8. Yrttejä ja rohdosjuuria kootessa ei saa mennä viinille ja tulla
kotiin ilman juuria ja yrttejä;
16. Eivät saa olla poissa työstä, ikäänkuin olisivat liian hyviä
sellaiseen eivätkä luodut työtä tekemään;
17. Älköön myöskään pidettäkö omia lääkkeitä omaksi voitoksi ja
hyödyksi;
19. Kaikki rahat, olkootpa sitten lahjotettuja tai juomarahoja, sekä
kaikki ansio tulee rehellisesti antaa esimiehelle.
Kylvettäjien oli vaikeinta mukaantua kommunistiseen järjestykseen,
ehkäpä sentähden, että he olivat erikoisasemassa, sivistyksensä ja
arvonsa puolesta muiden veljien yläpuolella.
Veljien yhteiskuntamuoto oli kansanvaltainen. Yhteisön johdossa
olivat osaksi hengelliset, osaksi maalliset virkamiehet. Edelliset,
"sananpalvelijat", olivat osaksi apostoleja, jotka kulkivat maailmalla
hankkimassa uusia tovereita, osaksi saarnaajia, jotka toimivat
kotona Mährissä. Maalliset virkamiehet, "tarpeen palvelijat", olivat
raaka-aineitten ostajia, esimiehiä, taloudenhoitajia ja työnjohtajia.
Korkein valta oli seurakunnalla. Mutta ettei tämän mieltä tarvinnut
kysyä tavan takaa, oli olemassa vanhimpien neuvosto, joka seurakunnan
palvelijoiden kanssa ratkaisi vähemmän tärkeitä kysymyksiä. Koko
yhteisön johtajana oli piispa. Virkamiehiä ei kuitenkaan valittu,
vaan he määrättiin arvalla, "Herran sormen avulla", niistä, jotka
näyttivät olevan kelvollisia. Mutta seurakunnan tuli jälkeenpäin antaa
vahvistuksensa Jumalan tahdolle ja hyväksyä valittu virkaan, ennenkuin
tämä saattoi lopullisesti ottaa sen vastaan.
Lähes kokonaisen vuosisadan pysyi tämä omituinen yhteiskunta, jota
tässä olemme kuvanneet täysissä voimissaan. Se ei kukistunut sisäisen
rappeutumisen tähden, vaan ulkonaisen väkivallan uhrina.
Sitten kun Böhmi ja Mähri olivat joutuneet habsburgeille, olivat nämä
olleet alituisessa, joskin enimmäkseen verettömässä sodassa näitten
maiden mahtavan aateliston kanssa. Vihdoin syntyi suuri, ratkaiseva
taistelu, joka johti kolmenkymmenvuotiseen sotaan ja päättyi aateliston
täydellisellä kukistumisella Valkeavuoren tappelussa (1620). Aatelisto
melkein tuhottiin. Aateliston mukana kukistuivat sen turvatitkin,
Böhmin veljet ja Mährin huterilaiset seurakunnat.
Kardinali Dietrichstein kuulutti 22 p:nä syysk. 1622 keisari
Ferdinandin käskystä, että "kaikkia, jotka olivat liittyneet Huterin
veljeskuntaan, olkootpa sitten mies- tai naishenkilöitä, käsketään
poistumaan neljän viikon kuluessa kuulutuspäivästä alkaen ankaran
ruumiin- ja kuolemanrangaistuksen uhalla Mährin rajojen sisältä."
Sillä kertaa ei karkotusmääräys jäänyt paperille. Nyt tuli loppu Mährin
uudestikastajien järjestöstä. Monet liittyivät katolilaisuuteen, vaikka
salaisesti pysyivät uskollisina vanhalle uskolleen, toiset menehtyivät,
kun he talvella pakolaisina harhailivat ympäri metsissä, pienen osan
onnistui jättämällä kaikki omaisuutensa, mitä heillä oli, päästä
Unkariin, jossa heillä aina vuodesta 1546 alkaen oli ollut muutamia
uutistaloja. Unkarilaiset vallanpitäjät tarvitsivat siirtolaisia
ja ottivat tulokkaita mielellään vastaan. Pakolaiset järjestyivät
uudella kotiseudulla vanhaan tapaan, mutta seurakunta ei voinut
milloinkaan tointua tämän ankaran iskun jälkeen eikä saavuttaa entistä
merkitystään. Olosuhteet silloisessa Unkarissa, missä turkkilaisten
maahankarkaukset ja omien kansalaisten keskinäiset sodat saivat
aikaan hajaannusta, eivät olleet juuri omiansa edistämään köyhän
uutisasukassiirtolan pääsemistä hyvinvointiin. Se rappeutui ja hävisi
ja sen mukana hävisi olemasta sen kommunismikin.
Olisiko uudestikastajien kommunismi voinut pysyä pystyssä, jos
seurakunta olisi Mährissä saanut häiritsemättä kehittyä, ei ole
niinkään helposti ratkaistavissa. Mutta varsin todennäköistä ei
kuitenkaan ole, että kastajien olisi onnistunut pysyttää kommunismiansa
voimassa keskellä kapitalista yhteiskuntaa, jonka kanssa he
tavaratuotannon ja palkkatyön kautta olivat läheisessä yhteydessä ja
jolla silloin vielä oli tulevaisuus edessään.
Mutta joka tapauksessa on Huterin lahkolla Mährissä mitä suurin
merkitys sosialismin historialle. Siitä tuli kerettiläiskommunismin
kypsin hedelmä ja se näyttää meille selvimmin uudestikastajien
pyrkimykset. Sen pääpiirteet ovat vielä samat kuin munkkilaitoksenkin;
talous on tavallansa vain jonkunlainen luostari. Mutta se on kuitenkin
jo kehittyneempi tätä ja lähempänä uudenaikaista sosialismia, se kun
sovittaa avioliiton luostarikommunismiin ja kehittää suurteollisuutta
tavalla, joka näyttää, että tämä ei enää ole vain kommunismin
sivu-ilmaus, vaan alkaa tulla sen perustukseksi.
Mutta merkityksestään ja omituisuudestaan huolimatta ovat
uudestikastajien mähriläiset järjestöt kuitenkin pitkän aikaa olleet
unohduksissa. "On kummallista", kirjotti 1858 muuan böhmiläinen
historioitsija, "että Mährin uudestikastajien muisto on niin kokonaan
hävinnyt kansasta ja että tieteellinen tutkiminen vasta nykyään on
hiukan tuonut valoa heidän oloihinsa". Sittemmin on tri Josef Beck
väsymättömällä innolla toimien saanut koolle tarpeellisia lähteitä,
joita sitte m.m. Loserth on taitavasti osannut käyttää. Mutta
erikoistutkijoita lukuunottamatta tiedetään vielä nykyäänkin Mährin
uudestikastajista varsin vähän, ja vanhemman sosialismin porvarilliset
historiankirjottajat ovat jättäneet heidät kerrassaan huomioonottamatta.
Tämä ei saa meitä ihmetyttää. Nämä herrat _eivät_ yleensä pyri
sosialismia ymmärtämään, vaan vain kokoamaan aineksia, jotka näyttävät
olevan hyviä sitä tuomitessa. Mutta siihen tarkotukseen sopivat Mährin
uudestikastajat huonosti. Paljon sopivampi sellaiseen oli Münsterin
uudestikastajien kapina, Ja sitäpä perinnäinen historiankirjotus
esittääkin uudestikastajien kuvaavana ilmauksena. Siihen viitataan
mielellään, kun tahdotaan osottaa mitä kamaluuksia kommunismi
välttämättömästi tuo mukanaan.
Joka kuulee puhuttavan uudestikastajista, ajattelee tavallisesti heti
Münsterin kapinaa, ja joka tästä puhuu, tarkottaa _sillä_ hirmuista
mieletöntä irstailevaa remuilua.
Katsokaammepa, missä määrin tämä on oikeutettua.