103. Näistä noudattavat taurilaiset seuraavia tapoja. He uhraavat

"Neidolle" kaikki haaksirikkoiset ja yleensä kaikki helleenit, joita he

ottavat kiinni purjehtimalla ulapalle, tällaisilla menoilla. He alkavat

toimituksen lyömällä uhrattavia nuijalla päähän. Toiset kertovat heidän

työntävän ruumiin jyrkänteeltä alas -- pyhättö on nimittäin

jyrkänteelle perustettu --, mutta seivästävän pään. Toiset taas pitävät

edellisten kanssa yhtä päähän nähden, mutta kertovat, etteivät he

työnnä ruumista alas jyrkänteeltä, vaan että he kätkevät sen maahan.

Sen jumaluuden, jolle taurilaiset uhraavat, sanovat he itse olevan

Ifgeneian, Agamemnonin tyttären. Mutta niille vihollisille, joita he

saavat käsiinsä, he tekevät näin. Kukin leikkaa poikki pään ja tuo sen

kotiinsa; sitten hän pistää sen pitkän salon nenään ja pystyttää sen,

niin että se kohoaa paljon yli rakennuksen, aivan savureijän kohdalta.

Ja he väittävät, että ne riippuvat siellä ilmassa koko talon

vartijoina. Mutta he elävät ryöstösaaliista ja sodasta.

104. Agathyrsit ovat mitä ylellisintä kansaa ja kantavat

päällään erittäin paljon kultaa; vaimot he ovat tehneet miesten

yhteisomaisuudeksi, jotta olisivat toistensa veljiä ja, ollen kaikki

keskenään heimolaisia, eivät olisi kateellisia ja vihamielisiä

toisilleen. Mutta mitä muihin tapoihin tulee, niin he lähentelevät

traakialaisia.

105. Neurit noudattavat skyytiläisiä tapoja. Mutta yhtä miespolvea

ennen Dareioksen sotaretkeä sattui, että heidän täytyi jättää koko

maansa käärmeiden vuoksi. Heidän maahansa ilmaantui näet paljon

käärmeitä, mutta vielä enemmän tunki niitä sinne takaisista erämaista,

kunnes he ahdingossaan jättivät oman maansa ja asettuivat asumaan

budinien keskuuteen. Ja neurien luullaan olevan noitia. Skyytit ja

Skyytiassa asuvat helleenit kertovat näet, että kukin neuri kerran

kunakin vuotena muuttuu sudeksi ja sitten muutaman päivän kuluttua

jälleen palaa entiselleen. Minua tosin he eivät saa uskomaan tätä

kertomustaan, mutta he kertovat yhtäkaikki, vieläpä kertoessaan

vannovatkin niin olevan.

106. Androfageilla on kaikista ihmisistä raaimmat tavat; he eivät

harjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja

kantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyytien, mutta heillä

on oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden joukossa, jotka syövät

ihmisiä.

107. Melankhlaineilla on kaikilla mustat vaatteet, joista he ovat

liikanimensäkin saaneet, ja he noudattavat skyytiläisiä tapoja.

108. Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestänsä vallan

vaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen

kaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelonos. Muurin joka sivu on

kolmenkymmenen stadionin pituinen, se on korkea ja kokonaan puusta.

Myös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä

on näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka ovat laaditut

helleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine

temppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia

ja Bakkhos-juhlia. Gelonit ovat nimittäin alkujaan helleenejä, jotka

siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan.

Ja he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyytiläistä, osaksi

helleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit,

eikä heillä ole sama elintapa.

109. Sillä budinit, jotka ovat alkuasukkaita, ovat paimentolaisia ja

ovat ainoat täkäläisistä kansoista, jotka syövät kuusenkäpyjä. Gelonit

sitävastoin muokkaavat maata, syövät viljaa ja omistavat puutarhoja,

eivätkä ollenkaan ole ensinmainittujen kaltaisia ulkomuodoltaan eikä

ihonväriltään. Helleenit kuitenkin kutsuvat budinejakin geloneiksi,

mutta nimitys ei ole oikea. Heidän maassaan on taajassa kaikenmoisia

puita kasvavia metsiä; ja laajimmassa on suuri ja syvä järvi, ja sen

ympärillä suo sekä kaislikko. Siitä pyydystetään saukkoja ja majavia

sekä eräänlaisia muita eläimiä, joilla on neliskulmaiset kasvot; niiden

nahkoja he ompelevat päärmeeksi turkkeihinsa ja niiden kiveksiä

käytetään parantamaan emätautia.

110. Sauromateista taas kerrotaan seuraavaa. Silloin kun helleenit

taistelivat amazoneja vastaan -- amazoneja kutsuvat skyytit nimellä

"Oiorpata," ja se nimi merkitsee Hellaan kielellä "miessurmaajia"; mies

on nimittäin heidän kielellään "oior" ja surmata "pata" -- silloin

tarinan mukaan helleenit, voitettuaan Thermodonin taistelussa,

purjehtivat pois vieden myötänsä kolmessa laivassaan kaikki amazonit,

jotka vain olivat saaneet vangiksi; mutta nämä karkasivat ulapalla

miesten kimppuun ja tekivät heistä lopun. Mutta naiset eivät tunteneet

laivoja eivätkä osanneet käyttää peräsintä eikä purjeita eivätkä

soutaakaan. Siksi he, tuhottuansa miehet, ajelehtivat aaltojen ja

tuulen varassa ja saapuivat Kremnoihin Maietis-järven luo. Ja Kremnoi

on vapaiden skyytien alueella. Siellä amazonit astuivat laivoista

maihin ja alkoivat vaeltaa asuttuihin seutuihin. Ja ensimäisen

hevoslauman kohdattuaan he anastivat sen sekä ryöstelivät ratsain

skyytien omaisuutta.

111. Mutta skyytit eivät osanneet arvata asianlaitaa. He eivät näet

tunteneet amazonien puhetta, ei vaatepartta eikä kansaa itseään, vaan

kummastelivat, mistä he olivat tulleet. He luulivat heidän olevan

miehiä varhaisimmassa iässään ja ryhtyivät taisteluun heitä vastaan.

Taistelussa skyytit saivat valtaansa muutamia kuolleita ja siten he

huomasivat heidän olevankin naisia. He neuvottelivat siis keskenään ja

päättivät, etteivät enää millään muotoa heitä tappaisi, vaan että he

lähettäisivät heidän luokseen nuorimmat joukostaan, arvioltaan yhtä

monta kuin oli naisiakin; ja niiden piti asettua leiriin likelle

amazoneja ja tehdä samalla lailla kuin nämäkin tekivät. Mutta jos

viimemainitut ajaisivat heitä takaa, ei heidän pitänyt taistella, vaan

paeta heidän edestään. Vaan aina milloin he herkeäisivät, tulisi

nuorukaisten jälleen leiriytyä heidän läheisyyteensä. Niin skyytit

päättivät tehdä, koska tahtoivat heistä saada lapsia.

112. Nuorukaiset lähetettiin matkaan ja tekivät niinkuin oli käsketty.

Mutta kun amazonit huomasivat, etteivät he olleet ensinkään tulleet

vahinkoa tekemään, niin he jättivät heidät rauhaan. Ja päivä päivältä

leirit likenivät likenemistään toisiaan. Nuorukaiset eivät enemmän kuin

amazonitkaan omistaneet mitään muuta kuin aseensa ja hevosensa, vaan he

hankkivat elatuksensa samalla tavoin kuin nekin, nimittäin

metsästämällä ja ryöstelemällä.

113. Mutta amazoneilla oli tapana puolipäivän aikaan tehdä näin. He

hajaantuivat yksitellen tai kaksitellen poistuen edemmäs toisistaan

toimittaakseen tarpeensa. Huomattuaan sen skyytitkin tekivät samalla

tavalla. Ja yksi heistä lähenteli erästä yksikseen jäänyttä amazonia,

eikä tämä työntänyt häntä luotaan, vaan salli hänen seurustella

kanssaan. Ja vaikka nainen ei osannut puhua -- he näet eivät

ymmärtäneet toistensa kieltä -- niin hän kädellään viittasi, että

nuorukainen seuraavaksi päiväksi tulisi samaan paikkaan, muassaan

toinen, osoittaen, että heitä tuli olla kaksi, ja itse tulisi hän

tuomaan muassaan toisen. Nuorukainen meni pois ja kertoi sen muille.

Seuraavana päivänä hän tuli itse samaan paikkaan, muassaan toinen, ja

tapasi amazonin toisen keralla odottamassa. Niin pian kuin nuorukaisten

toverit kuulivat sen, kesyttivät hekin muut amazonit.

114. Sitten he liittivät leirinsä yhteen ja asuivat yhdessä, kullakin

vaimonaan se, jonka kanssa ensin oli pitänyt yhteyttä. Mutta miehet

eivät saattaneet oppia vaimojensa kieltä, jota vastoin vaimot

omaksuivat miestensä kielen. Ja sittenkuin he olivat alkaneet käsittää

toisiaan, lausuivat miehet amazoneille näin: "Meillä on vanhemmat,

meillä on omaisuutta. Älkäämme siis enää kauemmin viettäkö tällaista

elämää, vaan menkäämme pois kansamme luo ja eläkäämme siellä. Mutta

teitä me tulemme pitämään vaimoinamme, emmekä ketään muita." Siihen

virkkoivat naiset näin: "Me emme voisi asua yhdessä teidän naistenne

kanssa, sillä meillä ei ole samoja tapoja kuin heillä. Me ammumme

jousella, heitämme keihästä ja ratsastamme, mutta emme ole oppineet

naisten töitä. Teidän naisenne taas eivät tee mitään sellaista, mitä me

olemme maininneet, vaan harjoittavat naisaskareitaan pysytellen

vankkureissaan menemättä metsästämään tai mihinkään muuallekaan. Emme

me siis heidän kanssaan voisi elää sovussa. Mutta jos tahdotte pitää

meitä vaimoinanne ja käydä oikeamielisistä, niin menkää vanhempienne

tykö, arpokaa itsellenne teille tuleva osuus omaisuudesta, ja menkäämme

sitten asumaan itseksemme."

115. Nuorukaiset tottelivat ja tekivätkin niin. Mutta sittenkuin he

arpomalla olivat saaneet osuutensa ja olivat tulleet takaisin amazonien

tykö, virkkoivat naiset heille näin: "Meidät valtaa pelko ja kauhu

ajatellessamme, miten meidän tulee asua tässä maassa, osaksi sentähden

että olemme riistäneet teidät isienne luota, osaksi koska olemme paljon

havitelleet teidän maatanne. Mutta koska tahdotte pitää meitä

vaimoinanne, niin tehkää yhdessä meidän kanssamme näin. Lähtekäämme

tästä maasta ja kulkekaamme Tanais-joen yli ja sinne asettukaamme

asumaan."

116. Nuorukaiset tottelivat siinäkin, ja mentyään Tanaan yli he

vaelsivat kolmen päivän matkan Tanaiista itään päin sekä kolmen päivän

matkan Maietis-järvestä pohjoiseen päin. Ja saavuttuaan siihen maahan,

jossa nyt asuvat, he asettuivat sinne. Ja siitä pitäen noudattavat

sauromatien vaimot vanhaa elintapaansa, kulkevat ratsain metsästämässä

sekä yhdessä miesten kanssa että erikseen, käyvät sotia ja kantavat

samaa pukua kuin miehetkin.

117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä

vanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet

kunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse

naimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut

heistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole

voineet lakia täyttää.

118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö

saapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin

persialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän

oli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle

ja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti

siltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa.

"Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua

turmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette

tee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai

pysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän

käy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan

helpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin

vastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja

pysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus.

Sillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä

vastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä

kaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää

kaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti

kun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen

tielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja

näiden ohella myös naapureitamme getejä."

119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet

kuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille.

Niinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja

lupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja

melankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin:

"Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet

sotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein

pyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja

toimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä

olette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan

kuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla,

sittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin

ole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä

loukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja

alkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta

siksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että

persialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat

syypäitä loukkaukseen."

120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he

olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska

yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja

ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet,

joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen

osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen,

jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä

pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin

Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta

persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli

kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä

tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia

skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen,

jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja

gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea

yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja

tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa

päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien

liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä

eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan,

tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen

tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos

nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.

121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan,

lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta

kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he

lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä

tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien

aina ajamaan pohjoista kohti.

122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien

etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä

Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat

leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset

näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden

jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin

persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa

itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen

yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa,

kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.

123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian

maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli

autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen

kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet

aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat

eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi

saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa

ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on

seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat

thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka

laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden

nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.

124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi

pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän

rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän

toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden

jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun

Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit

taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he

täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet

persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja

palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin

kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.

125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli

saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja

kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina

pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta,

pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat

kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi

melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset

hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle,

johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin

oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja

kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät

agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien

edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin

skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät

skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että

jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi

otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät

puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun

persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät

melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan

unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista

kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska

nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat

persialaiset omaan maahansa.

126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin

Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin

sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on

tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi

kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy,

lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi,

niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden

herrallesi lahjoina maata ja vettä."

127. Siihen vastasi skyytien kuningas Idanthyrsos sanoen: "Näin on

minun laitani, oi persialainen. Minä en ole vielä ennen pelosta ketään

ihmistä paennut enkä nytkään sinua pakene; enkä minä nyt tee mitään

outoa, vaan samaa, mitä olen rauhan aikana tottunut tekemään. Mutta

tahdon ilmoittaa senkin, minkä vuoksi en heti paikalla kanssasi

taistele. Meillä ei ole kaupunkeja eikä viljeltyä maata, joitten

valloittamisen ja hävittämisen pelosta meidän tarvitsisi nopeammin

ruveta teidän kanssanne taisteluun. Mutta jos kaikin mokomin täytyy

pian niiksi tulla, onhan meillä esi-isiemme haudat. Niinpä siis,

etsikää ne ilmi ja koettakaa niitä turmella: silloin saatte kyllä

tuntea, tulemmeko hautojen puolesta kanssanne taistelemaan vai emme.

Mutta sitä ennen, taikka jollemme niin hyväksi näe, emme aio ryhtyä

otteluun. Sen verran olkoon taistelusta sanottuna, mutta herroikseni

tunnustan ainoastaan esi-isääni Zeusta ja Hestiaa, skyytien

kuningatarta. Mutta maan ja veden sijasta aion lähettää sinulle

semmoisia lahjoja, kuin sinulle sopiikin tulla, ja siitä että väitit

olevasi minun herrani, sanon että olet itkevä."

128. Kuuluttajapa läksi matkaan ilmoittamaan tämän Dareiokselle. Mutta

kuultuaan sanan "orjuus" skyytien kuninkaat suuttuivat silmittömästi.

Niinpä he lähettivät sen osaston, joka oli määrätty menemään

sauromatien kanssa, ja jota Skopasis johti, niitten ioonilaisten

puheille, jotka vartioivat Istrosta ynnä siltaa. Ne taas heistä, jotka

olivat jääneet jälelle, katsoivat parhaaksi olla enää viemättä

persialaisia harhaan ja käydä heidän kimppuunsa, aina kun nämä

keräsivät elintarpeita. Siispä he, milloin vain havaitsivat Dareioksen

väen keräävän elintarpeita, tekivät niinkuin oli päätetty. Ja skyytien

ratsuväki käänsi aina pakosalle persialaisten ratsuväen, mutta näiden

ratsumiehet pakenivat ja syöksyivät jalkaväen sekaan, joka silloin tuli

auttamaan. Mutta ajettuaan ratsuväen pakosalle skyytit palasivat, koska

pelkäsivät jalkaväkeä, öisinkin skyytit tekivät samanlaisia

päällekarkauksia.

129. Mutta minä tahdon mainita mitä suurimman ihmeen, mikä oli

edullinen persialaisille, mutta haitaksi skyyteille. Monasti kun kesken

hyökkäystä persialaisia vastaan hevoset kuulivat aasien äänen, niin ne

hämmentyivät ja kääntyivät ihmeissään takaisin, korviaan heristäen,

koska eivät olleet ennen semmoista ääntä kuulleet eivätkä semmoista

ulkomuotoa nähneet. Sillä Skyytianmaa ei tuota aasia eikä muulia,

niinkuin ennenkin olen osoittanut, eikä ylimalkaan koko Skyytianmaassa

ole pakkasten vuoksi ollenkaan aaseja eikä muuleja. Siten aasit

riuhtomisellaan saattoivat skyytien ratsuväen hämmennyksiin.

130. Tämä oli se etu, jonka persialaiset vähäksi aikaa saivat sodassa.

Mutta aina milloin skyytit näkivät persialaisten hämmentyneen, he

tekivät seuraavalla tavalla, jotta persialaiset jäisivät pitemmäksi

aikaa Skyytianmaahan ja siellä viipyessään joutuisivat ahdinkoon,

kaiken puutteessa kun olivat. He jättivät näet jälkeensä osan karjaansa

paimenineen, ja aina milloin niin tekivät, he lähtivät pois toiseen

paikkaan. Mutta persialaiset hyökkäsivät karjan kimppuun, ottivat aina

elukat ja sen tehtyään ylvästelivät teostaan.

131. Kun tämä monasti uudistui, ei Dareios viimein tietänyt mitä tehdä.

Ja huomattuaan sen skyytien kuninkaat lähettivät kuuluttajan, joka toi

Dareiokselle lahjaksi linnun, hiiren, sammakon ja viisi nuolta.

Persialaiset kysyivät lahjojen tuojalta, mitä antimet merkitsivät.

Mutta hän sanoi, ettei ollut muuta toimekseen saanut kuin antaa ne ja

sitten heti mennä matkoihinsa. Vaan persialaisia itseään hän käski, jos

olivat viisaita, harkitsemaan, mitä lahjat tiesivät. Ja sen kuultuaan

persialaiset neuvottelivat.

132. Dareioksen mielipide oli tällöin, että skyytit antoivat sekä

itsensä että maata ja vettä, ja sen hän arvasi siitä, että hiiri elää

maassa ja syö samaa viljaa kuin ihminenkin, mutta sammakko vedessä;

lintu taas näyttää enimmin hevoselta, ja nuolet muka tiesivät, että he

jättivät pois puolustusaseensa. Tämän mielipiteen esitti Dareios, mutta

sitä vastaan soti Gobryaan mielipide, hänen, joka oli yksi niistä

seitsemästä miehestä, jotka surmasivat maagin. Hän nimittäin arvasi,

että lahjat tiesivät tämän: "Jollette te, oi persialaiset, lintuina

taivaalle lennä tai hiirinä maan alle pujahda tai sammakkoina

lätäkköihin sukella, niin ette palaja, vaan näillä vasamoilla teidät

ammutaan."

133. Sitenpä persialaiset arvailivat lahjoja. Mutta se skyytien osasto,

joka aikaisemmin oli määrätty vartioimaan Maietis-järven luona, vaan

nyt oli saanut käskyn mennä Istrokselle ioonilaisten puheille, puhui

sillalle saavuttuaan näin: "Ioonian miehet, me olemme tulleet tuomaan

teille vapauden, jos nimittäin tahdotte meitä kuunnella. Tietoomme on

tullut, että Dareios on antanut toimeksenne ainoastaan kuusikymmentä

päivää vartioida siltaa, ja jollei hän tämän ajan kuluttua tule

saapuville, saatte lähteä matkoihinne omaan maahanne. Niinmuodoin, jos

te tämän teette, tulette hänen silmissään olemaan syyttömiä ja

syyttömiä myös meidän silmissämme. Viipykää siis säädetyt päivät ja

lähtekää niiden kuluttua tiehenne!" Kun nyt ioonilaiset lupasivat tehdä

näin, kiiruhtivat skyytit pikimmiten takaisin.

134. Sen jälkeen kuin lahjat olivat tulleet Dareiokselle, järjestyivät

paikoilleen jääneet skyytit persialaisia vastaan, jalka- ja

ratsuväellään iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Mutta skyytien jo

ollessa järjestyneinä, kiiti jänis rivien keskitse. Ja aina sitä myöten

kuin kukin heistä sen näki, he alkoivat ajaa jänistä takaa. Kun skyytit

olivat joutuneet epäjärjestykseen ja huutelivat, kysyi Dareios syytä

vihollisten meluun. Saatuaan tietää heidän ajavan takaa jänistä, lausui

hän niille, joille hänen oli tapana muutenkin puhua: "Nämä miehet

halveksivat meitä paljon, ja nyt näyttää minusta Gobryas ilmeisesti

puhuneen oikein mitä skyytien lahjoihin tulee. Koska niinmuodoin minä

itsekin jo olen sitä mieltä, on tarvis hyvää neuvoa, jotta

paluumatkamme voisi turvassa tapahtua." Siihen virkkoi Gobryas: "Oi

kuningas, jo kertomuksesta minä jotakuinkin ymmärsin, että näiden

miesten kimppuun on mahdoton päästä, mutta tänne tultuani olen minä

vielä täydellisemmin sen huomannut, nähdessäni, miten he meitä pitävät

pilkkanaan. Minusta näyttää nyt siis parhaalta, heti kun on tullut yö,

sytyttää nuotiotulet, niinkuin meillä on tapana muulloinkin tehdä,

viekoitella niitä sotamiehiä, jotka ovat heikoimmat rasituksia

kestämään, jäämään tänne sekä kytkeä kiinni kaikki aasit ja sitten

lähteä tiehemme, ennenkuin skyytit suuntaavat kulkunsa Istrostakin

kohti hajoittaakseen sillan, taikka myös ioonilaiset tekevät jonkun

päätöksen, joka on omiaan tekemään meistä lopun."

135. Sen neuvon antoi Gobryas. Sitten tuli yö, ja Dareios noudatti tätä

neuvoa. Raihnaat miehistön joukosta ja ne, joiden hukkumisesta oli

vähimmin väliä, sekä kaikki kiinni kytkettämänsä aasit hän jätti siihen

paikkaan leiriin. Ja hän jätti sinne aasit sekä sotaväen heikot sitä

varten, että aasit kirkuisivat; ihmiset taas jätettiin sinne

heikkoutensa vuoksi, mutta syyksi ilmoitettiin, että Dareios itse muka

taistelukuntoisella osalla sotajoukkoaan aikoi käydä skyytien kimppuun,

ja sill'aikaa tuli heidän suojella leiriä. Ilmoitettuaan sen

paikoilleen jääneille Dareios sytytti nuotiotulet ja kiiruhti

pikimmiten Istrokselle. Mutta väkijoukosta yksikseen jääneet aasit

päästivät nyt vielä paljoa enemmän ääntä. Ja kuultuaan aasien kiljunnan

uskoivat skyytit vallan varmasti persialaisten olevan paikoillaan.

136. Niin pian kuin päivän tultua leiriin jätetyt huomasivat, että

Dareios oli kavaltanut heidät, kurottivat he käsiään skyytejä kohti ja

kertoivat, missä tilassa olivat. Sen kuultuaan nämä pikimmiten

vetäytyivät yhteen, sekä skyytien molemmat muut osastot että yksinäinen

osasto, ynnä sauromatit, budinit, gelonit ja ajoivat takaa persialaisia

suoraan Istrosta kohti. Mutta koska persialainen sotajoukko enimmäkseen

oli jalkaväkeä eikä tuntenut teitä, kun ei ollut mitään raivattuja

teitä, mutta skyytiläinen taas oli ratsuväkeä ja tunsi lyhyimmän tien,

niin he eivät tavanneetkaan toisiaan, vaan skyytit ennättivät paljon

ennen persialaisia sillalle. Huomattuaan, että persialaiset eivät vielä

olleet saapuneet, he lausuivat laivoissaan oleville ioonilaisille:

"Ioonian miehet, päivien luku on kulunut umpeen, ettekä te tee oikein

enää viipyessänne täällä. Mutia jos te aikaisemmin olette pelosta

viipyneet, niin purkakaa nyt silta ja lähtekää pikimmiten kaikessa

rauhassa, vapaina, kiittäen jumalia ja skyytejä. Mutta hänet, joka

ennen oli teidän herranne, me tulemme masentamaan niin, ettei hän enää

lähde sotaretkelle keitään ihmisiä vastaan."

137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli

atenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli

Hellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli

totella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen

mielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä

Dareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen

mahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan

muukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin

haluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios

esitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen,

vaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.

138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa

kuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin

abydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen

Herofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja

byzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet.

Iooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen

Laodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen

Miltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi

huomattava mies, kymeläinen Aristagoras.

139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen

liittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien

puoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta

he myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja

jott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan

vievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä

skyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi

kaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: "Skyytian miehet, oivallisia

neuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte

kiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme

huolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette,

me sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta,

koska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme,

on teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät

löydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion

mukaan."

140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset

puhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta

hairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat

skyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja

luoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi

heidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää

persialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri

sen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit

kulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille

sekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin

samojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin

noudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan.

Vaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he

joutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät

hyljänneet.

141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli

vahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen

äyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja

Histiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki

laivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.

142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään

persialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista

skyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat

pelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä

suurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän

moitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.

143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle

Sestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta

jätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle

Dareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan

seuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja

juuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä

Artabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin

oli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada

yhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä

lausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti

hänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä

sotajoukostaan.

144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston

hellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet

Byzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen

tähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän

väitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he

olisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua

kauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos

jätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski

valtansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän

nyt toimitti.

145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki

syystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan.

Niiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat

ryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa

kulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja

asettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään

lakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja

mistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa

minyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat

näet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun

heidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään,

missä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He

väittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan

vallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä

heidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä

maapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit

niillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät

tekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon

matkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä

jakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti

avioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta

mukanaan tuoneet.

146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi

vaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä.

Lakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he

ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset

tappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta

kun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot,

jotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada

mennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille.

Spartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän

puoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet

sisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet,

mitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit,

puettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja

päästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.

147. Samaan aikaan hankki Theras, Autesionin poika, Teisamenoksen

pojanpoika, Thersandroksen pojanpojanpoika ja Polyneikeen

pojanpojanpojanpoika, lähtöä Lakedaimonista pois. Tämä Theras,

joka sukuperältään oli kadmolainen, oli Aristodemoksen lasten,

Eurystheneen ja Prokleen, eno. Näiden alaikäisyyden aikana Theras hoiti

holhous-kuninkuutta Spartassa. Mutta sisarenpoikien vartuttua ja

otettua vastaan hallituksen Theras piti ikävänä joutua muiden

hallittavaksi kerran päästyään hallituksen makuun eikä sanonut enää

aikovansa jäädä Lakedaimoniin, vaan purjehtivansa pois heimolaistensa

tykö. Nykyisessä Theran saaressa, jonka nimi aikaisemmin oli Kalliste,

oli näet erään foinikialaisen Membliaroksen, Poikileen pojan,

jälkeläisiä. Etsiessään Europaa oli näet Kadmos, Agenorin poika,

laskenut maihin Therassa, niinkuin sen nykyinen nimi on. Ja hänen

laskettuaan sinne maihin, joko maa häntä miellytti tai hän jostakin

muusta syystä tahtoi tehdä näin. Hän jätti näet tähän saareen useita

foinikialaisia, niiden muassa oman sukulaisensa Membliaroksen. Nämä

asuivat tässä niinsanotussa Kallistessa kahdeksan miespolvea, ennenkuin

Theras tuli Lakedaimonista.

148. Näiden luokse siis Theras hankkiutui lähtemään mukanaan muita

heimopiirien jäseniä, asuakseen yhdessä heidän kanssaan eikä suinkaan

ajaakseen heitä pois, vaan lukien heidät varsin läheisiksi ystävikseen.

Ja kun myös minyit vankilasta karattuaan olivat asettuneet

Taygetokseen, ja lakedaimonilaiset tahtoivat tuhota heidät, pyysi

Theras, ettei heitä surmattaisi, vaan lupasi itse viedä heidät maasta

pois. Lakedaimonilaisten suostuttua ehdoitukseen hän purjehti kolmella

kolmikymmensoudulla Membliaroksen jälkeläisten luo, viemättä kuitenkaan

muassaan kaikkia minyejä, vaan ainoastaan muutamia harvoja. Sillä

useimmat heistä kääntyivät parorealaisten ja kaukonien puoleen, ajoivat

heidät maasta pois, jakoivat itsensä kuuteen osaan ja perustivat sitten

alueelleen seuraavat kaupungit: Lepreon, Makistos, Frixai, Pyrgos,

Epion ja Nudion. Useimmat näistä ovat elis-maalaiset minun aikanani

hävittäneet. Mutta saari sai asuttajansa mukaan nimen "Thera".

149. Mutta Theraan poika ei mielinyt purjehtia hänen mukanaan, jonka

vuoksi isä sanoi jättävänsä hänet lampaaksi susien keskelle. Tästä

sanasta sai nuorukainen nimen Oiolykos [s.o. Lammassusi], ja jostakin

syystä se nimi pääsi voimaan. Oiolykoksen poika oli Aigeus, jonka

mukaan aigeidien suuri heimo Spartassa on saanut nimensä. Koska

mainitun heimon miesten lapset eivät jääneet eloon, niin he oraakelin

neuvosta perustivat pyhätön Laioksen ja Oidipuksen Kostottarille; ja

tämän jälkeen he jäivät eloon. Ja sittemmin tapahtui, että näiden

miesten jälkeläiset Therassakaan eivät jääneet eloon.

150. Aina tähän kohtaan saakka kertomusta pitävät lakedaimonilaiset

yhtä theralaisten kanssa, mutta tästä alkaen kertovat ainoastaan

theralaiset; ja he kertovat näin. Grinnos, Aisanioksen poika, joka oli

yllämainitun Theraan jälkeläinen ja hallitsi Theran saarta, saapui

Delfoihin, tuoden mukanaan hekatombin kaupungistaan. Muiden

kansalaisten muassa, jotka häntä seurasivat, oli myös Battos,

Polymnestoksen poika, joka polveutui Eufemos nimisestä minyistä. Kun

theralaisten kuningas Grinnos kyseli oraakelilta muita asioita, neuvoi

Pytia häntä perustamaan kaupungin Libyaan. Mutta hän vastasi sanoen:

"Minä puolestani, oi valtias, olen jo liian vanha ja ikäloppu

lähteäkseni liikkeelle. Vaan käske sinä jotakuta näistä nuoremmista

niin tekemään." Ja niin sanoessaan hän viittasi Battokseen. Sen verran

tapahtui silloin. Mutta sittemmin he kotiin tultuaan eivät välittäneet

oraakelilauseesta, syystä etteivät tietäneet, missä päin maailmaa Libya

oli, eivätkä uskaltaneet lähettää siirtokuntaa tuiki tuntemattomiin

seutuihin.

151. Seitsemään vuoteen senjälkeen ei Therassa satanut, ja niiden

kuluessa heiltä kuivi kaikki saaressa olevat puut, paitsi yhtä. Kun

theralaiset kysyivät neuvoa oraakelilta, nuhteli Pytia heitä siitä,

etteivät olleet perustaneet siirtokuntaa Libyaan. Koska heillä

nyt ei ollut mitään keinoa päästä onnettomuudesta, niin he

laittoivat lähettiläitä Kreetaan tutkistelemaan, oliko joku

kreetalaisista tai heidän keskuudessaan asuvista muukalaisista saapunut

Libyaan. Harhaillessaan ympäri saarta lähettiläät saapuivat myös

Itanoksen kaupunkiin, ja siellä he tapasivat Korobios nimisen

purppurasimpukan-pyydystäjän, joka väitti tuulten ajelemana saapuneensa

Libyaan ja siellä Platean saareen. Hänet he palkkaa vastaan taivuttivat

ja veivät Theraan. Therasta purjehti sitten miehiä vakoilemaan, aluksi

ei varsin monta. Kun nyt Korobios oli johdattanut heidät mainittuun

Platean saareen, niin he jättivät Korobioksen sinne annettuaan hänelle

ruokavaroja muutamaksi kuukaudeksi, mutta purjehtivat itse pikimmiten

tuomaan theralaisille tietoja saaresta.

152. Kun nämä viipyivät poissa kauemman aikaa kuin sovittu oli, loppui

Korobiokselta kaikki. Sittemmin ajautui mainittuun Plateaan samolainen

laiva, jonka isäntänä oli Kolaios ja joka oli matkalla Egyptiä kohti.

Saatuaan Korobiokselta tietää koko asianlaidan samolaiset jättivät

hänelle ruokavaroja vuodeksi. Itse he lähtivät saaresta merelle pyrkien

Egyptiä kohti, mutta joutuivat itätuulen ajamina pois suunnastaan. Ja

kun tuuli ei hellittänyt, niin he kulkivat Herakleen patsasten sivu ja

saapuivat jumalallisesta sallimasta Tartessokseen. Tämä kauppapaikka

oli siihen aikaan koskematon, niin että he palattuaan takaisin saivat

tavaroistaan suurimman voiton kaikista helleeneistä, mikäli me

varmuudella tiedämme, nimittäin aiginalaisen Sostratoksen, Laodamaan

pojan, jälkeen; sillä tämän kanssa ei pysty toinen kilpailemaan. Mutta

ottamalla voitostaan pois kymmenyksenä kuusi talenttia samolaiset

teettivät niistä vaskiastian argolilaisen sekoitusmaljan malliin, ja

yltympäri sen reunaa kohoaa aarnikotkanpäitä. Sen he vihkivät

Heraioniin ja asettivat sen alle kolme seitsemän kyynärän korkuista

polvistuvaa vaskista jättiläiskuvaa. Mutta yllämainitun tapauksen

johdosta tuli kyreneläisten ja theralaisten ensimäinen läheinen

ystävyys solmituksi samolaisten kanssa.

153. Sittenkuin theralaiset, jätettyään Korobioksen saareen, olivat

saapuneet Theraan, niin he ilmoittivat asuttaneensa saaren Libyan

luona. Theralaiset katsoivat silloin hyväksi lähettää aina kahdesta

veljestä arvan nojalla toisen sekä kaikista maalaiskunnista, joita oli

seitsemän, joukon miehiä; ja heidän sekä johtajanaan että kuninkaanaan

oli oleva Battos. Siten he laittoivat kaksi viisikymmensoutua Plateaan.

154. Näin kertovat theralaiset, ja kertomuksen loppuosassa theralaiset

pitävät yhtä kyreneläisten kanssa. Sillä mitä Battokseen tulee, eivät

jälkimäiset suinkaan ole samaa mieltä kuin theralaiset. He näet

kertovat täten. Kreetassa on Oaxos-kaupunki, jossa oli kuninkaana

Etearkhos. Hänellä oli Fronime niminen äiditön tytär, mutta hän nai

vielä toisen vaimon. Taloon tultuaan tämä tahtoi tositeossakin olla

äitipuolena Fronimelle; niinpä hän tuotti hänelle pahaa ja keksi hänen

varalleen kaikkea kiusaa. Ja vihdoin hän syyttäen Fronimea

hekumallisuudesta sai miehensä uskomaan, että niin oli laita. Niinpä

tämä vaimonsa suostuttamana mietti jumalattoman teon tyttärensä pään

varalle. Oaxoksessa oleskeli näet muuan theralainen kauppamies

Themison. Hänet kutsui Etearkhos vieraakseen ja vannotti häntä

lupaamaan panna täytäntöön mitä ikänä Etearkhos pyytäisi. Hänen siis

vannottuaan toi Etearkhos tyttärensä, antoi tämän hänen käsiinsä ja

käski hänen viedä pois sekä upottaa hänet mereen. Mutta vimmastuneena

valasta, johon hänet oli viekoiteltu, Themison purkaa kestiystävyyden

ja tekee näin. Hän otti vastaan tytön ja purjehti pois. Vaan ulapalle

päästyään hän täytti Etearkhokselle antamansa lupauksen siten, että

sitoi tytön köysiin ja laski hänet mereen, mutta vedätti hänet heti

ylös. Ja sitten hän saapui Theraan.

155. Sitten otti Fronimen vastaan muuan theralaisten kesken

arvossapidetty mies, Theraion, joka piti häntä jalkavaimonaan. Ajan

vierittyä hänelle syntyi poika, joka änkytti ja sammalsi ja jonka

nimeksi pantiin Battos, kuten theralaiset ja kyreneläiset kertovat,

mutta, niinkuin minä kuitenkin luulen, joku muu. Vaan Battokseksi

muutettiin nimi, senjälkeen kuin hän oli saapunut Libyaan, ja sen nimen

hän sai Delfoissa annetun oraakelivastauksen johdosta sekä siitä

arvosta, jonka hän sai. Libyalaiset kutsuvat nimittäin kuningasta

nimellä "battos", ja luulen Pytian ennustaessaan kutsuneen häntä

libyankielellä siitä syystä, että hänestä oli tuleva Libyan kuningas.

Sillä senjälkeen kuin tämä oli mieheksi varttunut, niin hän tuli

Delfoihin kysyäkseen neuvoa äänestään. Hänen kysymykseensä antoi Pytia

tällaisen vastauksen:

"Battos, ääntäsi käyt, vaan ruhtinas Foibos Apollon

lammashyötysän Libyan viljelemään sinut laittaa",

ikäänkuin olisi sanonut meidän kieltä käyttämällä: "Oi kuningas, sinä

ääntäsi käyt." Mutta Battos vastasi näin: "Oi ruhtinas, minä olen

tullut kysymään sinulta neuvoa äänestäni, mutta sinä neuvot minulle

muuta, mahdottomuuksia, kun käsket minua asuttamaan Libyaa -- mutta

millä väellä ja millä miesvoimalla?" Näillä sanoillaan hän ei

kuitenkaan voinut taivuttaa jumalaa antamaan hänelle toista vastausta.

Ja kun jumala antoi Battokselle saman vastauksen kuin ennenkin, niin

tämä jätti Pytian kesken hänen puhettaan ja meni Theraan.

156. Senjälkeen kävi niin hyvin hänelle itselleen kuin muillekin

theralaisille uudestaan huonosti. Mutta kun theralaiset eivät tunteneet

syytä onnettomuuksiinsa, niin he lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa

siihen kurjaan tilaan, jossa parhaillaan olivat. Pytia antoi heille sen

vastauksen, että jos yhdessä Battoksen kanssa rakentaisivat Kyrenen

Libyassa, tulisi heidän käymään paremmin. Senjälkeen theralaiset

lähettivät Battoksen pois, mukanaan kaksi viisikymmensoutua. Nämä

purjehtivat Libyaan, mutta kun eivät voineet mitään muuta tehdä,

läksivät he taas kotia Theraan. Mutta kun he saapuivat sinne, niin

theralaiset ampuivat näitä eivätkä sallineet heidän laskea rantaan,

vaan käskivät heidän purjehtia takaisin. Pakosta nämä purjehtivat pois

ja tekivät asutuksi Libyan luona sijaitsevan saaren, jonka nimi, kuten

ennenkin on mainittu, on Platea. Ja saaren kerrotaan olevan yhtä suuri

kuin nykyinen kyreneläisten kaupunki.

157. Siinä he asuivat kaksi vuotta, mutta kun ei mikään heillä

menestynyt, niin, jätettyään yhden joukostaan jälkeensä, muut kaikki

purjehtivat pois Delfoihin. Ja oraakeliin saavuttuaan he kysyivät

neuvoa sanoen, että asuivat Libyassa, mutta ettei heidän siltä yhtään

käynyt paremmin. Siihen vastasi heille Pytia näin:

"Lammashyötysän Libyan jos tuta, käymätön, voisit

kuin minä, käynyt, niin ylen viisaaks' sun ylistäisin."

Sen kuultuaan Battos seuralaisineen purjehti takaisin. Sillä jumala ei

hellittänyt vaatimasta heitä perustamaan siirtolaa, ennenkuin olivat

saapuneet itse Libyaan. Saavuttuaan saareen ja otettuaan mukaansa

hänet, jonka olivat jättäneet, he asuttivat erään itse Libyassa,

vastapäätä saarta sijaitsevan paikan, jonka nimi oli Aziris; sitä

ympäröivät kahden puolen mitä kauniimmat notkot ja yhdeltä puolen sen

sivu virtaa joki.

158. Siinä paikassa he asuivat kuusi vuotta. Mutta seitsemäntenä

vuotena libyalaiset pyysivät saada viedä heidät parempaan paikkaan ja

taivuttivat heidät siten jättämään sen. Saatuaan heidät liikkeelle

libyalaiset veivät heidät sieltä länttä kohti, ja, jotteivät helleenit

kulkiessaan kauniimman paikan ohi, sitä näkisi, niin he sovittivat

päivän ajan siten, että veivät heidät yöllä siitä ohi. Mainitun paikan

nimi on Irasa. Ja he veivät helleenit lähteelle, jonka sanotaan olevan

Apollonin oma, sekä lausuivat: "Hellaan miehet, tässä on teidän mukava

asua. Sillä täällä on taivas puhki."

159. Battos perustajan eläessä, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta, ja

hänen poikansa Arkesilaoksen aikana, joka hallitsi kuusitoista vuotta,

asuivat siinä kyreneläiset, ollen heitä vain niin suuri joukko kuin

mitä heitä alun pitäen oli lähtiessään siirtolaan. Mutta kolmannen

hallitsijan, niinsanotun "onnellisen" Battoksen aikana sai Pytia

oraakelilauseellaan helleenejä kaikista heimoista lähtemään Libyaan ja

asuttamaan sitä yhdessä kyreneläisten kanssa. Kyreneläiset kutsuivat

näet heitä maanjaolle. Mutta Pytian lause kuului näin:

"Sen, joka saapuva lie ylen armaan Libyan maille,

kun jako niist' on tehty jo, kerran käy katumoiksi."

Kun nyt suuri väkijoukko kerääntyi kokoon Kyreneen, hupeni ympärillä

asuvien libyalaisten ja heidän Adikran nimisen kuninkaansa alue

melkoisesti. Koska jälkimäisiltä näin riistettiin maata, ja

kyreneläiset heitä kohtelivat röyhkeästi, niin he lähettivät sanan

Egyptiin ja antautuivat Egyptin kuninkaan Aprieen valtaan. Tämä kokosi

suuren sotajoukon egyptiläisiä ja lähetti sen Kyreneä vastaan. Mutta

kyreneläiset lähtivät sotaan yllämainittuun Irasa nimiseen paikkaan

sekä Theste-lähteelle, iskivät yhteen egyptiläisten kanssa ja voittivat

taistelussa. Sillä koska egyptiläiset eivät olleet aikaisemmin

koetelleet helleenejä ja ylenkatsoivat heitä, joutuivat he niin

perinpohjaiseen häviöön, että vain aniharvat palasivat kotiinsa

Egyptiin. Tämän tappion tähden ja koska syyttivät Apriesta siitä,

luopuivat egyptiläiset hänestä.

160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän

riitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet

ja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin,

jota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen

perustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä.

Sittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan,

jotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet.

Peläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö.

Mutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui

Leukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa.

Ja taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että

seitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion

jälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut

lääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas

tappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.

161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli

huonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset

lähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli

parhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän

Arkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin.

Kyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset

antoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään

miehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan

tietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen

heimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja

ympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen

peloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista

saarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja

pappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin

oli ollut, hän laski kansan käsiin.

162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa

Arkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista.

Battos "ontuvan" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei

hän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen

Demonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän

nosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen;

hänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi

siihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan

suitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen

luoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi

heidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle

mieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja

sanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos

kuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi

joka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi

kultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime

taas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja

naisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.

163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen

kokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos

Delfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli

onnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: "Neljän Battoksen ja neljän

Arkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita

Kyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita.

Palaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät

uunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne

vahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene

merenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että

kaunihin härkä." Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.

164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen.

Mutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan

kosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät

kokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän

lähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset,

joiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan.

Muutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen

omistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti

pinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi,

että tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä

polttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi

kyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen

"merenhuuhtomalla" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona

muuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan

tytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät

Kyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin

he tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko

sitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen

suhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.

165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa

turmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja

Kyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan

saatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin.

Hän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli

tehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se

Arkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille

veron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi

häntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli

meedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.

166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka

jonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että

tahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja

nähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin,

jommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli

tätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa

niin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt

Aryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä

nytkin on "aryandikon" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän

niin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että

hän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.

167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä

kohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että

meriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen

marafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka

syntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi

sotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka

oli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat

syyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon

pahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon

Feretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen

aihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni

Libyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia

kansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta

useimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.

168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä

alkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen

noudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin

muutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan

vaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa

täin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois.

Nämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös

ainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä

miehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa

neitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos

nimiseen satamaan asti.

169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin

Afrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka

asuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä

Aziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa

kasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun

saakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.

170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat

yläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu.

Sillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole

vähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten

joukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.

171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat

Barkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin

kohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa,

joka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne

noudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.

172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa

kansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila

nimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä

runsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he

pyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat

jauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta

juomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he

pitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he

pystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen

mies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä

yönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa.

Ja senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut

mukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He

vannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen

oikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen

koskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä

esi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja

sitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä

uskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse

toisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he

ottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.

173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla

tavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat;

koko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä.

Silloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä

sotaan etelätuulta vastaan -- kerron tässä mitä libyalaiset kertovat;

mutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka

hautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit

pitäneet tätä maata hallussaan.

174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella

garamantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua;

heillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.

175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja

viimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa

töyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden

puolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien

nahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta "Sulotarten

kummusta" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa

taajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on

paljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.

176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset

kantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä,

kuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä

pitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy

parhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.

177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä

kallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan

syömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan

mastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli.

Tästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.

178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin

käyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue

ulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee

suureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja

väitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla

lakedaimonilaisten asuttavaksi.

179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin

juurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen

muun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten

Peloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan

matkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa

kohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven

matalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos,

ilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi

hänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että

saattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka

Triton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä

asettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla

istuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan,

nimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka

Argo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään

voisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin

Tritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset

maanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.

180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä,

samoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana

heidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi

takaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa

jakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat

toisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa

toimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me

kutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he

kutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät

taistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin

kauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä

sotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä

järven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan,

ennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en

saata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä

aseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen

helleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja

Tritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen

vihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi

tyttärekseen. Niin he kertovat. -- Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä

he vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun

jonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena

kuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi

on, sitä pidetään.

181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset.

Mutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa

Libyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä

hiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka.

Tässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja,

jotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin

kummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden

ympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten

alueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä

Teebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta

alkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on

oinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä,

joka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin

tori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja

tällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys

lauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se

lämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee

kiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun

koittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä "Auringon lähde".

182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan

päässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka

ympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa

käyvät nasamonit korjaamassa taateleita.

183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu

ynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita

Augilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä

garamantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja

kylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista

heille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös

nuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja

syödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on

eteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä

takaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet

pistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista

häristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua

ja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa

asustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat

nopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet

kerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita

sentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään

muun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.

184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu

ynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit.

Ne ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät;

yhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään

yksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa,

silloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia

häijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä

ihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on

taas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä

suolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja

joka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että

ei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä

peittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan

kannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet

nimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan,

etteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.

185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien

kansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju

ulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja

siellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka

ääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt

suolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi

vettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun

tuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota,

vedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään

kosteutta.

186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka

paimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä

kuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata

sikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden

katso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä

juhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset

nauti sianlihaakaan.

187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin

eivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja

eivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on

tapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin -- tekevätkö

kaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun

heidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla

lampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia,

siitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi

vahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä

itse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me

tunnemme, -- tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa,

mutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa

lapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet

parannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne

siten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.

188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät

esikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen

tehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle

ja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven

ympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja

Poseidonille.

189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty

libyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että

libyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat

heillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene

kaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin

todistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset

käyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla

värjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut

nimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku

pyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan

naiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja

libyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä

hevosta.

190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit,

lukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja

pitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän

heittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän

asumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja

niitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.

191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo

maataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla

on nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä

kasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat

ruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita

miehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon

enemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä

Libyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista

aina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva

maataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta

eläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia,

elefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet,

koirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin

niinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä

paljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.

192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan

seuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja -- ei

kuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä

kun ei janota --, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn

haarat tehdään, -- kooltaan tämä eläin on härän suuruinen --,

libyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita,

verkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen

kyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat

sisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi

sarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita

muuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa

ei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia.

Toisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi -- tämä

nimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä "kumpua",

toisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät

silfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia.

Niin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa,

mikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.

193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset

ohjaavat sotavaunuja.

194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset

valmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten

sitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään

punaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan

heidän vuorillaan.

195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset

kertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta

kapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita

ja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten

neidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En

tiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa

hyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä

järvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä,

mutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja

syvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat

kiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien,

jolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen

piki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he

ovat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta

ruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee

näkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten

on myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta,

todennäköistä.

196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen

patsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen

karkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan

ne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun

maanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he

asettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he

vetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat

maihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan

tavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa.

Mutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät

niihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi

kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee

pahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta

heistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa

tavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.

197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja

useimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan

välitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta

mainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme,

joista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja

etiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat

Libyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit

taas ovat tulokkaita.

198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä

voisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan

Kinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita

kantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet

mustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että

sen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian

paljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen

määriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin

maa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan,

sadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.

199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä

paimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi

näet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi.

Kun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella

olevat keskipaikat, joita kutsutaan "kummuiksi". Ja kohta kun tämä

keskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä

maassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu,

joutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan

kuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.

200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä

lähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan,

saartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen

murhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen

osallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset

piirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo

johtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä.

Mutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan

vaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä

sisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan.

Silloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut

mitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski.

Nytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne

persialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin,

ja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.

201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen

useita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon

ylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset

väkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin.

Hän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä;

hirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin

muun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia

keskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat

hyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla

molemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin

tämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna;

barkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja

persialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin.

Valan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos

kaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä

vihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta

persialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin

sisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa,

että he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet,

että nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi

semmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat

repineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.

202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet

syyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät

piiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä

kiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski

persialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän

joukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille

Feretime uskoi kaupungin.

203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset

läksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin

kohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn,

heidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski

laivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon

päällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen

kaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat

kulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen

kukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä.

Ja he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät

sitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset

pelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin

asettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen

luota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset

pyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he

läksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin

libyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja

aseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat

jälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.

204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi,

oli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet

orjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas

antoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille

kylälle nimeksi "Barka", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut

Baktrianmaassa asuttuna.

205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä

heti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut

Egyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli

täyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot

nostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. -- Sellainen ja niin suuri

oli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen

puolelta.