Jo vuonna 1532 ilmeni Münsterissä huomattavasti uudestikastajien ja
muiden samallaisten ainesten vaikutusta. Seuraavan vuoden kuluessa, 14
p:nä helmikuuta tehdyn sopimuksen jälkeen, lisääntyi nopeasti heidän
päättäväisyytensä, voimansa ja lukumääränsä.
Neuvostossa oli hajaannus vallalla, sillä viimeisessä vaalissa oli
siihen päässyt kansanvaltaisia aineksia. Näihin kuului vielä toinen
pormestarikin, _Hermann Tilbeck_, syntyperältään ylimys, mutta hyvä
kansanvaltainen mielipiteiltään, mies, joka sitten seurasi mukana, kun
porvarillisten kansanvaltaisten jyrkin osa liittyi kastajien leiriin.
Yhtä hajaantuneita ja horjuvia kuin neuvostokin olivat ammattikunnat.
He tiesivät, että piispa ja papisto odottivat vain sopivaa tilaisuutta
saadakseen entiset riistettävänsä taasen herruutensa alaisiksi. Mutta
osa ammattikuntien porvareista alkoi pelätä omaisuudettomia, jotka
eivät tahtoneet myöntää mitään etuoikeuksia eikä tunnustaa mitään
omaisuutta, ammattikunnallistakaan. Oli kysymyksessä, kumpi oli
vaarallisempi, rahvasko vai ylimystö. Ne porvarillisen kansanvallan
osat, jotka eninten pelkäsivät pappis- ja ylimysvaltaa, pysyivät
uskollisesti liitossa köyhälistöläisten ainesten kanssa; toisia liittyi
lutherilaisiin, vieläpä kaupungin katolilaisiinkin, ammattikunnallisten
ainesten suurin osa horjui ryhdittöminä sinne tänne, vain pyrkien
estämään mitään muuta puoluetta pääsemästä ylivoimaiseksi.
Nämä olosuhteet olivat alkuaikoina kastajille sangen suureksi eduksi,
ne estivät neuvostoa toimimasta pontevasti heitä vastaan. Ja kastajat
käyttivät uutterasti tätä asiain tilaa hyväkseen. He harjottivat
ylen innokkaasti herätystyötä, mutta vielä enemmän kasvoi heidän
lukumääränsä, kun siirtolaisia alkoi virrata Münsteriin. Näitä tuli
ensin lähempää, mutta sitte kauempaakin, etenkin Alankomaista.
Pakolaisia tuli osaksi sen tähden, että vainot olivat karkottaneet
heidät kodeistaan, mutta myöskin senvuoksi, että Münster näytti
heistä tarjoovan paraita toiveita veljien asialle. Nämä siirtolaiset
kuuluivat puolueen rohkeimpiin ja toimintakykyisimpiin aineksiin ja
olivat sikäläisten kastajien sekä siveellisenä että sotaisena tukena
ja on heillä mitä tärkein merkitys Münsterin seuraaville tapahtumille.
Muuan silminnäkijä sanoo kastajien voittoa juuri heidän ansiokseen
ja kutsuukin alati äärimäisiä uudestikastajia "hollantilaisiksi ja
frieseiksi".
"Järjestyspuolueet" sitävastoin, kuten voimme lyhyimmin kutsua kaikkia
kastajien vastustajia, huomasivat rivinsä yhä harvenevan. Jokainen uusi
kansanvaltaisuuden menestys karkotti muutamia heistä pakoon.
Muuan katolinen runo vuodelta 1534 kuvaa selvästi tätä asioitten menoa.
Siinä sanotaan m.m.:
"Hengellisiä Münsteriss' maallikot vihasivat,
Siksipä varhain sielt' osa prelaatteja lähti.
Ammattikunnat eivät herroja kärsiä voineet,
Siksipä ajoiss' sielt' herrat ovat karkkouneet.
Köyhät rikkaita porvareit' kovast' vainosivat,
Siksipä herroja porvarit pian seurasivat.
Jos toinen toistaan tukenut oisi,
Kurjuus sellainen ei tullut oisi."
Runoilija saarnasi tässä selkeätä totuutta. Aivan varmaan olisi
kaikki itsenäinen köyhälistön liike ollut mahdotonta Münsterissäkin
-- kuten se olisi vielä tänäkin päivänä useimmissa maissa -- jos
omistavat luokat olisivat pysyneet yhdessä. Mutta köyhälistön onneksi
kuuluvat hallitsevat eri luokkiin, joilla on hyvinkin erilaiset,
usein vastakkaisetkin harrastukset, nämä hallitsevien keskinäiset
luokkataistelut ovat aina tärkeitä köyhälistön kehityshistorialle.
Totta kyllä, kun köyhälistö on alkanut tulla vaaralliseksi, osottavat
vallitsevatkin luokat taipumusta yhtyä "yhdeksi taantumukselliseksi
joukoksi". Mutta kuitenkin koettaa kukin luokka hankkia itselleen
erityisiä etuja muiden liittolaisten kustannuksella, ja epäluuloa on
aina vallalla, sillä kuten jokainen liittolainen tahtoisi muita pettää,
pelkää myöskin jokainen petosta muiden puolelta. Vielä kun Münster
jo oli kastajien käsissä, oli korkeampien luokkien vaikea unohtaa
keskinäiset riitansa ja liittyä yhteen.
Jyrkimmät porvarilliskansanvaltaiset ainekset, Rothmann ja
Knipperdollinck johtajina, huomasivat olevansa pakotettuja yhä
likeisemmin liittymään köyhälistöläiseen suuntaan. He kääntyivät
hyväksymään uudestikastajien oppia. Vielä v. 1532 oli Rothmann
zwingliläinen ja uudestikastamisopin vastustaja. Toukokuussa 1533 hän
jo tunnusti olevansa lastenkasteen vastustaja.
Neuvoskunta koetti ensin vastustaa uudestikastajia "hengellisillä
aseilla". Sen kehotuksesta Melanchton kirjotti Rothmannille kirjeen
palauttaakseen hänet totiseen uskoon. Tämä ja muut samantapaiset
kirjeet eivät saaneet mitään aikaan, ja yhtä vähän hyödytti se
väittely, joka tapahtui elokuussa 1533. Se pikemmin rohkaisi kastajia.
Neuvosto ryhtyi nyt tehoisampiin keinoihin. Joukko Münsterin saarnaajia
oli liittynyt kastajiin ja kieltäytynyt toimittamasta lastenkastetta.
Neuvoskunta uhkasi heitä erottamisella ja maanpaolla, mutta sai
vastaukseksi, että enempi tulee totella jumalaa kuin ihmisiä. Silloin
erotettiin Rothmann Lambertus-kirkon saarnaajanvirasta. Mutta
seurakunnan käytös oli niin uhkaava, että neuvoston jo lokakuussa
täytyi antaa hänelle toinen kirkko käytettäväkseen. Kastajat olivat
saaneet ensimäisen voittonsa.
Marraskuussa tapahtui uusi voimankoetus. Neuvosto koki nyt muodostaa
"yhtä taantumuksellista joukkoa". Se neuvotteli ammattikuntamestarien
ja katolisten ylimysten kanssa siitä, kuinka saataisi kastajat
kukistettua. Sovittiin siitä, että jo seuraavana päivänä ryhdyttäisi
aseelliseen hyökkäykseen heitä vastaan.
Järjestysainekset kokoontuivat asestettuina ja koettivat aluksi
ottaa kiinni kastajien saarnaajia. Mutta nyt muutamat äärimäiset
taantumukselliset vaativat, että neuvoston kansanvaltaiset jäsenet,
ennen kaikkia pormestari Tilbeck, karkotettaisiin. Siitä ei ollut
puhetta edellisenä päivänä, ja tämä vaatimus teki välipuolueen
epäileväiseksi. Kastajat kokoontuivat sillä välin ja varustautuivat
Lambertus-kirkon pihamaalle, ja sinne ei uskallettu hyökätä. Neuvosto
rupesi keskusteluihin, ja tuo aiottu kastajien seurakunnan hajottaminen
kutistuikin siihen, että vain osaksi rajotettiin heidän julkista
lähetystyötänsä. Rothmann esim. ei saanut enään saarnata julkisesti.
Mutta kastajat itse täytyi suvaita kaupungissa. He olivat kestäneet
tässä toisessakin, ensimäistä paljon vaarallisemmassa kokeessa.
"Rothmannkaan ei lakannut saarnaamasta, mutta hän saarnasi salaisesti
yöllä, ja jonkun ajan kuluttua, kun taasen tultiin rohkeammiksi,
myöskin päivällä yksityisten kastajien taloissa. Saarnan aika
ilmotettiin pyssynlaukauksella, eikä sisään päästetty muita kuin niitä,
jotka olivat uudestikastamisopin tartuttamat", kirjottaa Kerssenbroick.
Paitsi suullisesti, levitettiin oppia vielä painattamalla lentokirjoja.
Rothmannin taloon perustettiin salainen kirjapaino, jonka viranomaiset
myöhemmin keksivät.
Myöskin kommunismia ruvettiin jo toteuttamaan. Rikkaat "veljet", kertoo
Kerssenbroick, "panivat kaikki rahansa Rothmannin jalkain juureen,
polttivat kaikki velkakirjat, mitä heillä oli ja antoivat anteeksi
kaikki velat; niin eivät tehneet ainoastaan miehet, vaan naisetkin,
joiden muuten ei ole tapana hukata mitään. Sillä Brandsteinin vaimo,
Knipperdollinckin anoppi, hyvin rikas rouva, tuli niin jumalan
hengen innostamaksi, että hän lähetti kaikille velallisilleen heidän
velkakirjansa sekä jo kantamansa korot".
Sellainen epäitsekäs innostus sai rahvaan, voimakkaaseen liikkeeseen.
Pian olivat kastajat kyllin vahvoja julkisestikin esiintymään.
Joulukuun 8 p:nä alkoi sepänsälli Johan Schröder julkisesti saarnata
kastajien oppia. Neuvosto panetti hänet pian kiinni, mutta seppien
ammattikunta kokoontui, kulki neuvoshuoneelle ja pakotti viranomaiset
päästämään hänet vapaaksi. Mutta 15 p:nä tammik. karkotti neuvosto
muutamia saarnaajia. Kaupunginpalvelijat veivät heidät ulos
kaupungista, mutta heidän uskonveljensä toivat heidät takaisin toisen
portin kautta, eikä neuvoskunta uskaltanut sitä estää. Kastajat olivat
todellisuudessa jo kaupungin herroina.
Ei ihme, että "veljet" kaikkialla alkoivat uskoa, että Münsteristä
syntyisi todellinen uusi Sion. Pohjois-Saksan liikkeen keskusjohto
-- puoluejohto kuten me nykyään sanoisimme -- muutettiin sinne
Amsterdamista. Johann Mathys, Hofmannin seuraaja melkiorilaisten
profeettana ja johtajana, lähetti tammikuussa 1534 sinne joukon
lähettejä muun muassa Johann Bockelson Leydeniläisen. Helmikuussa tuli
Mathys itsekin Münsteriin.
Järjestyspuolue oli kokonaan epätoivoissaan ja keksi vain _yhden_
ainoan keinon yhä kasvavaa kommunistien virtausta vastaan, nimittäin
sen, että heittäytyi piispan turviin ja kavalsi hänelle kaupungin, mikä
silloin oli melkein samaa kuin nykyään maankavaltaminen.
Piispa Frans oli alusta alkaen pitänyt juhlallista sopimustaan
kaupungin kanssa täydellisestä uskonvapaudesta vain arvottomana
paperinlappuna ja varustautui hyökkäämään Münsteriä vastaan. Siksipä
järjestyspuolueen kavallus oli hänelle varsin tervetullut. Hän sopi
neuvoston ja muutamien porvarien kanssa siitä, että hänelle avattaisi
kaksi porttia. Siten hän sai kaupunkiin parituhatta aseellista
talonpoikaa ja joukon ratsumiehiä. Tämä tapahtui helmikuun 10 p:nä.
Piispan joukkoihin liittyivät "hyväntahtoiset porvarit", jotka olivat
heitä odottaneet ja kantaneet haarniskoja vaatteittensa alla. He olivat
myöskin sopimuksen mukaan ripustaneet olkiseppeleitä talojensa eteen,
merkiksi siitä, että niitä säästettäisi, kun omaisuuden puolustajat
ryhtyisivät kaupunkia ryöstämään.
Liittoutuneilla oli alussa onni puolellaan. He saivat käsiinsä
Knipperdollinckin ja muutamia muita uudestikastajia ja panivat heidät
tyrmään.
Mutta pian kokoontuivat yllätetyt kastajat ja näyttivät, että
heissä ei ole Johann Mathysin sotaisan suunnan henki. Katutaistelu
kallistui heidän edukseen, piispan joukot peräytyivät ja alkoivat
poistua kaupungista. Petos oli kääntynyt itse pettäjiä vastaan ja
tehnyt kastajat Münsterin herroiksi. He eivät vallottaneet Münsteriä
hyökkäävän kapinan kautta, vaan puolustaessaan itseään.
Helmikuun 10 p:n taistelulla oli kaksi seurausta. Kaupungin ja piispan
välillä jatkui edelleenkin sotatila. Frans lähti helmikuun 23 päivänä
liikkeelle joukkoineen alkaakseen piirityksen. Samana päivänä oli
Münsterissä laillisesti määrätyt maistraatinvaalit toimitettava.
Ilman että vaalijärjestystä laisinkaan muutettiin, pääsivät kastajat
voitolle. Knipperdollinck ja muuan verankutoja Kippenbroick tulivat
Münsterin pormestareiksi. "Liikkeen johtajat olivat täten kohonneet
_laillista tietä_ korkeimpaan valtaan, ja Westfalin pääkaupunki oli
uusien profeettojen käsissä". (Keller.)