74. Mutta sill'aikaa kun nämä tästä neuvottelivat, sattui seuraava

tapaus. Maagit neuvottelivat keskenään ja päättivät tehdä Prexaspeen

ystäväkseen, koska hän oli sekä Kambyseen puolelta kärsinyt julmaa

kohtelua, tämä kun oli ampunut hänen poikansa kuoliaaksi, että yksin

tunsi Smerdiin, Kyroksen pojan, kuoleman, koska hän omin käsin oli

hänet surmannut. Lisäksi tuli vielä, että hän persialaisten kesken

nautti mitä suurinta mainetta. Sentähden he siis kutsuivat ja ottivat

hänet ystäväkseen sekä vannottivat häntä lupauksilla ja valoilla

pitämään omana salaisuutenaan eikä kenellekään ihmiselle ilmoittamaan

heidän persialaisia kohtaan tekemäänsä petosta. Ja samalla he lupasivat

antaa hänelle runsaassa määrin kaikkea hyvää. Niin pian kuin maagit

olivat saaneet Prexaspeen taivutetuksi ja hän oli luvannut tehdä mitä

nämä tahtoivat, he tekivät toisen ehdotuksen; he sanoivat aikovansa

kutsua kaikki persialaiset kuninkaanlinnan muurien alle ja käskivät

hänen nousta muurille ja julistaa, että heidän hallitsijanaan on

Kyroksen poika Smerdis, eikä kukaan muu. Tähän he häntä kehoittivat,

koska hän tietenkin oli luotettavin mies persialaisten joukossa, ja

monasti oli lausunut, että Kyroksen poika Smerdis oli elossa, sekä oli

kieltänyt hänen murhansa.

75. Kun Prexaspes sanoi olevansa valmis tekemään tämänkin, niin maagit

kutsuivat kokoon persialaiset, veivät hänet ylös torniin ja käskivät

häntä puhumaan. Mutta hän jättikin tahallaan mainitsematta kaiken sen,

mitä he häneltä pyysivät, vaan alkaen Akhaimeneesta saakka hän esitti

Kyroksen sukujohdon, ja vihdoin, kun hän saapui viimeksimainittuun, hän

lopetti kertomalla mitä hyvää Kyros oli tehnyt persialaisille; ja

läpikäytyään nämä seikat hän ilmaisi totuuden sanoen ennen salanneensa

sen -- olisihan hänen ollut vaarallista kertoa mitä oli tapahtunut --,

mutta sillä hetkellä oli hänen pakko ilmaista asianlaita. Niinpä hän

kertoi, että hän, Kambyseen pakoittamana, itse oli tappanut Kyroksen

pojan Smerdiin, ja että maagit nyt hallitsivat. Ja ankarasti kirottuaan

persialaisia, elleivät anastaisi takaisin hallitusta ja kostaisi

maageille, hän viskautui pää edellä alas tornista. Sen lopun sai

Prexaspes, joka koko ikänsä oli ollut arvossapidetty mies.

76. Niin pian kun siis yllämainitut seitsemän persialaista olivat

päättäneet heti käydä maagien kimppuun ja olla lykkäämättä asiaa

toistaiseksi, he rukoiltuaan jumalia läksivät matkaan, tietämättä

mitään siitä, miten Prexaspeen oli käynyt. Mutta kulkiessaan he

puolitiessä saivat tietää myöskin Prexaspeen kohtalon. Silloin he

astuivat tiepuoleen ja neuvottelivat taas keskenään. Siinä Otanes

puoluelaisineen jälleen kehoitti kaikin mokomin lykkäämään tuuman

toistaiseksi eikä käymään siihen käsiksi, niin kauan kun asiat olivat

näin kuohutilassa, jota vastoin Dareios kannattajineen vaati, että heti

mentäisiin panemaan päätös toimeen eikä sitä lykättäisi. Heidän siinä

kiistellessään ilmestyi seitsemän haukkaparia, mitkä ajoivat takaa

kahta korppikotkaparia, joita ne nykivät ja raastoivat. Sen nähtyään

kaikki seitsemän kiittivät Dareioksen mielipidettä ja menivät sitten

lintumerkin rohkaisemina kuninkaanlinnalle.

77. Ja kun he saapuivat portille, kävi niinkuin Dareios oli

otaksunutkin. Sillä kunnioituksesta persialaisten ensimäisiä miehiä

kohtaan ja ollenkaan aavistamatta mitään semmoista heidän puoleltaan,

laskivat vartiat jostakin jumalallisesta vaikutuksesta heidät ohitseen,

eikä kukaan kysynyt mitään. Ja sittenkun he olivat tulleet pihaan, he

tapasivat siellä ne kuohilaat, joitten tehtävänä oli viedä sanomat

sisälle. Viimemainitut kyselivät heiltä, missä tarkoituksessa he olivat

tulleet. Ja samalla kuin kuohilaat sitä näiltä kyselivät, he uhkailivat

ovenvartioita, koska olivat laskeneet heidät ohitseen, ja koettivat

pidättää seitsemää salaliittolaista, kun nämä tahtoivat kulkea

eteenpäin. Mutta viimemainitut rohkaisivat toisiaan, tempasivat

tikarinsa ja pistivät tuossa paikassa kuoliaiksi vastarinnan tekijät

sekä menivät juoksujalassa miestupaan.

78. Maagit sattuivat juuri silloin molemmat olemaan sisällä

neuvottelemassa Prexaspeen teosta. Kun he siis näkivät kuohilaat

hämmentyneinä ja kuulivat heidän huutavan, juoksivat he molemmat

takaisin huoneeseen ja, huomattuaan mitä oli tekeillä, asettuivat

puolustautumaan. Toinen heistä ehätti ottamaan seinältä jousen, toinen

turvautui keihääseen. Siinä he joutuivat hyökkääjien kanssa käsirysyyn.

Sillä heistä, joka oli ottanut jousen, ei ollut siitä mitään hyötyä,

syystä että viholliset ahdistivat häntä vallan läheltä. Vaan toinen

puolustautui keihäällä ja iski ensin Aspathinesta reiteen, sitten

Intafrenestä silmään. Ja saamastaan vammasta Intafrenes menetti

silmänsä, mutta ei kuitenkaan kuollut. Niinpä toinen maageista

haavoitti nämä. Vaan kun toisella ei ollut mitään hyötyä jousesta, niin

hän pakeni miestuvan vieressä olevaan makuuhuoneeseen ja tahtoi teljetä

oven, mutta kaksi noiden seitsemän joukosta, Dareios ja Gobryas,

syöksivät yhdessä hänen kanssaan sisään. Gobryaan painiessa maagin

kanssa Dareios seisoi vieressä neuvotonna, koska pelkäsi pimeässä

iskevänsä Gobryasta. Nähdessään hänen joutilaana vieressä seisovan

Gobryas kysyi, miksei hän käyttänyt kättään. Toinen vastasi: "Pelkään,

että isken sinuun." Mutta Gobryas lausui siihen: "Työnnä miekkasi

vaikkapa meidän molempienkin lävitse!" Dareios totteli, iski

tikarillaan ja osasikin onnen kaupalla maagiin.

79. Tapettuaan maagit salaliittolaiset leikkasivat poikki heidän päänsä

ja jättivät molemmat haavoittuneensa siihen paikkaan, sekä senvuoksi,

että nämä olivat voivuksissa, että myös linnaa vartioimaan. Mutta

toiset viisi juoksivat, käsissään maagien päät, huutaen ja meluten

ulos, kutsuivat kokoon muut persialaiset ja kertoivat tapahtuman sekä

näyttivät päitä. Samalla he tappoivat jokaisen maagin, joka joutui

heidän tielleen. Mutta saatuaan tietää noiden seitsemän teon ja maagien

petoksen, persialaiset katsoivat oikeudekseen itsekin tehdä samalla

tapaa, tempasivat tikarinsa ja tappoivat missä vain tapasivat jonkun

maagin. Ja ellei yö olisi yllättänyt ja pidättänyt heitä, eivät he

olisi jättäneet yhtä ainoata maagia jälelle. Tätä päivää persialaiset

yhteisesti pitävät kaikista päivistä pyhimpänä ja viettävät silloin

juhlaa, jota he kutsuvat "maagien murhaksi". Sinä päivänä ei yksikään

maagi saata näyttäytyä, vaan he pysyttelevät koko sen päivän kotosalla.

80. Kun melu oli asettunut, ja oli kulunut kuudetta päivää siitä,

neuvottelivat maageja vastaan kapinantehneet asiain koko tilasta. Ja

siinä tilaisuudessa pidettiin puheita, jotka muutamista helleeneistä

ovat olleet uskomattomia, mutta jotka siitä huolimatta ovat pidetyt.

Otanes puolestaan kehoitti jättämään asiain johdon persialaisten kansan

omiin käsiin, sanoen näin: "Minusta näyttää parhaalta, että yksi ainoa

ei enää ole hallitsijanamme, sillä se ei ole mieluista eikä hyvää.

Tiedättehän, mihin määrään Kambyseen röyhkeys kohosi, olettehan saaneet

kokea myös maagin kopeutta. Ja kuinka voisikaan yksinvalta olla hyvin

järjestetty tila, se kun ilman vastuuta sallii tehdä, mitä haluaa?

Sehän saattaisi kaikkein parhaimmankin miehen, joka semmoiseen valtaan

on joutunut, pois niistä mielipiteistä, joita hän siihen saakka on

kannattanut. Sillä tarjonaolevat edut synnyttävät kopeutta, kateus taas

on ihmiselle synnynnäinen. Ja sillä, jolla on nämä kaksi ominaisuutta,

on kaikki paha omanaan. Osaksi näet yltäkylläisyyden synnyttämästä

röyhkeydestä, osaksi kateudesta hän tekee paljon ilkitöitä. Ja

kuitenkin pitäisi ainakin itsevaltiaan olla mitään kadehtimatta,

hänellä kun on käytettävänään kaikki edut. Mutta hän käyttäytyykin

päinvastoin maanmiehiänsä kohtaan. Sillä hän kadehtii parhaimpia

kansalaisia, kun nämä elävät ja menestyvät, mutta iloitsee huonoimmista

ja on erittäin kärkäs kuuntelemaan parjauksia. Häntä on erinomaisen

vaikea kohdella. Sillä jos häntä kohtuullisesti ihailee, niin hän panee

pahakseen, ettei häntä nöyrästi palvella, jos taas joku nöyrästi häntä

palvelee, niin hän närkästyy tähän kuten imartelijaan ainakin. Mutta

pahin on se, josta nyt tulen puhumaan. Hän rikkoo isiltä perittyjä

lakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta.

Mutta sillä tilalla, jolloin kansa hallitsee, on ensiksi kaikista

kaunein nimi, yhdenvertaisuus, toiseksi sen tilan vallitessa ei tehdä

mitään semmoista, mitä yksinvaltias tekee. Kansa hallitsee arvan

nojalla, sillä on vastuunalainen hallitus, ja se lykkää kaikki asiat

yhteisesti ratkaistavaksi. Minä lausun siis sen mielipiteen, että me

heittäisimme sikseen yksinvaltiuden ja korottaisimme kansan valtaan.

Sillä paljoudesta kaikki riippuu."

81. Otanes siis esitti tämän mielipiteen. Megabyzos taas kehoitti

jättämään hallituksen harvojen käsiin ja puhui näin: "Mitä Otanes sanoi

itsevaltiuden lakkauttamisesta, sen sanon minäkin. Mutta kun hän käski

siirtämään vallan kansalle, niin hän erehtyi siitä, mikä on paras

mielipide. Sillä ei ole olemassa mitään ymmärtämättömämpää eikä

röyhkeämpää kuin kelvoton väkijoukko. Siispä on kerrassaan sietämätöntä

paeta itsevaltiaan kopeudesta kurittoman kansan röyhkeyden turviin.

Sillä jos edellinen jotakin tekee, niin hän tekee sen tietensä, mutta

jälkimäinen ei tiedä mitään. Ja kuinka se voisikaan mitään tietää --

se, joka ei kotoaan ole oppinut eikä nähnyt mitään jaloa ja joka

ajattelematta heittäytyy yleisiin asioihin, syösten eteenpäin

tulvavirran tavoin! Ne, jotka siis suovat pahaa persialaisille,

käyttäkööt kansaa; mutta me sitävastoin valitkaamme paraimpien miesten

joukosta toverikunta ja jättäkäämme sille valta. Näitten joukossahan

mekin tulemme olemaan. Ja otaksuttavaa on, että paraimmat miehet myös

tulevat antamaan paraimmat neuvot."

82. Tämän mielipiteen esitti siis Megabyzos. Kolmanneksi Dareios

ilmaisi mielipiteensä sanoen: "Siinä, minkä Megabyzos lausui yhteisestä

kansasta, hän näyttää oikein puhuneen, mutta siinä, mitä hän

harvainvallasta lausui, hän ei näy puhuneen oikein. Sillä jos nämät

kolme, nimittäin kansanvalta, harvainvalta ja yksinvalta, ovat tarjona,

ja edellytetään, että kukin on paras mahdollinen laatuaan, niin minä

väitän, että viimeksimainittu on niistä paras. Onhan ilmeistä, ettei

mikään ole parempi kuin yksi ainoa mies, jos hän nimittäin on paras.

Sillä jos hänellä on paras mielipide, niin hän moitteettomasti saattaa

hoitaa kansaa, ja silloin voidaan vihamiehiä vastaan tehtyjä neuvoja

paraiten pitää salassa. Harvainvallassa sitävastoin, missä monet

käyttävät kykyään yhteiseksi hyväksi, syntyy tavallisesti kiivasta

yksityistä vihamielisyyttä. Sillä kun jokainen omasta puolestaan tahtoo

olla ylinnä ja saattaa oman mielipiteensä voimaan, niin he joutuvat

keskenään ankaraan vihamielisyyteen, josta syntyy puolueriitoja, ja

puolueriidoista murhia. Murhista taas on seurauksena yksinvalta, ja

juuri tämän kautta osoittautuu, että viimemainittu on paras. Jos taas

kansa hallitsee, on mahdotonta, ettei kaikkinaista huonoutta syntyisi.

Ja kun huonous kerran on päässyt juurtumaan yhteiskuntaan, niin ei

huonojen kesken synny vihollisuuksia, vaan lujat ystävyysliitot. Sillä

ne, jotka pyytävät vahingoittaa yhteiskuntaa, tekevät sen liittymällä

yhteen. Näin tätä jatkuu, kunnes joku asettuu kansan etunenään ja tekee

lopun semmoisten toiminnasta. Seuraus siitä on, että viimemainittu

joutuu kansan ihailemaksi ja, ihailtuna kun on, hän pian saattaa

esiintyä yksinvaltiaana. -- Ja senkin kautta kansa itse osoittaa, että

yksinvalta on paras. Sanalla sanoen ja kokoamalla kaikki asianhaarat

yhteen, mistä on meille tullut vapaus ja kenenkä antamana? Kansaltako,

harvainvallaltako vai yksinvaltiaalta? Minun mielipiteeni on siis se,

että koska yksi mies on meidät tehnyt vapaiksi, me säilytämme

yksinvaltiuden. -- Sitäpaitsi ei ole hyvä kumota isiltä perittyjä

lakeja, sillä se ei ole edullista."

83. Nämä kolme mielipidettä siis esitettiin. Mutta seitsemästä miehestä

liittyi neljä viimeksi esitettyyn mielipiteeseen. Niin pian kun nyt

Otanes, joka uurasti yhdenvertaisuuden toimeenpanoa, joutui

mielipiteineen tappiolle, sanoi hän heille näin: "Liittoutuneet miehet,

selväähän on, että yksi meistä on tuleva kuninkaaksi, joko sitten arvan

nojalla tai siten, että uskomme valitsemisen Persian kansan huostaan,

tai vielä jollakin muulla keinoin. Minä puolestani en aio teidän

kanssanne kilpailla. Tahdon nimittäin yhtä vähän hallita kuin tulla

hallituksi. Mutta minä luovun hallituksesta vain sillä ehdolla, ettei

kukaan teistä tule hallitsemaan, ei minua itseäni eikä niistäkään

ketään, jotka minusta vasta tulevat polveutumaan." Kun Otanes tämän oli

lausunut, ja muut kuusi olivat siihen suostuneet, niin hän siis ei

kilpaillut heidän kanssaan, vaan väistyi syrjään. Ja vielä nytkin hänen

huoneensa on ainoa persialaisten joukossa, joka on vapaa, ja jota

hallitaan vain sen verran kuin se itse haluaa, kunhan se vain ei

loukkaa persialaisten lakeja.

84. Mutta jälellejääneet kuusi neuvottelivat keskenään, kuinka he

tarkoituksenmukaisimmalla tavalla asettaisivat kuninkaansa. Ja he

katsoivat parhaaksi, että jos kuninkuus joutuisi jollekin muista

seitsemästä, niin annettaisiin Otaneelle ja kaikille hänen

jälkeläisilleen etuoikeutena joka vuosi meedialainen puku ynnä kaikki

ne lahjat, joita persialaisten kesken pidetään arvokkaimpina. Tämän he

päättivät annettavaksi hänelle siitä syystä, että hän ensiksi oli

keksinyt asian laidan ja saanut aikaan salaliiton. Ja omaksi hyväkseen

he päättivät, että jokainen seitsemästä saisi ilman edelläkäyvää

ilmoitusta päästä kuninkaanlinnaan, jollei nimittäin kuningas sattuisi

lepäämään vaimonsa kanssa, ja että kuninkaan ei olisi lupa naida

muualta kuin liittoutuneitten perheistä. Mutta kuninkuudesta he

päättivät seuraavasti. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuisi, kun he

auringon noustessa olivat astuneet hevosen selkään etukaupungissa, oli

saapa kuninkuuden.

85. Nytpä oli Dareioksella ovela hevosrenki, jonka nimi oli Oibares.

Tälle miehelle Dareios, liittoutuneitten erottua toisistaan, puhui

näin: "Oibares, me olemme päättäneet valita kuninkaan seuraavalla

tavalla. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuu, kun me auringon nousussa

astumme hevostemme selkään, saapi kuninkuuden. Nyt siis, jos tiedät

jonkun keinon, niin laita niin että minä saan tämän arvon eikä kukaan

muu." Oibares vastasi näin: "Jos tästä, oi herra, riippuu, tuletko

kuninkaaksi vai et, niin ole sen puolesta huoleti ja hyvällä mielellä,

sillä ei kukaan muu pääse sinun sijastasi kuninkaaksi. Semmoiset on

minulla taiat." Dareios virkkoi siihen: "Jos sinulla on tiedossa joku

sellainen juoni, niin on aika ryhtyä siihen eikä lykätä toistaiseksi,

sillä huomispäivänä on meillä kilpailu." Sen kuultuaan Oibares teki

seuraavasti. Niin pian kun yö tuli, ajoi hän erään tamman, sen, josta

Dareioksen orhi eniten piti, etukaupunkiin, sitoi sen siihen ja vei

jälestäpäin Dareioksen hevosen sinne. Sitten hän kuljetti oritta tamman

ympäri enimmäkseen niin läheltä, että se kosketti tammaa, ja antoi sen

lopulta astua tamman.

86. Päivän valjetessa nuo kuusi sopimuksensa mukaan saapuivat

hevostensa selässä. Kun he ajaessaan etukaupungin läpi saapuivat siihen

paikkaan, mihin tamma edellisenä yönä oli ollut sidottuna, juoksi

Dareioksen hevonen esiin ja hirnahti. Ja samalla kun hevonen sen teki,

välähti salama kirkkaalta taivaalta ja jyrähti ukkonen. Nämä

Dareiokselle sattuneet enteet vahvistivat hänelle kuninkuuden,

ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet jostain sopimuksesta. Mutta muut

hyppäsivät hevosten selästä ja heittäytyen maahan tervehtivät Dareiosta

kuninkaanaan.

87. Näin sanovat toiset Oibareen menetelleen. Toiset taas -- sillä

kummallakin tavalla persialaiset kertovat -- sanovat hänen tehneen

siten, että hän muka siveli samaisen tamman häpyä kädellään, jonka

sitten kätki roimahousuihinsa. Kun sittemmin hevosten auringon

noustessa piti lähtemän pois, oli Oibares ojentanut esiin kätensä ja

vienyt sen lähelle Dareioksen hevosen sieraimia, jolloin se

vainutessaan oli korskunut ja hirnunut.

88. Siten tuli Dareios, Hystaspeen poika, kuninkaaksi, ja hänen

alamaisiaan olivat, paitsi arabialaisia, kaikki Aasian kansat, jotka

Kyros ja myöhemmin Kambyses olivat kukistaneet. Arabialaiset kuitenkaan

eivät ollenkaan olleet orjan suhteessa persialaisiin, vaan olivat

kestiystäviä, silloin kun laskivat Kambyseen maansa läpi Egyptiin.

Sillä vasten arabialaisten tahtoa eivät persialaiset olisi voineet

hyökätä Egyptiin. Ja Dareios nai persialaisten ensimäisistä perheistä,

nimittäin kaksi Kyroksen tytärtä, Atossan ja Artystonen, joista Atossa

ennen oli ollut naimisissa Kambyses veljensä ja toisen kerran maagin

kanssa, mutta Artystone oli neitsyt. Ja hän nai vielä toisen, Smerdiin,

Kyroksen pojan, tyttären, jonka nimi oli Parmys. Hän otti vaimokseen

myös Otaneen tyttären, hänet, joka paljasti maagin. Ja kaikki oli

täynnänsä Dareioksen valtaa. Ensiksi hän teetti ja pystytti kivisen

korkokuvan, mihin oli kuvattuna ratsumies, ja siihen hän teki näin

kuuluvan päällekirjoituksen: "Dareios, Hystaspeen poika, on hevosensa

(siinä hän mainitsi sen nimen) ja hevosrenkinsä Oibareen kunnon kautta

saavuttanut persialaisten kuninkuuden."

89. Tehtyään Persiassa tämän Dareios asetti kaksikymmentä

maaherrakuntaa, joita persialaiset itse kutsuvat satrapikunniksi.

Perustettuaan maaherrakunnat ja asetettuaan maaherrat hän sääsi, että

hänelle suoritettaisiin veroa kansojen mukaan, yhdisti kuhunkin kansaan

sen naapurit, mutta liitti naapurien tuolla puolen ja kauempana asuvat

kansat, minkä mihinkin kansaan. Mutta maaherrakunnat ja vuotuiset

veromäärät hän jakoi seuraavalla tavalla. Niitä kansoja, jotka

suorittivat hopeassa, oli käsketty suorittamaan paino laskettuna

babylonilaisen talentin mukaan, niitä, jotka suorittivat

kullassa, euboialaisen; ja babylonilainen talentti tekee

seitsemänkymmentäkahdeksan euboialaista minaa. Sillä Kyroksen ja

sittemmin myös Kambyseen hallitessa ei ollut verosta määrätty mitään,

vaan tuotiin lahjoja. Mainitun verojärjestelmän ja muiden sentapaisten

säännösten vuoksi sanovat persialaiset, että Dareios oli kaupustelija,

Kambyses herra ja Kyros isä, syystä että ensinmainittu teki kaikki

asiat kaupanalaisiksi, toinen oli tuima ja välinpitämätön, kolmas

lempeä ja oli hankkinut heille kaiken sen hyvän, mikä heillä oli.

90. Niinpä ioonilaisilta, Aasiassa asuvilta magneteilta, aiolilaisilta,

kaarilaisilta, lykialaisilta, milyeiltä ja pamfyleiltä -- kaikille

näille näet Dareios oli säätänyt yhteisen veron -- tuli neljäsataa

talenttia hopeassa. Tämä oli ensimäinen hänen säätämistään piireistä.

Myysialaisilta, lasoneilta, kabaleilta ja hytenneiltä tuli viisisataa

talenttia. Tämä oli toinen piiri. Niiltä hellespontolaisilta, jotka

jäävät oikealle kädelle salmeen käsin purjehdittaessa, fryygialaisilta,

Aasiassa asuvilta traakialaisilta, paflagoneilta, mariandyneilta ja

syyrialaisilta tuleva vero oli kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä

oli kolmas piiri. Kilikialaisilta tuli kolmesataa kuusikymmentä

valkoista hevosta, yksi joka päivän kohdalle, ja viisisataa talenttia

hopeata. Siitä kului sataneljäkymmentä sen ratsuväen ylläpitoon, joka

oli vahdissa Kilikianmaassa, mutta kolmesataa kuusikymmentä meni

Dareiokselle. Tämä oli neljäs piiri.

91. Alkaen Posideionin kaupungista, jonka Amfilokhos, Amfiaraoksen

poika, rakensi kilikialaisten ja syyrialaisten rajalle, aina Egyptiin

saakka, paitsi arabialaisten osuutta -- se näet oli verosta vapaana --,

teki vero kolmesataa viisikymmentä talenttia. Tässä piirissä on koko

Foinikia ja niinkutsuttu palestinalainen Syyria sekä Kypros. Tämä oli

viides piiri. Egyptistä, Egyptin naapureina olevilta libyalaisilta,

Kyrenestä ja Barkasta -- nämä olivat nimittäin asetetut egyptiläiseen

piiriin -- tuli seitsemänsataa talenttia, paitsi sitä Moiris-järvestä

saatua hopeata, joka kertyi kaloista. Lukuunottamatta tätä hopeata

ynnä viljaa, tuli seitsemänsataa talenttia. Sillä lisäksi tulee

satakaksikymmentä tuhatta medimniä viljaa, joka jaetaan Memfiin

"Valkolinnassa" asuville persialaisille ja näiden palkkasotureille.

Tämä oli kuudes piiri. Sattagydit, gandarit, dadikit ja aparytit, jotka

luettiin yhteenkuuluviksi, toivat sataseitsemänkymmentä talenttia. Tämä

oli seitsemäs piiri. Susasta ja muusta kissiläisten maasta tuli

kolmesataa. Tämä oli kahdeksas piiri.

92. Babylonista ja muusta Assyriasta tuli Dareiokselle tuhat

hopeatalenttia ja viisisataa kuohittua poikalasta. Tämä oli

yhdeksäs piiri. Agbatanasta, muusta Meediasta, parikaneilta ja

orthokorybanteilta neljäsataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli

kymmenes piiri. Kaspialaiset, pausikit, pantimathit ja dareitit panivat

maksunsa yhteen ja suorittivat kaksisataa talenttia. Tämä oli

yhdestoista piiri. Baktrialaisista aina aiglilaisiin saakka tuli verona

kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kahdestoista piiri.

93. Paktyikesta, armenialaisilta ja heidän naapureiltaan Pontos

Euxeinokseen saakka tuli neljäsataa talenttia. Tämä oli kolmastoista

piiri. Sagarteilta, sarangeilta, thamanalaisilta, utilaisilta, mykeiltä

ja Punaisen meren saarilla asuvilta, jonne kuningas lähettää

niinsanotut maastakarkoitetut asumaan, -- kaikilta näiltä tuli verona

kuusisataa talenttia. Tämä oli neljästoista piiri. Sakit ja

kaspialaiset suorittivat kaksisataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli

viidestoista piiri. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset ja

areialaiset kolmesataa talenttia. Tämä oli kuudestoista piiri.

94. Parikanit ja Aasian etiopilaiset suorittivat neljäsataa talenttia.

Tämä oli seitsemästoista piiri. Matieneille, saspeireille ja

alarodilaisille oli säädetty kaksisataa talenttia. Tämä oli

kahdeksastoista piiri. Moskheille, tibareneille, makroneille,

mossynoikeille ja mareille oli määrätty kolmesataa talenttia. Tämä oli

yhdeksästoista piiri. Indialaiset taas, jotka ovat paljoa lukuisammat

kaikkia kansoja, mitä tunnemme, toivat suurimmat verotkin verraten

kaikkiin muihin, nimittäin kolmesataa kuusikymmentä talenttia

kultahiekkaa. Tämä oli kahdeskymmenes piiri.

95. Babylonilaisessa rahassa maksettu hopeamäärä tekee, laskettuna

euboialaisen talentin mukaan yhdeksäntuhatta kahdeksansataa

kahdeksankymmentä talenttia. Ja koska kulta lasketaan kolmetoista

kertaa niin kalliiksi kuin hopea, niin havaitaan, että kultahiekka

tekee neljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä talenttia. Jos siis

kaikki yllä luetellut summat lasketaan yhteen, kertyi vuotuista veroa

Dareiokselle neljätoistatuhatta viisisataa kuusikymmentä euboialaista

talenttia. Tätä kuuttakymmentä vielä pienempiä summia en tällöin

mainitse, vaan olen jättänyt ne sikseen.

96. Tämä oli se vero, joka tuli Dareiokselle Aasiasta ja vähäksi osaksi

Libyasta. Aikaa myöten tuli kuitenkin toinen vero myös saarista ja

Europassa Tessaliaan saakka asuvilta. Näitä aarteita kuningas tallettaa

seuraavalla tavalla. Hän sulattaa ja valaa ne saviruukkuihin ja

täytettyään astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Ja joka kerta kun

hän tarvitsee rahoja, hän hakkaa pois niin suuren kappaleen kuin hän

kulloinkin tarvitsee.

97. Nämä olivat maakunnat ja veromääräykset. Persia on ainoa maa, jota

en ole maininnut veroamaksavaksi. Persialaiset asuvat nimittäin

maassaan maksamatta veroa. Seuraavien kansojen taas ei ollut määrätty

suorittaa mitään veroa, vaan ne toivat lahjoja: Egyptin rajoilla asuvat

etiopilaiset, jotka Kambyses marssiessaan pitkäikäisiä etiopilaisia

vastaan oli kukistanut, sekä ne, jotka asuvat pyhän Nysän seuduilla ja

viettävät Dionysos-juhlia. Nämä molemmat suorittivat veroa joka toinen

vuosi ja ovat suorittaneet aina minun aikoihini saakka kaksi khoiniksia

puhdasta kultaa, kaksisataa ebenpuun runkoa, viisi etiopilaista poikaa

ja kaksikymmentä suurta norsunhammasta. Kolkhilaiset ja heidän

naapurinsa Kaukasos-vuoreen saakka ottivat antaaksensa lahjoja --

siihen vuoreen saakka nimittäin persialaiset hallitsevat, mutta ne

seudut, mitkä ovat Kaukasos-vuoresta pohjoiseen päin, eivät enää

ollenkaan välitä persialaisista -- mainitut kansat ovat siis minun

aikoihini asti joka neljäs vuosi tuoneet ne lahjat, jotka ovat ottaneet

suorittaakseen, nimittäin sata poikaa ja sata neitoa. Arabialaiset

toivat joka vuosi tuhat talenttia suitsutusta. Nämä lahjat he, paitsi

veroa, toimittivat kuninkaalle.

98. Mainitun runsaan kullan saavat indialaiset seuraavalla tavalla. Se

osa Indian maata, joka on auringon nousuun päin, on paljasta hiekkaa.

Ensimäisinä itään ja auringon nousuun päin kaikista Aasiassa asuvista

ihmisistä, joita me tunnemme ja joista myös varmuudella jotain

kerrotaan, asuvat indialaiset. Sillä indialaisista itäänpäin oleva maa

on hiekan vuoksi erämaata. Indialaisten joukossa on monta, keskenään

eri kieliä puhuvaa heimoa, joista toiset ovat paimentolaisia, toiset

eivät, toiset asuvat joen suistomaissa ja syövät raa'altaan kaloja,

joita pyytävät ruokoveneillä. Ja vene tehdään yhdestä ainoasta ruo'on

solmuvälistä. Nämä indialaiset käyttävät kaislasta tehtyjä vaatteita.

He niittävät nimittäin kaislan virrasta, loukuttavat sen, punovat sitä

maton tapaan ja pukeutuvat sitten siihen ikäänkuin haarniskaan.

99. Toiset niistä indialaisista, jotka asuvat itään päin, ovat

paimentolaisia ja syövät raakaa lihaa; niitä nimitetään padalaisiksi ja

heidän kerrotaan noudattavan seuraavia tapoja. Kun joku heidän

heimostaan sairastuu, oli se mies tai nainen, tappavat miehen hänen

lähimmät miesystävänsä, väittäen, että kun tauti häntä riuduttaa, niin

heiltä menee hukkaan hänen lihansa. Hän kyllä kieltelee olevansa

sairas, mutta he eivät myönnä sitä, vaan tappavat hänet ja panevat

toimeen pidot. Jos taas nainen sairastuu, tekevät hänen lähimmät

naistuttavansa samalla tapaa kuin miehet. Vaan sen, joka pääsee

korkeaan ikään, he ensin juhlallisesti uhraavat ja syövät sitten

pidoissa. Mutta niin pitkälle eivät monetkaan heistä pääse. Sitä ennen

näet he tappavat jokaisen, joka sairastuu.

100. Toisilla indialaisilla on käytännössä tämä toinen tapa. He eivät

tapa mitään elävää, eivät kylvä mitään eivätkä ylipäänsä omista

huoneita; he syövät yrttejä ja heillä on muuan hirssijyvän kokoinen

palkohedelmä, joka itsestään kasvaa maasta, ja jota he palkoineen

päivineen keittävät ja syövät. Jos joku heistä sairastuu, niin hän

menee erämaahan ja laskeutuu sinne pitkälleen. Eikä kukaan välitä

siitä, onko hän kuollut vai sairas.

101. Nämä indialaiset, jotka olen maininnut, pitävät kaikki

sukupuoliyhteyttä julkisesti, aivan kuin elukat, ja heillä on kaikilla

yhtäläinen ja samankaltainen ihonväri kuin etiopilaisilla. Heidän

siemenensä ei ole, kuten muilla ihmisillä, valkeaa, vaan mustaa,

niinkuin heidän ihonsa; semmoinen siemen on myös etiopilaisilla.

Mainitut indialaiset asuvat tosin muita etäämpänä persialaisista ja

etelään päin eivätkä ole koskaan totelleet Dareios kuningasta.

102. Toiset indialaiset asuvat Kaspatyros-kaupungin ja Paktyiken

rajoilla, pohjoiseen päin niiltä seuduilta sekä muista indialaisista,

ja heillä on samanlaiset elintavat kuin baktrialaisilla. Ne ovat myös

sotaisimmat indialaisista ja nämät ne ovat, jotka lähtevät hakemaan

kultaa. Sillä mainitussa seudussa on hiekka-erämaa. Siinä erämaassa ja

hiekassa elää muurahaisia, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin koirat,

mutta kettuja suuremmat; Persian kuninkaan luona on niitä muutamia,

jotka on pyydetty sieltä. Mainitut muurahaiset tekevät itselleen

pesänsä maan alle ja luovat hiekan maan pinnalle, samalla tapaa kuin

helleenien maassa tavattavat, ja ovatkin ulkomuodoltaan aivan niiden

kaltaiset. Ja se hiekka, jonka ne luovat maan pinnalle, on

kullanpitoista. Tätä hiekkaa noutamaan lähtevät indialaiset erämaahan.

Jokainen valjastaa kolme kamelia, jolloin kummallakin puolen on koiras,

joka vetää vain hihnasta, mutta keskellä kulkee naaras. Viimemainitun

selkään mies itse astuu, sitä ennen toimitettuaan niin, että emällä on

niin nuoret varsat kuin mahdollista, silloin kun hän sen viepi niiden

luota pois ja panee sen valjaisiin. Sillä heidän kamelinsa eivät

nopeudessa ole hevosia huonommat ja jaksavat sitä paitsi paljoa

paremmin kantaa kuormia.

103. En huoli kuvailla helleeneille, minkälainen kamelin ulkomuoto on,

koska he sen tietävät, mutta mitä he eivät kamelista tunne, sen tahdon

ilmaista. Kamelilla on takajaloissa neljä reittä ja neljä polvea, ja

sen siittimet ovat takajalkojen välissä ja kääntyneinä häntään päin.

104. Sellaista tapaa noudattamalla ja siten valjastamalla indialaiset

ratsastavat hakemaan kultaa, jolloin he laskevat niin, että tulevat

olemaan ryöstöpaikalla silloin, kun kuumuus on polttavimmillaan.

Kuumuuden vuoksi näet muurahaiset kätkeytyvät maan alle. Mutta näiden

ihmisten maassa on aurinko kuumimmillaan aamusin, ei, niinkuin muilla

ihmisillä, puolenpäivän aikaan, vaan sen noususta toriajan loppuun

saakka. Siihen aikaan se paahtaa paljoa ankarammin kuin puolenpäivän

aikaan Hellaassa, niin että kerrotaan ihmisten silloin vilvoittelevan

itseään vedessä. Keskipäivällä on melkein yhtä lämmintä muitten

ihmisten luona kuin indialaisten. Mutta päivän kallistuessa iltaa kohti

tulee aurinko heillä yhtä lämpimäksi kuin aamuaurinko muualla. Ja siitä

pitäen kylmenee yhä, kunnes päivänlaskussa on aika kylmä.

105. Sittenkun indialaiset, säkit mukanaan, ovat saapuneet paikalle,

täyttävät he nämä hiekalla ja ratsastavat mitä pikimmin takaisin.

Sillä, niinkuin persialaiset kertovat, tuntevat muurahaiset heti hajun

ja lähtevät ajamaan heitä takaa. Niille ei vedä nopeudessa vertoja

mikään muu eläin, niin että elleivät indialaiset pääsisi jonkun verran

edelle, sill'aikaa kun muurahaiset keräytyvät kokoon, ei yksikään

heistä pelastuisi. Koiraskamelit, jotka ovat huonompia juoksemaan kuin

naaraat ja laahaavat mukana, lasketaan sitten irti, ei kuitenkaan

yht'aikaa molempia. Mutta naaraat, jotka muistelevat jälkeensä

jättämiään varsoja, eivät ollenkaan hellitä. Siten saavat, kuten

persialaiset väittävät, indialaiset enimmän kultansa, sillä sitä

kultaa, jonka he omasta maastaan kaivavat, on harvemmassa.

106. Maailman äärimmäiset seudut ovat tavallaan saaneet jaloimmat

luonnontuotteet, samoin kuin Hellas on saanut suotuisimmin tasoitetut

vuodenajat. Ensinnä näet on idässä äärimmäisenä asutuista maista India,

niinkuin vähän aikaisemmin olen maininnut. Siellä ensiksi ovat

nelijalkaiset eläimet ja linnut paljoa suuremmat kuin muissa maissa,

paitsi hevosia (nämä ovat nimittäin pienemmät meedialaisia hevosia,

joita kutsutaan nesalaisiksi); toiseksi siellä on rajaton määrä kultaa,

osaksi kaivettua, osaksi jokien kuljettamaa ja osaksi osoittamallani

tavalla ryöstettyä. Viljelemättömät puut kantavat siellä hedelmänä

villaa, joka kauneudessa ja hyvyydessä voittaa lampaan villan; ja

indialaiset käyttävät näistä puista tehtyjä vaatteita.

107. Etelään päin taas on viimeisenä asutuista maista Arabia, ja se on

ainoa kaikista maista, missä libanotos, mirhami, kasia, kaneli ja

ledanon kasvavat. Kaikki nämä aineet hankkivat arabialaiset itselleen

suurella vaivalla, paitsi mirhamia. Libanotoksen he kokoovat

polttamalla styrax-puuta, jota foinikialaiset tuottavat helleenien

maahan. Näitä libanotosta kantavia puita näet vartioivat siivekkäät,

kooltaan pienet ja ulkomuodoltaan kirjavat käärmeet, suuri joukko

kunkin puun ympärillä; nämä ne ovat, jotka suurissa parvissa lähtevät

Egyptiä kohti. Eikä niitä millään muulla voi ajaa puitten luota pois

kuin styraxin savulla.

108. Arabialaiset kertovat myös, että koko maa tulisi täyteen näitä

käärmeitä, jollei niiden kävisi jotenkin niinkuin ymmärsin tapahtuvan

kyykäärmeille. Nähtävästi on jumalallinen kaitselmus viisaana, niinkuin

se luonnollisesti onkin, tehnyt kaikki ne eläimet, jotka ovat

pelkurimaiset ja syötävät, erittäin sikiäviksi, jotteivät syötäessä

joutuisi sukupuuttoon, mutta ne, jotka ovat hirveitä ja tuottavat

vastusta, vain vähän sikiäviksi. Niinpä jänis, jota jokainen eläin,

lintu ja ihminen pyytää, on niin kovin hedelmällinen. Se on ainoa

eläin, jolla on moninkertainen hedelmöityminen, niin että samalla

kertaa yksi sikiö on karvainen, toinen alaston, kolmas juuri muodostuu

kohdussa ja neljäs vasta sikiytyy. Niin on tämän asian laita.

Naarasleijona sitä vastoin, joka on väkevin ja rohkein eläin, synnyttää

vain kerran elämässään ja silloin vain yhden poikasen. Sillä samalla

kuin se synnyttää, se yhdessä sikiön kanssa viskaa pois kohtunsa.

Siihen on seuraava seikka syynä. Kun poikanen emässä alkaa liikkua,

niin se raatelee kohtua, koska sillä on kaikista eläimistä terävimmät

hampaat. Ja kasvaessaan se tulee kynsimistään kynsineeksi sitä, niin

että kun synnytyshetki on käsillä, ei koko kohtuun ole jäänyt yhtään

eheää paikkaa.

109. Niin myös, jos kyykäärmeet ja Arabiassa asuvat siivekkäät käärmeet

sikiäisivät luontonsa mukaisesti, ei ihmisten olisi mahdollista elää.

Mutta nytpä, kun parit yhtyvät ja koiras juuri siittää ja heittää

siemenensä, karkaa naaras sen kaulaan ja imeytyy siihen kiinni eikä

hellitä, ennenkun se on sen syönyt suuhunsa. Koiras siis kuolee

mainitulla tavalla, mutta naaras kärsii seuraavan rangaistuksen

koiraksen taposta. Isänsä puolesta kostaen vielä kohdussa olevat sikiöt

syövät emänsä, ja syötyään puhki vatsan ne tunkeutuvat ulos. Mutta muut

käärmeet, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille, munivat ja hautovat

suuren määrän poikasia. Nytpä on kyykäärmeitä kautta koko maan, mutta

siivekkäitä käärmeitä on lukuisasti Arabiassa, vaan niitä ei ole

missään muualla. Siitä syystä näyttää siltä kuin niitä olisi niin

paljon.

110. Mainitun libanotoksen arabialaiset hankkivat itselleen

ylläkerrotulla tavalla, kasian taas seuraavalla. He sitovat vuotia ja

nahkoja ruumiinsa ympäri ja kasvoilleen, paitsi silmilleen, ja lähtevät

sitten kasian hakuun. Se kasvaa eräässä järvessä, joka ei ole varsin

syvä ja jonka ympärillä ja sisässä asustaa joitakin siivellisiä

eläimiä, jotka jokseenkin muistuttavat yökköjä, vikisevät kovasti ja

pitävät urhoollisesti puoliaan. Ne täytyy torjua silmiltään ja sitten

niittää kasia.

111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se

kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin

että muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin,

missä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me

foinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat

suuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet

pesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse.

Tämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He

hakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan

kappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin

mainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas

pois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet

pesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan

särkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle

korjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten

sieltä muihin maihin.

112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä

ihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä

pahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä

tavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka

puissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä

arabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.

113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa

vallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä

lajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on

pitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin

niiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät

hankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin

jonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja

sitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen

häntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa

kyynärän levyiset hännät.

114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa

paljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia

puita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja

pitkäikäisimmät ihmiset.

115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee

niihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi

varmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa,

että on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka

laskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan

meripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina

meille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on

helleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan

sepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni

asiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella

merta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka

tulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.

116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa.

Millä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan,

että sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut

arimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa

yksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut

ihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka

ympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne

luonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.

117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja

siinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa,

ollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja

thamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on

ollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä

vuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen

näiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan

ja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun

mainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet

tällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut

sulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty

pääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki

laskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun

asujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää

ollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin

näet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille,

mutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden

tarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat

vaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan

ja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit

niille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on

kylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee

avaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat

vettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä

avaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.

118. Niin on asianlaita. -- Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä,

jotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti

kapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla

kuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle

kuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka

olivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman

edelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa

kanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa

häntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi

mennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet,

väittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin

Intafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa

tikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti

hevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski

heidät menemään.

119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi

heidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi

liittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti

noutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä,

saadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut.

Huomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin

muiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine

miespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että

viimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja

vangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan.

Mutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja

vaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti

Dareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka

lausui näin: "Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden

vangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita."

Mietittyään vaimo vastasi näin: "Jos kuningas suo minulle yhden hengen,

niin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni." Saatuaan sen kuulla

Dareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: "Oi

vaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit

miehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon,

hänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas

kuin miehesi." Hänpä vastasi näin: "Oi kuningas, saattaahan minulle

tulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä

kadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en

minä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin

sanoessani niin." Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja

kuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman

lapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki

muut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä

joutui turmioon.

120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui

seuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama

persialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen

jumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt

eikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta,

eipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa

kiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta

syystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka

hallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja

siinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään

kunnostaan Mitrobates sanoi moittien: "Vai sinäkö tässä tahdot olla

miesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta,

joka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo

vallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen

keralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin

itsevaltiaana." Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän

ja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka

näin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän

oli joutunut huonoon huutoon.

121. Toiset ja harvemmat taas sanovat, että Oroites lähetti Samokseen

kuuluttajan pyytämään jotain -- ei näet kerrota mitä. Silloin juuri

Polykrates sattui makaamaan miestuvassa ja hänen luonaan oli myös

teolainen Anakreon. Ja joko sitten, koska Polykrates jostain syystä

tahallaan tahtoi näyttää halveksivansa Oroiteen valtaa, tai jostakin

sattumasta tapahtui seuraavalla tavalla. Kun nimittäin Oroiteen airut

saapui ja kertoi asiansa, niin Polykrates joka sattui makaamaan kasvot

seinään päin, ei yhtään kääntynyt eikä vastannut mitään.

122. Nämä kaksi aihetta Polykrateen kuolemaan kerrotaan, ja kullakin on

lupa uskoa, kumpaako tahtoo. -- Niinpä Oroites, joka oleskeli

Maiandros-joen yläpuolella sijaitsevassa Magnesiassa, lähetti erään

lyydialaisen miehen, Gygeen pojan Myrsoksen, viemään sanoman

Samos-saareen, koska hän tunsi hyvin Polykrateen mielen. Polykrates on

nimittäin, mikäli me tiedämme, ensimäinen helleeni, joka alkoi ajatella

merivaltaa, lukuunottamatta knossolaista Minosta, ja jos mahdollisesti

joku muu ennen häntä lienee hallinnut merta. Mutta niinsanottua

ihmissyntyä olevista henkilöistä on Polykrates ensimäinen, ja hänellä

oli vahvat toiveet saada haltuunsa Ioonia ja saaret. Oroites, joka

tiesi hänen semmoista miettivän, lähetti näin kuuluvan sanoman: "Näin

sanoo Oroites Polykrateelle. Minä tiedän, että sinä tavoitat suuria,

mutta että sinulla ei ole aikeitasi vastaavia varoja. Jos nyt teet

niinkuin esitän, tulet sekä kohottamaan omaa asemaasi että pelastamaan

minut. Kuningas Kambyses väijyy näet henkeäni, ja siitä olen saanut

varman tiedon. Toimita nyt minut itseni ja rahani pois täältä, pidä

itse osa niistä ja anna minun pitää osani. Ja mikäli rahoista riippuu,

tulet hallitsemaan koko Hellasta. Mutta jos et usko minua mitä rahoihin

tulee, niin lähetä se, joka on uskotuimpanasi, ja hänelle minä tahdon

näyttää ne."

123. Ehdotuksen kuultuaan Polykrates ihastui ja suostui siihen. Ja

koska hän nähtävästi kovin halusi rahoja, niin hän ensiksi lähetti

erään maanmiehistään, Maiandrioksen, Maiandrioksen pojan, joka oli

hänen kirjurinsa ja joka vähää myöhemmin pyhitti kaikki Polykrateen

miestuvassa olevat merkilliset koristukset Heran temppeliin. Mutta kun

Oroites sai tietää, että hänellä oli odotettavissa tiedustelija, niin

hän teki seuraavalla tavalla. Hän täytti kivillä kahdeksan arkkua

vähäistä vaille reunoja myöten, kaasi peitteeksi kivien päälle kultaa,

sulki arkut kiinni ja piti ne valmiina. Kun Maiandrios tuli ja näki ne,

ilmoitti hän näkemänsä Polykrateelle.

124. Niinpä Polykrates läksi sinne, vaikka tietäjät paljon epäsivät, ja

myös ystävät, ja lisäksi vielä hänen tyttärensä oli nähnyt seuraavan

unennäön. Hänestä näytti silta kuin hänen isänsä olisi riippunut

korkealla ilmassa, jolloin Zeus häntä pesi ja aurinko voiteli. Tämän

unen nähtyään hän teki kaiken voitavansa estääkseen Polykratesta

matkustamasta Oroiteen luo ja vielä tämän astuessa viisikymmensoutu

laivaansa, hän huusi isälleen pahoja aavistuksiaan. Silloin isä uhaten

virkkoi, että jos hän itse ehona palajaisi, tytär saisi kauan olla

neitseenä. Mutta tytär rukoili, että uhkaus kävisi täytäntöön; hän

tahtoi näet ennen olla enemmänkin aikaa neitseenä kuin kadottaa isänsä.

125. Mutta mistään neuvosta välittämättä Polykrates purjehti Oroiteen

luo, ottaen myötänsä useiden muiden toveriensa muassa myös erään

krotonilaisen miehen, Demokedeen, Kallifonin pojan, joka oli lääkäri ja

ammatissaan taitavin aikalaisistaan. Vaan saavuttuaan Magnesiaan

Polykrates joutui kurjasti turmioon, tavalla, joka ei ollut hänen

itsensä eikä hänen ajatustapansa arvoinen. Sillä lukuunottamatta

Syrakusan itsevaltiaita, ei yksikään muista helleeniläisistä

itsevaltiaista mielenjaloudessa ansaitse vertailua Polykrateen kanssa.

Siispä Oroites surmautti hänet tavalla, jota ei sovi kertoakaan, ja

ristiinnaulitsi hänet. Kaikki ne Polykrateen seuralaisista, jotka

olivat samolaisia, Oroites laski pois, kehoittaen heitä kiittämään

häntä vapaaksi pääsemisestään; mutta kaikki häntä seuranneet

kestiystävät ja palvelijat hän teki orjiksi ja piti heidät hallussaan.

Ja kun tällöin Polykrates riippui ilmassa, kävi hänen tyttärensä koko

uni toteen. Sillä joka kerta kun satoi, niin häntä pestiin, ja silloin

kun hänen ruumiistaan tunki pinnalle visvaa, niin aurinko voiteli

häntä.

126. Semmoisen lopun sai Polykrateen suuri onni. Mutta vähän aikaa

myöhemmin saavutti kosto Polykrateen surmasta myös Oroiteen. Sillä

Kambyseen kuoleman ja maagien kuninkuuden jälkeen Oroites viipyi

Sardeessa, millään tavoin hyödyttämättä persialaisia, joilta

meedialaiset olivat riistäneet hallituksen. Siinä sekasorrossa hän

päinvastoin tappoi Daskyleionin käskynhaltijan Mitrobateen, joka oli

herjannut häntä Polykrateen vallan vuoksi, tappoipa myös Mitrobateen

pojan Kranaspeen, molemmat persialaisten kesken arvossapidettyjä

miehiä, ja teki myös kaikenmoisia muita ylimielisiä tekoja. Niinpä kun

hänen luokseen tuli muuan Dareioksen sanansaattaja, eikä sanoma ollut

hänelle mieleen, hän tämän paluumatkalla murhautti hänet asettamalla

tien varrelle miehiä väijyksiin ja antoi murhan jälkeen piiloittaa

miehen hevosineen päivineen.

127. Niin pian kun Dareios sai käsiinsä hallituksen, teki hänen

mielensä kostaa Oroiteelle kaikista hänen rikoksistaan ja varsinkin

Mitrobateen ja hänen poikansa surmasta. Mutta hänestä ei näyttänyt

hyvältä lähettää sotajoukkoa suoraa päätä häntä vastaan, katsoen

siihen, että vielä vallitsi yleinen sekasorto, että hän itse äskettäin

oli saanut hallituksen ja että hän kuuli Oroiteen olevan erittäin

mahtavan; hänellä oli nimittäin henkivartijoina persialaisia ja

hallussaan Fryygian, Lyydian ja Ioonian piirit. Tämän vuoksi Dareios

niinmuodoin ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän kutsui kokoon

arvokkaimmat persialaiset ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, kuka

teistä ottaisi viekkaudella, mutta ei väkivallalla eikä hälinällä

täyttääkseen minulle erään tehtävän? Sillä missä viekkaus on tarpeen,

ei väkivallalla ole mitään virkaa. Kuka teistä siis joko toisi Oroiteen

elävänä minulle tai tappaisi hänet? Sillä hänhän ei ole ollenkaan

hyödyttänyt persialaisia, vaan päinvastoin tehnyt heille paljon pahaa.

Niinpä hän ensiksi on tuhonnut kaksi meistä, Mitrobateen ja hänen

poikansa, ja sitten hän tappaa ne, jotka minä olen lähettänyt kutsumaan

häntä pois, ilmaisten siten sietämätöntä ylimielisyyttä. Ennenkun hän

siis tuottaa jotain suurempaa pahaa persialaisille, täytyy meidän

suistaa hänet kuolemalla."

128. Näin Dareios kyseli, ja kolmekymmentä miestä heidän joukostaan

tarjoutui, itsekukin tahtoen toimittaa tehtävän. Heidän siitä

riidellessään Dareios pidätti heitä käskien heittämään arpaa. Heidän

arpoessaan sai arvan Bagaios, Artonteen poika. Sen saatuaan Bagaios

teki näin. Hän kirjoitti joukon useita eri aineita käsitteleviä

kirjeitä, painoi niihin Dareioksen sinetin ja meni sitten, muassaan

kirjeet, Sardeeseen. Saavuttuaan perille ja tultuaan Oroiteen eteen,

hän otti esille kunkin kirjeen yksitellen ja antoi ne kuninkaallisen

kirjurin luettavaksi. Kaikilla käskynhaltijoilla on nimittäin

kuninkaalliset kirjurit. Bagaios antoi kirjeet koetellakseen

henkivartijoita, olisivatko he valmiit luopumaan. Nähdessään heidän

suuresti kunnioittavan kirjeitä ja vielä enemmän kirjeiden sisällystä

hän antoi toisen kirjeen, jossa oli nämä sanat: "Oi persialaiset,

kuningas Dareios kieltää teitä olemasta Oroiteen henkivartijoina."

Kuultuaan tämän he laskivat keihäät maahan hänen eteensä. Kun Bagaios

näki heidän uskovan mitä kirje sisälsi, niin hän rohkaistuna antoi

kirjurille viimeisen kirjeen, jossa sanottiin: "Kuningas Dareios käskee

Sardeessa olevia persialaisia tappamaan Oroiteen." Sen kuultuaan

henkivartijat tempasivat tikarinsa ja tappoivat heti Oroiteen. Siten

persialaisen Oroiteen saavutti kosto samolaisen Polykrateen surmasta.

129. Kun vangit olivat tulleet Susaan, ja Oroiteen rahat oli tuotu

sinne, sattui vähän aikaa myöhemmin, että kuningas Dareios

metsästysretkellä hyppäsi hevosen selästä ja nyrjäytti jalkansa. Ja

nähtävästi jalka nyrjähti ankaranpuoleisesti, sillä kehräsluu meni

sijoiltaan. Ja koska hänellä jo ennestäänkin oli tapana pitää

ympärillään semmoisia egyptiläisiä, joita katsottiin etevimmiksi

lääketaidossa, niin hän silloinkin käytti niitä. Mutta ne käänsivät ja

väänsivät jalkaa niin, että tekivät sen vieläkin pahemmaksi. Niinpä

Dareios seitsemään päivään ja seitsemään yöhön ei saanut kivulta unta.

Kun nyt kahdeksantena päivänä hänen tilansa oli huono, niin joku, joka

jo ennen Sardeessa oli kuullut puhuttavan krotonilaisen Demokedeen

taidosta, ilmoitti siitä Dareiokselle. Tämä käski tuoda Demokedeen mitä

pikimmin luokseen. Niin pian kun he löysivät hänet jostakin Oroiteen

vankien joukosta, missä hän kenenkään huomaamatta oleskeli, toivat he

hänet saapuville kahleitaan laahaten ja repaleihin puettuna.

130. Kun hänet oli asetettu Dareioksen eteen, kysyi tämä, ymmärsikö hän

ammattiaan. Toinen ei myöntänyt, koska pelkäsi, että jos hän ilmaisisi

itsensä, hän ei koskaan pääsisi takaisin Hellaaseen. Mutta Dareios

huomasi selvästi, että hän teki verukkeita, vaikka tunsi asiansa, ja

käski niitä, jotka olivat hänet tuoneet, panemaan esille ruoskia ja

tutkaimia. Silloin Demokedes ilmaisi itsensä, väittäen, että hän tosin

ei varmasti ammattia osannut, mutta että hän seurustelemalla erään

lääkärin kanssa oli huononlaisesti oppinut sitä. Kun Dareios sittemmin

uskoi asiansa hänelle, niin hän noudattaen helleeniläistä lääketaitoa

ja käyttämällä lieviä keinoja ankarien jälkeen auttoi kuninkaan saamaan

unta. Ja vähässä ajassa hän saattoi terveeksi kuninkaan, joka ei enää

toivonut koskaan jalastaan saaliista tulevan. Tämän jälkeen Dareios

lahjoitti Demokedeelle kaksi paria kultaisia kahleita. Mutta tämä

kysyi, tahtoiko kuningas tahallaan tehdä hänen onnettomuutensa

kaksinkertaiseksi siitä syystä, että hän oli tehnyt hänet terveeksi.

Tämä sana miellytti Dareiosta ja hän lähetti hänet naisväkensä luo. Ja

kuohilaat veivät ja näyttelivät häntä sanoen naisille, että tämä oli

se, joka oli pelastanut kuninkaan hengen. Ja kukin naisista ammensi

maljallaan kultaa ja lahjoitti Demokedeelle niin runsaat antimet, että

häntä seuraava Skiton niminen kotiorja kokosi maljoista putoavat

staterit, jolloin hänelle kertyi aika suuri joukko kultaa.

131. Tämä Demokedes oli seuraavalla tavalla saapunut Krotonista ja

tullut Polykrateen tuttavuuteen. Hän eleli Krotonissa riidassa isänsä

kanssa, joka oli äreäluontoinen. Ja koska Demokedes ei voinut sietää

tätä, niin hän jätti hänet ja läksi pois Aiginaan. Hän asettui sinne ja

voitti jo ensimäisenä vuotena muut lääkärit, vaikka hänellä ei ollut

niitä työkaluja, joita tähän ammattiin tarvitaan. Ja toisena vuotena

aiginalaiset valtion puolesta antoivat hänelle palkaksi talentin, mutta

kolmantena vuotena atenalaiset antoivat sata minaa, neljäntenä taas

Polykrates kaksi talenttia. Näin tavoin Demokedes saapui Samokseen, ja

tästä miehestä alkaen krotonilaiset lääkärit saivat varsin suuren

maineen.

132. Kun nyt Demokedes Susassa oli parantanut Dareioksen, oli hänellä

sangen suuri omaisuus ja hän pääsi kuninkaan pöytäkumppaniksi; ja,

lukuunottamatta sitä ainoaa, että hän ei päässyt takaisin Hellaaseen,

oli hänellä kaikki tarjona. Ja kun ne egyptiläiset lääkärit, jotka

ennen olivat koettaneet parantaa kuningasta, piti ristiinnaulittaman,

syystä että helleeniläinen lääkäri oli heidät voittanut, niin hän

rukoilemalla kuningasta heidän puolestaan pelasti heidät. Edelleen hän

pelasti muutaman eliläisen, joka oli seurannut Polykratesta ja

kenenkään huomaamatta oleskeli orjien joukossa. Sanalla sanoen

Demokedes merkitsi erinomaisen paljon kuninkaan luona.

133. Vähän aikaa tämän jälkeen sattui toinen tällainen tapaus. Atossa,

Kyroksen tytär ja Dareioksen vaimo, sai rintaansa paiseen, joka

sittemmin puhkesi ja syöpyi laajemmalle. Niin kauan kun se vielä oli

pieni, hän häpesi ja salasi sitä eikä ilmaissut sitä kenellekään. Mutta

kun se kääntyi häijyksi, noudatti hän luoksensa Demokedeen ja näytti

sen hänelle. Tämä sanoi tekevänsä kuningattaren terveeksi, mutta

vannotti häntä tekemään hänelle sen vastapalveluksen, jota hän sitten

pyytäisi. Mutta mitään sopimattomia hän ei aikonut pyytää.

134. Niin pian kun Demokedes sitten lääkitsemällä oli tehnyt Atossan

terveeksi, niin tämä, niinkuin Demokedes oli opettanut, puhui vuoteessa

Dareiokselle näin: "Oi kuningas, vaikka sinulla on niin suuri valta,

istut sinä joutilaana etkä laske persialaisten vallan alle mitään muuta

kansaa tai valtakuntaa. Mutta onhan kohtuullista, että mies, joka on

nuori ja suurien rikkauksien valtias, myös osoittaa jotakin saavansa

aikaan. Kahdessa suhteessa sinulle on hyödyllistä tehdä niin,

ensinnäkin, jotta persialaiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsemassa

on mies, ja toiseksi, jotta kuluttaisivat voimansa sodassa eivätkä

joutilaisuudessa eläen ryhtyisi salajuoniin sinua vastaan. Nythän sinä

saatat suorittaa jonkun teon, niin kauan kun iältäsi olet nuori. Sillä

sitä myöten kuin ruumis kasvaa, kasvavat myös sielunvoimat, mutta sen

riutuessa nämäkin riutuvat ja tylsistyvät kaikkiin tehtäviin." Näin

Atossa saamansa ohjeen mukaan lausui, mutta kuningas vastasi näin: "Oi

vaimo, sinä olet maininnut kaiken sen, minkä minä itsekin aion tehdä.

Minä olen nimittäin päättänyt rakentaa sillan tältä mantereelta

toiselle ja sitten lähteä sotaretkelle skyyttejä vastaan. Ja tämä on

oleva tehty ennen pitkää." Siihen Atossa virkkoi näin: "Pidä nyt

varasi, ja jätä tällä kertaa matka skyyttien maahan sikseen. Nehän

tulevat olemaan vallassasi, kun vain tahdot. Vaan lähde sinä Hellasta

vastaan. Sillä sen johdosta, mitä olen kuullut, haluan saada

lakonilaisia, argolaisia, attikalaisia ja korinttolaisia

palvelijattaria. Onhan sinulla mies, joka kaikista paraiten osaa

näyttää kaikkea ja olla oppaana Hellaassa, nimittäin se, joka sinun

jalkasi paransi." Dareios vastasi: "Oi vaimo, koska nyt sinusta näyttää

hyvältä, että ensiksi koettelemme Hellasta, niin minusta tuntuu

paremmalta ensin yhdessä hänen kanssaan, jonka sinä mainitset, lähettää

muutamia persialaisia vakoojia sinne tarkastamaan ja katsomaan sekä

ilmoittamaan meille kaikki asiat. Ja saatuaan selvän kaikesta minä

sitten tahdon kääntyä heitä vastaan."

135. Näin Dareios virkkoi ja -- tuumasta toimeen. Sillä heti kun päivä

valkeni, kutsui hän eteensä viisitoista arvossapidettyä miestä, käski

heidän seurata Demokedesta ja käydä kaikissa Hellaan rannikkopaikoissa.

Mutta heidän piti katsoman, ettei Demokedes karkaisi heidän luotaan,

vaan kaikin mokomin tuoda hänet takaisin. Annettuaan heille sen

toimeksi Dareios toiseksi kutsui eteensä Demokedeen itsensä ja pyysi

häntä selittämään ja näyttämään koko Hellaan persialaisille, mutta

sitten tulemaan takaisin. Ja hän käski häntä ottamaan ja viemään kaiken

irtaimen omaisuutensa lahjaksi isälleen ja veljilleen, sanoen antavansa

hänelle sijaan moninkertaisesti. Lisäksi hän sanoi antavansa lahjaksi

kuormalaivan, jonka oli täyttänyt kaikenmoisilla hyvyyksillä, ja jonka

oli määrä purjehtia hänen mukanaan. Tätä ei Dareios minun luullakseni

missään vilpillisessä mielessä ilmoittanut. Mutta Demokedes, joka

pelkäsi, että Dareios koetteli häntä, ei suinpäin syössyt ottamaan

vastaan kaikkea, vaan sanoi jättävänsä jälkeensä osan paikoilleen,

jotta hänellä se olisi palattuaan takaisin; kuormalaivan, jonka Dareios

ilmoitti antavansa lahjaksi hänen veljilleen, hän kuitenkin sanoi

ottavansa vastaan. Ja annettuaan myös tälle yllämainitut tehtävät

Dareios lähetti heidät luotaan merenrannalle.

136. Nämä läksivät alas Foinikiaan ja siellä olevaan Sidonin

kaupunkiin, miehittivät heti kaksi kolmisoutulaivaa ja täyttivät

niitten mukana myös suuren kuljetuslaivan kaikenmoisilla hyvyyksillä.

Saatuaan kaikki valmiiksi he purjehtivat Hellaaseen, ja kulkien läheltä

maata he katselivat ja kuvasivat Hellaan rannikkoa, kunnes katseltuaan

sen enimmät ja huomattavat paikat saapuivat Italiaan Taras-kaupunkiin.

Tämän kaupungin kuningas, Aristofilides, tehdäkseen palveluksen

Demokedeelle, ensiksi otatti meedialaisten laivoista irti peräsimet ja

pidätti toiseksi itse persialaiset muka vakoojina. Heidän ollessaan

tässä pulassa, Demokedes saapui Krotoniin. Ja kun hän jo oli saapunut

kotiinsa, niin Aristofilides laski persialaiset irti ja antoi heille

takaisin sen, minkä oli ottanut pois heidän laivoistaan.

137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja

saapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni

häneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa,

olivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin

puolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin

lausuivat näin: "Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte

pois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios

kuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne

päättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia

vastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin

koetamme orjuuttaa?" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet

taivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan,

menetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat

kuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen

ja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin

Demokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin

heidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären.

Painiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja

minusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla

suuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios

ymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.

138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen

Iapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan

Gillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois

kuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan

Gillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja

valitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen.

Mutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä

suuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että

riittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet

arveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten

voisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja

täyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja

käski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat

Dareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi

eivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita.

Nämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta

Hellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.

139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista

helleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava

seikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä

vastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin

luonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen

itse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli

Polykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille

sattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan,

viskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet

siinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä

nauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän

tuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen

niin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta

vaikutuksesta virkkoi: "Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan

sen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman". Hartaasti kiittäen

siitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.

140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta

kun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi

kapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai

kuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille

miehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut

vaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan

eteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan

ovenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin:

"Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa?

Vasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään

heistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään

helleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä

hän tahtoo, kun näin puhuu." Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun

hän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja

mitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson

kertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja.

Siihen Dareios vastasi: "Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka

annoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään

valtaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen

arvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä

siitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei

sinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen

pojalle." Siihen virkkaa Syloson: "Älä, oi kuningas, anna minulle

kultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos,

jonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni

Polykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta

murhaamatta ja orjuuttamatta ketään."

141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen

päälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna

toimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas

merenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.

142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle

Polykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista

oikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun

hänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän

pystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen

alueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui

kokoon kaikki asujamet ja puhui näin: "Minulle on, kuten tekin

tiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on

nyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon,

mikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen

siihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään

muuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt

täytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan

teille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada

seuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada

kuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille

jälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle

perustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden." Tämän hän ilmoitti

samolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: "Etpä sinä

ansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä

mieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut."

143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka

nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi

hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei

enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen

jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni

sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta

sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä

Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen

helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi

eivät tahtoneet olla vapaina.

144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden

Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan.

Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään

sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes

siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista

antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat

sinne.

145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä

Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa

maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja

vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa

rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä

Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja

tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti

hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään

persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma

veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi

kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt

maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja

tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät

olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna

palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne

tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."

146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä

hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi

luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen

pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin

joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis

ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja

sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset

kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi

samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä

pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta

teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios

itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki

palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka

eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli

sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten

kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä

suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu

persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit

tungettiin takaisin linnaan.

147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta

vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet

luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä

tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari

loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti

noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat

kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta

piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli,

yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.

148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin.

Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän

lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin

hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina

huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan

Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen

kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli

hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain

tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi

Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse

voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että

Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin

hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos

samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko

häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He

tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.

149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä

miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi

kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin

johdosta.

150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat

babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa.

Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi

hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he

varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät

kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät

seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin

talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta

muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka

jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he

kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.

151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja

läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia

vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan

välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin

rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen

sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte,

persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte

meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs

babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi

synnyttää.

152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko

sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet

valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia

ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään

voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän

käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta

babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan

valtaansa.

153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena

Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista

seitsemästä maagin surmaajasta -- tälle Megabyzoksen pojalle

Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja

kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä

uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä

ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja

katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että

kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros

arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta

vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.

154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä

hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja

tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin

tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän

edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin

valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten

kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta

nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada

Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi

heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman

turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi

nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti

pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.

155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä

arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn,

huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja

mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta

miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella

minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä

minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että

assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi:

"Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman

nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin

kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat

menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan

suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui:

"Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi

sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani.

Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion

nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja

sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja

luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on

asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi

kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien

sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään

väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten

taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset

kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen

seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita

sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille.

Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään

muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää.

Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä

joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset

niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin

minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut

semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet.

Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä

tehdä tulee."

156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen

ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät

torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he

juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät,

kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille

olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin

vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä

seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta

kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen

saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan

sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin

valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi

babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta

Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion.

Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin

kaikki hänen tuumansa."

157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta

arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien

rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa

uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan,

olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän

pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin

Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä

babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat

miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa.

Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka

vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja

valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien

kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja

surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin

teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas

sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi

viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli

suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he

nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten

komentajaksi.

158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki

hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko

vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua

Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi

niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset

muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli

tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät

olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat

tulleensa kavalletuiksi.

159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin

Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän

muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä

kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan.

Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta

antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta

babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios

menetteli näin -- sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat

babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa.

Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen

kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan

viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset

babylonilaiset.

160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei

myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan

Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen

ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja

monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että

Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi

kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti

Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle

semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia,

jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen

ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se

Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia

vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena

tuli Persiasta Atenaan.