1. Dareioksen Europpaan jättämät persialaiset, joiden päällikkönä oli
Megabazos, laskivat hellespontolaisten joukosta valtansa alle ensiksi
perintholaiset, jotka eivät tahtoneet alistua Dareiokselle alamaisiksi
ja joita aikaisemmin paionitkin olivat tylysti kohdelleet. Strymonin
seudun paionit saivat nimittäin jumalalta semmoisen oraakelineuvon,
että heidän tuli lähteä sotaan perintholaisia vastaan, ja jos
perintholaiset, leiriytyessään vastarintaa varten, huutaisivat heitä
nimeltä, tulisi heidän käydä näiden kimppuun, mutta jolleivät heitä
huutaisi, ei heidän pitänyt tehdä hyökkäystä. Ja paionit tekivätkin
näin. Kun sitten perintholaiset asettuivat heitä vastaan leiriin
kaupungin edustalle, haastoivat he toinen toisensa taisteluun, jonka
jälkeen heidän kesken pantiin toimeen kolminkertainen kaksintaistelu;
siinä iski yhteen mies ja mies, hevonen ja hevonen, sekä koira ja
koira. Mutta kun perintholaiset kahdessa ottelussa voittivat ja siitä
iloissaan virittivät "paian"-laulua, päättivät paionit, että tätä juuri
oraakeli olikin tarkoittanut, ja lausuivat toisilleen tähän suuntaan:
"Nyt kaiketi on meille annettu oraakelin lause täyttynyt, nyt on meidän
vuoromme". Ja niin paionit kävivät "paian"-virttä laulavien
perintholaisten kimppuun, pääsivät heistä täydellisesti voitolle ja
jättivät heistä vain muutamia jälelle.
2. Näin olivat paionit aikaisemmin menetelleet. Vaan nyt perintholaiset
vapauttansa puolustaessaan esiintyivät kelpo miesten tavoin, mutta
kuitenkin persialaiset ja Megabazos ylivoimallaan saivat heistä voiton.
Mutta niin pian kuin Perinthos oli saatu kukistetuksi, marssitti
Megabazos sotajoukkonsa Traakian kautta laskien kuninkaan vallan alle
jokaisen sikäläisen kaupungin ja kansan. Sillä sen oli Dareios hänelle
antanut tehtäväksi, että nimittäin laskisi Traakian valtansa alle.
3. Traakian kansa on indialaisten jälkeen suurin kansa maailmassa. Ja
jos sitä hallitsisi yksi mies, tai se olisi yksimielinen, olisi se
minun käsitykseni mukaan voittamaton ja kaikista kansoista vahvin.
Mutta koska on kerrassaan mahdotonta, että milloinkaan voisi näin
käydä, ovat traakialaiset heikkoja. Heillä on useita nimiä, kunkin maan
asujamilla kun on omansa, ja he noudattavat kaikissa kohdin keskenään
samankaltaisia tapoja, lukuunottamatta getejä ja trauseja sekä niitä,
jotka asuvat tuollapuolen krestonilaisia.
4. Näistä olen jo maininnut, miten sielun kuolemattomuuteen uskovat
getit tekevät. Trausit menettelevät kaikissa muissa kohdin samalla
tavoin kuin muut traakialaiset, mutta aina kun heillä syntyy tai kuolee
joku, he tekevät tällä tavoin. Sukulaiset istuutuvat vastasyntyneen
ympäri ja valittavat niitä suuria onnettomuuksia, jotka sen on
kestettävänä, sittenkuin se kerran on maailmaan syntynyt; ja samalla he
luettelevat kaikkia inhimillisiä kärsimyksiä. Mutta manalle menneen he
leikkiä laskien ja iloiten kätkevät maahan, ja samalla he mainitsevat,
kuinka suurista onnettomuuksista hän on vapautunut ja kuinka hän nyt
nauttii kaikkea autuutta.
5. Krestonilaisten tuollapuolella asuvaiset tekevät näin. Jokaisella on
monta vaimoa. Kun siis joku heistä kuolee, syntyy heidän vaimojensa
kesken suuri riita siitä, ketä heistä mies on enimmin rakastanut. Ja
ystävät puuhaavat kovasti saadaksensa sen selville. Sitä vaimoa, jolle
myönnetään etusija ja palkinto, ylistävät miehet ja naiset, ja hänet
teurastaa haudalle hänen lähin sukulaisensa; ja sittenkuin vaimo on
teurastettu, haudataan hän yhdessä miehensä kanssa. Mutta muut pitävät
tätä suurena onnettomuutena, sillä siitä koituu heille mitä suurin
häpeä.
6. Muilla traakialaisilla on tämä tapa. He myyvät lapsiaan vietäväksi
maasta ulos eivätkä he vartioi neitojaan, vaan sallivat niiden pitää
yhteyttä keiden kanssa vain tahtovat. Mutta vaimojaan he ankarasti
vartioivat ja ostavat nämä heidän vanhemmiltaan suurista summista. Ja
jalona pidetään, jos kellä on ihoon piirrettyjä merkkejä, mutta
epäjalona, jos ei ole merkkejä. On erinomaisen kunniakasta olla
harjoittamatta maatöitä, mutta mitä kunniattominta tehdä niitä.
Sitävastoin on erittäin kunniakasta elää sodasta ja ryöstöstä.
7. Nämä ovat heidän huomattavimmat tapansa. Jumalina taas he
kunnioittavat ainoastaan näitä: Aresta, Dionysosta ja Artemista. Mutta
heidän kuninkaansa kunnioittavat, toisin kuin muut kansalaiset,
jumalien joukosta enimmin Hermestä, vannovat ainoastaan hänen nimeensä
ja sanovat polveutuvansa Herneestä.
8. Heidän varakkaittensa kunniaksi tapahtuvat hautajaismenot ovat
tämmöiset. Kolmen päivän ajaksi he asettavat ruumiin näytteille ja
teurastavat kaikenlaatuisia uhrieläimiä sekä pitävät kemuja, sitä ennen
itkettyään vainajaa. Sitten he tekevät haudan, ensin joko poltettuaan
tai jollakin muulla tavoin kätkettyään ruumiin maahan, jonka jälkeen he
luovat päälle maakummun ja panevat toimeen kaikenmoisia kilpaleikkejä,
jolloin palkintojen suuruus määrätään sen mukaan, miten tärkeä mikin
kilpa on. Semmoiset siis ovat traakialaisten hautausmenot.
9. Mitä tulee siihen seutuun, joka on tästä maasta vielä edempänä, ei
kukaan saata täsmälleen ilmoittaa, mitä ihmisiä siellä asuu, mutta se
näyttää olevan ääretöntä erämaata. Ainoat niistä ihmisistä, jotka
asuvat tuollapuolen Istroksen, ja joista olen saanut tietoa, ovat
nimeltään sigynnit ja he käyttävät meedialaista pukua. Heidän hevosensa
taas kuuluvat olevan yli koko ruumiin pitkäkarvaiset, ollen karvat jopa
viiden sormen pituiset; ne ovat pienet ja tylppäkuonoiset eivätkä jaksa
selässään kantaa miestä, mutta jos ne valjastetaan vaunujen eteen, ovat
ne mitä ripeimmät. Siitä syystä maan asukkaat ajavatkin vaunuissa.
Heidän alueensa ulottuu lähelle Adrian enetejä, jotka sanovat olevansa
meedialaisten siirtolaisia. Millä lailla he muka ovat meedialaisten
siirtolaisia, sitä minä puolestani en saata ilmoittaa, mutta saattaahan
pitkän ajan kuluessa tapahtua vaikka mitä. Joka tapauksessa ylämaissa
Massilian tuollapuolen asuvat ligyit kutsuvat sigynneiksi
kaupustelijoita, kyprolaiset taas samalla nimellä keihäitä.
10. Ja kuten traakialaiset kertovat, on Istroksen tuonpuolinen maa
mehiläisten vallassa ja näiden vuoksi on muka mahdotonta tunkeutua
edemmäs. Minusta tämä heidän kertomuksensa ei kuitenkaan tunnu
todenmukaiselta, sillä onhan tunnettua, että mainitut eläimet eivät
siedä pakkasta. Vaan minusta näyttävät pohjanpuoleiset seudut pakkasten
vuoksi olevan asumattomia. Näin nyt kerrotaan tästä maasta. -- Sen
rannikkoseudut siis Megabazos saattoi persialaisten valtaan.
11. Heti kun Dareios oli kulkenut Hellespontoksen yli ja saapunut
Sardeeseen, hän muistellen miletolaisen Histiaioksen hyvää työtä ja
mytileneläisen Koeen neuvoa noudatti heidät luokseen Sardeeseen ja
antoi heidän valita, mitä halusivat. Histiaios, joka jo oli
Miletoksen itsevaltiaana, ei pyytänyt entisen lisäksi mitään muuta
itsevaltiaskuntaa, mutta anoi edonien omistamaa Myrkinosta,
perustaakseen sinne kaupungin. Hän puolestaan siis valitsi itselleen
tämän, mutta Koes, joka ei ollut itsevaltias, vaan yksityinen
kansalainen, pyysi päästä Mytilenen itsevaltiaaksi.
12. Kummankin saatua toivomuksensa täytetyksi he läksivät valitsemiinsa
paikkoihin. Mutta sattumalta Dareios tuli nähneeksi erään kohtauksen,
jonka johdosta hänessä heräsi halu käskeä Megabazosta ottamaan ja
siirtämään paionit Europasta Aasiaan. Oli nimittäin kaksi paionilaista
miestä, Pigres ja Mantyes, jotka itse tahtoivat päästä paionien
itsevaltiaiksi. Siksi he senjälkeen kuin Dareios oli mennyt Aasian
puolelle, saapuivat Sardeeseen, tuoden mukanaan kookkaan ja
hyvännäköisen sisarensa. Ja nyt he siitä ottivat vaarin, milloin
Dareios meni lyydialaisten etukaupunkiin istuntoa pitämään, ja tekivät
sitten tällä tavoin. Koristeltuaan sisartaan parhaimpansa mukaan he
laittoivat hänet hakemaan vettä, astiaa päänsä päällä kantaen ja
kuljettaen hevosta talutusnuora käsivarrellaan sekä kutoen pellavaa. Ja
kun nyt nainen kulki siitä ohitse, herätti tämä Dareioksen huomiota.
Sillä se, mitä nainen teki, ei ollut persialaisen eikä lyydialaisen
tavan mukaista eikä yleensä minkään Aasian kansan. Ja niin pian kuin
kuninkaan huomio oli tähän kiintynyt, lähetti hän muutamia
henkivartijoistaan ottamaan vaaria siitä, mitä nainen hevosella aikoi
tehdä. Niinpä he seurasivat naisen jälestä. Joelle saavuttuaan tämä
juotti hevosta ja juotettuaan sekä ammennettuaan astian täyteen vettä
hän meni takaisin samaa tietä siitä sivu, kantaen päänsä päällä vettä,
taluttaen käsivarrellaan hevosta ja kiertäen värttinää.
13. Ihmeissään sekä siitä, mitä vakoojilta kuuli, että mitä itse näki,
Dareios käski tuoda naisen nähtäväkseen. Ja kun tämä tuotiin, saapuivat
paikalle myöskin hänen veljensä, jotka jotenkin läheltä pitivät
silmällä, mitä tapahtui. Dareios silloin kysyi, mitä kansaa nainen oli,
jolloin nuorukaiset sanoivat itse olevansa paionilaisia ja naisen
olevan heidän sisarensa. Edelleen kuningas kysyi, mitä miehiä paionit
olivat, missä päin maailmaa he asuivat ja missä aikomuksessa
nuorukaiset itse olivat tulleet Sardeeseen. He ilmoittivat kuninkaalle
tulleensa sinne antautuakseen tämän valtaan. Paionia oli Strymon-joen
varsilla sijaitseva maa, Strymon taas oli lähellä Hellespontosta, ja
itse he olivat Troiasta tulleitten teukrolaisten siirtolaisia. --
Kaiken tämän he kertoivat, mutta kuningas kysyi, olivatko kaikki naiset
sielläpäin yhtä uutteria. Siihen he mielellään vastasivat myöntävästi;
tämänhän kysymyksen varalle kaikki olikin valmistettu.
14. Silloin Dareios kirjoitti kirjeen Megabazokselle, jonka hän oli
jättänyt ylipäälliköksi Traakiaan, ja antoi hänelle siinä toimeksi ajaa
paionit liikkeelle heidän olinpaikoiltaan ja tuoda luokseen sekä heidät
itsensä että heidän lapsensa ja vaimonsa. Heti riensi muuan ratsumies
viemään sanaa Hellespontokseen ja kuljettuaan salmen poikki antoi tämä
kirjeen Megabazokselle. Sen luettuaan viimemainittu otti mukaansa
oppaita Traakiasta ja läksi sotaretkelle Paioniaa vastaan.
15. Saatuaan tietää persialaisten tulevan vastaansa paionit miehissä
läksivät sotaan ja kulkivat merelle päin, koska luulivat persialaisten
sieltä käsin tekevän hyökkäyksen. Niinpä paionit olivat valmistautuneet
torjumaan Megabazoksen lähenevää sotajoukkoa. Mutta kun persialaiset
saivat tietää paionien keräytyneen kokoon ja vartioivan meren puoleista
pääsöpaikkaa, niin he oppaitten johdolla kääntyivät ylemmälle tielle ja
tunkivat paionien huomaamatta näiden miehistä autioiksi jääneisiin
kaupunkeihin. Ja tyhjiä kun olivat persialaisten niitten kimppuun
hyökätessä, saivat nämä helposti ne haltuunsa. Mutta heti kun paionit
saivat tietää, että kaupungit olivat vallatut, hajaantuivat he eri
tahoille, kääntyivät kukin kotipuoleensa ja antautuivat persialaisten
valtaan. Sillä tavoin siis paionien joukosta siriopaionit, paioplit ja
Prasias-järveen saakka asuvaiset karkoitettiin asuinsijoiltaan ja
vietiin Aasiaan.
16. Mutta Pangaion-vuoren seuduilla ja itse Prasias-järvellä asuvaiset
eivät ensinkään joutuneetkaan Megabazoksen vallan alle. Tämä koetti
nimittäin myös karkoittaa järvi-asukkaita, jotka siinä asuivat tällä
tavoin. Keskellä järveä on korkeiden paalujen nenään kiinnitettyjä
palkkeja, joihin mannermaalta pääsee yhtä ainoata kaitaa siltaa myöten.
Palkkeja kannattavia paaluja pystyttivät kaiketi alkujaan yhteisesti
kaikki kansalaiset, mutta sittemmin on heillä ollut tapana pystyttää
niitä tällaista lakia noudattamalla. Ne tuodaan Orbelos nimiseltä
vuorelta, ja jokainen naimisiin menevä pystyttää kultakin vaimoltaan
kolme paalua; jokainen ottaa nimittäin itselleen lukuisan joukon
vaimoja. Ja he asuvat sillä tavoin, että kukin omistaa palkeille
rakennetun majan, missä elelee, sekä iaskuoven, joka palkkien läpi vie
alas järveen. Pikkulapsensa he sitovat nuoralla jalasta, koska
pelkäävät niiden muuten vierähtävän veteen. Mutta hevosilleen ja
juhdilleen he antavat appeeksi kaloja. Ja näitä on niin runsaasti, että
kun avaa laskuoven ja nauhasta laskee tyhjän kopan järveen, ei tarvitse
kauan odottaa, ennenkuin sen saa vetää ylös täynnään kaloja. Ja kaloja
on kahta laatua, joista toisia kutsutaan nimellä "paprax", toisia
nimellä "tilon".
17. Ne paionit, jotka kukistettiin, vietiin siis Aasiaan. Mutta niin
pian kuin Megabazos oli kukistanut paionit, lähetti hän sanansaattajina
Makedoniaan seitsemän persialaista, jotka hänen itsensä jälkeen
nauttivat suurinta arvoa leirissä. Nämä lähetettiin Amyntaan luo
vaatimaan maata ja vettä Dareios kuninkaalle. Prasias-järvestä on
nimittäin varsin lyhyt matka Makedoniaan. Ensiksi näet on järven
laidassa se metallikaivos, josta näitä tapauksia myöhemmin joka päivä
kertyi Alexandrokselle hopeatalentti, kaivoksen jälestä taas on
Dysoron-vuori, ja sen yli kuljettua ollaan jo Makedoniassa.
18. Niin pian kuin siis nämä Amyntaan luo lähetetyt persialaiset olivat
perille saapuneet, astuivat he tämän eteen ja vaativat Dareios
kuninkaalle maata ja vettä. Amyntas sekä antoi heille kumpaakin että
kutsui heidät vieraikseen. Ja valmistettuaan komeat pidot hän otti
persialaiset ystävällisesti vastaan. Mutta aterialta päästyään ja
kilvan juodessaan lausuivat persialaiset näin: "Makedonilainen
kestiystävä, meillä persialaisilla on semmoinen tapa, että aina milloin
panemme toimeen suuret pidot, tuotamme sisälle sekä jalkavaimomme että
lailliset vaimomme ja annamme heidän istua viereemme. Niinpä seuraa nyt
sinäkin tätä tapaa, koska auliisti olet meitä ottanut vastaan ja
suurenmoisesti meitä kestitset sekä annat kuninkaalle maata ja vettä."
Siihen virkkoi Amyntas: "Oi persialaiset, meillä ei ole semmoista
tapaa, vaan meillä ovat miehet eroitettuina naisista. Mutta koska
kerran te, jotka olette valtiaina, sitä haluatte, niin on sekin
tapahtuva." Sen verran lausuttuaan Amyntas lähetti noutamaan naiset. He
tulivat kutsusta ja istuutuivat riviin vastapäätä persialaisia.
Nähtyään siinä nuo kaunismuotoiset naiset persialaiset puhuivat
Amyntaalle ja sanoivat, että se, mikä oli tehty, ei suinkaan ollut
viisasta. Olisi näet ollut parempi, jos naiset eivät ensinkään olisi
tulleet, kuin että tulivat ja istuivat siinä persialaisten silmäkipuna.
Amyntaan oli niinmuodoin pakko käskeä heidän istua miesten viereen.
Naiset tottelivat, ja heti persialaiset tarttuivat heidän rintoihinsa,
liiaksi kun olivat juoneet, yrittipä kaiketi joku suudellakin.
19. Nähdessään tämän Amyntas, vaikka panikin sen pahakseen, pysyi
alallaan, syystä että kovasti pelkäsi persialaisia. Mutta Amyntaan
poika, Alexandros, joka oli saapuvilla ja näki tämän, ei, nuori ja
loukkauksia kokematon kun oli, enää kyennyt itseään hillitsemään, vaan
virkkoi närkästyneenä Amyntaalle näin: "Oi isä, anna myöten iällesi ja
lähde levolle äläkä itsepintaisesti jää juominkeihin. Minä taas tahdon
pysyä täällä tarjotakseni vieraille kaikkea, mikä asiaan kuuluu."
Siihen virkkoi Amyntas, vaikka kyllä ymmärsi, että Alexandros aikoi
panna toimeen selkkauksia: "Oi poikani, melkeinpä minä, kun olet noin
kuohuksissa, ymmärrän sanasi, että nimittäin aiot panna toimeen
selkkauksia, jahka ensin olet lähettänyt minut pois. Minä sen vuoksi
pyydän sinua olemaan panematta toimeen mitään selkkauksia näiden
miesten kanssa, jottet syöksisi meitä turmioon, vaan katsele
kärsivällisesti sitä, mikä tapahtuu. Mitä poislähtööni tulee, tahdon
kuitenkin totella sinua."
20. Niin pian kuin Amyntas tämän pyydettyään oli mennyt tiehensä,
lausui Alexandros persialaisille: "Näihin naisiin nähden on teillä, oi
vieraat, täysi valta, joko sitten tahdotte pitää yhteyttä kaikkien tai
muutamien kanssa heistä. Ilmoittakaa vain itse, mitä tässä kohden
haluatte. Mutta koska teidän nyt kohdakkoin tulee aika käydä levolle,
ja näen teidän olevan kelpolailla juovuksissa, niin antakaa, jos niin
suvaitsette, näiden naisten mennä kylpemään ja ottakaa heidät jälleen
vastaan, sen jälkeen kuin ovat kylpeneet." Näin hän virkkoi, ja koska
persialaiset tähän suostuivat, käski hän naisten mennä ulos ja lähetti
heidät naisten huoneeseen. Mutta itse Alexandros puki naisten
vaatteisiin muutamia sileäposkisia nuorukaisia, luvultaan yhtä monta
kuin oli naisia, antoi heille tikarit ja vei heidät sisälle. Ja
tuodessaan nämä hän virkkoi persialaisille näin: "Oi persialaiset,
kylläpä te näytätte tulleen kestityiksi niin perinpohjaisesti kuin
suinkin. Sillä kaikkea, mitä meillä on ollut, ja mitä sen lisäksi
olemme voineet keksiä ja tarjota, on teillä ollut saatavana, ja, mikä
on kaikista suurinta, tämän lisäksi me annamme teille vielä omat
äitimme ja sisaremme, jotta täysin huomaisitte meidän kunnioittavan
teitä arvonne mukaisesti. Ja ilmoittakaa lisäksi vielä kuninkaalle,
joka teidät on lähettänyt, että helleeniläinen mies, hänen
käskynhaltijansa Makedoniassa, on hyvästi teitä vastaanottanut sekä
pöydällä että vuoteella." Sen lausuttuaan Alexandros asetti kunkin
persialaisen viereen makedonilaisen miehen, muka naisena. Ja kun sitten
persialaiset koettivat kosketella näitä, tekivät jälkimäiset heistä
lopun.
21. Sellaisen lopun saivat osakseen sekä persialaiset itse että heidän
paivelijajoukkonsa. Heidän mukanaan oli näet seurannut sekä ajoneuvoja
että palvelijoita ynnä kaikki heidän runsaat laitoksensa. Kaikki tämä
joutui kadoksiin samalla kertaa kuin kaikki persialaiset. Sitten,
jonkun aikaa myöhemmin, alkoivat kyllä persialaiset innokkaasti etsiä
näitä miehiä, mutta Alexandros rauhoitti heidät viekkaudellaan ja
antamalla paljon rahaa sekä oman sisarensa, jonka nimi oli Gygaia. Ja
Alexandros rauhoitti heidät antamalla mainitut lahjat Bubares nimiselle
persialaiselle, joka oli hukkuneita etsivien ylipäällikkö.
22. Täten nyt saatiin näiden persialaisten kuolema unohduksiin
painetuksi. Mutta nämä Perdikkaasta polveutuvat ovat, sen mukaan kuin
he itse sanovat, helleenejä; itsekin olen minä sitä käsitystä ja aion
myöhemmin historiassani osoittaa, että he ovat helleenejä. Ja lisäksi
vielä Olympian kilpaleikkejä järjestävät hellenodikit ovat sen
julistaneet. Sillä kun Alexandroksen piti ottaa osaa kilpailuihin ja
hän siinä tarkoituksessa oli astunut alas radalle, tahtoivat ne
helleenit, jotka tulivat hänen kilpakumppaneikseen, sulkea hänet niistä
pois, väittäen, että kilpaleikki ei ollut barbarisia, vaan
helleeniläisiä kilpailijoita varten. Mutta sittenkuin Alexandros oli
todistanut olevansa argolainen, julistettiin, että hän oli helleeni, ja
ottaessaan osaa kilpajuoksuun hän yhdessä erään toisen kanssa sai
ensimäisen sijan.
23. Jotenkin näin oli tämä tapahtunut. Mutta tuoden muassaan paionit
Megabazos saapui Hellespontoksen rannalle. Ja sieltä hän, salmen poikki
kuljettuaan, saapui Sardeeseen. Mutta silloin miletolainen Histiaios
linnoitti sitä paikkaa, jonka hän pyynnöstään oli Dareiokselta saanut
palkaksi laivasillan vartioimisesta, ja joka sijaitsee Strymon-joen
varrella sekä on nimeltään Myrkinos. Huomattuaan siis, mitä Histiaios
teki, Megabazos, heti kun saapui Sardeeseen, muassaan paionit, lausui
Dareiokselle näin: "Oi kuningas, mitä oletkaan tehnyt antaessasi
taitavan ja viisaan helleenin perustaa kaupungin Traakiaan, missä on
viljalti metsää laivanrakennustarpeiksi, airopuita ja kaivoksia, ja
jonka ympärillä asuu suuri helleeniläinen ja barbarinen väestö, joka
saatuaan hänestä johtajan tulee öin päivin noudattamaan jokaista hänen
vihjaustaan. Saata nyt tämä mies lakkaamaan tätä tekemästä, jottet
joutuisi sisälliseen sotaan; mutta tee se suopeasti, noudattamalla
hänet luoksesi. Ja jahka kerran olet saanut hänet valtaasi, niin laita
niin, ettei hän enää Hellaaseen pääse."
24. Näin puhumalla Megabazos helposti taivutti Dareioksen, koska hän
niin hyvin ennakolta näki, mitä oli tulossa. Sitten kuningas lähetti
sanansaattajan Myrkinokseen ja käski sanoa näin: "Histiaios, tämä on
Dareios kuninkaan sana. Harkitessani olen havainnut, ettei ole ketään
miestä, joka olisi minua ja minun asioitani kohtaan altismielisempi
kuin sinä. Ja tämän tiedän en ainoastaan sanojesi, vaan myös tekojesi
kautta. Nyt siis, koska aion suorittaa suuria tekoja, tule kaikin
mokomin luokseni, jotta uskoisin sinulle aikeeni." Luottaen näihin
sanoihin ja samalla pitäen suurena kunniana päästä kuninkaan
neuvonantajaksi, Histiaios saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Dareios
lausui hänelle näin; "Histiaios, olen noudattanut sinut luokseni
seuraavasta syystä. Kun olin palannut Skyytiasta, ja sinä jouduit pois
näkyvistäni, en minä, lyhyesti sanoen, ole vielä ikävöinyt mitään niin
paljon, kuin että saisin nähdä sinua, ja että sinä tulisit puheilleni
Sillä käsitän, että arvokkainta kaikesta, mitä saattaa omistaa, on
järkevä ja hyväntahtoinen ystävä; ja näitä molempia ominaisuuksia
saatan kokemuksesta todistaa sinun osoittaneen minun hankkeitani
kohtaan. Sinä olet nyt siis tehnyt hyvin saapuessasi luokseni, ja
tahdon sinulle ehdoittaa tämän. Heitä mielestäsi Miletos ja äsken
rakentamasi kaupunki Traakiassa ja seuraa minua Susaan. Siellä olet
saava samaa, mitä minullakin on, ja pääsevä minun pöytätoverikseni ja
neuvonantajakseni."
25. Näin lausuttuaan ja asetettuaan Artafreneen, velipuolensa isän
puolelta, Sardeen käskynhaltijaksi, Dareios matkusti Susaan vieden
mukaansa Histiaioksen, nimitettyään sitä ennen Otaneen rannikkolaisten
päämieheksi. Viimemainitun isä, Sisamnes, oli ollut kuninkaallisia
tuomareita, mutta oli rahasta langettanut väärän tuomion, josta syystä
Kambyses kuningas oli teurastuttanut hänet ja nylkenyt pois koko hänen
nahkansa; ja vedätettyään pois hänen nahkansa hän siitä leikkautti
hihnoja ja antoi punoa ne siihen tuoliin, jolla Sisamnes tuomitessaan
oli istunut. Ja levitettyään ne istuimen yli Kambyses nimitti Sisamneen
sijaan, jonka oli tappanut ja nylkenyt, tuomariksi Sisamneen pojan ja
teroitti hänen mieleensä, että muistelisi millä istuimella istui
tuomitsemassa.
26. Siispä mainittu Otanes, joka tällä istuimella istui, tuli silloin
Megabazoksen seuraajaksi ylipäällikkyydessä. Ja hän kukisti
byzantionilaiset ja kalkhedonilaiset, valloitti Troian maassa
sijaitsevan Antandroksen, valloitti Lamponeionin ja otettuaan
lesbolaisilta laivoja hän valloitti Lemnoksen ja Imbroksen, joissa
molemmissa silloin vielä asui pelasgeja.
27. Lemnolaiset taistelivat urhoollisesti ja pitivät puoliaan, mutta
joutuivat kuitenkin aikaa myöten tappiolle. Vaan eloonjääneille heistä
asettivat persialaiset käskynhaltijaksi Lykaretoksen, Samoksen entisen
hallitsijan, Maiandrioksen, veljen. Tämä Lykaretos hallitsi Lemnoksessa
kuolemaansa saakka. Ja Otanes syytti yllämainittuja kansoja siitä, että
toiset olivat karanneet sotaretkeltä skyytejä vastaan, toiset taas
ryöstäneet Dareioksen sotajoukkoa sen palatessa takaisin skyytien
maasta.
28. Niin paljon hän sotajoukkoa johtaessaan sai aikaan. Senjälkeen oli
vähäksi aikaa rauhaa onnettomuuksilta, mutta sitten alkoivat
onnettomuudet toistamiseen Naxoksen ja Miletoksen puolelta tulla
ioonilaisille. Sillä toiselta puolen Naxos hyvinvoinnissa voitti muut
saaret, toiselta puolen oli Miletos samaan aikaan kukoistavimmillaan ja
koko Ioonian koriste, oltuaan sitä ennen kahden miespolven ajan kovin
heikkona sisällisistä riidoista, kunnes parolaiset sovittivat ne;
viimemainitut näet miletolaiset kaikkien helleenien joukosta olivat
valinneet itselleen riidanratkaisijoiksi.
29. Ja parolaiset sovittivat heidät seuraavalla tavalla. Heidän
parhaimmat miehensä saapuivat Miletokseen ja kun he näkivät asukasten
olevan kovassa taloudellisessa rappiotilassa, niin he sanoivat
tahtovansa kulkea näiden maan läpi. Niin he tekivätkin. Ja aina milloin
he kautta koko Miletoksen alueen kulkiessaan näkivät muuten autiossa
maassa hyvin hoidetun maatilan, he kirjoittivat muistiin tilan isännän
nimen. Ja heti kun he koko maan läpi matkattuaan ja vain muutamia
harvoja semmoisia tavattuaan olivat tulleet kaupunkiin, panivat he
toimeen kansankokouksen ja määräsivät ne hoitamaan kaupunkia, joiden
tilat he olivat havainneet hyvin hoidetuiksi. He sanoivat nimittäin
luulevansa, että nämä tulisivat samalla lailla huolehtimaan yleisistä
asioista kuin omistaan. Mutta muita miletolaisia he käskivät
tottelemaan näitä.
30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin
alkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle.
Naxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta,
ja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen
hallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras,
joka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota
Dareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen
itsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin
Histiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen
saavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos
mahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat
palata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen
avullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen
hallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla
seuraavan puheen: "Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille
niin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla
on kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne.
Sillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta
raskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki
voimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla
sattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on
Hystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia
Aasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri
laivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain
häneltä pyydämme." Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle
tehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata
lahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat
suorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he
vain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea,
mitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä
Kykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.
31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos
oli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava
sekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. "Lähde
siis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka
sieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle
tarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet
kohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle
hankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja
Andros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit
helposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei
pienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia
valtaamaan riittää sata laivaa." Artafrenes vastasi hänelle näin:
"Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot
tätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan
sadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina
kaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa
suostumuksensa."
32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan
läksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän
Susaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli
siihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä
erittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia,
ja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen,
joka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären --
jos nimittäin se puhe on tosi -- lakedaimonilainen Pausanias,
Kleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli
ruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen
päälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.
33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen
sotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta
kohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan
Kaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei
ollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti
tuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri
tarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla
sattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski
henkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli
Skylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä
tavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun
Skylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli
sitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras
tuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu
mihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan
Megabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan
tämä virkkoi: "Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö
Artafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne,
mihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?" Näin virkkoi
Aristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti
Naxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä
uhkasi.
34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon
lähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin
tietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla,
varustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä
parantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan
varalle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet
Khioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin
suojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin
ne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat
kuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon
rahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen
karkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa
matkoihinsa mannermaalle.
35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle.
Samalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois,
ja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä
Megabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös,
että häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä
tuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös,
että Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli
piirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman
kuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta
luopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä
tehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman
orjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen
olivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän
lähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin
että, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta
ajamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta
pilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan
piti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun
oli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin,
että syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle,
mutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän
otaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.
36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja
sattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän
neuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman
mielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut.
Kaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta
historiankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta
sotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita
Dareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä
taivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että
tulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä,
kuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten
mahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä
pois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin
hänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja
sillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että
viholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet,
joista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide
kyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa
yhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston
luo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi
laivoilla palvelevat päälliköt.
37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti
petoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan,
termeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan,
jolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan,
Herakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti
luopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä
vastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi
tasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti
yhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin
Iooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne
itsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan
purjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden,
antoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.
38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he
veivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman
hallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän
mennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun
miletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta,
niin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä,
ja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle
oli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.
39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän
kun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes,
Anaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut
kunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli
nimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä
mukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat
hänet luokseen ja lausuivat: "Jos todella et itse välitä itsestäsi,
niin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt
se vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen.
Ja jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen." Mutta hän vastasi
ja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet
hyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä
oli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei
hän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.
40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät
Anaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: "Koska nyt siis näemme, kuinka
kiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä,
jotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä.
Emme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle
kaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen
toinen vaimo, joka lapsia synnyttää." Heidän puhuessaan tähän suuntaan
Anaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi
vaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten
tavan mukaista.
41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän
Kleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi
vallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka
aikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun
vastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli
siunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen
ilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he
olivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit
lapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä.
Mutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja
tämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja
Leonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli
synnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää
toista kertaa synnyttänyt.
42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan
raivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä
joukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta
hänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun
Anaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla
olivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen
pahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana.
Senvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan,
kysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan
sen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan
närkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina
oli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten
kauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset,
makilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat
sieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.
43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien
oraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta
Sikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska
Herakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi
Delfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan,
johon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen
valloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt
Libyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.
44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja
heidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta
krotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja
hän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän
mukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin
kertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen.
Krotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän
kerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta
ainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän
oli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut
Sybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän
luokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta
uhrit eivät olleet onnistuneet.
45. Näin he kertovat. Ja molemmat esittävät siihen todistuksia.
Sybarilaiset puolestaan mainitsevat erään Krathis-joen kuivuneen uoman
varrella sijaitsevan temppelin pyhine alueineen, jonka he kertovat
Dorieuksen perustaneen krathilaiseksi nimitetylle Athenelle, senjälkeen
kuin oli hävittänyt kaupungin. Ja toiseksi he pitävät itse Dorieuksen
kuolemaa mitä tärkeimpänä todistuksena, koska hän tekemällä vastoin
oraakelin neuvoja joutui turmioon. Sillä jos hän ei olisi tehnyt asiaan
kuulumatonta, vaan olisi tehnyt sen, mitä varten läksi matkaan, olisi
hän vallannut Eryxin alueen ja sen vallattuaan saanut sen pitääkin,
eikä hän itse eikä sotajoukko olisi joutunut turmioon. Krotonilaiset
taas näyttävät Krotonin alueella useita elis-maalaiselle Kalliaalle
annettuja valtiotiloja, joita Kalliaan jälkeläiset aina minun aikoihini
saakka ovat omistaneet, mutta ei mitään Dorieukselle ja Dorieuksen
jälkeläisille annettua. Ja kuitenkin, jos Dorieus olisi ottanut osaa
Sybariin sotaan, olisi hänelle annettu monta vertaa enemmän kuin
Kalliaalle. Nämä todistukset siis he molemmat esittävät, ja kunkin on
tilaisuus kallistua siihen näistä kahdesta, jota uskoo.
46. Dorieuksen kanssa purjehti muitakin spartalaisia
siirtolanperustajia, nimittäin Thessalos, Paraibates, Kelees ja
Euryleon. Saavuttuaan koko laivastoineen Sikeliaan he joutuivat
tappiolle taistelussa foinikialaisia ja egestalaisia vastaan ja
kaatuivat. Ainoastaan Euryleon jäi siirtolanperustajista eloon tästä
onnettomuudesta. Koottuaan sotajoukosta jälelle jääneet tämä otti
haltuunsa Selinus-kaupungin siirtolan Minoian ja auttoi selinuntilaisia
vapautumaan yksinvaltiaansa Peithagoraan ikeestä. Mutta myöhemmin,
kukistettuaan tämän, hän itse anasti saman kaupungin itsevaltiuden ja
oli lyhyen ajan yksinvaltiaana. Sillä selinuntilaiset nousivat kapinaan
ja tappoivat hänet, vaikka hän oli paennut Zeus Torinsuojelijan
alttarin turviin.
47. Dorieuksen mukana seurasi ja yhdessä hänen kanssaan kuoli
krotonilainen Filippos, Butakideen poika, joka kihlattuaan sybarilaisen
Telyksen tyttären oli paennut Krotonista. Mutta kun avioliitosta ei
tullut mitään, niin hän läksi purjehtimaan Kyreneen, ja sieltä käsin
hän seurasi mukana omalla kolmisoudullaan itse kustantaen miehistönsä.
Hän oli olympialainen voittaja ja kaunein aikalaisistaan helleeneistä.
Ja kauneutensa tähden hän egestalaisten puolelta sai osakseen sellaista
kunnioitusta, mitä ei yksikään muu; hänen haudalleen näet he ovat
pystyttäneet puolijumalan pyhätön ja lepyttelevät häntä uhreilla.
48. Siten Dorieus päätti päivänsä. Mutta jos hän olisi sietänyt olla
Kleomeneen hallittavana ja olisi jäänyt paikoilleen Spartaan, olisi hän
päässyt Lakedaimonin kuninkaaksi. Sillä Kleomenes ei hallinnut pitkää
aikaa, vaan kuoli ilman poikaa, jättäen jälkeensä ainoastaan Gorgo
nimisen tyttären.
49. Miletoksen itsevaltias Aristagoras saapui siis Spartaan Kleomeneen
pitäessä siellä hallitusta. Hän meni, kuten lakedaimonilaiset kertovat,
tämän puheille, mukanaan vaskitaulu, johon oli kaiverrettu koko
maanpiiri, koko meri ja kaikki joet. Hänen puheilleen saapuessaan
Aristagoras virkkoi hänelle näin: "Kleomenes, älä ihmettele, että pidän
niin tärkeänä tänne tuloani. Meidän nykyinen tilamme on nimittäin
tämmöinen. Ioonian lapset ovat vapaista joutuneet orjiksi, suurimmaksi
häpeäksi ja tuskaksi meille itsellemme ja vielä muiden muassa
teillekin, sikäli kuin olette Hellaan ensimäiset. Niinpä siis, nimessä
Hellaan jumalien, pelastakaa orjuudesta veriheimolaisenne ioonilaiset.
Helposti on tämä teille onnistuva. Sillä barbarit eivät ole
taistelukuntoisia, jota vastoin te, mitä tulee uljuuteen sodassa,
olette korkeimman asteen saavuttaneet; ja heidän taistelutapansa on
tämmöinen: heillä on jouset ja lyhyet keihäät, ja he menevät
taisteluun, yllään roimahousut ja päässään suippolakit. Niinpä on
helppoa kukistaa heidät. Onpa myös tuon mannermaan asujamilla etuja
semmoisia, joita ei ole kellään muilla: alkaen kullasta hopeata,
vaskea, kirjavia pukuja, juhtia ja orjia, joista te voitte saada, mitä
ikänä haluatte. Ja he asuvat toistensa vieressä siinä järjestyksessä
kuin olen mainitseva. Ioonilaisten vieressä ovat nämä lyydialaiset,
jotka asuvat hyvässä ja metallirikkaassa maassa." Niin hän sanoi
osoittaen maanpiiriin, joka hänellä oli mukanaan, tauluun
kaiverrettuna. "Lyydialaisiin taas", lausui puhuessaan Aristagoras,
"rajoittuvat nämä fryygialaiset, jotka asuvat itään päin ja joilla on
suurimmat karjalaumat ja runsaimmin hedelmiä kaikista kansoista, joita
tunnen. Fryygialaisiin rajoittuvat nämä kappadokialaiset, joita me
kutsumme syyrialaisiksi. Näiden naapureina ovat kilikialaiset, jotka
ulottuvat tähän mereen saakka, missä tämä Kypros-saari sijaitsee. Ne
suorittavat kuninkaalle vuotuisena verona viisisataa talenttia. Näihin
kilikialaisiin rajoittuvat nämä armenialaiset, nekin omistaen suuria
karjalaumoja, ja armenialaisiin matienelaiset, joilla on hallussaan
tämä maa. Näihin rajoittuu tämä Kissian maa, jossa sijaitsee tämän
Khoaspes-joen varrella tämä Susa, missä suurkuningas elelee, ja siellä
nuo raha-aarteet ovat. Jos te sen kaupungin saatte haltuunne, voitte jo
huoleti kilpailla Zeus jumalan kanssa rikkaudessa. Mutta nythän teidän
täytyy vähäisen, eikä varsin oivallisen maan ja ahtaitten rajojen
puolesta ryhtyä sotaan sekä messenialaisia vastaan, jotka ovat
vertaisianne, että arkadilaisia ja argolaisia vastaan, joilla ei ole
vähintäkään kultaa eikä hopeata, jonka tähden toki saattaa viehättyä
taistelemaan ja kuolemaan. Kun teillä siis on tilaisuus huokeasti
hallita koko Aasiata, niin miksi te valitsette itsellenne jotakin
muuta?" Niin lausui Aristagoras, Kleomenes taas vastasi seuraavin
sanoin: "Oi miletolainen vieras, vastauksen antamisen lykkään
kolmanteen päivään."
50. Niin pitkälle he sillä kertaa pääsivät. Mutta kun vastausta varten
määrätty päivä oli joutunut, ja he tulivat sovittuun paikkaan, niin
Kleomenes kysyi Aristagoraalta, kuinka monen päivän matka oli
ioonilaisten mereltä kuninkaan tykö. Tällöin Aristagoras, joka muuten
oli ovela ja osasi hyvästi häntä pettää, teki erehdyksen. Vaikka hänen
ei olisi pitänyt lausua, niinkuin asia todella oli, jos kerran tahtoi
viedä spartalaiset Aasiaan, hän kuitenkin sanoi sinne saakka olevan
kolmen kuukauden matkan. Mutta silloin Kleomenes keskeyttämällä
Aristagoraan, kun tämä alkoi edelleen kertoa matkasta, lausui: "Oi
miletolainen vieras, lähde matkoihisi Spartasta ennen auringon laskua!
Sillä et esitä lakedaimonilaisille mitään mieluista ehdoitusta, kun
tahdot viedä heidät kolmen kuukauden matkan merestä."
51. Näin sanottuaan Kleomenes meni kotiinsa. Mutta Aristagoras otti
turvananojan oksan ja meni Kleomeneen taloon. Tultuaan sisälle kuten
turvananoja ainakin hän käski Kleomenesta häntä kuulemaan, mutta sitä
ennen lähettämään pois lapsen. Kleomeneen vieressä näet seisoi hänen
tyttärensä, jonka nimi oli Gorgo; tämä olikin hänen ainoa lapsensa ja
iältään kahdeksan- tai yhdeksänvuotias. Mutta Kleomenes käski
Aristagoraan puhua, mitä halusi, eikä lapsen vuoksi pidättyä siitä.
Siinä nyt Aristagoras lupasi rahaa, alkamalla kymmenestä talentista,
jos Kleomenes täyttäisi hänen pyyntönsä. Vaan kuu Kleomenes hylkäsi
ehdoituksen, meni Aristagoras rahantarjouksissaan yhä pitemmälle,
kunnes hän jo lupasi viisikymmentä talenttia. Mutta silloin huudahti
lapsi: "Isä, vieras lahjoo sinut, jollet nouse ja mene pois." Iloissaan
lapsen neuvosta Kleomenes meni toiseen huoneeseen, ja Aristagoras läksi
tykkönään tiehensä Spartasta saamatta tilaisuutta sen laveammin
selvittää matkaa kuninkaan tykö.
52. Tämän tien laita on seuraava. Kaikkialla on kuninkaallisia
asemapaikkoja ja mitä kauneimmat majatalot, ja koko tie kulkee asutun
ja turvallisen seudun kautta. Pitkin Lyydiaa ja Fryygiaa on jonossa
kaksikymmentä asemapaikkaa, ja matkaa on yhdeksänkymmentäneljä ja puoli
parasangia. Fryygian jälestä seuraa Halys-joki; sen varrella on sola,
jonka läpi välttämättömästi on kuljettava, ja vasta sitten pääsee joen
yli, jonka vieressä on suuri vartiasto. Kun on tullut joen yli
Kappadokiaan ja edelleen matkustaa kilikialaisten rajoille asti, on
sillä välillä kahdeksankolmatta asemapaikkaa sadanneljän parasangin
matkalla. Näiden rajoilla on kuljettava kahden solan läpi ja
sivuutettava kaksi vartiastoa. Niiden läpi kuljettua ja Kilikian kautta
matkattaessa on kolme asemapaikkaa, viidentoista ja puolen parasangin
matkalla. Kilikian ja Armenian rajana on laivoilla kuljettava joki,
jonka nimi on Eufrates. Armeniassa on viisitoista asemapaikkaa
majataloineen viidenkymmenenkuuden ja puolen parasangin matkalla ynnä
vartiasto. Kun sieltä on mennyt Matienen maan puolelle, on siellä
kolmekymmentäneljä asemapaikkaa sadankolmenkymmenenseitsemän parasangin
matkalla. Sen läpi virtaa neljä laivoilla kuljettavaa jokea, joitten
yli välttämättömästi täytyy kulkea; ensimäinen on Tigris, toinen ja
kolmas ovat sitten samannimiset, vaikka eivät ole samaa jokea eivätkä
virtaa samasta paikasta. Sillä ensinmainittu virtaa Armeniasta,
jälkimäinen Matienestä. Neljäs joki on nimeltään Gyndes, jonka Kyros
kerran jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Sieltä taas
Kissian maahan tullessa on yksitoista asemaa, ja neljäkymmentäkaksi ja
puoli parasangia on Khoaspes-joelle, joka sekin on laivoilla
kuljettava. Ja sen varrelle on Susan kaupunki rakennettu. Kaikkia näitä
asemia on yhteensä satayksitoista. Niin monta majataloa ynnä asemaa
siis on Sardeesta Susaan noustessa.
53. Jos nyt kuninkaallinen valtatie on oikein mitattu parasangeissa, ja
parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, niinkuin se todella tekeekin,
on Sardeesta niinsanottuun memnonilaiseen kuninkaanlinnaan
kolmetoistatuhatta viisisataa stadionia eli neljäsataaviisikymmentä
parasangia. Ja jos joka päivää kohti tulee sataviisikymmentä stadionia,
kuluu matkaan juuri yhdeksänkymmentä päivää.
54. Siten miletolainen Aristagoras puhui oikein sanoessaan
lakedaimonilaiselle Kleomeneelle, että kuninkaan tykö oli kolmen
kuukauden matka. Ja jos kuka haluaa tietää vielä tarkemmin, tahdon
ilmoittaa senkin. Täytyy näet laskea tähän lisäksi vielä matka
Efesoksesta Sardeeseen. Niinpä minä sanon olevan Hellaanmerestä Susaan
asti siksi nimittäin sanotaan memnolaista kaupunkia -- kaikkiaan
neljätoistatuhatta neljäkymmentä stadionia. Efesoksesta Sardeeseen on
nimittäin viisisataa neljäkymmentä stadionia, joten kolmikuukautinen
matka pitenee kolmella päivällä.
55. Lähtiessään pois Spartasta Aristagoras meni Atenaan, joka
seuraavalla tavalla oli päässyt vapaaksi itsevaltiaista. Aristogeiton
ja Harmodios, jotka esi-isiensä puolelta olivat gefyralaisia, olivat
surmanneet Peisistratoksen pojan Hipparkhoksen, Hippias tyrannin
veljen, joka unessa oli nähnyt vallan selvään, kuinka hänen oli käyvä.
Mutta vielä senkin jälkeen atenalaiset neljän vuoden ajan kärsivät
itsevaltiudesta yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin ennen.
56. Hipparkhoksen unennäkö oli tällainen. Panathenaia-juhlan edellisenä
yönä Hipparkhos oli näkevinään, kuinka hänen viereensä seisahtui kookas
ja komea mies, joka lausui seuraavat hämärät sanat:
"Sietämätöntäkin sietäös, leijona, sietävin mielin.
Rikkoja ainoakaan ei vältä rankaisijaansa."
Tiettyä on, että hän ilmoitti tämän unenselittäjille, heti kun päivä
valkeni. Mutta sitten hän heitti mielestään unen ja otti osaa siihen
juhlasaattoon, jossa kuolikin.
57. Gefyralaiset, joihin kuuluivat Hipparkhoksen surmaajat,
polveutuivat, niinkuin he itse väittävät, alkujaan Eretriasta, mutta,
niinkuin minä tutkiessani olen havainnut, ne olivat niitä
foinikialaisia, jotka Kadmoksen keralla olivat saapuneet nyt
niinsanottuun Boiotiaan ja asuivat siinä maassa, saatuaan osakseen
Tanagran alueen. Mutta sittenkuin ensin argolaiset sieltä olivat
karkoittaneet kadmolaiset, ja sitten boiotialaiset mainitut
gefyralaiset, niin viimemainitut kääntyivät Atenaan päin. Ja
atenalaiset ottivat heidät määrätyillä ehdoilla kansalaisikseen,
sulkemalla kuitenkin pois heidät useista oikeuksista, joista ei kannata
mainita.
58. Tähän maahan asetuttuaan toivat mainitut Kadmoksen keralla
saapuneet foinikialaiset, joita olivat gefyralaisetkin, useiden muiden
taitojen muassa helleenien keskuuteen kirjoitusmerkit, joita ei ollut
ennen helleeneillä ja jotka minun luullakseni aluksi olivat samoja kuin
ne, joita kaikki foinikialaiset käyttävät. Myöhemmin he ajan edetessä
muuttivat, samalla kertaa kuin kielensä, myös kirjainten muodon. Siihen
aikaan asui heidän ympärillään enimmäkseen helleeniläisiä ioonilaisia,
jotka opittuaan foinikialaisilta kirjaimet käyttivät niitä hiukan
muunneltuina, ja käyttäessään he tekivät yleiseksi nimityksen
"foinikialaiset merkit", niinkuin kohtuus vaatikin, syystä että
foinikialaiset olivat tuoneet ne Hellaaseen. Ja kirjoja ioonilaiset
vanhastaan kutsuvat nahoiksi, sen vuoksi että muinoin byblos-niinen
puutteessa käyttivät vuohen- ja lampaannahkoja. Ja vielä minun
aikoinani kirjoittavat monet barbarit semmoisiin nahkoihin.
59. Minä olen itsekin nähnyt kadmolaisia kirjaimia ismenolaisen
Apollonin pyhätössä Boiotian Teebassa; ne ovat uurretut kolmijalkoihin
ja enimmäkseen samanlaiset kuin ioonilaiset. Kolmijalkoihin tehty
päällekirjoitus kuuluu näin:
"Amfitryon minut vihki, kun teleboein tuli maasta."
Tämä olisi siis Laioksen, Labdakoksen pojan, Polydoroksen pojanpojan ja
Kadmoksen pojanpojanpojan, ajoilta.