KOLMAS KIEJA.

1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti

sotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta

ioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses

lähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin

tekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli

vihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien

joukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut

hänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta

pyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan

egyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään

Amasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai

olisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä

vihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai

kieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa

tytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki

seuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt

jälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen

ja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin

ja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan

kuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä,

niin neitonen virkkoi hänelle: "Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis

on sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna

sinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta

todellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis

egyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa."

Tämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan,

Egyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.

2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen

itselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen

tyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin

tytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein.

Eihän heille ole tietymätöntä -- sillä jos ketkään, niin egyptiläiset

tuntevat persialaisten tavat --, että ensiksikään äpärän ei ole heillä

tapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että

Kambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä

minkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä

Kyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.

3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko.

Muuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun

hän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita

lapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta

Kassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: "Vaikka minä olen tämmöisten

lasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu

Egyptistä, hän pitää kunniassa". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä

kohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: "Jahka

minusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi

ja alimmat ylimmiksi". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin

kymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti

sanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden,

teki hän sotaretken Egyptiä vastaan.

4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti

mainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan

halikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin

älykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä

suuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä,

päästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken

nautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin

Amasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa.

Ja Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan

kolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa,

mutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet

viekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois

Persiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä

vastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi,

saapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla,

miten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään

arabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle

turvallisen läpikulun.

5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta

näet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten

hallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole

paljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla

Ienysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas

Serbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee

mereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin

tarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin

ja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei

ole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa,

on kovin vedetöntä.

6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat

vaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja

lisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei

siellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua.

Mihin siis -- kysyttänee -- ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa.

Jokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki

saviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa

juuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten

Egyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan

ennestään siellä olevien lisäksi.

7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla

yllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet

haltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona

vettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon

mukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä

sai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan

uskollisuuden vakuutuksen.

8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin

ketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi

henkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas

mies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä

liitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja

sitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä

seitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu

nimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt

suosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän

on heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat

velvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät

jumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa

tukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään

ympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä

nimeltään Orotalt ja Urania Alilat.

9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen

Kambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi

seuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä

vedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän

marssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on

uskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta

tulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on

olemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee

niinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten

kuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt

ompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina

erämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita,

joiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on

kaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden

kolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.

10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin

niinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä

ei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä

vastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden

kestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut.

Kuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä

olevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan,

Psammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin

ihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan

ennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse

kertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta

silloin Teebassa sataa pisarteli.

11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle

egyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan

apujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista,

vihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen

sotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen

pojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän

näkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten

he toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että

veri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä

kaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten

kaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät

hyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta

kaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.

12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain

selityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat

nimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri

läjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun

pitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta

persialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain

ohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten

taas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata.

Syyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin

uskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja

siitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä

siihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee

vähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä

siihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että

persialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat

alun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä.

Saman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi

yhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.

13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat

he epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin

Kambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti

persialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan

nähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä

linnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja

veivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat

piiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat

libyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät

taistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja

lähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset,

peloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta

tulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten

lähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset.

Kyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa.

Niinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon

kesken.

14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin

linnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta,

joka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin.

Sinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja

koetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen

tyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan

vettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita,

samalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten

miesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen

kulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä

lastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta

Psammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi

silmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet

ohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun

samanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa

suitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden

mytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä

joutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin

tuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen

egyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten

kulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan,

niin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa

teki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet

ohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen

pöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei

ollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja

sotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa

istuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin

hän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi

päätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina

ilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti.

Ihmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi

häneltä näillä sanoilla: "Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy,

minkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa

kuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet

kunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut

tietää, ei edes ole sinun sukulaisesi". Niin hän kysyi, mutta toinen

vastasi: "Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian

suuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä,

hänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla

joutunut mieron tielle". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se

heistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset

kertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä

Egyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin

valtasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan

surmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.

15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät

enää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi

teloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja

toivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään

väkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän

olisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana

kunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen

kuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet.

Että heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta

seikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai

takaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja

Amyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä

vallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa

määrin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska

Psammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin

yllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin

Psammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän

siis päätti päivänsä.

16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä

todella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin

kuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin

pian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä

pois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja

kun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät -- palsamoitu

ruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle --, niin Kambyses käski

polttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut

oikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei

kumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo

mainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle

ihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi

eläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä

kylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä

egyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri

siitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan

joutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi

semmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.

Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin

kohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka

se, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He

kertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten

hänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran

hautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman

hautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan

hänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen.

Mutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja

mainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan

että egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.

17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin

karkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan,

jotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa

harkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan

merivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä,

mutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella

etiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan,

ja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli

heidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.

18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty,

täynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen

asettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka

kulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan

kuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka

kerta tuottaa ruuat ilmoille.

19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian

kuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan

Elefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat

etiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski

merivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset

kieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia

eivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa

vastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet

taistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat

persialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa

foinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat

antautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista.

Myös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten

ottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.

20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo,

niin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen

heitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa

purppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan

voidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo

Kambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat

ihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista

ihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa

tapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta

katsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat

ruumiinvoimat.

21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten

luo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin:

"Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi

ja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä

tulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän

itse mielellään käyttää". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he

olivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: "Ei ole persialaisten

kuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että

katsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta,

sillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole

oikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta

maata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta

hän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle

tämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa

persialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun

persialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön

ylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia

vastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata

Etiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa

lisäksi.'"

22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen

sanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli

ja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti

kertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: "Petollisia ovat

ihmiset, petollisia heidän vaatteensa." Toiseksi hän kyseli kultaisia

kaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten

niitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä

kahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat

kahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen

valmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän

virkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan

viinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin

ihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan

korkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää,

sitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä

vuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen

etiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin

harvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he -- sanoi hän

iktyofageille -- voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi

itseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden

etiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.

23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten

elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät

sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät

yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan

maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti

kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat

pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi

ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat

kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine

voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet,

vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on

semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä

ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä

käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat

kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski

kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he

myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.

24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja,

jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi

jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan

seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin

egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja

maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista

jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille

hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä

runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis,

joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan

pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä

näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät

sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille

esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he

toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.

25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat

tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle

etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen

hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä

sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti

iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi

saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko

maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän

sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä

ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän,

mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin

sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki

ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin

juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan

olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän,

huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta

nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin

kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he

henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet

hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä

miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet.

Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen

toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin

ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän

sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.

26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle

ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta,

ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden

samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon.

Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen

paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan

asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin

tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka

näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet

ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset

itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista

menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän

ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan

suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka

kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten

hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen

sotaretken.

27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi

egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen

ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja

panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten

tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa

hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen

Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi

egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan,

olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut

kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat,

että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän

ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki

egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän

valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.

28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit

sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään

salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää

sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he

läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt

lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset

sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä

synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten

musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion

muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä

kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.

29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli

jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan,

mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille:

"Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja

verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala

egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua

pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia

pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat

juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit

rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se

virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä

hautasivat sen.

30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen

Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi.

Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin

puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä

syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen

leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet

Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt

tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa

tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja

ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella,

kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja

peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi

hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta

oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes

läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet

metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja

siellä upottaen hänet.

31. Tämä oli -- niin he kertovat -- ensimäinen Kambyseen pahoista

teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä

Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen

sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli

seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida

sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida

hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan

mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi,

oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa.

Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten

joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain

vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät

esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen.

Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla

kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He

sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii

veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä

semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä

mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen

pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon,

he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa

kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan

kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli

se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.

32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri

kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen

leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli

tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen

penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä

neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses

iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan

Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi

että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki

muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään,

joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit

kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että

kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi

lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai

lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi:

"lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet

tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen

paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan.

Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.

33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi

tai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan

niin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua.

Sitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata

tautia, jota muutamat sanovat "pyhäksi taudiksi". Eipä siis ollut

ihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan

ollut terve.

34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia

vastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle,

jota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat,

ja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin

suuri kunnia: "Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja

mitä he minusta puhuvat?" Toinen vastasi: "Oi herra, kaikissa muissa

kohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi

pitävän viinin juonnista". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta

kuningas vastasi vihastuneena: "Persialaiset siis väittävät, että olen

juomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän

aikaisemmat puheensa olleetkaan tosia." Kerran ennen oli nimittäin

Kambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä

Kroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen

verraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän

omisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut

itselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta

Kroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi

Kambyseelle näin: "Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi

vertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän

sinussa on jälkeensä jättänyt." Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja

kiitteli Kroisoksen tuomiota.

35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle:

"Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse

vailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon

poikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että

persialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että

persialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani."

Näin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen

tehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että

nuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan

isälle: "Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan

että persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko

milloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?" Siihen

Prexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta

puolestaan, virkkoi: "Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut

niin hyvin ampua." -- Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen

kerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi

vähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää

edellä.

36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen

nuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: "Oi kuningas, älä

kaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja

suista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus.

Vaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä

tapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät

persialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja

kehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin

jonkun hyvän neuvon antaa." Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa

häntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: "Sinäkin tässä rohkenet

neuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja

annoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan

Araxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse

tahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin

huonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että

hän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä

minä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni."

Näin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä

kavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä,

käski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta

palvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat

Kroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi

Kroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat

pelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei

katuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan

kuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen,

palvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses

sanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta

lisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että

saisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.

37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että

liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat

hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen

pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on

nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita

foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden

varalle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan

tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös

kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle.

Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat

samanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen

lapsikseen.

38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin

raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita

ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä

valitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa

harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista

tavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin

hullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset

arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta

muustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan

Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi,

mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat,

etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui

luokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi

ja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka

tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta

rahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat

ääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran

tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että

tapa on kaikkien kuningas.

39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan,

tekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen

poikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut

haltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi

veljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten

hän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin,

sai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen

Egyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä

vastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli

kuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän

suuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata

viisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia

ilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen

mieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi

mitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita

kaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin

lesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja

vangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko

kaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.

40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta

huomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni

kasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja

lähetti sen Samokseen: "Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin

suloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle

kuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän,

että jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin

hyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä,

toimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että

mieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että

minulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut

kerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti,

jos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja

tee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja

minkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että

se ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja

vastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa

kohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen."

41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän

neuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen

tuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan

päätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota

hänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen

pojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän

täytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten

laskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta,

hän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön

nähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän

tunsi itsensä onnettomaksi.

42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle

seuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja

arveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen

kuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja

kun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: "Oi kuningas,

kun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille,

vaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja

sinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle."

Ihastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: "Sinä olet tehnyt

varsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi

että lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle." Kalastaja piti

tätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan

löysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun

he olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen

luo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla

se oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli

jumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä

oli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja

kirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.

43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että

ihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta

kohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli

siihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois

luotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa

kestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja

suuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia

kestiystävän tähden.

44. Tätä Polykratesta vastaan, joka kaikessa oli niin onnellinen,

lähtivät siis lakedaimonilaiset sotaan niiden samolaisten kutsumina,

jotka myöhemmin perustivat Kydonian kaupungin Kreetaan. Kun Kambyses,

Kyroksen poika, kokosi sotajoukkoaan Egyptiä vastaan, lähetti

Polykrates hänelle viestin, että hän lähettäisi pyytämään häneltäkin

Samoksesta sotajoukkoa. Kuultuaan sen Kambyses mielellään laittoi sanan

Samokseen pyytäen Polykratesta lähettämään sotajoukon hänen mukaansa

Egyptiä vastaan. Polykrates valitsi silloin ne alamaisistaan,

joiden epäili olevan halukkaimpia kapinaan, ja lähetti heidät

neljälläkymmenellä sotalaivalla sekä pyysi Kambysestä, ettei tämä

lähettäisi heitä takaisin.

45. Toiset kertovat, että Polykrateen lähettämät samolaiset eivät

saapuneetkaan Egyptiin, vaan että kun he olivat joutuneet

Karpathos-saaren seuduille, he neuvottelivat keskenään ja päättivät

olla purjehtimatta enää edemmäs. Toiset kertovat, että he tosin

saapuivat Egyptiin, jossa heitä pidettiin vartioituina, mutta pääsivät

sieltä karkuun. He purjehtivat niinmuodoin kotia Samokseen, ja

Polykrates meni laivoillaan heitä vastaan sekä ryhtyi taisteluun.

Kotiinpalaavat voittivat ja astuivat maihin saareen, mutta joutuivat

siellä maataistelussa tappiolle ja purjehtivat sitten Lakedaimoniin.

Jotkut kertovat, että Egyptistä karanneet voittivat Polykrateen, mutta

erehtyvät luullakseni siinä. Sillä ei heidän olisi ollenkaan tarvinnut

kutsua lakedaimonilaisia avukseen, jos itse olisivat kyenneet

kukistamaan Polykrateen. Sitäpaitsi sanoo terve järki, että

kotiinpalaavat samolaiset, harvalukuisia kun olivat, eivät olisi

voineet voittaa häntä, jolla oli niin suuri joukko sekä palkattua

apuväkeä että omia jousimiehiä. Senlisäksi Polykrates oli sullonut

hallitsemiensa kaupunkilaisten vaimot ja lapset laivavajoihin ja oli

valmiina polttamaan heidät vajoineen päivineen, jos kaupunkilaiset

menisivät kotiinpalaavien puolelle.

46. Kun ne samolaiset, jotka Polykrates oli karkoittanut, olivat

saapuneet Spartaan ja päässeet hallitusmiesten eteen, niin he puhuivat

lavealti, suuressa avuntarpeessa kun olivat. Mutta spartalaiset

vastasivat ensimäisessä esittelyssä heille, että he olivat unohtaneet

puheen alkuosan eivätkä taas ymmärtäneet sen loppua. Toisessa

esittelyssä sitten samolaiset eivät virkkaneet mitään muuta kuin toivat

säkin ja sanoivat, että säkki tarvitsee leipää. Spartalaiset vastasivat

heille, että säkki oli tarpeeton, mutta päättivät kuitenkin auttaa

heitä.

47. Sitten lakedaimonilaiset varustautuivat ja läksivät sotaan Samosta

vastaan, kuten samolaiset sanovat, siitä syystä, että nämä aikaisemmin

itse olivat auttaneet heitä messenialaisia vastaan. Mutta kuten

lakedaimonilaiset taas kertovat, eivät he niin paljon lähteneet

aikeessa puoltaa apua anovia samolaisia kuin kostaa samolaisille sen,

että nämä olivat ryöstäneet heidän Kroisokselle kuljettamansa

sekoitusmaljan ja sen haarniskan, jonka Egyptin kuningas Amasis oli

lähettänyt heille lahjaksi. Haarniskan olivat nimittäin samolaiset

ryöstäneet vuotta ennen kuin sekoitusmaljan. Se oli pellavasta, siihen

oli kudottu runsaasti kuvia ja se oli koristettu kulta- ja

puuvillakuteilla. Mutta varsin ihmeteltävä se on siitä syystä, että

haarniskan jokaisessa langassa, joka jo itse on ohut, on

kolmesataakuusikymmentä lankaa, kaikki näkyviä. Toinen samanlainen on

se, jonka Amasis pyhitti Atenelle Lindos-saareen.

48. Myös korintolaiset uurastivat osaltaan hartaasti, että sotaretki

Samosta vastaan saataisiin aikaan. Sillä heitäkin olivat samolaiset

loukanneet, mikä oli tapahtunut yhtä miespolvea aikaisemmin kuin

puheenalainen sotaretki ja samaan aikaan kuin sekoitusmaljan ryöstö.

Periandros, Kypseloksen poika, oli nimittäin lähettänyt kolmesataa

etevinten kerkyralaisten poikaa Sardeeseen Alyatteen luo kuohittaviksi.

Kun lapsia vievät korintolaiset olivat laskeneet Samoksen rantaan, ja

samolaiset saivat kuulla, mitä varten heidät vietiin Sardeeseen, niin

he ensiksikin neuvoivat lapsia pysyttelemään Artemiin pyhätössä ja

sitten eivät sallineet turvananojia vedettävän pyhätöstä pois. Ja kun

korintolaiset estivät lapsia saamasta ruokavaroja, niin samolaiset

sääsivät juhlan, jota vieläkin viettävät seuraavaan tapaan. Koko sen

ajan kuluessa, jolloin lapset tarvitsivat turvaa, he yön tullen panivat

toimeen neitosten ja nuorukaisten kuorotansseja, ja näiden tanssien

yhteyteen he sääsivät lain, että piti tuotaman sesami- ja

mesileivoksia, jotta kerkyralaisten lapset voisivat ottaa ne ja siten

saada elatuksensa. Näin tapahtui siihen saakka, kunnes ne

korintolaiset, jotka vartioivat lapsia, poistuivat ja läksivät

tiehensä. Mutta lapset samolaiset veivät kotiin Kerkyraan.

49. Jos nyt korintolaiset Periandroksen kuoltua olisivat olleet

ystävällisissä väleissä kerkyralaisten kanssa, eivät he tästä syystä

olisi ottaneet osaa sotaretkeen Samosta vastaan. Mutta nyt he, aina

siitä saakka kun korintolaiset perustivat siirtolan saareen, ovat

olleet erimielisiä keskenään, vaikka ovatkin samaa heimoa. Senvuoksi

siis korintolaiset kantoivat kaunaa samolaisille.

50. Mutta Periandros oli kostonhimosta valinnut etevinten

kerkyralaisten lapset ja lähettänyt ne Sardeeseen kuohittaviksi. Sillä

kerkyralaiset olivat ensiksi tehneet hänelle ilkityön. Sittenkun

nimittäin Periandros oli tappanut vaimonsa Melissan, kohtasi häntä

tämän lisäksi toinenkin onnettomuus. Se oli seuraava. Hänellä oli

Melissasta kaksi poikaa, toinen iältään seitsentoista-, toinen

kahdeksantoista-vuotias. Nämä äidinisä Prokles, joka oli Epidauroksen

valtias, noudatti luokseen ja otti ystävällisesti vastaan, niinkuin

luonnollista olikin, kun olivat hänen tyttärensä lapsia. Mutta kun hän

laski heidät luotaan, niin hän saattaessaan heitä matkalle lausui:

"Tiedättekö sitten, lapset, kuka on tappanut teidän äitinne?" Näistä

sanoista vanhempi poika ei sen enempää välittänyt. Mutta nuorempi,

jonka nimi oli Lykofron, tuli sen kuultuaan niin murheelliseksi, että

saavuttuaan Korintokseen ei puhutellut isäänsä, koska tämä oli hänen

äitinsä murhaaja, ei vastannut, kun isä tahtoi keskustella hänen

kanssaan, eikä lausunut mitään, kun isä kyseli. Lopuksi Periandros

suuttui ja ajoi hänet pois kotoa.

51. Ajettuaan Lykofronin pois Periandros kysyi vanhemmalta pojaltaan,

mitä äidinisä heille oli jutellut. Tämä kertoi, että hän oli

ystävällisesti ottanut heidät vastaan. Mutta sitä, minkä Prokles,

lähettäessään heidät pois, oli heille lausunut, hän ei muistanut,

syystä että ei ollut sitä käsittänyt. Mutta Periandros sanoi olevan

kerrassaan mahdotonta, ettei äidinisä olisi jotain heidän päähänsä

pannut, ja tutkisteli sitä itsepintaisesti. Vihdoin tuo lause

muistuikin pojalle mieleen ja hän ilmoitti sen. Periandros, joka

käsitti asianlaidan eikä ollenkaan tahtonut osoittaa leväperäisyyttä,

lähetti sanansaattajan niiden luo, joitten tykönä hänen karkoittamansa

poika eleli, ja kielsi heitä ottamasta häntä vastaan huoneisiinsa. Ja

kun poika sieltä karkoitettuna tuli toiseen taloon, ajettiin hänet

tästäkin pois, koska Periandros uhkasi vastaanottajia ja käski häätää

hänet. Kun hänet taas karkoitettiin, niin hän meni vieläkin toiseen

taloon, jossa hänen ystävänsä asuivat. Sillä koska hän oli

Periandroksen poika, niin he ottivat hänet vastaan, vaikka

pelkäsivätkin.

52. Lopuksi Periandros julisti semmoisen kuulutuksen, että sen, joka

ottaisi pojan vastaan taloonsa tai puhuttelisi häntä, täytyisi sakkona

suorittaa määrätty, Apollolle pyhitetty rahasumma. Mainitun kuulutuksen

vuoksi ei kukaan tahtonut keskustella pojan kanssa eikä ottaa häntä

vastaan taloonsa. Eikä hän itsekään katsonut oikeaksi koettaa uhmailla

kieltoa, vaan kuljeskeli itsepäisesti pylväskäytävissä. Kun Periandros

neljäntenä päivänä näki poikansa viheliäisessä tilassa pesemättömänä ja

nälkäytyneenä, niin hän sääli häntä. Ja heittäen sikseen suuttumuksensa

hän meni lähemmäs ja virkkoi: "Oi poikani, kumpi näistä kahdesta

tilasta on otollisempi, nykyinenkö vai se, että teet niinkuin isäsi

tahtoo ja otat vastaan itsevaltiuden ynnä kaiken sen hyvän, mikä

minulla on? Olethan sinä, vaikka olet minun poikani ja onnellisen

Korintoksen kuningas, valinnut kerjäläisen elämän ja vastustelet sekä

olet vihoissasi sille, jota sinun kaikkein vähimmin pitäisi vihata.

Sillä jos joku onnettomuus on tapahtunut, jonka johdosta kannat kaunaa

minua kohtaan, niin se on kohdannut minua ja minä olen siitä sitä

enemmän saanut osani, koska itse olen sen aikaansaanut. Mutta koska nyt

olet huomannut, kuinka paljoa parempi on olla kadehdittu kuin säälitty,

ja samalla, mitä merkitsee olla vihastunut vanhemmilleen ja

mahtavammilleen, niin lähde nyt pois kotiin." Näillä sanoin Periandros

koetti voittaa hänet puolelleen. Mutta poika ei vastannut isälleen

mitään muuta kuin sanoi, että isä nyt oli velkapää maksamaan jumalalle

pyhät sakot, koska oli antautunut puheisiin hänen kanssaan. Kun

Periandros huomasi, että pojan vamma oli parantumaton ja voittamaton,

niin hän toimitti hänet pois näkyvistään lähettämällä hänet laivalla

Kerkyraan. Periandros vallitsi näet myös tätä saarta. Mutta senjälkeen

kun Periandros oli lähettänyt pojan pois, lähti hän sotaretkelle

appeansa Proklesta vastaan, joka hänen mielestään oli enimmin syypää

hänen silloiseen onnettomuuteensa, valloitti Epidauroksen ja sai myös

itse Prokleen valtaansa.

53. Mutta kun Periandros aikaa myöten vanheni ja huomasi, ettei hän

enää jaksanut valvoa ja hoitaa toimiaan, niin hän lähetti sanan

Kerkyraan ja kutsui Lykofronia ottamaan käsiinsä valtikan. Sillä

vanhemmassa pojassaan hän ei huomannut olevan kykyä siihen, tämä kun

ilmeisesti tuntui tylsälahjaiselta. Vaan Lykofron ei katsonut edes

kannattavan antaa vastausta viestintuojalle. Mutta Periandros, joka oli

kovin kiintynyt nuorukaiseen, lähetti vielä tämän luokse hänen

sisarensa, oman tyttärensä, arvellen että poika helpoimmin tottelisi

tätä. Saavuttuaan perille sisar virkkoi: "Oi poika, tahdotko

mieluummin, että itsevaltius joutuu toisille, ja että isäsi omaisuus

häviää kuin itse tulla ottamaan ne haltuusi? Lähde pois kotiin, lakkaa

itseäsi kurittamasta. Liiallinen kunniantunto on huono tavara. Älä

paranna pahaa pahalla. Monet asettavat kohtuuden oikean edelle. Moni,

joka pyytää puoltaa äitinsä oikeuksia, menettää isänsä oikeudet.

Itsevaltius on häilyväinen kapine, ja monet sitä tavoittelevat; isä

taas on jo vanha ja ikäloppu. Älä anna siis omaisuuttasi muille." Niin

sisar, isänsä opettamana, mitä houkuttelevimmin puhui veljelleen. Mutta

tämä vastasi, ettei hän ollenkaan tulisi Korintokseen, niin kauan kun

hän kuuli isän olevan elossa. Kun sisar oli tämän ilmoittanut, niin

Periandros kolmannen kerran lähetti kuuluttajan ehdottamaan, että hän

itse tulisi Kerkyraan, mutta että poika saapuisi Korintokseen ja

seuraisi häntä hallituksessa. Kun poika suostui tähän ehdotukseen, niin

Periandros hankkiutui lähtemään Kerkyraan, poika taas Korintokseen.

Mutta saatuaan tietää kaiken sen, tappoivat kerkyralaiset nuorukaisen,

jottei Periandros saapuisi heidän maahansa. Tämän johdosta Periandros

tahtoi kostaa kerkyralaisille.

54. Niin pian kun lakedaimonilaiset suurella sotajoukolla olivat

saapuneet, alkoivat he piirittää Samosta. Hyökättyään muuria vastaan he

nousivat etukaupungissa meren luona olevaan torniin, mutta kun

Polykrates itse tuli avuksi, työnnettiin heidät suurella voimalla ja

väellä takaisin. Ylemmästä, vuorenselänteellä olevasta tornista taas

tekivät hyökkäyksen sekä palkkasoturit että useat itse samolaisista.

Mutta jonkun aikaa pidettyään puoliaan lakedaimonilaisia vastaan,

pakenivat he takaisin. Lakedaimonilaiset puolestaan seurasivat heitä

kintereillä ja tappoivat heidät.

55. Jos nyt saapuvilla olevat lakedaimonilaiset olisivat sinä päivänä

esiintyneet samanlaisina kuin Arkhias ja Lykopas, olisi Samos tullut

valloitetuksi. Arkhias ja Lykopas olivat nimittäin yksin tunkeutuneet

muurien sisäpuolelle, pakenevien samolaisten kintereillä, ja olivat

saaneet surmansa Samoksen kaupungissa, kun paluu oli heiltä katkaistu.

Tämän Arkhiaan jälkeläisen kolmannessa polvessa, erään toisen Arkhiaan,

joka oli vanhemman Arkhiaan Samios nimisen pojan poika, minä itse

tapasin Pitanessa -- hän näet oli kotoisin siitä kunnasta. Kaikista

muukalaisista hän enimmin kunnioitti samolaisia ja sanoi, että hänen

isälleen oli pantu nimeksi Samios siitä syystä, että tämän isä Arkhias

oli Samoksessa kunnostanut itseään ja siellä kuollut. Ja hän sanoi

kunnioittavansa samolaisia, senvuoksi että samolaiset valtion

kustannuksella olivat haudanneet hänen isoisänsä.

56. Kun lakedaimonilaiset olivat Samoksen piiritykseen kuluttaneet

neljäkymmentä päivää ollenkaan pääsemättä sen pitemmälle, niin he

läksivät pois Peloponnesokseen. Niinkuin muuan tyhjänpäiväinen huhu

tietää kertoa, oli muka Polykrates lyöttänyt suuren joukon kotimaista

lyijyrahaa, sekä kullannut rahat ja antanut ne lakedaimonilaisille;

viimemainitut olivat muka ottaneet ne vastaan ja sitten lähteneet pois.

Tämä oli ensimäinen sotaretki, minkä doorilaiset lakedaimonilaiset

tekivät Aasiaan.

57. Ne samolaiset taas, jotka olivat lähteneet sotaretkelle

Polykratesta vastaan, purjehtivat nekin, kun lakedaimonilaiset olivat

aikeessa jättää heidät, tiehensä ja tulivat Sifnokseen. He tarvitsivat

näet rahoja, jota vastoin sifnolaiset siihen aikaan olivat

mahtavuutensa kukkuloilla ja olivat rikkaimmat saarelaisista, heillä

kun oli saaressaan kulta- ja hopeakaivoksia, jopa siihen määrään, että

niistä saaduista kymmenyksistä asetettiin Delfoihin aarre, joka veti

vertoja mitä kallisarvoisimmille vihkilahjoille. Itse he joka vuosi

jakoivat keskenään niistä tulevat rahat. Silloin kun he nyt laittoivat

itselleen aarrekammion, kysyivät he neuvoa oraakelilta, salliko

kohtalo, että heidän nykyinen onnekas tilansa säilyisi kauankin. Siihen

vastasi Pytia heille:

"Sifnoksesaa kun valkeanaan prytanein talo hohtaa,

valkeanaan torin laidat, silloin tarvis on miestä,

puisen joukon mi torjua voi, puna-airuen häätää."

Ja sifnolaisilla oli siihen aikaan todella tori ja hallintohuone

koristettuina parolaisella marmorilla.

58. Tätä oraakelilausetta sifnolaiset eivät kuitenkaan kyenneet

käsittämään silloin heti eivätkä myöskään samolaisten saavuttua. Sillä

kohta kun samolaiset olivat laskeneet Sifnoksen rantaan, lähettivät he

kaupunkiin yhden laivoistaan, jossa oli lähettiläitä. Muinoin olivat

nimittäin kaikki laivat punamaalilla sivellyt, ja sitä juuri Pytia oli

tarkoittanut, käskiessään heitä pitämään varansa puista joukkoa ja

punaista airutta vastaan. Saavuttuaan perille lähettiläät pyysivät

sifnolaisilta kymmenen talenttia lainaksi. Kun sifnolaiset

kieltäytyivät lainaamasta heille, niin samolaiset havittelivat heidän

viljamaitaan. Saatuaan siitä tiedon sifnolaiset heti menivät

puolustamaan maitaan ja iskivät heidän kanssaan yhteen, mutta joutuivat

tappiolle. Tällöin samolaiset sulkivat useilta heistä paluun kaupunkiin

ja kiskoivat heiltä sittemmin sata talenttia.

59. Hermionelaisilta samolaiset ostivat Peloponnesoksen luona olevan

Hydrea-saaren ja uskoivat sen troizenilaisten huostaan. Itse he

asettuivat Kreetassa sijaitsevaan Kydoniaan, vaikka tosin eivät siinä

tarkoituksessa sinne purjehtineet, vaan ajaakseen zakyntholaiset pois

saaresta. Sinne he jäivät ja elelivät siellä viiden vuoden ajan

onnellisessa tilassa ja he ovat rakentaneet Kydoniassa olevat pyhäköt.

Mutta kuudentena vuotena aiginalaiset yhdessä kreetalaisten kanssa

meritaistelussa tekivät heidät orjiksi ja hakkasivat poikki heidän

laivojensa villisianpään muotoiset kokat sekä vihkivät ne Aiginassa

olevaan Atenen temppeliin. Sen aiginalaiset tekivät, koska kantoivat

kaunaa samolaisille. Sillä samolaiset olivat Amfikrateen hallitessa

Samosta tehneet sotaretken Aiginaa vastaan ja tuottaneet aiginalaisille

suurta vauriota, mutta myös itse heidän puoleltaan kärsineet paljon

vahinkoa. Se oli siis syynä yllämainittuun seikkaan.

60. Olen pitemmältä puhunut samolaisista, syystä että he ovat kaikkien

helleenien joukosta aikaansaaneet kolme mahtavinta suurtyötä. On

nimittäin olemassa sadan viidenkymmenen sylen korkuinen vuori, johon on

kaivettu alhaalta alkava kaksisuinen kaivos. Kaivoksen pituus on

seitsemän stadionia, sen korkeus ja leveys molemmat kahdeksan jalkaa.

Pitkin kaivosta on sen pohjaan kaivettu toinen, kahdenkymmenen kyynärän

syvyinen ja kolmen jalan levyinen kaivos, jonka kautta johdettu vesi,

mikä tuodaan eräästä suuresta lähteestä, saapuu putkien kautta

kaupunkiin. Mainitun kaivoksen rakentaja oli megaralainen Eupalinos,

Naustrofoksen poika. Tämä on yksi mainituista kolmesta suurtyöstä.

Toinen on sataman ympäri mereen tehty pato, jonka syvyys on ainakin

kaksikymmentä syltä. Padon pituus taas on kolmatta stadionia. Kolmas

heidän aikaansaamistaan rakennuksista on kaikista suurin temppeli,

minkä me tunnemme. Sen ensimäinen rakentaja oli muuan kotimainen mies

Roikos, Fileen poika. Tämän vuoksi olen pitemmältikin puhunut

samolaisista.

61. Sill'aikaa kun Kambyses, Kyroksen poika, viipyi Egyptissä mielensä

menettäneenä, nousi kaksi maagia kapinaan. He olivat veljeksiä,

+ja Kambyses oli jättänyt toisen heistä huoneensa kaitsijaksi.

Viimemainittu nousi kapinaan häntä vastaan, koska hän hyvin tiesi, että

Smerdiin kuolema oli pidetty salassa, ja että monet luulivat hänen

olevankin elossa. Tätä silmälläpitäen maagi ryhtyi seuraavaan tuumaan

saadakseen käsiinsä hallituksen. Hänellä oli veli, joka, kuten

mainitsin, yhdessä hänen kanssaan oli noussut kapinaan ja oli

ulkonäöltään aivan Smerdiin, Kyroksen pojan, näköinen, hänen, jonka

Kambyses surmautti, vaikka olikin hänen oma veljensä. Mainittu mies oli

siis ulkomuodoltaan Smerdiin näköinen ja hänellä oli sitäpaitsi vielä

sama nimikin, Smerdis. Tämän miehen maagi Patizeitbes voitti puolelleen

lupaamalla toimittaa hänelle kaikki ja vei sekä asetti hänet

valtaistuimelle. Ja sen tehtyään hän lähetti airuita joka suunnalle,

muun muassa myös Egyptiin ilmoittamaan sotajoukolle, että siitä pitäen

oli toteltava Smerdistä, Kyroksen poikaa, eikä Kambysestä.

62. Niinpä muiden muassa julisti sen myös Egyptiin määrätty airut. Hän

tapasi näet Kambyseen sotajoukkoineen Syyrian Agbatanassa, asettui sen

keskelle ja julisti maagin käskyt. Kuultuaan tämän airuen omasta suusta

Kambyses luuli, että tämä puhui totta, ja että Prexaspes oli hänet

pettänyt eikä muka ollutkaan tappanut Smerdistä, silloin kun hänet

lähetettiin sitä tekemään. Hän katsahti siis Prexaspeeseen ja virkkoi:

"Prexaspes, näinkö siis suorititkin sen tehtävän, minkä sinulle

uskoin?" Mutta toinen lausui: "Oi herra, ei ole totta, että veljesi

Smerdis milloinkaan olisi noussut sinua vastaan kapinaan, eikä että

sinulle sen miehen puolelta koskaan koituisi mitään taistelua, ei

suurta eikä pientä. Sillä minä olen tehnyt sen, minkä minun käskit

tekemään ja olen omin käsin itse hänet haudannut. Jos todella vainajat

nousevat kuolleista, niin voit odottaa, että meedialainen Astyageskin

herää eloon. Mutta jos kaikki jää ennalleen, ei ainakaan Smerdiin

puolelta enää nouse mitään turmiota. Mutta nyt minusta näyttää

parhaalta ajaa takaa airutta sekä tutkistella ja kysellä, kenenkä luota

hän on tullut julistamaan meille, että meidän tulee totella Smerdis

kuningasta."

63. Tämä Prexaspeen ehdotus miellytti Kambysestä; kohta lähdettiin

tavoittamaan airutta, ja hän tulikin. Hänen saavuttuaan Prexaspes kysyi

häneltä näin: "Ihminen, sinä väität tulevasi sanansaattajana Smerdiin,

Kyroksen pojan, luota. Sano nyt siis totuus ja lähde sitten rauhassa

matkoihisi! Näyttäytyikö Smerdis itse sinulle ja antoiko hän itse tämän

tehtävän, vai tekikö sen joku hänen palvelijoistaan?" Hänpä virkkoi:

"Smerdistä, Kyroksen poikaa, en ole nähnyt aina siitä saakka, kun

Kambyses kuningas marssi Egyptiin. Mutta se maagi, jonka Kambyses

määräsi huoneensa hoitajaksi, hän se antoi nämä tehtävät, sanoen että

Smerdis, Kyroksen poika, oli se, joka käski ilmoittamaan teille tämän."

Niin hän heille kertoi aivan totuudenmukaisesti. Vaan Kambyses sanoi:

"Prexaspes, sinä olet kunnon miehen tavoin täyttänyt käskyni ja olet

viasta vapaa. Mutta kukahan saattaa olla se persialainen, joka on

noussut kapinaan minua vastaan, ja anastanut Smerdiin nimen?" Siihen

Prexaspes virkkoi: "Minä luulen käsittäväni tämän asian laidan, oi

kuningas. Maagit ne ovat, jotka ovat tämän kapinan panneet toimeen,

nimittäin Patizeithes, jonka jätit huoneesi kaitsijaksi, ja hänen

veljensä Smerdis."

64. Kun Kambyses siinä kuuli Smerdiin nimen, välähti hänen mieleensä

yhtäpitäväisyys näiden sanojen ja hänen unensa välillä. Hänestä oli

unessa tuntunut siltä, kuin olisi joku ilmoittanut hänelle, että

Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti

päälaellaan taivasta. Koska hän nyt ymmärsi suotta tuhonneensa

veljensä, niin hän itki Smerdistä. Vaan itkettyään ja haikeasti

murehdittuaan koko kovaa onneaan hän hyppäsi hevosen selkään, aikoen

pikimmiten lähteä sotaretkelle Susaan maagia vastaan. Mutta hänen

hypätessään hevosen selkään putosi miekan tupen kenkäin pois, jolloin

miekka paljastui ja tunki hänen reiteensä. Hän haavoittui niinmuodoin

samaan paikkaan, mihin itse aikaisemmin oli iskenyt egyptiläisten

jumalaa Apista. Ja kun Kambyses tunsi saaneensa kuolettavan haavan,

niin hän kysyi, mikä kaupungin nimi oli. He sanoivat: "Agbatana". Nytpä

oli hänelle jo aikaisemmin Buton kaupungista annettu sellainen

oraakelinvastaus, että hän tulisi päättämään päivänsä Agbatanassa. Sen

vastauksen hän oli käsittänyt niin, että hän tulisi vanhana kuolemaan

Meedian Agbatanassa, missä koko hänen valtansa keskus oli. Mutta

oraakeli tarkoittikin Syyrian Agbatanaa. Niinpä kun hän kyselemällä

silloin sai tietää kaupungin nimen, hän niin hyvin maagin aikaansaaman

onnettomuuden tärisyttämänä kuin haavansa johdosta tuli järkiinsä,

käsitti jumalanvastauksen ja virkkoi: "Sallimus on määrännyt, että

Kambyses, Kyroksen poika, täällä on päättävä päivänsä."

65. Sillä kertaa Kambyses virkkoi vain sen verran. Mutta noin

kaksikymmentä päivää myöhemmin hän lähetti noutamaan luokseen

arvokkaimmat läsnäolevista persialaisista ja lausui heille näin: "Oi

persialaiset, nyt on minulle sattunut semmoinen tapaus, että minun

täytyy ilmaista teille muuan asia, jota olen enimmin kaikista salannut.

Sillä ollessani Egyptissä minä näin unessa näyn, jota minun ei

milloinkaan olisi pitänyt näkemän. Minusta näytti siltä, kuin kotoa

olisi tullut sanansaattaja ilmoittamaan, että Smerdis istuutui

kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta.

Peläten, että veljeni riistäisi minulta hallituksen, minä silloin

toimin suuremmalla nopeudella kuin viisaudella. Sillä eihän ihmisen

vallassa ollut torjua sitä, minkä piti tapahtuman. Vaan minäpä houkkio

lähetän Prexaspeen Susaan tappamaan Smerdiin. Tämän näin suuren

ilkityöni jälkeen elelin pelotta, ollenkaan aavistamatta, että

senjälkeen kuin Smerdis oli raivattu pois, joku toinen ihminen nousisi

kapinaan. Mutta minä erehdyin kaikesta siitä, mikä oli tapahtuva, ja

jouduin vallan suotta velisurmaajaksi; ja minä olen yhtäkaikki

menettänyt kuninkuuteni. Sillä Smerdis maagi oli se, josta jumala

unessa minulle ilmoitti, että hän tulisi nousemaan minua vastaan

kapinaan. Mutta minun tekoni on kerta kaikkiaan tehty, ja, huomatkaa

se, Smerdis, Kyroksen poika, ei ole enää elävien joukossa.

Kuninkaanlinnaa vallitsevat maagit, nimittäin se, jonka jätin

omaisuuteni hoitajaksi ja hänen veljensä Smerdis. Mutta se, jonka

etenkin olisi pitänyt puolestani kostaa sitä häväistystä, minkä maagien

puolelta olen kärsinyt, on saanut osakseen mitä jumalattomimman

kuoleman lähimpiensä käden kautta. Koska hän nyt ei enää ole elävien

joukossa, on tästä puolen tärkeintä teille, oi persialaiset, ilmoittaa

viimeinen tahtoni. Niinpä minä, huutaen avuksi kuninkaallisia jumalia,

lasken teidän kaikkien, mutta varsinkin läsnäolevien akhaimenidien

sydämelle, ett'ette sallisi johdon jälleen joutua meedialaisille, vaan

että, jos he vilpillä ovat saaneet sen ja pitävät sitä hallussaan,

vilpillä otatte sen heiltä pois, ja jos he taas väkivoimalla ovat sen

tehneet, väkivoimalla ja vallalla sen voitatte takaisin. Ja jos te

tämän teette, niin kantakoon maa teille kasvun, synnyttäkööt teille

hedelmää vaimot ja karjalaumat; ja itse tulette iät päivät olemaan

vapaina. Mutta jos ette voita takaisin hallitusta tai ette yritä sitä,

niin minä rukoilen, että teille tulisi päinvastainen kohtalo osaksi. Ja

senlisäksi vielä, että jokainen persialainen saisi saman lopun kuin

mikä minulle on tullut." Samalla kuin Kambyses sen virkkoi, itki hän

ääneen koko kohtaloaan.

66. Nähdessään kuninkaan purskahtavan äänekkääseen itkuun kaikki

persialaiset reväisivät vaatteensa ja puhkesivat määrättömään

valitukseen. Kun sitten kylmänvihat kävivät luuhun ja reisi nopeasti

mätäni, tempasi tauti pois Kambyseen, Kyroksen pojan, joka oli

hallinnut kaikkiaan seitsemän vuotta ja viisi kuukautta, hänen

jättämättä jälkeensä yhtään mies- tai naispuolista perillistä. Mutta

läsnäolevat persialaiset eivät ollenkaan uskoneetkaan, että maageilla

oli hallussaan valta, vaan luulivat Kambyseen, heidät pettääkseen.

lausuneen Smerdiin kuolemasta mitä lausui, jotta koko persialainen

väestö ryhtyisi sotaan tätä vastaan. Niinpä he todella luulivat, että

Smerdis, Kyroksen poika, oli tullut kuninkaaksi. Sillä myöskin

Prexaspes jyrkästi kielsi tappaneensa Smerdiin, koska ei ollut hänelle

turvallista Kambyseen kuoltua väittää omin käsin tuhonneensa Kyroksen

pojan.

67. Kambyseen kuoltua maagi hallitsi rauhassa ne seitsemän kuukautta,

jotka Kambyseeltä jäivät vajaaksi kahdeksasta vuodesta. Niitten

kuluessa hän suoritti kaikkia alamaisiaan kohtaan suuria hyviätöitä,

niin että hänen kuoltuaan kaikki Aasiassa asuvat, paitsi itse

persialaiset, häntä kaipasivat. Maagi lähetti nimittäin sanan kaikille

niille kansoille, joita hän hallitsi, julistaen, että saisivat kolmeksi

vuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta ja veroista.

68. Näin hän julisti heti noustessaan valtaistuimelle. Mutta

kahdeksantena kuukautena tuli seuraavalla tavalla ilmi, kuka hän oli.

Oli muuan Otanes niminen mies, Farnaspeen poika, joka suvultaan ja

rikkauksiltaan oli ensimäisiä persialaisia. Mainittu Otanes ensiksi

alkoi epäillä, että maagi ei ollutkaan Kyroksen poika Smerdis, vaan se,

mikä hän todella olikin. Ja näin hän päätteli siitä, ettei maagi

kulkenut ulos linnasta ja ettei hän kutsunut eteensä ketään

arvossapidetyistä persialaisista. Kun tämä epäluulo Otaneessa oli

herännyt, menetteli hän seuraavalla tavalla. Kambyses oli ottanut

vaimokseen hänen tyttärensä, jonka nimi oli Faidyme. Tämä oli siihen

aikaan maagilla, joka oli nainut hänet, samoin kuin kaikki muutkin

Kambyseen puolisot. Otanes nyt siis lähetti tiedustelemaan mainitulta

tyttäreltään, kenen kanssa hän lepäsi, Smerdiinkö, Kyroksen pojan,

vaiko jonkun muun kanssa. Tytär lähetti vastaukseksi sanan, ettei hän

sitä tiennyt. Hän näet ei ollut koskaan nähnyt Kyroksen poikaa

Smerdistä eikä myöskään tiennyt, kuka se oli, joka hänet oli nainut.

Silloin Otanes uudestaan lähetti näin kuuluvan sanan: "Jollet itse

tunne Kyroksen poikaa Smerdistä, niin kysy Atossalta, kenenkä kanssa

sekä hän itse että sinä olette naimisissa. Sillä totta varmaan hän

tuntee oman veljensä." Siihen tytär lähetti vastineeksi: "En saata

päästä Atossan puheille enkä nähdä ketään muutakaan niistä naisista,

jotka oleskelevat yhdessä minun kanssani. Sillä heti niin pian kun tämä

ihminen -- kuka sitten lieneekin -- sai hallituksen, niin hän hajoitti

meidät eri tahoille ja käski toisen sinne, toisen tänne."

69. Sen kuullessaan näytti Otaneesta asia vieläkin selvemmältä, ja hän

lähetti siis tyttären luokse kolmannen, näin kuuluvan sanan: "Oi tytär,

jalon syntysi vuoksi täytyy sinun alistua vaaraan, johon isäsi käskee

sinun antautua. Jos nimittäin miehesi ei ole Kyroksen poika Smerdis,

vaan se, joksi minä puolestani epäilen, älköön hän saako ilokseen pitää

sinua vaimonaan ja hallita persialaisia, vaan tulee hänen siitä kärsiä

rangaistus. Tee siis näin. Kun hän kanssasi lepää, ja sinä huomaat

hänen nukkuneen, niin tunnustele hänen korviaan. Ja jos ilmenee, että

hänellä on korvat, niin voit olla varma siitä, että puolisosi on

Kyroksen poika Smerdis, mutta jos hänellä ei ole korvia, on hän maagi

Smerdis." Siihen Faidyme lähetti vastauksen ja sanoi joutuvansa suureen

vaaraan, jos hän niin tekisi. Sillä jos sattuisi niin, että miehellä ei

olisi korvia, ja Faidyme tavattaisiin niitä tunnustelemasta, niin hän

hyvin tiesi, että Smerdis tulisi tuhoamaan hänet. Kuitenkin hän sanoi

aikovansa tehdä niin. Niinpä hän otti toimittaakseen tehtävän isälleen.

Mainitulta Smerdis maagilta oli nimittäin Kyros, Kambyseen poika,

hallitusaikanaan leikkauttanut korvat pois jonkun suurenpuoleisen

rikoksen vuoksi. Siispä tämä Otaneen tytär Faidyme suoritti kaikki,

mitä oli ottanut tehdäkseen isälleen. Sittenkun näet hänen vuoronsa

tuli mennä maagin luo -- persialaiset antavat näet vaimojensa

järjestyksessä tulla luokseen, -- niin hän meni sisälle ja lepäsi

miehen vieressä; ja kun maagi oli nukkunut sikeään uneen, niin Faidyme

tunnusteli hänen korviaan. Vaivatta ja huokeasti Faidyme silloin

huomasikin, että miehellä ei ollut korvia, ja heti päivän valjettua hän

lähetti sanan ja ilmoitti asianlaidan isälleen.

70. Mutta Otanes otti luokseen Aspathineen ja Gobryaan, jotka olivat

ensimäiset miehet persialaisten keskuudessa sekä hänen erityiset

uskottunsa, ja kertoi heille koko asian. He epäilivät jo itsestäänkin,

että niin oli laita, ja kun nyt Otanes esitti heille asian, niin he

hyväksyivät hänen ehdotuksensa ja päättivät ottaa kukin liittoonsa sen,

johon enimmin luottivat. Niinpä Otanes toi mukaansa Intafreneen,

Gobryas Megabyzoksen ja Aspathines Hydarneen. Kun heitä niinmuodoin oli

kuusi, saapui Susaan Dareios, Hystaspeen poika, tullen Persiasta, jonka

maaherrana oli hänen isänsä. Sittenkun nyt tämä oli saapunut, päättivät

mainitut kuusi persialaista ottaa liittoonsa myös Dareioksen.

71. Nämä seitsemän kokoontuivat nyt ja antoivat toisilleen

uskollisuudenvakuutuksia. Mutta kun tuli Dareioksen vuoro lausua

mielipiteensä, sanoi hän heille näin: "Minä luulin vallan yksin

tietäväni, että hallitsijana on maagi, ja että Smerdis, Kyroksen poika,

on kuollut. Ja juuri siitä syystä olen minä kiireesti tullut tänne

nostattamaan teidät kapinaan maagia vastaan. Mutta koska on käynytkin

niin, että tekin siitä tiedätte, enkä ainoastaan minä, niin on minun

mielestäni heti toimittava eikä lykättävä asiaa toistaiseksi, sillä se

ei ole sille eduksi." Siihen virkkoi Otanes: "Oi Hystaspeen poika, sinä

olet kelpo miehen poika ja näyt osoittavan olevasi isäsi vertainen.

Mutta älä mitenkään noin maltittomasti jouduta yritystä, vaan ryhdy

siihen suuremmalla harkinnalla. Sillä meitä täytyy olla useampia,

ennenkun käymme asiaan käsiksi." Siihen Dareios virkkoi: "Läsnäolevat

miehet, jos noudatatte Otaneen neuvoa, niin huomatkaa, että siten

kuljette kurjimpaan perikatoonne. Sillä joku tulee kantelemaan asian

maagille, itse saadakseen siitä voittoa. Paras olisi ollut, jos omalla

uhallanne olisitte sen tehneet. Mutta koska kerran katsoitte hyväksi

ilmoittaa asiasta useammille ja uskoitte sen minullekin, niin pankaamme

se toimeen tänään. Taikka muuten tietäkää, että, jos tämä päivä menee

menojaan, niin minä, eikä kukaan muu, ehätän ilmiantamaan ja

ilmoittamaan asian maagille."

72. Kun Otanes tällöin näki Dareioksen näin kiihtyneenä, virkkoi hän

siihen: "Koska nyt pakoitat meitä jouduttamaan asiaa etkä anna lykätä

sitä toistaiseksi, niin sanopa itse, millä tavalla pääsemme

kuninkaanlinnaan ja käymme heidän kimppuunsa. Tiedät kai itsekin, että

vartiastoja on asetettu joka paikkaan, joskaan et näkemästäsi, niin

ainakin kuulemastasi. Millä tapaa pääsemme niitten läpi?" Dareios

vastasi näin: "Otanes, on monta asiaa, joita syillä ei voi osoittaa

oikeiksi, mutta kyllä teoilla. Toisia taas on, joita sanoilla voi

todistaa oikeiksi, mutta joista ei synny mitään mainehikasta tekoa.

Tiedättehän, ettei ole ollenkaan vaikeata kulkea asestettujen

vartiastojen sivu. Ensiksi näet tulee jokainen laskemaan meidät ohi

asemamme vuoksi, joko ehkä kunnioituksesta tai pelosta meitä kohtaan

Sitten on minulla varsin sopiva tekosyy, minkä nojalla pääsemme niiden

ohi, jos sanon äsken juuri tulleeni Persiasta ja tahtovani ilmoittaa

kuninkaalle erään sanoman isältäni. Sillä missä on tarvis valehdella,

valehdeltakoon. Samaan päämäärään me pyrimme, joko sitten valehtelemme

tai puhumme totta. Toiset valehtelevat silloin, kun valheilla

vakuuttaen voivat saavuttaa jonkun edun, toiset taas puhuvat totta,

jotta totuudella voittaisivat hyötyä ja että heihin enemmän

luotettaisiin. Siten me eri tavoin uurastamalla pidämme kiinni samasta

päämäärästä. Mutta jos ei ole mitään voitettavana, saattaa totuutta

puhuva yhtä hyvin valehdella, kuin valehtelija puhua totta. Se

ovenvartia, joka hyvällä laskee meidät ohi, on aikanaan siitä saava

palkkansa; mutta sitä, joka koettaa tehdä tenää, kohdeltakoon

vihollisena. Ja sitten tunkeutukaamme sisälle ja ryhtykäämme työhön."

73. Sen jälkeen lausui Gobryas näin: "Hyvät ystävät, milloinka meille

on tarjoutuva kauniimpi tilaisuus saavuttaa takaisin hallituksemme

taikka, jos emme siihen kykene, kuolla? Nythän meitä, jotka olemme

persialaisia, hallitsee meedialainen mies, maagi, vieläpä sellainen,

jolla ei ole korvia. Ja kaikki ne teistä, jotka olitte saapuvilla

Kambyseen tautivuoteen ääressä, muistatte kaiketi varsin hyvin, mitä

hän päiviensä päättyessä uhkasi persialaisille, jos eivät yrittäisi

voittaa takaisin hallitusta -- mitä me silloin tosin emme uskoneet

todeksi, vaan luulimme Kambyseen vilpillisessä aikeessa niin puhuneen.

Nyt siis äänestän, että tottelemme Dareiosta emmekä hajaannu tästä

kokouksesta, vaan -- nyt suoraa päätä maagia vastaan!" Niin lausui

Gobryas, ja kaikki kiittivät ehdotusta.