NELJÄS KIRJA

1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä

vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja

suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa

skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja

taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä

skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata

kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he

hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä

hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun

skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan

kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei

ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin

vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun

heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.

2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat,

tehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne

tammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät

toisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta

syystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta,

laskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon

puupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja

antavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he

kuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää

pohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka

ottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.

3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori

polvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät

Meediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat

maan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista

Maiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat

hyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä

vastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit

taistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: "Mitä me

teemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia

orjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että

tappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää

parhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin

hevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan

kuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa

vertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että

meillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa

meidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään

puoliaan."

4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta

hyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten

skyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua

heidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi

kostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.

5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja

sen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan

autiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän

Targitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär -- jota

minä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat.

Semmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme

poikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi

liitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin

aura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun

hän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen

lähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen

mennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla.

Niinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni

sinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat

vanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden

nuorimmalle.

6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien

heimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja

traspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan

paralateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan,

nimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.

7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat

kuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen

vain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja

joka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka

juhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien

puheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle

senvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse

voi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen

kuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita

suuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös,

pohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä

mitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä

sekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.

8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta

maasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla.

Ajaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin

oli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin

Pontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat

Erytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen

patsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen

tarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan

ympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles

oli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä

yllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja

nukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset

yliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.

9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan

läpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi

eräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka

yläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme.

Nähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt

hevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä

itsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää

yhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta

nainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin

suinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi

lähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: "Nämä

hevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä

olet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta

kolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat

täysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan -- sillä

minä yksin vallitsen tässä maassa --, vai lähettää ne sinun luoksesi?"

Näin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: "Jahka

näet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna

sen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja

tällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta

lähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni

tehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä

minun käskyni."

10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan -- siihen asti

nimittäin Herakles kantoi kahta --, näytteli vyötään ja antoi jousen ja

vyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen

tehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät,

niin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos,

häntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän

muistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista,

Agathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka

vuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin

heistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta

Skytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi

kantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli

äiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat

helleenit.

11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen

minä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat

Aasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli

Araxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat,

kerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä

kimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli

tulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia

puolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi.

Kansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä

jäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että

piti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa

tahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis

neuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa

hyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua

omassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat

kuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret

onnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat

maanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja

tultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja

siinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten

kansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa

on nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos.

Mutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.

12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa "kimmeriläisten linna", ja

"kimmeriläisten kahluupaikka", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja

niinkutsuttu "kimmeriläinen salmi". On ilmeistä, että kimmeriläiset

lähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt

on olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että

skyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska

eksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin

merenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen

oikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan,

hyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja

barbarit pitävät yhtä.

13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti

runoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja

kertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa,

nimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja

näiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki

nämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka

ahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet

issedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren

luona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa.

Siten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.

14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän

lausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin

Prokonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas,

joka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli

Prokonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut.

Vanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan

kuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia

levinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista

muuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan,

väittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa

Kyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli

kiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan

työpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone

avattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta

sittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja

sepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi

runoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.

15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän

tiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille

kaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen,

niinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa

kuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että

Aristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään

Apollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on

prokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli

saapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän

itse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa

seuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli

hävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan

Delfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia

käski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän

käymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet

sen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa

on Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas

on pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.

16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu

kertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut

mitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä

tietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe,

väittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja

edemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain

kuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin

kertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman

nojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.

17. Borystheneläisten kauppapaikasta -- se näet on merenrannikolla

olevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa -- asuvat ensiksi

kallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän

tuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä,

samoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin

skyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa,

virnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät

kylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien

pohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me

tiedämme.

18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla

länteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on

merestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat

maanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit

kutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä

olbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme

päivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on

Pantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös

Borysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa.

Erämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä

ollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen

erämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.

19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli

Pantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä

eivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden

paimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka

ulottuu Gerros-jokeen saakka.

20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja

ne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät

muita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka,

itään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet

kaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan,

joka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat

Tanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä,

asuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen.

Melankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa,

mikäli me tiedämme.

21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan

ensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta

alkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on

heidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana

asuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa

tiheästi kaikenlaista metsää.

22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän

päivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat

thyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä.

Lähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit;

nekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies

nousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata.

Jokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan,

ollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta

näkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään

ja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. -- Näiden tuollapuolella

itään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista

skyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.

23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan

tasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja

kun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien

juurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka

kaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä

ja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta

käyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu

on sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä

viikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun

tämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja

siitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on "askhy".

Sitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös

laittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei

heillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri

erinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun

valkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei

yksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä

heillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien

riitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa,

niin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.

24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin

niiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä

saapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen

kauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta

helleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka

heidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja

seitsemällä kielellä.

25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on

tuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa

mitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan

voi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin

en usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän

tuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä

minä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä

oleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä,

mikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen

päin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.

26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain

mieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja

teurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat

myös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja

valmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi,

puhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä

esineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee

poika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten

kerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on

yhtäläinen valta.

27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat

issedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia

aarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas

me muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä

arimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä "arima", silmä taas "spu".

28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä

kahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei

maa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää

tulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon

tällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat

vaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu

kahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä.

Tämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä

kohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin

ei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen,

silloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen

talvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin.

Samoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai

talvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää

tämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta

muualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet,

jota vastoin aasit ja muulit kestävät.

29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä

syystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se

Homeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:

"Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;"

siinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti

ilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan

sarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.

30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen

-- kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista --, minkä

vuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole

kylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse

väittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny

muuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa,

niin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö

aaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan

takaisin kotia.

31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan

täynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi

mannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan

tuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella,

kuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt

sakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet

muistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän

mannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja

heidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on

siis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.

32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit

niistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista,

jolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät

nämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat

niistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos

maininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros "Epigoneissa", jos

nimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.

33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät,

että vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten

maasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja

toimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle

saakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin

dodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan,

näitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki

Euboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen

saakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset

toimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen

saapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset

lähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan

nimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset

lähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi -- nuo,

joita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa

Deloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät

palanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati

kävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja

kantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä

antoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen

omasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat,

kuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä

menoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin

traakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille,

pitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.

34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten

maasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät

delolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään

palmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen

hautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin

temppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat

taas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen

hautakummulle.

35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten

puolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi

hyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden

samojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin

Hyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet

tuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka

olivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he

kertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat

asukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa

keräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä

virressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt.

Delolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet

sekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja

keräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt

muitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun

uhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä

jäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden

hauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä

keolaisten majataloa.

36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua

Abariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää;

sen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata.

Mutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on

myös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka

monet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä

tavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi

maan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi

harpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä

tahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden

sekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.

37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen,

niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat

pohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit,

saspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen

saakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä

mereen.

38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä

nyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa

Fasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta

troialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu

Foinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin

kärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.

39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja

jatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria

ja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen

kielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä

kanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta

Foinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja

Egyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.

40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta

persialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen,

itään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa

taas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan

saakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin,

eikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.

41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen

niemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta

on tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on

satatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta

kannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen

leveä.

42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet

toisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa

on melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia,

mutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on

selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu

Aasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me

tiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi

kaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti

foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan

purjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen

mereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle

Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun

tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä

osassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat

leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he

kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten

ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata

uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan

Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.

43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat

karkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes,

Teaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten

lähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän

kääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä.

Hän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan,

tytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen

käskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar,

rukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä

suuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin

purjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri,

saapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes

saapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti

Herakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen

Libyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän

kulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua

kesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin.

Sieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan

purjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät

palmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat

maihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he,

mennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä

ainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan

purjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei

enää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut

hänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä

ansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen

rangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa

kuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan

samolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän

sen tahallani mainitsematta.

44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä

tahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien

joukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä -- missä siis tämä joki

laskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä,

muiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät

matkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat

pitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin

purjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen

paikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen

maininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri.

Senjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios

indialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin,

että muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan

samanlaista kuin Libya.

45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se

idässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen

ulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata

arvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä,

joilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja

kolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat

maiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään

ole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä

rajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät

useimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta

naisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan.

Tämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on

saanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä

Prometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen

sukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei

yksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on

tämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut,

jollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta

Europasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin

toisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin

Aasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat

Europaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan.

Sen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään

maanosien käytäntöön otettuja nimiä.

46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita

vastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat.

Sillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita

ainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä

ketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista.

Skyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä

keksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa

kohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä,

että ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei

kukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän

ei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät

asumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan

karjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia

vastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?

47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja

heillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on

ruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta

luvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään

ainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi

purjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras,

Hypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne

virtaavat seuraavalla tavalla.

48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa

aina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta

lännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on

syy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen

suureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se,

jolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen

Tiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja

yhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen,

niinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja

Ordessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.

49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka

täyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen

Maris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee

siihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja

traakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja

Artanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen

Kios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten

pohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen,

Brongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat

suuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen

Karpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin

pohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien

maasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan

kansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta

mereen.

50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat

vetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos

vertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä

viimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten

sen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun

luullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen

korkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan

talvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton

lumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen.

Tämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat

rankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta

enemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä

runsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin

talvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että

vesi aina pysyy samalla korkeudella.

51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta

tuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian

ja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan

tyriteiksi.

52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta

järvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia.

Tätä järveä kutsutaan vallan oikein "Hypaniin äidiksi". Siitä siis

Hypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja

suolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin

katkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään

katkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa

Hypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde

sijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on

lähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä

Exampaios, tahi helleenien kielellä "Pyhät tiet". Alazonien kohdalla

Tyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin

kääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.

53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä

ja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä

joista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä.

Sillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista

on Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä

karjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä

hyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla

tulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin

pitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät

suolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita

kutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon

muuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen

päivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä

kansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan

saata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa

maanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla

kymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen,

samoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan

muukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa

mereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan.

Näiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale,

kutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö.

Mutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.

54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä

vielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta

päin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät

skyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy

Borystheneeseen.

55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten

paimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle,

jättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.

56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin

Borysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin,

nimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan

paimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee

Hypakyris-jokeen.

57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden

alkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun

Maiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja

sauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.

58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit

omistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista,

joita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen

saattaa päättää, jos avaa elukat.

59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on

heillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia

jumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät

Maata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea,

Heraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta

niinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja

skyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni

vallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros,

taivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia,

alttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin

Areelle. Mutta hänelle se on tapana.

60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä

menetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka

taas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä;

uhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa,

sitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon,

kierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta,

vihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään

sen hän heti käy sitä keittämään.

61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen

keino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty,

puhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin

kattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita,

paitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja

keittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole

käsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun,

sekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat

erinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti

mahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat

kukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista

ja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he

uhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.

62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä

elukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he

ovat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin

kolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi

läjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka,

jonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua

ylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja,

läjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan

päällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva.

Tälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä

seuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista

vangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta,

mutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He

vuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat

heidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös

risuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat

ylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat

teurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta

ja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät

pois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas

makaa erillään siitä.

63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät

ensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä

maassaan.

64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies

on kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie

kaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä

vain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei

tuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän

tekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän

tarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän

kylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan

sen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen

ratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat

semmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät

nyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen

niitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta

vihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia

nuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on

valkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös

kokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä

hevostensa selässä.

65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei

kuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät

seuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella,

sahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on

köyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla

härännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän

verhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä

siten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos

nämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä

pääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita

hän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä

nämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että

hän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.

66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää

viinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet

vihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa

tätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille

mitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet

erittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.

67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista

seuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne

maahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja

lukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat

kokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä

heidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka

ovat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut

ennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He

pilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri

ja purkaessaan ne auki he ennustavat.

68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme

enimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat

yllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen

suuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien

kautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien

kautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat

vannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka

he väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät

todistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan

kotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän

kieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti.

Koska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin

monta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet

syypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä

leikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos

lisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja

taas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että

ensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.

69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut

risuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät

heiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat

heidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja

laskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien

kanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden

aisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin

syistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä

jälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki

miehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.

70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät,

tällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat

siihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista

naskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät

maljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he

lukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka

liiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.

71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on

kuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan

sen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen

lähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä

viiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla

kypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä

sitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten

tuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He

leikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään,

viiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä

ja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa

kuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he

hallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat

heitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien

kautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä

kansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he

laskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin

kummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne

sitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat

yhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen

juomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa,

sanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia

maljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän

tehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat

keskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.

72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat

muiden palvelijain joukosta -- ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä

kaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee,

heillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita -- ja kuristavat

näistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta

hevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja

puhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten

kiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon

nenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen

tangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen

he ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja

nostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten

lapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat

kummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun

suitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten

vaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta

nuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että

ensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan

saakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen

he iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään

kiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he

lähtevät pois.

73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut

skyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin

sijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja

kestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin

muillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa

viedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit

puhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja

pestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät

kolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden

ympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin

suinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien

keskellä olevaan hinkaloon.

74. Heidän maassaan kasvaa liinaa, joka, lukuunottamatta paksuutta ja

kokoa, muistuttaa hyvin paljon pellavaa; mutta viimemainitun voittaa

liina suuressa määrin. Se kasvaa niin hyvin itsestään kuin kylvettynä,

ja siitä tekevät traakialaiset itselleen vaatteitakin, jotka ovat aivan

pellavasta tehtyjen kaltaiset; niinpä joka ei ole erittäin perehtynyt

siihen, ei voisi eroittaa, onko kangas pellavaa vai liinaa. Mutta se,

joka ei vielä ole nähnyt liinakangasta, saattaa luulla vaatetta

pellavakankaaksi.

75. Tämän liinan siemeniä skyytit siis ottavat, jonka jälkeen he

ryömivät huopien alle ja viskaavat sitten siemenet hehkuville kiville.

Ja viskattaessa ne suitsuavat ja levittävät sellaisen höyryn, ettei

mikään helleeniläinen höyrykylpy sitä voittaisi. Ja skyytit ulvovat

ihastuksissaan löylystä. Se käy heillä kylvyn sijasta. Sillä vedellä he

eivät ollenkaan pese ruumistaan. Heidän vaimonsa taas survovat rosoista

kiveä vasten kypressi-, seeteri- ja libanospuuta ja valavat vettä

päälle; ja sitten he voitelevat koko ruumiinsa ja kasvonsa tällä

survomuksella, joka on tahmeata. Ja samalla kuin heille siitä lähtee

hyvä tuoksu, tulee heidän ihonsa puhtaaksi ja kiiltäväksi, kun he

seuraavana päivänä ottavat pois voiteen.

76. Mutta vierasten tapojen noudattamista he kovasti karttavat, niin

hyvin muiden kuin erittäin helleeniläisten tapojen, niinkuin osoittivat

Anakharsis ja toiseksi taas Skyles. Niinpä kun Anakharsis, paljon

maailmaa katseltuaan ja kaikkialla suurta viisautta osoitettuaan,

oli matkalla skyytien asuinpaikoille, niin hän purjehtiessaan

Hellespontoksen läpi pysähtyi Kyzikokseen. Ja kun Anakharsis näki,

kuinka kyzikolaiset erinomaisen suurenmoisesti viettivät juhlaa

jumalten emolle, niin hän teki emolle semmoisen lupauksen, että jos hän

ehona ja terveenä palajaisi kotiansa, hän uhraisi samalla tavalla kuin

näki kyzikolaisten tekevän sekä panisi toimeen yöjuhlan. Ja niin pian

kuin hän saapui Skyytiaan, hän läksi salaa niinkutsuttuun Hylaiaan,

joka sijaitsee Akhilleuksen kilparadan vieressä ja on kokonaan täynnä

kaikenmoisia puita -- sinne hän siis läksi ja pani toimeen juhlan

kaikkine menoineen jumalattarelle, kädessä rumpu ja kantaen ylleen

ripustettuja jumalankuvia. Mutta eräs skyyti, joka äkkäsi hänet, kun

hän teki niin, antoi hänet ilmi Saulios kuninkaalle. Ja kun tämä

itsekin saapui paikalle ja näki Anakharsiin sitä tekevän, niin hän

ampui hänet jousellaan kuoliaaksi. Ja jos joku nykyään mainitsee

Anakharsista, eivät skyytit sano tuntevansa häntä, siitä syystä että

hän siirtyi maastaan pois Hellaaseen ja omaksui vieraita tapoja. Mutta

niinkuin minä kuulin Tymneeltä, Ariapeitheen asiamieheltä, oli

Anakharsis skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen setä ja Gnuroksen poika

sekä Lykoksen pojanpoika ja Spargapeitheen pojanpojanpoika. Jos siis

Anakharsis kuului tähän huoneeseen, niin tietäköön hän, että kuoli

veljensä kädestä. Sillä Idanthyrsos oli Saulioksen poika, ja Saulios

taas oli se, joka tappoi Anakharsiin.

77. Kuitenkin olen kuullut myös erään toisen, peloponnesolaisten

kertoman tarinan, jonka mukaan Anakharsis skyytien kuninkaan

lähettämänä oli tullut Hellaaseen oppilaaksi ja sitten palattuaan

takaisin lausunut sille, joka oli hänet lähettänyt, että kaikki

helleenit lakedaimonilaisia lukuunottamatta uutterasti harrastivat

kaikkea viisautta; mutta viimemainitut olivat muka ainoat, jotka

saattoivat ymmärtäväisesti puhella ja vastata. Tämän jutun ovat ilman

aikojaan sepittäneet helleenit itse; mutta joka tapauksessa mies

tuhoutui sillä tavoin kuin aikaisemmin mainittiin.

78. Näin huonosti kävi tämän hänen vieraitten tapojensa ja

tuttavallisuutensa vuoksi helleenien kanssa. Ja hyvin monta vuotta

myöhemmin sai samanlaisen kohtalon Skyles, Ariapeitheen poika. Skyytien

kuninkaalla Ariapeitheellä oli nimittäin muiden lasten ohella poika

Skyles. Tämä oli syntynyt istrialaisesta naisesta eikä suinkaan

kotimaisesta, ja tämä hänen äitinsä opetti hänelle Hellaan kielen ja

kirjoituksen. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariapeithes agathyrsien

kuninkaan Spargapeitheen vilpin kautta, ja Skyles sai isänsä

kuninkuuden ja vaimon, jonka nimi oli Opoia. Mainittu Opoia oli

omanmaalainen, ja hänen kanssaan oli Ariapeitheellä poika Orikos. Mutta

ollessaan skyytien kuninkaana Skylestä ei ollenkaan miellyttänyt

skyytiläinen elintapa, vaan hän oli paljoa enemmän taipuvainen

helleeniläisiin tapoihin sen kasvatuksen takia, jonka oli saanut, ja

hän teki seuraavasti. Joka kerta kun Skyles vei skyytien sotajoukon

borystheneläisten kaupungin alueelle -- nämä borystheneläiset sanovat

itse olevansa miletolaisia --, aina milloin hän siis tuli heidän

luokseen, niin hänellä oli tapana jättää sotajoukkonsa etukaupunkiin,

tulla itse muurin sisäpuolelle, sulkea portit, ja riisuen pois

skyytilaisen puvun ottaa helleeniläiset vaatteet ja niihin puettuna

seurustella muiden kanssa ilman henkivartijoita tai muutakaan

saattuetta. Mutta portteja vartioitiin, jottei kukaan skyyteistä näkisi

häntä siinä puvussa. Ja hän noudatti sekä muissa kohdin helleeniläistä

elintapaa että toimitti uhreja jumalille helleeniläisillä menoilla. Ja

kun hän oli siellä viettänyt kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin

hän lähti pois puettuna skyytiläiseen vaatetukseen. Niin hän teki

useasti ja rakensi taloja Borystheneen kaupunkiin ja nai sieltä

kotimaisen naisen.

79. Mutta koska hänen nyt kerran täytyi käydä huonosti, niin se

tapahtui seuraavasta syystä. Hän sai halun tulla vihityksi Dionysos

Bakkheioksen salaismenoihin. Mutta juuri kun hän oli saava tämän

vihkimyksen, tapahtui mitä suurin ihme. Hänellä oli borystheneläisten

kaupungissa suuri ja kallisarvoinen, muurilla aidattu talo, jonka

ympärillä seisoi marmorista tehtyjä sfinksejä ja aarnikotkia. Siihen

jumala iski salamansa. Ja se paloi kokonaan poroksi, mutta Skyles

suoritti siitä huolimatta loppuun vihkimisen. Mutta skyytit herjaavat

helleenejä heidän Bakkhos-juhlistaan. He näet väittävät, ettei ole

oikein otaksua semmoista jumalaa, joka saattaa ihmiset raivoamaan.

Mutta sittenkuin Skyles oli tullut vihityksi Bakkheioksen menoihin,

ilmiantoi eräs borystheneläisistä hänet skyyteille näin sanoen: "Tehän

pilkkaatte meitä, oi skyytit, siitä että me vietämme Bakkhos-juhlia ja

että jumala meidät haltioi. Mutta nyt on tämä jumala vallannut teidän

kuninkaannekin, ja hän viettää Bakkhos-juhlaa ja raivoaa haltioissaan.

Mutta jos ette usko minua, niin seuratkaa ja minä tahdon teille

näyttää." Skyytien päämiehet seurasivat, ja borystheneläinen vei ja

sijoitti heidät salaa torniin. Ja kun sitten Skyles juhlajoukkueen

keralla tuli saapuville, ja skyytit näkivät hänen viettävän

Bakkhos-juhlaa, niin he panivat sen kovin pahakseen ja menivät ulos

kaupungista sekä ilmaisivat koko sotajoukolle, mitä olivat nähneet.

80. Niin pian kuin Skyles tämän jälkeen marssi omille asuinsijoilleen,

asettivat skyytit johtajakseen hänen veljensä Oktamasadeen, joka oli

Tereuksen tyttärenpoika, ja nousivat kapinaan Skylestä vastaan.

Huomattuaan, mikä hanke häntä uhkasi ja minkä vuoksi niin tehtiin, hän

pakeni Traakiaan. Saatuaan tietää sen Oktamasades lähti sotaretkelle

Traakiaa kohti. Ja sittenkuin hän oli päässyt Istrosjoelle, tulivat

traakialaiset häntä vastaan. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään

käsikähmään, lähetti Sitalkes Oktamasadeelle näin kuuluvan sanan:

"Minkä vuoksi pitää meidän koetella toistemme voimia? Olethan sinä

sisareni poika ja sinulla on luonasi veljeni. Anna sinä siis minulle

pois hänet, niin minä luovutan sinulle Skyleesi. Mutta älkäämme me,

sinä ja minä, yrittäkö taistelua." Tämän sanan lähetti ja julistutti

hänelle Sitalkes. Oktamasadeen luona oleskeli Sitalkeen veli, joka oli

hänen luotaan paennut. Oktamasades suostuikin siihen, antoi pois oman

enonsa Sitalkeelle ja sai takaisin veljensä Skyleen. Ja Sitalkes

vetäytyi pois saatuaan veljensä, mutta Oktamasades hakkautti siinä

paikassa Skyleeltä pään poikki. Siten skyytit vaalivat omia tapojaan ja

sillä lailla he rankaisevat niitä, jotka omaksuvat vieraita tapoja.

81. En kyennyt täsmälleen saamaan selville skyytien paljoutta, vaan

kuulin erilaisia puheita heidän luvustaan. Sillä kerrottiin heitä,

nimittäin varsinaisia skyytejä, olevan sekä erittäin paljon että vähän.

Tämän verran he kuitenkin saattoivat nähtäväkseni: Borysthenes- ja

Hypanis-jokien välillä on paikka, jonka nimi on Exampaios; siitä olen

myös vähän tätä ennen maininnut sanoessani, että siellä on katkera

lähde, josta virtaava vesi tekee Hypaniin veden kelvottomaksi juoda.

Siinä paikassa sijaitsee vaskiastia, suuruudeltaan jopa kuusikin kertaa

niin suuri kuin se Pontoksen suulla oleva sekoitusmalja, jonka

Pausanias, Kleombrotoksen poika, pystytti. Sille, joka ei vielä ole

tätä nähnyt, tahdon osoittaa sen seuraavasti. Skyytiassa sijaitseva

vaskiastia vetää huokeasti kuusisataa amforaa ja seiniltään se on

kuuden sormen paksuinen. Sen kertoivat maan asukkaat syntyneen

nuolenkärjistä. Kun nimittäin heidän kuninkaansa, jonka nimi oli

Ariantas, tahtoi tietää skyytien lukumäärän, niin hän käski kaikkia

skyytejä tuomaan yhden nuolenkärjen kunkin. Mutta sitä, joka ei toisi,

hän uhkasi kuolemalla. Niinpä tuotiin aika suuri joukko nuolenkärkiä,

ja hän päätti niistä tehdä ja jättää jälkeensä muistomerkin. Niistä hän

siis oli tehnyt mainitun vaskiastian ja pystyttänyt sen tähän

Exampaiokseen. Tämän kuulin skyytien lukumäärästä.

82. Muita merkillisyyksiä tässä maassa ei ole, lukuunottamatta että

siinä on mitä suurimmat ja luvultaan useimmat joet. Ja mikä paitsi

jokia ja suurta tasankoa vielä ansaitsee ihmettelyä, sen tahdon nyt

mainita. Asukkaat osoittavat Tyras-joen luona kalliossa olevaa

Herakleen jälkeä, joka näyttää miehen jalansijalta ja on kahden

kyynärän pituinen. Semmoinen nyt siis se on, mutta minä tahdon palata

siihen aineeseen, josta alussa rupesin kertomaan.

83. Kun Dareios parhaillaan varustautui skyytejä vastaan ja lähetti

sanansaattajia käskien toisia asettamaan maasotaväkeä, toisia laivoja,

ja toisia rakentamaan sillan traakialaisen Bosporoksen yli, pyysi

Dareioksen veli Artabanos, Hystaspeen poika, ettei Dareios millään

muotoa ryhtyisi sotaretkeen skyytejä vastaan, huomauttaen miten

mahdotonta oli päästä heidän kimppuunsa. Koska hän kuitenkaan ei

hyvillä neuvoillaan voinut taivuttaa veljeään, niin hän vaikeni. Mutta

Dareios taas marssitti, sittenkuin kaikki hänellä oli valmiina,

sotajoukkonsa pois Susasta.

84. Tällöin muuan persialainen Oiobazos pyysi Dareiokselta, että koska

hänellä oli kolme poikaa ja kaikki sotapalveluksessa, yksi saisi jäädä

kotiin hänen luokseen. Dareios lausui siihen, että koska Oiobazos oli

hänen ystävänsä ja hänen pyyntönsä niin kohtuullinen, niin hän oli

salliva kaikkien hänen poikiensa jäädä kotiin. Oiobazospa ihastui

ikihyväksi, koska luuli poikiensa päässeen vapaiksi sotapalveluksesta.

Mutta kuningas käski niitä, joiden tehtävänä se oli, tappamaan kaikki

Oiobazoksen pojat.

85. Niinpä heidät teloitettiin ja siten he saivat jäädä kotiin. Mutta

sittenkuin Dareios oli lähtenyt Susasta ja saapunut siihen Kalkhedonin

alueella sijaitsevaan paikkaan Bosporoksen varrella, missä siltaa

rakennettiin, niin hän astui laivaan ja purjehti sieltä niinsanottujen

Kyaneai-kallioiden luo, joiden helleenit väittävät aikaisemmin

liikkuneen lyöden toisiansa vasten. Ja istuen kallionkielekkeellä hän

katseli Pontosta, joka ansaitseekin katsomista. Sillä se on kaikista

meristä ihmeellisin. Sen pituus on yksitoistatuhatta sata stadionia, ja

leveys, leveimmältä kohdalta, kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Tämän

meren suu on leveydeltään neljä stadionia. Mutta suun pituus, tuo

kaula, jota kutsutaan Bosporokseksi ja johon silta oli rakennettu, on

satakaksikymmentä stadionia. Bosporos ulottuu Propontiiseen. Propontis

taas, joka on leveydeltään viisisataa stadionia ja pituudeltaan

tuhatneljäsataa, laskee Hellespontokseen, joka kapeimmalta kohdaltaan

on seitsemän stadionia ja pituudeltaan neljäsataa. Ja Hellespontos

purkautuu siihen merikitaan, jota kutsutaan Aigeianmereksi.

86. Mainitut välit ovat seuraavalla tavoin mitatut. Laiva suorittaa

yleensä, silloin kun on pitkät päivät, seitsemänkymmentätuhatta syltä,

ja yöllä kuusikymmentätuhatta. Nytpä on Pontoksen suusta Fasikseen --

siitä on nimittäin Pontos pisinnään -- yhdeksän päivän ja kahdeksan yön

laivamatka. Tämä tekee yhden miljoonan satakymmenentuhatta syltä, ja

nämä sylet tekevät yksitoistatuhatta sata stadionia. Mutta Sindikestä

Thermodon-joen varrella olevaan Themiskyraan -- siltä kohdalta näet

Pontos on levein -- on kolmen päivän ja kahden yön laivamatka. Tämä

tekee kolmesataakolmekymmentätuhatta syltä eli kolmetuhatta kolmesataa

stadionia. Siten minä olen mitannut mainitun Pontoksen, Bosporoksen ja

Hellespontoksen ja semmoisia ne ovat kuin olen maininnut. Tämän

Pontoksen yhteydessä on myös järvi, joka laskee siihen ja joka ei ole

sitä paljon pienempi; sitä kutsutaan Maietis-järveksi ja "Pontoksen

äidiksi".

87. Pontosta katseltuaan Dareios purjehti takaisin sillalle, jonka

rakennusmestari oli samolainen Mandrokles. Ja katseltuaan myös

Bosporosta hän pystytti sen rannalle kaksi marmoripylvästä ja uursi

toiseen assyrialaisen, toiseen helleeniläisen kirjoituksen, jotka

ilmoittivat kaikki ne kansat, joita hän vei mukanaan. Ja hän vei

kaikkia niitä, joita hallitsikin. Näiden sotamiesten määrä oli,

lukuunottamatta meriväkeä, seitsemänsataatuhatta, ratsumiehet niihin

luettuina; ja laivoja oli kerääntynyt kuusisataa. Byzantionilaiset

kuljettivat nämä pylväät myöhemmin kaupunkiinsa ja käyttivät niitä

Artemis Orthosian alttariin, paitsi yhtä kiveä; tämä kivi jätettiin

näet Dionysoksen temppelin viereen Byzantionissa ja on täynnään

assyrialaista kirjoitusta. Mutta se paikka, mihin Dareios kuningas

rakensi sillan Bosporoksen yli, on, niinkuin minä päätän ja luulen,

puolivälissä Byzantionia ja salmen suussa olevaa pyhättöä.

88. Ihastuneena laivasiltaan Dareios lahjoitti sen rakentajalle,

samolaiselle Mandrokleelle, runsaat määrät antimia. Esikoislahjana

niistä Mandrokles maalautti koko sillan rakentamisen Bosporoksen yli,

Dareioksen istumassa valtaistuimellaan ja koko hänen sotajoukkonsa

marssimassa salmen yli. Maalautettuaan tämän taulun hän vihki sen

Heraioniin ja kirjoitti siihen seuraavan otsakirjoituksen:

"Sillan laadittuaan yli Bosporon veen kalarikkaan

Heralle Mandrokles vihkinyt muiston on tään.

Seppelen itselleen, kotimaalleen kunnian hankki:

valtias Dareios tyytyen nähnyt on työn."

89. Tämä siis jäi olemaan muistomerkkinä sillan rakentajasta. Mutta

annettuaan Mandrokleelle lahjat Dareios kulki Europan puolelle, sitä

ennen käskettyään ioonilaisten purjehtia Pontokseen Istros-joelle

saakka, ja Istrokselle saavuttuaan häntä odotellessaan rakentaa

sillan joen yli. Laivastoa johtivat ioonilaiset, aiolilaiset ja

hellespontolaiset. He purjehtivat Kyaneai-kallioiden välitse ja

suuntasivat kulkunsa suoraa päätä Istrosta kohti ja kuljettuaan virtaa

myöten ylös kahden päivän laivamatkan merestä he rakensivat sillan joen

kaulakohdan yli, mistä Istroksen suuhaarat jakaantuvat. Niin pian kuin

Dareios oli laivasiltaa myöten kulkenut Bosporoksen yli, matkasi hän

Traakian läpi ja saavuttuaan Tearos-joen lähteille hän leiriytyi sinne

kolmeksi päiväksi.

90. Ympärillä asuvaiset kertovat, että Tearoksen vesi on jokivesistä

paras lääke sekä muissa taudeissa että erittäinkin parantamaan ihmisten

ja hevosten rohtumia. Sen lähteet ovat luvultaan kahdeksanneljättä ja

virtaavat samasta kalliosta; ja muutamat niistä ovat kylmiä, toiset

lämpimiä. Ja niille on yhtä pitkä matka Perinthoksen luona olevasta

Heraiopoliista ja Pontos Euxeinoksen rannalla sijaitsevasta

Apolloniasta, nimittäin kahden päivän matka kummastakin. Mainittu

Tearos laskee Kontadesdos-jokeen, Kontadesdos taas Agrianeeseen,

Agrianes Hebrokseen ja viimemainittu Ainopoliin luona mereen.

91. Niin pian kuin siis Dareios tämän joen luo saavuttuaan oli sinne

asettunut leiriin, pystytti hän, ihastuneena jokeen, patsaan ja

kirjoitti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "Tearos-joen lähteet

tarjoovat kaikista joista parhaimman ja oivallisimman veden. Ja niiden

luo saapui marssiessaan sotajoukkoineen skyytejä vastaan paras ja

oivallisin mies kaikkein ihmisten joukosta, Dareios, Hystaspeen poika,

persialaisten ja koko mannermaan kuningas." Tämä kirjoitettiin sinne.

92. Lähdettyään sieltä liikkeelle Dareios saapui toiselle joelle, jonka

nimi on Arteskos ja joka virtaa odrysien alueen läpi. Mainitulle joelle

saavuttuaan hän teki seuraavalla tavoin. Hän osoitti paikan

sotajoukolle ja käski kunkin miehen kulkiessaan siitä ohi asettamaan

sinne kiven. Ja kun sotajoukko oli sen pannut täytäntöön, niin hän

marssi sotajoukkoineen pois, jätettyään sinne suuria kiviröykkiöitä.

93. Mutta ennenkuin hän saapui Istrokselle, hän ensiksi kukisti getit,

jotka uskovat kuolemattomuuteen. Sillä Salmydessoksessa asuvat

traakialaiset sekä Apollonian ja Mesambrian kaupunkien takana asuvat,

niinsanotut kyrmianit ja nipsalaiset, olivat taistelutta antautuneet

Dareioksen valtaan. Mutta getit joutuivat heti orjiksi, kun

ymmärtämättömyydestä asettuivat vastarintaan, ollen miehuullisimmat ja

oikeamielisimmät traakialaisista.

94. Ja heidän kuolemattomuuden-uskonsa on tämmöinen. He eivät luule

kuolevansa, vaan uskovat vainajan menevän Salmoxis-haltian tykö. Toiset

heistä kutsuvat tätä samaa nimellä Gebeleizis. Aina joka viides vuosi

he arvalta määräävät henkilön, jonka sanansaattajanaan lähettävät

Salmoxiin tykö, uskoen hänen huolekseen mitä kulloinkin tarvitsevat, ja

lähettävät hänet seuraavalla tavalla. Toiset heistä järjestyvät riviin,

käsissään kolme keihästä, toiset tarttuvat kummaltakin puolen käsistä

ja jaloista siihen, joka on lähetettävä Salmoxiin tykö, heiluttavat

häntä ilmassa ja viskaavat hänet keihäänkärkiä vastaan. Jos hän nyt

lävistettynä kuolee, niin he luulevat jumalan olevan heille suopean.

Mutta jos hän ei kuole, niin he syyttävät sanansaattajaa itseään,

hokien häntä häijyksi ihmiseksi, ja tätä näin syytettyään he lähettävät

tielle toisen. Ja he uskovat hänelle asiansa hänen vielä eläessään.

Nämä samat traakialaiset ampuvat myös nuolia ukkosta ja salamaa vastaan

ylös taivasta kohti uhaten jumalaa. Eivätkä he usko minkään muun

jumalan olevan olemassa kuin heidän omansa.

95. Mutta sen mukaan kuin minä olen saanut tietää Hellespontoksen ja

Pontoksen maissa asuvilta helleeneiltä, oli mainittu Salmoxis ihminen

ja palveli orjana Samoksessa; ja hän palveli Pythagoraalla,

Mnesarkhoksen pojalla. Sitten hän tultuaan vapaaksi oli hankkinut

itselleen suuria rikkauksia, jonka jälkeen hän oli lähtenyt pois omaan

maahansa. Siihen aikaan viettivät traakialaiset kurjaa elämää ja olivat

jotenkin ymmärtämättömiä. Mutta tämä Salmoxis, joka tunsi ioonilaisen

elinlaadun ja hienostuneempia tapoja, kuin mitä traakialaisilta saattoi

odottaa, hän kun oli seurustellut helleenien ja Pythagoraan kanssa,

joka ei ollut heikoimpia helleenien tietoviisaista, valmistutti

itselleen miessalin, johon otti vastaan kaikki etevimmät maanmiehensä

ja kestitsi heitä. Ja samalla hän opetti, ettei hän itse eivätkä hänen

juomaveikkonsa ynnä kaikki heistä polveutuvat kuolisi, vaan joutuisivat

paikkaan, missä alati tulisivat elämään ja nauttimaan kaikkea hyvää.

Mutta sillävälin kun hän näin teki ja puhui, hän teetti itselleen

maanalaisen huoneuksen. Ja kun huoneus oli hänellä täydellisesti

valmiina, niin hän katosi traakialaisten näkyvistä, astui alas

maanalaiseen huoneeseen ja eleli siellä kolme vuotta. Ja traakialaiset

ikävöivät ja surivat häntä kuin kuollutta. Mutta neljäntenä vuotena

Salmoxis ilmestyi heille, ja siten he uskoivat mitä hän oli sanonut.

96. Niin he väittävät hänen tehneen. Mutta mitä maanalaiseen huoneeseen

tulee, en sitä usko enkä ole liioin uskomattakaan; kuitenkin luulen

mainitun Salmoxiin eläneen monta vuotta ennen Pythagorasta. Mutta

olkoonpa Salmoxis ollut joku ihminen tai joku getien kotimainen haltia,

jätämme hänet sikseen.

97. Kun siis persialaiset olivat kukistaneet nämä getit, jotka

yllämainitulla tavalla olivat menetelleet [kts. luku 93], seurasivat

kukistetut muuta sotajoukkoa. Mutta niin pian kuin Dareios ja hänen

mukanaan maasotajoukko oli saapunut Istrokselle, kulkivat kaikki joen

yli, jonka jälkeen Dareios käski ioonilaisia purkamaan sillan sekä

yhdessä muun laivaväen kanssa maata myöten seuraamaan häntä. Mutta kun

ioonilaiset juuri aikoivat purkaa sillan ja tehdä niinkuin oli

käsketty, lausui Koes, Erxandroksen poika, joka oli mytileneläisten

päällikkö, Dareiokselle näin, kysyttyään sitä ennen häneltä, suvaitsiko

hän kuulla sen mielipidettä, joka tahtoi lausua mitä ajatteli: "Oi

kuningas, sinähän lähdet sotaretkelle maata vastaan, jossa ei ole

näkyvä mitään kynnettyä peltoa tai asuttua kaupunkia. Anna sinä nyt

tämän sillan jäädä paikoilleen ja jätä sen vartijoiksi ne, jotka ovat

sen rakentaneetkin. Ja jos käy mielemme mukaan, niin että tapaamme

skyytit, pääsemme sitä myöten pois; jos taas emme voi heitä tavata, on

paluumatkamme turvattu. En ole nimittäin koskaan pelännyt, että

joutuisimme tappiolle taistelussa skyytejä vastaan, vaan pikemmin,

ettemme voi heitä tavata ja että siten eksyksiin jäämällä kärsimme

jotain vauriota. Ja kenties joku sanonee puhuvani näin omasta

puolestani, että muka saisin jäädä tänne. Mutta minä esitän ainoastaan

sen mielipiteen, jonka olen huomannut parhaimmaksi sinulle, kuningas;

itse olen kuitenkin seuraava mukanasi enkä tahtoisi jäädä jälelle."

Dareios ihastui suuresti ehdoituksesta ja vastasi hänelle näin:

"Lesbolainen vieras, jahka olen terveenä palannut kotiini, niin ilmesty

kaikin mokomin luokseni, hyvillä töillä palkitakseni sinua hyvästä

neuvostasi."

98. Näin lausuttuaan ja tehtyään kuusikymmentä solmua hihnaan, hän

kutsui puheilleen ioonilaisten itsevaltiaat ja lausui näin: "Ioonian

miehet, aikaisemmin sillasta lausumani päätös jääköön sikseen. Mutta

pitäkää tämä hihna ja tehkää näin. Heti senjälkeen kuin olette nähneet

minun matkaavan skyytejä vastaan, purkakaa siitä ajasta lukien yksi

solmu kunakin päivänä. Mutta jos minä tässä ajassa en tule saapuville,

vaan solmujen päivät kuluvat teiltä loppuun, niin purjehtikaa pois

omaan maahanne. Mutta siihen saakka, koska nyt kerran olen siten

muuttanut päätökseni, vartioikaa laivasiltaa ja harrastakaa kaikin

voimin sen suojelemista ja vartioimista. Jos niin teette, teette

suuresti minulle mieliksi." Näin lausuttuaan hän kiiruhti eteenpäin.

99. Traakia pistäytyy Skyytianmaata edemmäksi mereen. Mutta siinä,

missä ensinmainitun maan ranta vetäytyy poukamaksi, alkaa Skyytia ja

siinä laskee Istros, jonka suu on kääntynyt itäiseen ilmansuuntaan.

Mutta nyt minä, määritelläkseni itse Skyytian suuruutta, aion kuvata

sitä osaa siitä, joka alkaa Istroksesta ja on meren luona. Tämä

alkuperäinen Skyytia alkaa Istroksesta, antaen kaakkoon päin,

niinsanottuun Karkinitis-kaupunkiin asti. Siitä alkavassa maassa pitkin

saman meren äärtä, asuu taurilaiskansa niinsanottuun "karuun

niemimaahan" saakka. Viimemainittu ulottuu itään päin olevaan mereen.

Kahdelta puolen Skyytia tapaa mereen, nimittäin sekä eteläiseen että

itäiseen mereen, niinkuin on laita Attikankin maan; ja melkein samalla

lailla kuin on laita viimemainitun, niin taurilaisetkin asuvat

Skyytiassa, ikäänkuin jos toinen kansa eivätkä atenalaiset asuisi

Sunionin niemekkeellä Thorikoksen kunnasta Anaflystokseen saakka,

edellyttämällä, että se pistäisi kauemmas mereen. Minä puhun nimittäin,

mikäli voipi verrata näitä niin vähäisiä seikkoja suuriin. Semmoinen on

Tauria. Mutta sille, joka ei ole purjehtinut näiden Attikan paikkojen

ohi, tahdon toisella lailla tehdä asian selväksi. On ikäänkuin jos

Iapygiassa toinen kansa, eivätkä iapygit, olisi anastanut Brentesionin

sataman ja Taras-kaupungin välisen maan ja siinä niemessä asuisi. Ja

mainitsemalla näitä kahta esimerkkiä olen samalla maininnut monta muuta

samanlaista, joiden näköinen Tauria on.

100. Tauriasta alkaen, taurilaisten takana ja itäisen meren viereisissä

maissa, nimittäin kimmeriläisen Bosporoksen ja Maietis-järven

länsipuolella, aina Tanais-jokeen saakka, joka laskee tämän järven

sopukkaan, asuu jo skyytejä. Ylös sisämaahan ulottuvia seutuja taas

rajoittavat Istroksesta lukien ensiksi agathyrsit, senjälkeen neurit,

sitten androfagit ja viimeksi melankhlainit.

101. Kaksi sivua Skyytiasta, joka on ikäänkuin neliönmuotoinen,

rajoittuu mereen, ja se osa rajaa, joka kulkee sisämaassa, ja meren

luona oleva ovat aivan yhtä pitkät. Istroksesta Borystheneeseen on

nimittäin kymmenen päivänmatkaa, Borystheneestä Maietis-järvelle toiset

kymmenen. Ja merestä sisämaahan melankhlainien luo, jotka asuvat

skyytien takana, on kaksikymmentä päivänmatkaa. Ja päivämatkan minä

lasken kahdeksisadaksi stadioniksi. Siten olisi Skyytia poikinpäin

neljätuhatta stadionia ja pitkinpäin, sisämaahan, yhtä monta stadionia.

Se siis on tämän maan suuruus.

102. Mutta itsekseen punnitessaan, etteivät yksin kykenisi avonaisessa

taistelussa torjumaan Dareioksen sotajoukkoa, skyytit lähettivät

sanansaattajia naapureilleen. Niinpä heidän kuninkaansa tulivatkin

kokoon ja neuvottelivat, mitä olisi tehtävä, kun suuri sotajoukko

marssi heitä vastaan. Ja ne, jotka tulivat kokoon, olivat taurilaisten,

agathyrsien, neurien, androfagien, melankhlainien, gelonien, budinien

ja sauromatien kuninkaat.