Hellaasta olivat
hänen luokseen tulleet. Sillä saatuaan kuninkaalta luvan lähteä
Sikeliaan hän saapui sinne, mutta tuli jälleen takaisin Dareioksen luo
ja eleli siellä suuressa onnessa, kunnes hän vanhuuttaan kuoli
Persiassa. -- Siten samolaiset pääsivät vapaiksi meedialaisten vallasta
ja saivat vaivatta haltuunsa kauniin Zanklen kaupungin.
25. Miletoksen omistamisesta suoritetun meritaistelun jälkeen
toimittivat foinikialaiset persialaisten käskystä takaisin Samokseen
Aiakeen, Sylosonin pojan, jota he pitivät arvossa hänen suurten
palvelustensa vuoksi. Niistä, jotka kapinallisesti olivat luopuneet
Dareioksesta, olivat samolaiset ainoat, joitten kaupunkia ja pyhättöjä
ei poltettu, ja se tapahtui siksi, että heidän laivansa lähtivät pois
meritaistelusta. -- Ja heti Miletoksen valloitettuaan persialaiset
ottivat haltuunsa Kaarian, jolloin muutamat kaupungit vapaaehtoisesti
alistuivat; mutta toiset taas persialaiset saattoivat valtaansa
väkivoimalla.
26. Niin oli siis tämän asian laita. Mutta miletolaisen Histiaioksen
oleskellessa Byzantionin seuduilla ryöstellen ioonilaisten
kuormalaivoja, niiden purjehtiessa ulos Pontoksesta, ilmoitettiin
hänelle Miletoksen kohtalo. Silloin hän uskoi Hellespontoksen asiat
abydolaiselle Bisalteelle, Apollofaneen pojalle, mutta purjehti itse,
mukanaan lesbolaisia, Khiokseen. Ja kun khiolaisten vartiojoukko ei
laskenut häntä lähelle, iski hän niinsanotussa Koilaissa (s.o.
"Luolissa") Khioksen alueella yhteen heidän kanssaan. Khiolaisista
Histiaios surmasi useita, ja muut, jotka meritaistelussa olivat
kärsineet suurta vauriota, hän lesbolaisten keralla kukisti, lähtien
liikkeelle Khioksen Polikhnesta.
27. Tavallisestihan sattuu enteitä, silloin kun on tulossa suuria
onnettomuuksia joko jollekin kaupungille tai kansalle. Niinpä
khiolaisillekin oli sitä ennen sattunut suuria ennemerkkejä. Ensiksi
näet, kun he olivat lähettäneet Delfoihin sata nuorukaista käsittävän
kuoron, oli ainoastaan kaksi niistä palannut, koska rutto oli temmannut
ja vienyt pois muut yhdeksänkymmentäkahdeksan. Toiseksi sattui samoihin
aikoihin, vähää ennen meritaistelua, että kouluhuoneen katto sortui
ja putosi lukevien poikien päälle sillä seurauksella, että
sadastakahdestakymmenestä lapsesta yksi ainoa pääsi pakoon. Nämä merkit
jumala antoi heille. Kohta senjälkeen suoritettiin meritaistelu,
joka mursi kaupungin, ja meritaistelun jälkeen tuli Histiaios
lesbolais-joukkoineen. Ja kun nyt khiolaiset olivat kärsineet näin
suuria vaurioita, niin hän vaivatta kukisti heidät.
28. Sieltä Histiaios teki sotaretken Thasosta vastaan, muassaan suuri
luku ioonilaisia ja aiolilaisia. Hänen parhaillaan piirittäessään
Thasosta tuli viesti, että foinikialaiset purjehtivat Miletoksesta
muuta Iooniaa vastaan. Saatuaan tietää sen hän jätti hävittämättä
Thasoksen, mutta kiiruhti itse Lesbokseen muassaan koko sotajoukkonsa.
Mutta koska hänen sotajoukkonsa kärsi nälkää, niin hän kulki
Lesboksesta meren poikki mannermaahan, korjatakseen viljan sekä
Atarneuksesta että Kaikoksen kedolta Mysiassa. Näillä paikoin sattui
olemaan persialainen Harpagos, melkoisen suuren sotajoukon päällikkönä.
Kun nyt Histiaios astui maihin, iski Harpagos hänen kanssaan yhteen,
otti hänet vangiksi ja tuhosi enimmän osan hänen sotajoukkoaan.
29. Ja Histiaios vangittiin seuraavalla tavalla. Taistellessaan
persialaisia vastaan Malenessa Atarneuksen alueella kamppailivat
helleenit kauan aikaa, mutta sitten lähti ratsuväki liikkeelle ja
hyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja ratsuväki ratkaisi asian. Silloin,
helleenien kääntyessä pakosalle, Histiaios, joka ei luullut kuninkaan
tämän uuden rikoksen vuoksi häntä surmaavan, turvautui tämmöiseen
pelkuruuteen. Kuu näet hänen paetessaan muuan persialainen mies otti
hänet kiinni ja juuri tarttui häneen pistääkseen hänet kuoliaaksi, niin
hän persiankielellä ilmaisi olevansa miletolainen Histiaios.
30. Ja jos hän nyt jouduttuaan vangiksi olisi viety ja saatettu Dareios
kuninkaan tykö, ei hän minun luullakseni olisi kärsinyt mitään pahaa,
vaan kuningas olisi antanut anteeksi hänen rikoksensa. Mutta juuri tätä
estääkseen ja jottei hän pujahtaisi tiehensä ja jälleen saavuttaisi
kuninkaan luona suurta vaikutusta, seivästyttivät Sardeen käskynhaltija
Artafrenes ja Histiaioksen vangitsija Harpagos, heti kun hänet oli
tuotu Sardeeseen, siellä hänen ruumiinsa, mutta pään he palsamoivat ja
lähettivät Dareios kuninkaalle Susaan. Saatuaan tästä tiedon Dareios
nuhteli niitä, jotka olivat sen tehneet, etteivät olleet elävänä
tuoneet Histiaiosta hänen eteensä. Ja hän käski pestä ja koristella pään
sekä haudata sen, ikäänkuin se olisi ollut miehen, joka oli tehnyt
suuria palveluksia sekä hänelle itselleen että persialaisille.
31. Näin kävi Histiaioksen. Mutta kun persialaisten merivoima, joka oli
talvehtinut Miletoksen seuduilla, seuraavana vuonna lähti vesille, niin
se vaivatta valtasi mannermaan ääressä olevat saaret, Khioksen,
Lesboksen ja Tenedoksen. Ja joka kerta kun barbarit valloittivat jonkun
saaren, panivat he aina toimeen ihmisajon. Ja he panevat sen toimeen
tällä tavalla. He tarttuvat toinen toisensa käteen ja muodostavat
ketjun, joka ulottuu pohjoisesta etelään, merestä mereen, ja sitten he
kulkevat kautta koko saaren pyydystämässä ihmisiä. He valtasivat
niinikään mannermaallakin olevat ioonilaiset kaupungit, vaikka eivät
siellä panneet toimeen ihmisajoa; se näet ei käynyt päinsä.
32. Tällöin persialaisten päälliköt eivät jättäneet täyttämättä niitä
uhkauksia, joita olivat lausuneet ioonilaisille, silloin kun nämä
asettuivat leiriin heitä vastaan. Sillä niin pian kuin he olivat
saaneet valtaansa kaupungit, valitsivat he hyvännäköisimmät pojat,
salvoivat nämä ja tekivät heidät miehistä kuohilaiksi. Ja he
kuljettivat kauniimmat neidot kuninkaalle. Näin he tekivät ja polttivat
kaupungit pyhättöineen. Siten ioonilaiset kolmannen kerran joutuivat
orjuuteen, ensimäisen kerran lyydialaisten ja nyt kaksi kertaa
peräkkäin persialaisten.
33. Mutta laivasto lähti Iooniasta ja valloitti kaikki ne
Hellespontoksen ääreiset paikat, jotka salmen suuhun purjehdittaessa
jäävät vasemmalle kädelle. Sillä oikealla puolella sijaitsevat paikat
olivat persialaiset itse saattaneet maan puolelta valtaansa. Europan
puolella ovat Hellespontoksen alueella seuraavat paikat: Khersonesos,
jossa on lukuisasti kaupunkeja, Perinthos, Traakiassa olevat
linnoitukset, Selymbria ja Byzantion. Byzantionilaiset ja heitä
vastapäätä asuvat kalkhedonilaiset puolestaan eivät jääneet odottamaan
foinikialaisten tuloa, vaan jättivät kotinsa, läksivät menemään Pontos
Euxeinokseen ja asettuivat asumaan Mesambrian kaupunkiin. Mutta
poltettuaan nämä luetellut paikat foinikialaiset kääntyivät
Prokonnesoksen ja Artaken puoleen, ja jätettyään nekin liekkien valtaan
he purjehtivat jälleen Khersonesokseen hävittääkseen muutkin kaupungit,
joitten luo edellisellä kerralla olivat laskeneet maihin, mutta
jättäneet ne ryöstämättä. Vaan Kyzikoksen luo eivät he ollenkaan
purjehtineet. Kyzikolaiset olivat nimittäin itse jo ennen
foinikialaisten tuloa Pontos Euxeinokseen joutuneet kuninkaan
vallanalaisuuteen ja tehneet sopimuksen Daskyleionin käskynhaltijan
Oibareen, Megabazoksen pojan, kanssa.
34. Ja foinikialaiset ottivat haltuunsa kaikki muut Khersonesoksen
kaupungit, paitsi Kardian kaupunkia. Niitten valtiaana oli siihen
saakka ollut Miltiades, Kimonin poika, Stesagoraan pojanpoika, ja
niiden hallituksen oli aikaisemmin saanut Miltiades, Kypseloksen poika,
seuraavalla tavalla. Mainittu Khersonesos oli traakialaisten dolonkien
hallussa. Kun nyt apsintholaiset sodalla ahdistivat näitä dolonkeja,
niin jälkimäiset lähettivät kuninkaansa Delfoihin kysymään neuvoa
oraakelilta. Ja Pytia julisti heille, että heidän tuli tuoda
uutisasukkaana maahansa se, joka, heidän mennessään pois pyhätöstä,
ensiksi kutsuisi heitä vieraiksi. Ja mennessään dolonkit kulkivat pyhää
tietä myöten Fokiin ja Boiotian kautta.
36. Ja kun ei kukaan kutsunut heitä, niin he kääntyivät Atenaan päin.
Atenassa oli tosin siihen aikaan kaikki valta Peisistratoksen käsissä,
mutta mahtava oli myös Miltiades, Kypseloksen poika. Hän kuului näet
huoneeseen, joka piti nelivaljakkoa, ja polveutui alkujaan Aiakoksesta
ja Aiginasta, mutta myöhempien polvien kautta hän oli atenalainen,
koska Aiaan poika Filaios oli ensimäinen mainitun huoneen jäsen, joka
tuli atenalaiseksi. Tämä Miltiades istui kerran pylväspihassaan, kun
hän näki dolonkien kulkevan ohi yllään ulkomainen puku ja kädessä
keihäät. Silloin hän huusi heille, ja kun he olivat tulleet saapuville,
tarjosi hän heille majapaikkaa ja kestitystä. He suostuivat siihen,
saivat häneltä kestitystä ja ilmoittivat hänelle koko ennuslauseen. Ja
sen tehtyään he pyysivät häntä noudattamaan jumalan kehoitusta.
Miltiades suostui kohta ehdoitukseen, kyllästynyt kun oli
Peisistratoksen hallitukseen ja koska ei tahtonut olla hänen tiellään.
Kohta hän laittautui Delfoihin kysyäkseen oraakelilta, tuliko hänen
tehdä se, mitä dolonkit häneltä pyysivät.
36. Kun Pytiakin kehoitti siihen, otti Miltiades, Kypseloksen poika,
joka sitä ennen Olympiassa oli saanut voiton, silloin mukaansa jokaisen
atenalaisen, joka tahtoi ottaa osaa retkeen, purjehti yhdessä dolonkien
kanssa ja otti haltuunsa maan. Ja ne, jotka olivat vieneet hänet
mukanaan, asettivat hänet itsevaltiaaksensa. Ja ensiksi hän eroitti
Khersonesoksen kannaksen Kardian kaupungista Paktyeen menevällä
muurilla, jotteivät apsintholaiset voisi heitä vahingoittaa
hyökätessään heidän maahansa. Mainitun kannaksen leveys on
kuusineljättä stadionia. Mutta tämän kannaksen sisäpuolella on koko
Khersonesos neljänsadankahdenkymmenen stadionin pituinen.
37. Rakennettuaan siis muurin Khersonesoksen kannakselle ja torjuttuaan
sillä tavoin apsintholaiset hän ensiksi sitten aloitti sodan
lampsakolaisia vastaan. Ja siinä lampsakolaiset olivat väijyksissä ja
ottivat hänet vangiksi. Mutta Miltiades oli rakas lyydialaiselle
Kroisokselle. Niinpä tämä, saatuaan tietää asian, lähetti sanan
lampsakolaisille ja käski heidän laskea Miltiadeen vapaaksi. Jolleivät
he sitä tekisi, niin hän uhkasi juuria myöten hävittää heidät kuin
petäjän. Lampsakolaiset arvailivat sinne tänne, mitä Kroisoksen uhkaus
tarkoitti, kun hän sanoi juuria myöten hävittävänsä heidät kuin
petäjän. Vihdoin sen sitten älysi muuan vanhemmista ja sanoi, niinkuin
totuus oli, että petäjä on kaikista puista ainoa, joka kerran hakattuna
ei enää työnnä mitään vesaa, vaan kuolee lopen. Peläten Kroisosta
lampsakolaiset vapauttivat ja laskivat pois Miltiadeen.
38. Tämä siis pääsi Kroisoksen avulla pois, mutta kuoli senjälkeen
lapsetonna, jätettyään hallituksen ja varansa Stesagoraalle, Kimonin
pojalle, joka Kimon oli hänen veljensä äidin puolelta. Ja
khersonesolaiset uhraavat hänelle, kuten tapa on uhrata uutisasutuksen
perustajalle, ja panevat toimeen hänen muistokseen ratsu- ja
voimistelukilpailuja, joihin ei yksikään lampsakolainen saa ottaa
osaa. Mutta sodassa lampsakolaisia vastaan sattui, että Stesagoraskin
kuoli lapsetonna; häntä iski nimittäin prytaneionissa kirveellä päähän
mies, joka väitti karanneensa hänen puolelleen, mutta tositeossa oli
hänen kiivain vihollisensa.
39. Kun Stesagoraskin tällä tavoin oli kuollut, lähettivät
peisistratidit Miltiadeen, Kimonin pojan ja kuolleen Stesagoraan
veljen, kolmisoudussa matkaan ottamaan haltuunsa hallituksen
Khersonesos-niemellä. Nämä olivat jo Atenassakin tehneet hänelle hyvää,
ikäänkuin eivät muka olisi mitään tienneet hänen isänsä kuolemasta,
josta minä toisessa yhteydessä aion kertoa. Saavuttuaan Khersonesokseen
Miltiades pysytteli kotosalla, silminnähtävästi kunnioittaakseen
veljensä Stesagoraan muistoa. Saatuaan tietää sen kokoontuivat
khersonesolaiset joka taholta ja saapuivat yhteisesti lausumaan
osanottoaan; mutta Miltiades vangitsi heidät. Sitten hän otti haltuunsa
Khersonesoksen ja elätti viittäsataa palkkasoturia sekä nai
traakialaisten kuninkaan Oloroksen tyttären Hegesipylen.
40. Mainittu Miltiades, Kimonin poika, oli juuri äsken tullut
Khersonesokseen, mutta hänen sinne tultuaan kohtasivat häntä vielä
ankarammat vastukset kuin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä
kohdanneet. Kolmantena vuotena sitä ennen hänen oli täytynyt paeta
skyytejä. Paimentolaisskyytit olivat näet Dareios kuninkaan
kiihoittamina kerääntyneet yhteen ja samonneet tähän Khersonesokseen
saakka. Heidän hyökkäystään Miltiades ei jäänyt odottamaan, vaan pysyi
poissa Khersonesoksesta, siihen asti kunnes skyytit läksivät matkaansa
ja dolonkit toivat hänet maahansa takaisin. Tämä siis oli tapahtunut
kolmantena vuotena ennen niitä tapauksia, jotka silloin häntä
kohtasivat.
41. Kun hän nyt sai tietää, että foinikialaiset olivat Tenedoksessa,
niin hän täytti viisi kolmisoutua niillä tavaroilla, joita hänellä oli
käsillä, ja purjehti pois Atenaan. Hän läksi liikkeelle Kardian
kaupungista, purjehti Melaslahden poikki ja kulki Khersonesoksen sivu,
mutta silloin foinikialaiset laivoineen kävivät hänen kimppuunsa.
Miltiades itse pääsi pakoon Imbrokseen, mukanaan neljä laivoistaan,
mutta viidennen laivan saivat foinikialaiset takaa ajaessaan valtaansa.
Sen laivan päällikkönä sattui olemaan vanhin Miltiadeen pojista,
Metiokhos, joka ei ollut traakialaisen Oloroksen tyttären, vaan erään
toisen naisen poika. Hänet ottivat foinikialaiset samalla kuin laivan,
ja saatuaan tietää, että hän oli Miltiadeen poika, he veivät hänet
kuninkaan tykö, luullen saavansa palkakseen suurta kiitollisuutta,
syystä että Miltiades, ioonilaisten neuvottelussa lausuessaan
mielipiteensä, oli käskenyt tottelemaan skyytejä, kun viimemainitut
vaativat heitä purkamaan laivasillan ja purjehtimaan kotiinsa. Mutta
kun foinikialaiset olivat Dareioksen luo tuoneet Miltiadeen pojan
Metiokhoksen, ei hän tehnyt tälle mitään pahaa, vaan sensijaan paljon
hyvää. Niinpä kuningas antoi hänelle asunnon ja omaisuutta sekä
persialaisen vaimon, josta hänelle syntyi lapsia, mitkä luetaan
persialaisiin kuuluviksi. Mutta Miltiades saapui Imbroksesta Atenaan.
42. Sinä vuonna ei persialaisten puolelta koitunut mitään tämän enempää
vihamielisyyttä ioonilaisille, mutta sen sijaan ryhdyttiin sinä vuonna
seuraaviin ioonilaisille perin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sardeen
käskynhaltija Artafrenes noudatti luokseen sanansaattajia eri
kaupungeista ja pakoitti ioonilaiset tekemään keskenään semmoisen
sopimuksen, että alistuisivat tuomioihin eivätkä ryöstelisi toisiltaan.
Näin hän pakoitti heidät tekemään sekä mittasi heidän maansa
parasangittain, niinkuin persialaiset kutsuvat kolmenkymmenen stadionin
matkaa, ja määräsi sen mukaan kullekin ne verot, joita he muuttamatta
ovat siitä alkain aina minun aikoihini asti kantaneet semmoisina, miksi
Artafrenes ne sääsi. Ja ne säädettiin melkein semmoisiksi, kuin ne
ennenkin heillä olivat.
43. Ja siten he saivat elää rauhassa. Mutta kevään tullen, kun kuningas
oli eroittanut muut päälliköt, marssi Mardonios, Gobryaan poika, alas
merenrannalle, muassaan erinomaisen suuri maasotajoukko ja suuri
laivasto; hän oli iältään nuori ja oli äsken nainut Dareios kuninkaan
tyttären Artozostren. Ja sittenkuin Mardonios, tuoden tämän sotajoukon,
oli joutunut Kilikiaan, niin hän itse astui laivaan ja matkasi muiden
laivojen keralla, mutta maasotajoukon johtivat muut päälliköt
Hellespontoksen rannalle. Ja kun Mardonios purjehtiessaan Aasian rantaa
myöten oli saapunut Iooniaan, niin tapahtui siellä jotakin sellaista,
joka on mitä suurin ihme niistä helleeneistä, jotka eivät usko Otaneen
noille seitsemälle persialaiselle esittäneen sen mielipiteen, että
persialaisten tuli saada kansanvaltainen hallitus. Mardonios
eroitti nimittäin ioonilaisten kaikki itsevaltiaat ja sääsi
kaupunkeihin kansanvaltaisen hallituksen. Sen tehtyään hän kiiruhti
Hellespontokseen. Ja niin pian kuin suuri määrä laivoja ja suuri
maasotajoukko oli kokoontunut, kulkivat he laivoilla Hellespontoksen
yli ja matkasivat Europan kautta Eretriaa ja Atenaa kohti.
44. Viimemainitut kaupungit olivat niinmuodoin ne, jotka näennäisesti
olivat heidän retkensä päämääränä, mutta itse asiassa oli heillä
mielessään laskea valtansa alle niin monta Hellaan kaupunkia kuin
suinkin. Niinpä he ensiksi laivoillaan saattoivat valtaansa
thasolaiset, jotka eivät kättänsä kohottaneet heitä vastaan, ja
toiseksi he maasotajoukollaan entisten alamaistensa lisäksi tekivät
makedonilaiset orjikseen. Sillä kaikki makedonilaisten ja persialaisten
väliset kansat olivat jo joutuneet näitten vallanalaisuuteen.
Thasoksesta he sitten kulkivat meren poikki mannermaalle, matkasivat
Akanthokseen saakka, ja Akanthoksesta käsin he kiersivät Athoksen.
Mutta heidän purjehtiessaan tämän ympäri yllätti heidät ankara ja raju
pohjatuuli, joka runteli laivoja pahanpäiväisesti ja viskasi useita
niistä Athosta vasten. Kerrotaan, että tuhoutuneitten laivojen luku
teki kolmesataa ja että hukkui kolmattakymmentätuhatta ihmistä. Sillä
koska Athosta ympäröivässä meressä on viljalti meripetoja, joutuivat
toiset näiden saaliiksi ja saivat siten surmansa, toiset taas
murskautuivat kallioita vastaan. Muutamat heistä eivät osanneet uida ja
hukkuivat siitä syystä, toiset taas paleltuivat kuoliaaksi.
45. Näin kävi laivaston. Mutta Mardonioksen ja Makedoniaan leiriytyneen
maasotajoukon kimppuun hyökkäsivät eräänä yönä traakialaiset brygit. Ja
brygit surmasivat useita persialaisia ja haavoittivat Mardonioksen
itsensä. Kuitenkaan eivät hekään pelastuneet persialaisten orjuudesta.
Sillä Mardonios ei lähtenyt niiltä paikoilta liikkeelle, ennenkuin oli
saattanut heidät käskynalaisikseen. Laskettuaan heidät valtansa alle
hän kuitenkin vei sotajoukon takaisin, syystä että hänen
maasotajoukkonsa oli kärsinyt suurta vauriota brygien puolelta ja
laivastonsa taas Athoksen luona. Näin sotajoukko häpeällisesti
kamppailtuaan läksi tiehensä Aasiaan.
46. Mainittujen tapausten jälkeisenä vuotena lähetti Dareios ensiksi
sanansaattajan thasolaisten luo, joita heidän naapurinsa valheellisesti
olivat syyttäneet kapinahankkeista, ja käski heidän repiä kaupunkinsa
ympäriltä pois muurin ja toimittaa laivat Abderaan. Sillä kun
miletolainen Histiaios piiritti thasolaisia, niin nämä käyttivät suuria
tulojaan sotalaivojen rakentamiseen ja ympäröidäkseen kaupunkinsa
vahvemmalla muurilla. Ja nämä tulot kertyivät heille sekä mannermaalta
että kaivoksista. Skaptesylessä olevista kultakaivoksista heille näet
tuli kaikkiaan kahdeksankymmentä talenttia, itse Thasoksessa olevista
taas vähemmän, mutta kuitenkin siksi runsaasti, että thasolaisille,
jotka sitäpaitsi olivat vapaat viljaveroista, joka vuosi kertyi
kaksisataa talenttia, ja silloin kun tuli enimmin, kolmesataa.
47. Minä olen itsekin nähnyt nämä kaivokset, ja kaikkein ihmeellisimmät
niistä olivat niiden foinikialaisten keksimät, jotka yhdessä Thasoksen
kanssa olivat asuttaneet tämän saaren, minkä nykyinen nimi johtuu tästä
foinikialaisesta Thasoksesta. Nämä foinikialaiset kaivokset sijaitsevat
Thasoksessa, Ainyra ja Koinyra nimisten paikkojen välillä, vastapäätä
Samothrakea; vuori on laaja ja metalleja etsittäessä on sitä paljon
mylleröity. Semmoinen se on. Mutta kuninkaan käskystä thasolaiset sekä
hajoittivat muurinsa että toimittivat kaikki laivansa Abderaan.
48. Senjälkeen Dareios koetti saada selville, mitä helleeneillä oli
mielessään, sotiako häntä vastaan vai antautua hänen valtaansa. Hän
lähetti siis kuuluttajia kautta Hellaan, määräten minkä minnekin ja
käskien vaatimaan itselleen maata ja vettä. Nämä hän siis lähetti
Hellaaseen, muita kuuluttajia hän taas lähetti veronalaisiinsa
rannikkokaupunkeihin, käskien näiden asettaa sotalaivoja ja aluksia
hevosten kuljettamista varten.
49. Ne siis varustivat nämä laivat. Hellaaseen saapuneille
kuuluttajille taas antoivat monet mannermaalaisista sen, mitä
persialainen esitti vaatimuksenaan, ja samoin kaikki saarelaiset,
joiden luo lähettiläät tulivat samaa pyytämään. Niinpä muiden muassa
myös aiginalaiset antoivat Dareiokselle maata ja vettä. Mutta heidän
tehtyään tämän alkoivat atenalaiset heti ahdistaa heitä, arvellen
aiginalaisten sillä tarkoittaneen atenalaisia, jotta nimittäin yhdessä
persialaisten kanssa tekisivät sotaretken heitä vastaan. Ilolla he siis
ottivat tästä itselleen tekosyyn, läksivät Spartaan ja syyttivät
aiginalaisia siitä, että nämä olivat kavaltaneet Hellaan.
50. Tämän kanteen johdosta meni Spartan kuningas Kleomenes Aiginaan
ottaakseen vangiksi syyllisimmät aiginalaisten joukosta. Mutta kun hän
yritti vangita heitä, tekivät muut aiginalaiset hänelle vastarintaa;
varsinkin häntä vastusteli Krios, Polykritoksen poika, joka sanoi,
ettei Kleomenes rankaisematta olisi vievä yhtään ainoata aiginalaista
muassaan pois. Sillä tämän hän teki Spartan kansan käskemättä, mutta
atenalaisten lahjomana; olisihan hän muuten toisen kuninkaan keralla
tullut heitä vangitsemaan. Tämän Krios lausui Demaratoksen
kehoituksesta. Lähtiessään sitten Aiginasta pois Kleomenes kysyi
Kriokselta, mikä hänen nimensä oli. Kun tämä ilmoitti, mikä se oli,
virkkoi Kleomenes hänelle: "Vaskita nyt jo sarvesi, oinas, sillä kohta
joudut voittosille kovan kohtalon kanssa." ["Krios" merkitsee oinasta.]
51. Sill'aikaa Demaratos, Aristonin poika, joka oli jäänyt Spartaan,
panetteli Kleomenesta. Hänkin oli Spartan kuningas, mutta kuului
halvempaan huoneeseen, joka tosin ei muussa kohden ollut halvempi,
koska molemmat suvut polveutuivat samasta esi-isästä; mutta
esikoisuutensa nojalla Eurystheneen huone tavallaan nautti suurempaa
kunnioitusta.
52. Minkään runoilijan kanssa yhtä pitämättä lakedaimonilaiset
kertovat, että heitä eivät tuoneet heidän nykyiseen maahansa
Aristodemoksen pojat, vaan Aristodemos itse, joka oli Aristomakhoksen
poika, Kleodaioksen pojanpoika ja Hylloksen pojanpojanpoika. Mutta
vähän ajan kuluttua Aristodemoksen Argeia niminen vaimo, jonka
kerrotaan olleen Autesionin, Tisameneen pojan, Thersandroksen
pojanpojan ja Polyneikeen pojanpojanpojan tytär, muka synnytti. Ja hän
synnytti kaksoiset, joiden syntymän Aristodemos vielä sai nähdä; mutta
pian senjälkeen hän kuoli tautiin. Silloiset lakedaimonilaiset
päättivät lakia noudattaen tehdä vanhemman lapsista kuninkaaksensa,
mutta eivät tienneet, kummanko valitsisivat, ne kun olivat siihen
määrään yhdenkaltaiset ja samankokoiset. Ja kun he eivät voineet
ratkaista, kumpiko oli vanhempi, niin he -- joko nyt tai mahdollisesti
jo sitä ennenkin -- kysyivät asiaa äidiltä. Mutta tämä väitti, ettei
hän itsekään osannut heitä eroittaa. Näin hän, vaikka hyvinkin sen
tiesi, lausui siinä aikeessa, että mahdollisesti molemmat voisivat
tulla kuninkaiksi. Lakedaimonilaiset olivat niinmuodoin neuvottomina,
ja tässä pulassaan he tiedustelivat Delfoin oraakelilta, kuinka heidän
oli meneteltävä. Pytia silloin käski heidän pitää molempia lapsia
kuninkainaan, mutta enemmän kunnioittaa vanhempaa. Näin vastasi Pytia
heille, mutta kun lakedaimonilaiset yhtäkaikki olivat neuvottomina
miten saada selville, kumpiko oli vanhempi, antoi heille neuvon
muuan Panites niminen messenialainen. Tämä Panites antoi näet
lakedaimonilaisille sen neuvon, että pitäisivät silmällä, kumpaako
lapsista äiti ensin pesi ja ruokki; ja jos ilmeni, että tämä aina teki
samalla tavalla, olivat lakedaimonilaiset saaneet tietää kaiken sen,
mitä tahtoivatkin; mutta jos äitikin epäröi ja teki milloin mitenkin,
oli selvää, ettei hänkään tiennyt mitään sen enempää, ja siinä
tapauksessa oli lakedaimonilaisten käännyttävä muuanne. Kun sitten
spartalaiset messenialaisen neuvoa noudattaen vakoilivat Aristodemoksen
lasten äitiä, niin he huomasivat, että tämä, joka ei tiennyt, minkä
vuoksi häntä pidettiin silmällä, aina samalla tapaa antoi etusijan
vanhemmalle lapselle, joko sitten sitä ruokki tai kylvetti. He ottivat
silloin sen lapsen, jolle äiti vanhempana oli antanut etusijan ja
kasvattivat sitä valtion kustannuksella. Tälle pantiin nimeksi
Eurysthenes, toiselle taas Prokles. Ja näistä kerrotaan, että he
miehiksi vartuttuaan koko ikänsä olivat riidassa keskenään ja että
heidän jälkeläisensä jatkavat samalla tapaa.
53. Näin kertovat lakedaimonilaiset yksin helleenien joukosta, mutta
seuraavassa kirjoitan sen mukaan, mitä helleenit kertovat. Helleenit
luettelevat nämä doorilaisten kuninkaat aina Perseukseen, Danaen
poikaan saakka ja ovat siinä oikeassa, jos nimittäin jättää pois
jumalan [s.o. Zeus jumalan, jota väitettiin Perseuksen isäksi]. Ja he
osoittavat, että nämä olivat helleenejä, sillä jo siihen aikaan
luettiin heidät helleenien joukkoon. Sanoin "aina Perseukseen saakka",
enkä hakenut sukujohtoa vielä kauempaa, siitä syystä ettei mainita
ketään kuolevaista Perseuksen isäksi, niinkuin Amfitryonia sanotaan
Herakleen isäksi. Olen siis hyvällä syyllä sanonut: "aina Perseukseen
saakka oikein". Jos taas Akrisioksen tyttärestä Danaesta alkaen
luettelisi heidän esi-isänsä, niin kävisi ilmi, että doorilaisten
johtajat ovat suoraan etenevässä polvessa egyptiläisiä.
54. Tämä on, sen mukaan kuin helleenit kertovat, heidän sukujohtonsa.
Vaan niinkuin persialaisten kertoma tarina tietää, oli Perseus itse
assyrialainen, mutta tuli helleeniksi; Perseuksen esi-isät sitävastoin
eivät olleet helleenejä. Akrisioksen esi-isät taas, jotka eivät olleet
missään sukulaissuhteissa Perseukseen, olivat persialaisten mukaan,
samoinkuin helleenienkin, egyptiläisiä.
55. Tämä olkoon nyt mainittuna näistä asioista. Mutta minkä vuoksi he,
vaikka olivat egyptiläisiä, ja minkä ansioiden nojalla he pääsivät
doorilaisten kuninkaiksi, sen tahdomme jättää sikseen, koska muut jo
ovat siitä puhuneet. Mutta sen, mitä muut eivät vielä ole kertoneet,
tahdon minä mainita.
56. Spartalaiset ovat kuninkailleen antaneet seuraavat arvot ja
valtuudet: kaksi pappisvirkaa, nimittäin Zeus Lakedaimonin ja Zeus
Uranioksen, sekä oikeuden ryhtyä sotaan mitä maata vastaan ikänä
tahtovat, josta ei yksikään spartalainen saa heitä estää; ja jos joku
sen tekee, niin hän joutuu syypääksi veripattoisuuteen. Sotaan
lähtiessä menevät kuninkaat ensimäisinä, mutta palaavat viimeisinä.
Sotaretkellä vartioi sata valiomiestä heitä. Partioretkillä he saavat
ottaa niin monta lammasta kuin haluavat, ja kaikista, jotka uhrataan,
he saavat ottaa nahat ja selkäkappaleet.
57. Nämä etuudet ovat heillä sodassa, mutta muutoin, rauhan aikana, on
heille annettu seuraavat. Jos valtion varoilla toimitetaan joku uhri,
saavat kuninkaat istua ensimäisinä pöydässä, heille tarjotaan ensiksi
ja kummallekin heistä annetaan kaikista ruo'ista kaksi vertaa niin
paljon kuin muille pöytäkumppaneille. He saavat ensimäisen maljan ja
myös uhrattujen eläinten nahat. Aina uutena kuuna ja kunkin kuukauden
seitsemäntenä päivänä annetaan valtion kustannuksella kumpaisellekin
Apollonin temppelissä täysikasvuinen uhriteuras, lakonilainen medimni
jauhoja ynnä kortteli viiniä, ja sitäpaitsi kaikissa kilpaleikeissä
erikoiset kunniasijat. Heidän oikeutenaan on nimittää vierasten
valtioiden kestiystäviksi kansalaisten joukosta ne, joita vain
tahtovat, ja he saavat kumpikin valita kaksi pytholaista. Pytholaiset
ovat nimittäin sanan saattajia, jotka lähetetään Delfoihin kysymään
neuvoa ja jotka yhdessä kuningasten kanssa valtion kustannuksella
saavat elatuksensa. Jos kuninkaat eivät tule aterialle, lähetetään
heille kotiin kaksi khoiniksia jauhoja ja kotyle viiniä kummallekin,
mutta jos he ovat saapuvilla, annetaan heille kaikkea kaksin kerroin;
sama kunnia heille osoitetaan myös silloin, kun joku yksityinen on
kutsunut heidät aterialle. He säilyttävät saadut oraakelilauseet,
joista sitäpaitsi vain pytholaiset saavat tietoa. Kuninkaat tuomitsevat
yksin seuraavissa asioissa: siitä, kenenkä kanssa perijäneidon tulee
mennä naimisiin, siinä tapauksessa että isä ei aikoinaan ole häntä
kihlannut, sekä valtion maanteistä. Ja jos joku tahtoo ottaa jonkun
ottolapsekseen, tulee hänen tehdä se kuningasten edessä. He saavat
istua vanhusten neuvostossa, jossa on kahdeksankolmatta jäsentä. Mutta
jos he eivät tule saapuville, saavat ne neuvosmiehistä, jotka ovat
enimmin sukua kuninkaille, heidän etuoikeutensa, jolloin he antavat
kaksi ääntä ja sitten kolmannen, omansa.
58. Mainitut etuudet annetaan Spartan yhteiskunnan puolelta kuninkaille
heidän eläessään, mutta seuraavat heidän kuoltuaan. Ratsumiehet
ilmoittavat kautta koko Lakonian tapauksesta, ja kaupungissa taas
kulkevat naiset ympäri, kalistaen kattilaa. Sittenkuin tämä on
tapahtunut, täytyy joka huoneesta kahden vapaan, miehen ja naisen,
pukeutua surupukuun; ja jolleivät he sitä tee, tuomitaan heidät suuriin
sakkoihin. Ne menot, joita lakedaimonilaiset noudattavat kuningastensa
kuoltua, ovat samanlaisia kuin Aasiassa asuvilla barbareilla;
noudattavatpa useimmat barbarit samoja menoja kuningastensa kuoltua.
Sillä milloin lakedaimonilaisten kuningas kuolee, täytyy vielä, paitsi
spartalaisia, koko Lakoniasta perioikien määrätyssä luvussa pakosta
ottaa osaa suruun. Sittenkuin näitä sekä heloteja ja itse spartalaisia
on kerääntynyt yhteen monta tuhatta miestä yhdessä vaimojensa kanssa,
niin he lyövät rajusti otsaansa, vaikeroivat kauheasti ja sanovat aina,
että viimeksi kuollut kuningas on ollut paras. He tekevät sen kuninkaan
kuvan, joka sodassa on kuollut, ja kantavat sitä kauniilla peitteillä
koristetulla leposijalla. Ja siitä lukien, kun ovat hänet haudanneet,
ei kymmeneen päivään pidetä mitään kokousta torilla eikä toimiteta
virkamiesten vaalia, vaan he pitävät surua niiden päivien kestäessä.
59. Myös eräässä toisessa kohdassa he pitävät yhtä persialaisten
kanssa. Kun kuninkaan kuoltua toinen tulee kuninkaaksi, niin
jälkimäinen, astuessaan hallitukseen, vapauttaa velastaan jokaisen,
joka on jotakin velkaa spartalaisten joko kuninkaalle tai valtiolle.
Persiassa taas hallitukseen astuva kuningas antaa kaikille kaupungeille
anteeksi maksamatta jääneet verot.
60. Seuraavassa kohden taas lakedaimonilaiset pitävät yhtä
egyptiläisten kanssa. Heidän kuuluttajansa, huilunsoittajansa ja
ruoankeittäjänsä perivät isiensä ammatit, niin että huilunsoittajan
pojasta tulee huilunsoittaja, ruoan keittäjän pojasta ruoankeittäjä ja
kuuluttajan pojasta kuuluttaja; eivätkä muut, jotka heleän äänensä
vuoksi ovat viimemainittuun toimeen antautuneet, heitä sulje pois, vaan
pojat täyttävät viran isän tapaan.
61. Niin tämä tapahtuu. Mutta nyt Demaratos panetteli Kleomenesta,
joka oleskeli Aiginassa ja työskenteli Hellaan yhteiseksi hyväksi -- ei
niin paljon suosiosta aiginalaisia kohtaan kuin kateudesta ja
pahansuonnista. Kleomenes taas päätti, Aiginasta palattuaan, syöstä
Demaratoksen kuninkuudesta, jolloin hän, käydessään tämän kimppuun,
nojasi seuraavaan asianhaaraan. Spartan kuninkaana oli Ariston, joka
oli nainut kaksi vaimoa, mutta ei saanut lapsia. Ja koska hän tiesi,
että hän itse ei ollut siihen syypää, niin hän nai kolmannen vaimon. Ja
naiminen tapahtui näin. Aristonilla oli spartalaisten joukossa ystävä,
johon hän kaikista kansalaisista oli enimmin kiintynyt. Tällä miehellä
sattui olemaan vaimo, joka Spartan naisista oli kaikkein kaunein, ja
niin kauniiksi hän oli tullut oltuaan sitä ennen mitä rumin. Koska
nimittäin hänellä oli mitätön ulkomuoto, niin hänen imettäjänsä, joka
säälitteli sitä, että lapsi oli varakasten ihmisten tytär ja kuitenkin
niin rumannäköinen, sekä lisäksi vielä huomasi, kuinka vanhemmat
pitivät hänen ulkonäköään onnettomuutena, punnitsi tätä kaikkea ja
keksi seuraavan keinon. Hän kantoi tytön joka päivä Helenan pyhättöön,
joka on niinsanotussa Therapnessa, Foiben pyhätön yläpuolella. Ja joka
kerta kun imettäjä toi lapsen, niin hän seisahtui jumalankuvan eteen ja
rukoili, että jumalatar ottaisi lapselta pois rumuuden. Mutta kerran
kun imettäjä meni pyhätöstä ulos, kerrotaan hänelle ilmestyneen erään
naisen. Ja ilmestyttyään nainen oli kysynyt, mitä hän kantoi sylissään,
jolloin toinen oli sanonut kantavansa lasta; nainen oli silloin
käskenyt häntä näyttämään lasta, mutta imettäjä ei siihen suostunut,
sillä vanhemmat olivat kieltäneet häntä näyttämästä sitä kellekään.
Mutta nainen käski kaikin mokomin näyttämään sitä. Kun imettäjä
huomasi, kuinka välttämättömästi nainen tahtoi nähdä lasta, niin hän
vihdoin näytti sen. Silloin nainen silitteli lapsen päätä ja sanoi,
että hänestä oli tuleva Spartan kaunein nainen. Ja siitä päivästä
muuttui lapsen ulkonäkö. Ja kun tyttö sitten tuli naimakuntoiseksi, nai
hänet Agetos, Alkeideen poika, juuri yllämainittu Aristonin ystävä.
62. Tähän naiseen rakastui Aiiston tulisesti. Niinpä hän keksi
tällaisen juonen. Hän lupasi itse antaa ystävälleen, mainitun vaimon
miehelle, koko omaisuudestaan lahjaksi sen, minkä toinen vain tahtoi,
ja käski ystävän niinikään antaa hänelle vastalahjan. Ollenkaan
pelkäämättä vaimonsa puolesta, koska tiesi, että Aristonillakin oli
vaimo, ystävä suostui siihen, ja sitten he vielä valalla vahvistivat
sopimuksensa. Senjälkeen Ariston antoi sen, minkä Agetos oli Aristonin
kalleuksien joukosta itselleen valinnut mitä sitten lienee ollut. Mutta
kun hän itse parhaillaan oli etsivinään vastalahjaa poisvietäväksi
ystävältä, niin hän koettikin viedä pois ystävän vaimon. Agetos sanoi
suostuneensa kaikkeen muuhun, paitsi siihen ainoaan; mutta valan ja
petollisen juonen pakoittamana hän kuitenkin salli viedä hänet pois.
63. Sillä tavoin siis Ariston otti kolmannen vaimon, sitä ennen
hyljättyään toisen vaimonsa. Mutta ennen aikojaan ja ennenkuin kymmenen
kuukautta oli umpeen kulunut, tämä kolmas vaimo synnyttää juuri
yllämainitun Demaratoksen. Ja muuan kotoväestä tuli ilmoittamaan
Aristonille, joka yhdessä eforien kanssa istui neuvostossa, että
hänelle oli syntynyt poika. Mutta hän, joka hyvin muisti ajan, milloin
oli ottanut vaimonsa, laski sormillaan kuukaudet ja lausui vannoen: "Ei
se liene minun poikani." Sen kuulivat kyllä eforit, mutta eivät
kuitenkaan sillä haavaa ollenkaan siitä piitanneet. Ja poika kasvoi, ja
Ariston katui niin lausuneensa, sillä hän oli vallan varmasti
vakuutettu siitä, että Demaratos oli hänen poikansa. Ja hän antoi
hänelle nimeksi "Demaratos" [s.o. "Kansan rukoilema"] siitä syystä,
että spartalaiset sitä ennen olivat julkisissa rukouksissaan anoneet,
että Aristonille, jota he kunnioittivat yhtä paljon kuin mitä edellistä
kuningasta hyvänsä, syntyisi poika.
64. Siitä syystä pantiin hänelle nimeksi Demaratos. Jonkun ajan
kuluttua kuoli Ariston, ja Demaratos sai hallituksen. Mutta kohtalo oli
nähtävästi niin määrännyt, että kun tämä seikka tulisi tunnetuksi, se
oli syöksevä Demaratoksen pois kuninkuudesta. Ja se tapahtui
seuraavasta syystä. Demaratos oli jo ennen, silloin kun hän oli vienyt
sotajoukon pois Eleusiistä, ankarasti riitaantunut Kleomeneen kanssa,
ja niinpä nyt taaskin, kun Kleomenes oli mennyt niitä aiginalaisia
vastaan, jotka olivat meedialaismielisiä.
65. Kleomenes hankkiutui nyt kostamaan ja teki Leutykhideen kanssa,
joka oli Agiin pojan, Menareen, poika ja kuului samaan huoneeseen kuin
Demaratos, semmoisen sopimuksen, että jos Kleomenes tekisi Leutykhideen
kuninkaaksi Demaratoksen sijalle, niin Leutykhides seuraisi häntä
retkelle aiginalaisia vastaan. Leutykhides taas oli tullut Demaratoksen
vihamieheksi varsinkin seuraavan tapauksen johdosta. Leutykhides oli
kihlannut Perkaloksen, Demarmenoksen pojan, Khilonin, tyttären, mutta
Demaratos teki juonillaan tuon avioliiton tyhjäksi ryöstämällä itse
sitä ennen Perkaloksen, jonka hän otti vaimokseen. Tästä aiheesta oli
Leutykhideen vihollisuus Demaratosta kohtaan saanut alkunsa. Ja nyt
Leutykhides Kleomeneen vaikutuksesta vannomalla syyttää Demaratosta,
väittäen, että hän ei kohtuudenmukaisesti ole spartalaisten kuninkaana,
koska hän ei ole Aristonin poika. Ja valan tehtyään hän syyttää
Demaratosta oikeuden edessä, vetämällä jälleen esille sen sanan, minkä
Ariston lausui, silloin kun orja ilmoitti hänelle, että oli syntynyt
poika, ja kuinka hän laskettuaan kuukaudet vannomalla väitti, että
lapsi ei ollut hänen omansa. Nojautuen siis tähän lauseeseen
Leutykhides osoitti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika ja ettei
hän kohtuudenmukaisesti ollut Spartan kuninkaana; ja tällöin hän otti
todistajiksi ne eforit, jotka silloin sattuivat olemaan neuvostossa ja
olivat kuulleet tämän Aristonin lauseen.
66. Kun tämän johdosta kesti riitaa, katsoivat vihdoin spartalaiset
parhaaksi kysyä Delfoin oraakelilta, oliko Demaratos Aristonin poika.
Mutta kun asia sitten Kleomeneen vaikutuksesta ilmoitettiin Pytialle,
niin Kleomenes sai puolelleen Aristofantoksen pojan Kobonin, erään
Delfoissa erittäin mahtavan miehen, ja Kobon taas taivutti
tietäjäpapittaren Periallan sanomaan, niinkuin Kleomenes tahtoi
sanottavan. Siten Pytia sanansaattajain kysyessä julisti, että
Demaratos ei ollut Aristonin poika. Myöhemmin tuli kuitenkin asia
tunnetuksi, jolloin Kobonin täytyi paeta Delfoista, ja Perialla
tietäjätär eroitettiin kunniatoimestaan.
67. Niin tapahtui Demaratoksen eroittaminen kuninkuudesta. Mutta
seuraavan häväistyksen johdosta Demaratos pakeni Spartasta Meediaan.
Tultuaan eroitetuksi kuninkuudesta Demaratos valittiin hoitamaan erästä
virkaa. Olipa sitten Gymnopaidiai-juhla, jota Demaratos oli katsomassa.
Silloin Leutykhides, joka itse jo oli tullut kuninkaaksi Demaratoksen
sijalle, lähetti palvelijan ilkkumaan ja häväisemään Demaratosta ja
käski kysyä häneltä, miltä viranhoito tuntui kuninkaana-olon jälkeen.
Harmistuneena kysymyksestä Demaratos sanoi itse kyllä jo kokeneensa
kumpaakin, mutta toisen ei sitä tehneen; tuo kysymys oli kuitenkin
oleva alkuna joko tuhatkertaiseen onnettomuuteen tai tuhatkertaiseen
onneen. Sen lausuttuaan ja peitettyään kasvonsa hän läksi katsomosta
kotiinsa ja valmisti sekä uhrasi heti Zeulle härän, jonka tehtyään hän
kutsui saapuville äitinsä.
68. Äidin saavuttua Demaratos asetti hänen käsiinsä osan sisälmyksistä
ja rukoili häntä näin sanoen: "Oi äiti, ottaen todistajikseni niin
hyvin muut jumalat kuin erittäin tämän taloa-suojaavan Zeun minä
rukoilen sinua ilmaisemaan minulle totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan
on minun isäni. Sillä riidan kestäessä Leutykhides väitti ja sanoi,
että sinä olit edellisestä miehestäsi raskaana, kun jouduit
Aristonille. Toiset pitävät vielä riettaampaa puhetta, kun väittävät,
että sinä olet käynyt aasirengin luona ja että minä muka olen hänen
poikansa. Minä rukoilen senvuoksi kautta jumalain, että sanoisit
totuuden. Ethän sinä, joskin olet tehnyt jotakin sellaista, mitä on
puhuttu, ole ainoa, joka niin olet tehnyt, vaan monet sinun kanssasi
ovat sen tehneet. Ja Spartassa on yleinen puhe se, että Aristonilla ei
ollut siitoskykyä; muutenhan olisivat hänen edellisetkin vaimonsa
synnyttäneet."
69. Siten Demaratos puhui, mutta äiti vastasi näin: "Oi poikani, koska
rukoilemalla pyydät minua lausumaan totuuden, olet myös saapa tietää
koko totuuden. Kolmantena yönä siitä, kun Ariston toi minut kotiinsa,
tuli minun luokseni Aristonin näköinen haamu, joka lepäsi kanssani ja
sen tehtyään pani päähäni ne seppeleet, jotka hänellä oli muassaan.
Sitten hän meni menojaan, ja senjälkeen tuli Ariston. Nähdessään, että
minulla oli seppeleet, hän kysyi, kuka ne oli minulle antanut. Minä
väitin, että hän itse oli sen tehnyt, vaan hän ei sitä myöntänyt. Mutta
minä vannoin ja sanoin, ettei hän tehnyt kauniisti, kun kielsi; olihan
hän itse vähää ennen tullut ja levännyt kanssani ja sitten antanut
minulle seppeleet. Mutta kun Ariston kuuli minun vannovan, niin
hän älysi, että tapaus oli yli-inhimillinen. Tulipa sitten vielä
ilmi, että seppeleet olivat peräisin pihaportin viereisestä
puolijumalan-pyhätöstä, jota sanotaan Astrobakoksen pyhätöksi, ja
toiseksi tietäjät selittivät, että haamu juuri oli ollut tuo
puolijumala. Niinpä sinä, oi poika, tunnet kaiken, mitä tahdotkin saada
tietää. Sillä joko sinä olet tästä puolijumalasta syntyisin ja isäsi
siis Astrobakos-puolijumala, taikka sitten Ariston; sillä sinä yönä
sinun elämäsi sikisi. Sinun vihamiehesi ahdistavat sinua, varsinkin
sanomalla, että Ariston itse, kun hänelle ilmoitettiin sinut
syntyneeksi, useiden kuullen oli kieltänyt sinun olevan hänen poikansa,
muka siksi, että aika, kymmenen kuukautta, ei ollut kulunut umpeen.
Mutta sen sanan hän päästi, siksi ettei tuntenut niitä asioita. Sillä
naisethan synnyttävät niin hyvin yhdeksännellä kuin seitsemännellä
kuukaudella, eivätkä kaikki kymmenen kuukautta täyttäneinä. Nytpä minä,
oi poika, synnytin sinut seitsemännellä kuukaudella. Huomasipa itse
Aristonkin vähän aikaa myöhemmin ajattelemattomuudesta päästäneensä
tuon sanan. Älä usko muita juttuja syntymästäsi, sillä olet kuullut
kaikki aivan totuuden mukaan. Mutta aasirenkien kanssa synnytelkööt
vaimot lapsia Leutykhideelle itselleen ja niille, jotka moista
puhuvat."
70. Niin sanoi äiti. Mutta saatuaan tietää, mitä tahtoi, Demaratos otti
mukaansa evästä ja matkusti Eliiseen, ollen matkustavinansa Delfoihin
kysymään neuvoa oraakelilta. Vaan lakedaimonilaiset, jotka epäilivät,
että hän yritti karata, ajoivat häntä takaa. Ja nähtävästi
Demaratos ennätti päästä Eliistä meren poikki Zakynthokseen. Mutta
lakedaimonilaiset tulivat sinne jälestä ja koettivat ottaa hänet kiinni
sekä veivät pois hänen palvelijansa, Zakyntholaiset eivät kuitenkaan
luovuttaneet häntä. Sieltä hän sittemmin matkusti Aasiaan Dareios
kuninkaan luo. Viimemainittu otti hänet suurenmoisesti vastaan ja antoi
hänelle maata sekä kaupunkeja. Sillä tavoin ja sellaisten vaiheiden
jälkeen saapui Aasiaan Demaratos, joka useasti oli lakedaimonilaisten
kesken kunnostanut itseään sekä toimissa että neuvoissa ja varsinkin
oli tuottanut heille kunniaa voittaessaan nelivaljakolla Olympian
kilpaleikeissä, ollen kaikista Spartan kuninkaista ainoa, joka sen oli
tehnyt.
71. Demaratoksen menetettyä kuninkuutensa otti Leutykhides, Menareen
poika, vastaan hallituksen, ja tälle syntyi poika Zeuxidemos, jota
muutamat spartalaiset nimittivät Kyniskokseksi. Tämä Zeuxidemos ei
tullut Spartan kuninkaaksi. Hän kuoli näet ennen Leutykhidestä ja jätti
jälkeensä Arkhidemos nimisen pojan. Kadotettuaan Zeuxidemoksen
Leutykhides nai toisen vaimon, Eurydamen, joka oli Menioksen sisar ja
Diaktorideen tytär. Tästä hänelle ei syntynyt mitään miespuolista
perillistä, mutta sensijaan tytär Lampito, jonka Zeuxidemoksen poika
Arkhidemos Leutykhideen suostumuksella nai.
72. Mutta eipä Leutykhideskään saanut vanheta Spartassa, vaan sai
tavallaan maksaa Demaratokselle tekemänsä teon. Hän johti näet
lakedaimonilaisten sotajoukon Tessaliaan, jolloin hänen olisi ollut
mahdollista saattaa koko maa käskynalaisekseen, vaan hän antoi lahjoa
itsensä suurella rahasummalla. Mutta hänet tavattiin leirissä itse
teosta, kun hän istui rahapussilla, joka oli täynnään hopeaa, ja
vedettiin oikeuteen. Hän kuitenkin pakeni Spartasta, ja hänen talonsa
revittiin. Silloin hän pakeni Tegeaan ja kuoli siellä.
73. Tämä tapahtui myöhemmin. Mutta sillä kertaa, kun nyt Kleomeneen
hanke Demaratosta vastaan oli onnistunut, meni hän heti Leutykhideen
keralla aiginalaisia vastaan, joille hän oli kovin vihoissaan itseänsä
kohdanneen häväistyksen vuoksi. Kun nyt molemmat kuninkaat tulivat
aiginalaisia vastaan, katsoivat nämä parhaaksi olla enää vastarintaa
tekemättä, ja kuninkaat valitsivat aiginalaisten joukosta kymmenen sekä
rikkautensa että syntyperänsä puolesta huomatuinta miestä ja veivät
heidät pois, muiden muassa myös Krioksen, Polykritoksen pojan, ja
Kasamboksen, Aristokrateen pojan, jotka olivat mahtavimmat. Nämä he
veivät Attikaan ja jättivät heidät pantiksi aiginalaisten pahimmille
vihollisille, atenalaisille.