Böhmistä Münzer lähti taasen Saksiin, aluksi Nordhauseniin, jonne
jäi joksikin aikaa, sitte Allstättin kaupunkiin, joka samoin kuin
Zwickaukin oli suurien vuorikaivosten, Mansfeldin kupari-, hopea- ja
kultakaivosten läheisyydessä. Saanemme kait otaksua, että asekelpoinen
ja uhkamielinen vuoristoväestö kaupungissa oli taipuisata kannattamaan
köyhälistön yleisiä pyrkimyksiä, ja että se oli suotuisa edellytys
Münzerin agitatsionille. Varmaa on, että tämä paikasta toiseen
vainottu agitatori sai täällä rauhaisamman toimintapaikan. Hän tunsi
pian itsensä saarnamiehenä niin kotiutuneeksi ja tulevaisuutensa niin
varmaksi, että meni naimisiin erään nunnan, Ottilia von Gersenin
kanssa, joka oli lähtenyt luostarista. Väärinkäsityksestä riippuu se
tieto, että hän olisi nainut rovastin kyökkipiian, mikä muuten ei
sekään olisi ollut mikään onnettomuus.
Mutta näistä omista asioistaan huolimatta ei Münzer kuitenkaan
unohtanut sitä asiaa, jolle hän oli pyhittänyt elämänsä. Hän oli
ensimäinen, joka jumalanpalveluksessa käytti kokonaan saksankieltä
latinan sijasta, ja hän saarnasi ja luki seurakunnalle ei ainoastaan
uutta testamenttia vaan kaikkia raamatun kirjoja. Tämä on kuvaavaa,
sillä taborilaisten ajoista aina Englannin puritaneihin asti saattaa
sanoa, että kansanvaltaiset lahkot olivat enempi mieltyneet tuohon
usein paikoin tasavaltaiseen vanhaan testamenttiin kuin uuteen, joka
onkin yksinvaltaisen yhteiskunnan tuote.
Tuo "ulkokullattu paavillinen rippi" poistettiin, ja ehtoollisessa
jaettiin molempia aineksia. Koko seurakunta otti osaa
jumalanpalvelukseen, papiston etuoikeutettu asema hävisi. Sen vuoksi
myöskin, kuten Münzer itse kertoo, "meidän vastustajamme sanovat, että
me opetamme tallirenkejä pitämään messuja ulkona pellolla".
Münzer julkaisi Allstättissä useita kirjotuksia sekä messujen ja
psalmien käännöksiä. Paitsi näitä ansaitsee pari hänen tämänaikuista
kirjettään erityisempää huomiota. Toisessa, joka on päivätty
18 p:nä heinäk. 1523, hän kehottaa Stolbergissä olevia veljiä
kärsivällisyyteen. Vielä kansan on liian hyvä olla. Tilan täytyy
huonontua, ennenkuin se paranee. "Jumala sallii senvuoksi yhä enempi
tyrannien raivota, jotta valittuihin tulisi harras pyrkimys etsiä
jumalaa. Ne ihmiset, jotka eivät ole uskoneet vastoin kaikkea uskoa,
toivoneet vastoin kaikkea toivoa, vihanneet vastoin Jumalan rakkautta,
he eivät tiedä, että Jumala itse sanoo ihmisille, mitä heille on
välttämätöntä." Lopuksi moittii hän veljien sisällyksettömyyttä ja
ylellistä elämää: "Niin kuulen minä, että te olette kerskailevaisia
ettekä lue mitään. Kun juotte, olette te suurpuheisia, kun olette
selviä, pelkäätte te kuin jänikset. Senvuoksi parantakaa, hyvät veljet,
elämäänne; varokaa mässäystä, paetkaa himojanne, ruvetkaa reippaammiksi
kuin olette olleet ja kirjottakaa minulle, mitenkä olette leiviskäänne
kartuttaneet."
Näissä kirjotuksissa on jo kaikki Münzerin ajatusten oleelliset
piirteet. Niissä esiintyy hänen _mystisisminsä_, hänen raamatun
halveksimisensa, sikäli kuin kirjotettua sanaa ei tue sisäisen
_ilmestyksen_ ääni, jollaisen saapi vain kärsimisen, _askesin_ kautta,
vieläpä hänen ylenkatseensa oppineita kohtaan, hänen _panteisminsa_ ja
hänen uskonnollinen _suvaitsevaisuutensa_.
Ensimäisistä katsantokannoista olemme maininneet esimerkkejä jo tämän
osan toisessa luvussa. Tässä mainittakoon vain vielä yksi kohta
mainitusta kirjotuksesta: Raamatun nojalla yksin, sanoo Münzer, ei voi
tietää, mikä on oikein, Jumalan täytyy herättää tieto siitä meidän
sydämessämme. "Vaikka sinä jo olisitkin ahminut raamatut, ei se sinua
auta, sinun täytyy kärsiä sen terävän auranvantaan leikkaamista, jolla
jumala juurruttaa rikkaruohot sydämestäsi."
Selvänä todistuksena hänen panteistisistä taipumuksistaan on seuraava
kohta: "Nimittäin, hänen (ihmisen) täytyy ja pitää tietää, että jumala
on hänessä, että jumala ei hänen suhteensa määrää ja mieti, kuin hän
olisi tuhannen penikulman päässä, vaan kuten _taivas ja maa ovat
täynnä, täynnä jumalaa_ ja kuten isä synnyttää lakkaamatta pojan meissä
ja pyhä henki ristiinnaulitun meissä kirkastaa sydämen surun kautta."
Münzerin uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta vihdoin ovat todisteena
seuraavat mietteet: Ketään älköön ihmetyttäkö, että me Allstättissä
pidämme saksalaisia messuja. Eikä olekaan yksin meidän tapamme,
pitää messuja toisella tavoin kuin roomalaiset, koska Milanossakin
Lombardiassa pidetään messuja kovin toisella tavoin kuin Roomassa.
Krabotit, böhmiläiset, armenialaiset j.n.e. pitävät messuja omalla
kielellään, venäläisillä on "kovin erilaiset tavat eivätkä he silti ole
mitään paholaisia. Oi, sokeita, tietämättömiä ihmisiä olisimme me, jos
pitäisimme itseämme ainoina oikeina kristittyinä ulkonaisten tapojen
perusteella ja kinastelemme niistä kuin hullut nautamaiset ihmiset."
Pakanat ja turkkilaiset eivät ole huonompia kuin kristityt. Eikä hän
"tahdo halveksia kavalia vitkaisia roomalaisia veljiäkään."
Ne ajatukset, jotka hän lausui, olivat hänen aikanaan varmasti suuria
ja syviä, mutta ne eivät olleet hänelle ominaisia. Panteististä
mystisismiä olemme huomanneet olleen jo vapaan hengen veljillä ja
sisarilla.
Samoin oli Münzerin uskonnollisella suvaitsevaisuudellakin
edeltäjänsä. Kuten tiedämme, herätti se taborilaisissa ilmenneenä jo
Eneas Sylviuksen huomiota. Myöskin böhmiläiset veljet harrastivat
sitä. Tämä uskonnollinen suvaitsevaisuus on kumminkin käsitettävä
sangen rajotetussa mielessä. Se ei voinut ulottua uskonnon kaikkiin
kysymyksiin aikana, jolloin kaikki suuret vastakohdat valtiossa ja
yhteiskunnassa esiintyivät uskonnollisessa verhossa. Münzer vihasikin
kaikkea suvaitsevaisuuden teeskentelyä, joka vaan sisälsi pelkuruutta
ja luonteenheikkoutta.
Varsinaisesti uskonnollinen suvaitsevaisuus kohdistuu hänessä itse
asiassa vain _kansainvälisiin_ suhteisiin. Se on jonkinlainen
kansanyksinvaltaisuuden tunnustamisen seuraus. Kukin kansa järjestäköön
uskontonsa mielensä mukaan, meistä se on samantekevää. "Kavalat
roomalaiset veljet lukekoot messujansa tapansa mukaan, turkkilaiset
ja pakanat uskokoot, mitä itse tahtovat, mitä se meihin koskee?" Me
emme tahdo mitään muuta kuin että meidän annetaan järjestää omat
olosuhteemme omien tarpeidemme mukaan. Siis ei saa olla olemassa mitään
vastustamista vieraita kansakuntia kohtaan. Mutta sitävastoin voipi
varsin hyvin julistaa säälimättömästi sisäistä luokkataistelua.
Tämä julistus on kumminkin jo otettu eräästä myöhemmästä kirjotuksesta.
Tähänastiset Münzerin kirjotukset ovat yleensä vielä suhteellisesti
rauhallisia -- niin maltillisesti kirjotettuja kuin sellainen
tulinen luonne saattaa tehdä. Hänen kirjotuksensa koskivat etupäässä
uskonnon ja kirkollisen järjestyksen kysymyksiä; niissä ei ollut
vallankumouksellisia huudahduksia eikä uhkauksia. Vielä hän ei ollut
mikään kapinoitsija, vielä hän ei ollut julkitaistelussa esivaltaa
vastaan.
Sitävastoin oli hän jo riidassa Lutherin kanssa. Syynä tähän lienee
ollut puhtaasti personallinen kilpaileminen.
Kuinka vähän uskonpuhdistus lähti Lutherin personallisesta
vaikutuksesta, näkyy ehkä kaikkein selvemmin vuosina 1522-23. Ei siinä
kyllin, että Luther antoi asianhaarojen johtaa itseään käsittämättä
selvästi niiden sisäistä yhteyttä, vaan tapahtuipa vielä sitäkin, että
toiset kerran aletulla tiellä menivät hänen sivutsensa. Sillä aikaa
kun Luther istui hyvässä rauhassa Wartburgissa ja käänsi raamattua,
rupesivat toimintakykyiset ainekset Wittenbergissä Karlstadtin
johdolla ja Zwickausta lähteneitten hurmahenkien vaikutuksesta
vetämään Roomanvastaisen taistelun käytännöllisiä johtopäätöksiä. He
poistivat naimattomuuskiellon, munkkilupaukset, paastot, pyhimysten
kuvien palvelemisen, yksityismessut j.n.e. Lutherilla ei ollut sitten
enää muuta tehtävää kuin omaksua ja vahvistaa nämä jo aikaansaadut
parannukset -- mikäli hän niitä ei lakkauttanut.
Ja nyt, näiden Wittenbergin tapauksien jälkeisenä vuonna, näki Luther,
joka jo piti itseään johtajana taistelussa "evankelisen totuuden"
puolesta, Münzerin käyvän ohitsensa, tämä kun otti käytäntöön puhtaan
saksalaisen jumalanpalveluksen! Sillä tällä Münzerin toimeenpanemalla
yrityksellä Allstättissä oli sellainen menestys, että Lutherilla
ei ollut muuta keinoa kuin seurata. Mutta maailman silmissä ei hän
tahtonut näyttää matkijalta. Tämä kävikin yksinkertaisesti päinsä
siten, että kansan ei sallittu saada tietoa Münzerin uutuuksista,
ennenkuin ne olivat täydessä käytännössä sielläkin, missä Luther
esiintyi alkajana. Münzer syyttikin Lutheria siitä, että tämä
olisi "vihapäissä hankkinut ruhtinaalta luvan siihen, ettei minun
'Saksalaista Jumalanpalvelussääntöäni' _saanut painattaa_". Ja tähän
syytökseen on Luther jättänyt vastaamatta.
Molempien uskonpuhdistajien välinen kilpaileminen suurensi epäilemättä
juopaa heidän välillään. Mutta pääsyy heidän väliseensä eripuraisuuteen
oli joka tapauksessa syvemmällä.
Luther ei kyllä vielä tähän aikaan ollut asettunut millekään varmalle
kannalle kansanvaltaisuuteen nähden. Hän ei vielä tiennyt, mille
puolelle vallan vaaka painuisi. Mutta _yksi_ seikka oli hänelle aivan
selvänä: Hänen porvarillinen aistinsa oli liian kehittynyt hänen
ollakseen huomaamatta, että _missään tapauksessa ei saisi päästää
kommunistisia lahkoja edistymään_.
Tämä oli hänelle selvinnyt jo vuonna 1522, kun Zwickaun hurmahenget
olivat alkaneet voittaa alaa myöskin Wittenbergissä. Kun ei
Melanchton eikä vaaliruhtinas tahtoneet päättävästi heitä vastustaa,
ei Luther viipynyt kauemmin Wartburgissa, vaan riensi keväällä v.
1522 Wittenbergiin ja hajotti tuon vaarallisen seuran. Storch lähti
Etelä-Saksaan, missä hän hävisi. Luther koki tukkia Karlstadtin suun
samaista menettelytapaa seuraamalla, jota hän käytti Münzeriä vastaan
-- hän näet antoi esivallan ottaa hänen kirjotuksensa takavarikkoon.
Karlstadt meni nyt maalle Wittenbergin läheisyyteen ja aikoi elää
siellä talonpoikana; talonpojat eivät saaneet kutsua häntä tohtoriksi,
vaan "Antti-naapuriksi". Me tapaamme hänet kuitenkin taasen pian
kiihottajana Orlamündassa, missä hän järjesti seurakuntalaitokset
vallan kansanvaltaisiksi ja teki lopun kaikista vanhoista katolisista
menoista.
Kun Münzer esiintyi Allstättissä, täytyi Lutherin, joka tunsi, missä
yhteydessä hän oli zwickaulaisten kanssa, jo ennakolta katsella häntä
epäluuloisin silmin. Tämä epäluuloisuus kasvoi samassa määrässä kuin
Münzeriä ruvettiin pitämään arvossa. Kateuden okaan täytyi saattaa
Luther vallan raivoihinsa. Mutta mieheen oli vaikea päästä käsiksi.
Turhaan kutsui Luther häntä Wittenbergiin kuulustellakseen häntä.
Münzer selitti, että hän saattoi tulla väin "vaarattoman seurakunnan"
eteen.
Kun Münzer ei lähtenyt Wittenbergiin, tulivat Saksin ruhtinaat Fredrik
ja hänen veljensä ja hallituskumppaninsa, herttua Johann, Allstättiin
muutamien levottomuuksien johdosta, joita oli syntynyt tämän kaupungin
läheisyydessä.
Joukko Allstättin asukkaita oli 24 p:nä maaliskuuta v. 1524 hävittänyt
Melletbachin kappelin, jota käytettiin pyhiinvaelluspaikkana,
tehdäkseen siten lopun "kuvain palveluksen epäjumalisuudesta",jota
vastaan Münzer siihen aikaan saarnasi. Allstättin viranomaiset saivat
nyt vaaliruhtinaalta käskyn rangaista niitä, jotka olivat harjottaneet
tätä ilkityötä. Käskyn saaneet vitkastelivat kuitenkin pannessaan tätä
määräystä toimeen, sillä he pelkäsivät kapinaa.
Kun he vihdoin, 13 p:nä kesäkuuta, aikoivat vangita epäluulonalaiset,
tuli heidän aikeensa ilmi. "Ei vain miehet, vaan myöskin vaimot
ja neitoset, joita Münzer oli kehottanut 'haarukoin ja tadikoin'
varustautumaan vastarintaan, liittyivät yhteen. Hätäkellot soivat,
Münzerin sanotaan itse alkaneen niitä soittaa." Ja seuraavana päivänä
"saivat Allstättin asukkaat apua ulkoapäin _Kaivosmiehet_ ja monet muut
olivat, kuten sanoivat, tulleet katsomaan, oliko maisteri (Münzer)
joutunut pulaan tai kärsikö kukaan vääryyttä evankeliumin tähden
-- paras todistus Münzerin vaikutuksesta ja hänen saavuttamastaan
rakkaudesta." (Mert.)
Luonnollisesti eivät vaaliruhtinaan viranomaiset asioitten sillä
kannalla ollessa voineet tehdä mitään. Pääsyyllisenä pidettiin Münzeriä.
Ja vielä vähemmän saattoivat nuo molemmat ruhtinaat, kun he itse
tulivat Allstättiin saadakseen järjestystä aikaan, ryhtyä mihinkään
toimenpiteisiin Münzerin suhteen. Vieläpä he sallivat hänen pitää
heille puheen niin rohkean, ettei ehkä milloinkaan ole voimakkaammin
puhuttu hallitseville ruhtinaille. Tämän puheen yksinään pitäisi
oleman kylliksi kumoomaan kaikellaiset jaaritukset Münzerin
pelkurimaisuudesta, joita aina Melanchtonin kirjotuksista alkaen
esiintyy kaikissa "hyväntahtoisissa" esityksissä, joissa kerrotaan
Münzeriläisestä liikkeestä.
Münzer lähti puheessaan Danielin kirjan toisesta luvusta,
Nebukadnezarin näystä ja Danielin siihen antamasta selityksestä.
"Sellaisia ilmestyksiä tapahtuu vielä nykyäänkin", hän virkkoi. "Tosin
kyllä kirjanoppineet väittävät, ettei Jumala tähän aikaan enää ilmesty
rakkaille ystävilleen näkyväisesti ja suullisesti, täytyy pysyä kiinni
kirjotuksissa. He pilkkailevat niiden varotuksia, jotka pitävät seuraa
Jumalan kanssa, niinkuin juutalaisetkin nauroivat Jeremiakselle,
kun hän ennusti Babylonian vankeutta." Luopumalla kaikista turhista
ajanvietteistä ja kuolettamalla kaikellaiset lihalliset halut, voipi,
jatkaa hän, vielä tänä päivänä saada sellaisia näkyjä. "Niin on,
oikean apostolisen, patriarkallisen ja profetallisen hengen mukaista
odottaa näitä näkyjä ja seurata niitä murretuin ja suruisin mielin,
ja senvuoksi ei olekaan ihmeellistä, että veli Syöttösika ja veli
Mukavaelämä (Luther) hylkääkin sellaisen... Mutta minä tiedän varmaan,
että Jumalan henki on ilmestynyt monelle valitulle hurskaalle ihmiselle
ja ennustanut, että oivallinen, voittamaton, tuleva uskonpuhdistus
on tarpeen vaatima ja että se täytyy saada aikaan." Me elämme nyt,
jatkaa hän edelleen, viidennen aikakauden valtakunnassa. "Huomaa
kylläkin selvästi kuinka ankeriaat ja käärmeet harjottavat riettautta
yhdessä kasassa. Papit ja kaikki väärät hengelliset ovat käärmeitä...
ja maalliset herrat ja hallitsijat ovat ankeriaita. Oi, rakkaat
herrat, ajatelkaapa miten Herra vielä takoo rautatangolla näitä
vanhoja saviruukkuja." Evankelisten ruhtinasten on nyt karattava
evankeliumin vihollisten kimppuun. "Jos te nyt tahdotte olla oikeita
hallitsijoita, niin teidän täytyy kiskoa entinen järjestelmä juurineen
pois. Epäjumalisuus täytyy hävittää. Miekka on jumalattomien
hävittämisen välikappale. Jotta se nyt kävisi kunnollisella tavalla ja
oikeudenmukaisesti, niin tulee kallisten isiemme tehdä se, ruhtinasten,
jotka kanssamme tunnustavat Kristusta. Mutta jolleivät he sitä tee,
_niin miekka otetaan heiltä pois_, sillä silloin he tunnustavat
hänet sanoissaan, mutta kieltävät teoillaan." Senjälkeen kääntyi hän
puhumaan teeskentelevää suvaitsevaisuutta vastaan ja lopettaa puheensa
seuraavasti: "Olkaa nyt urheita? Se tahtoo itse hallita, jolle kaikki
valta on annettu taivaassa ja maan päällä. Amen."
Münzer selitti siis tässä kumouksen tarpeelliseksi. Ruhtinasten
pitää asettua liikettä johtamaan, muuten vihastunut kansa tulee itse
toimimaan ruhtinaista välittämättä. Puhe ei todista mitään suurempaa
luottamusta siihen, että hallitsijat seuraisivat kehotusta, mutta
se todistaa kuitenkin, ettei hän pitänyt aivan mahdottomana voittaa
ainakin vaaliruhtinasta puolelleen.
Luokkavastakohtaisuudet uskonpuhdistusliikkeessä eivät olleet vielä
esiintyneet niin ilmeisinä ja sovittamattomina kuin vuotta myöhemmin
oli laita. Eikä saa unohtaa, että rajaton ruhtinasvalta silloin vielä
oli vallankumouksellinen mahti, niin että sen liittyminen toisiin
vallankumouksellisiin ei suinkaan ollut itsestään mitään tavatonta.
Ovatpa vielä viimeisen sadan vuoden kuluessa lailliset ruhtinaat
liehakoinneet kapinoitsijoita, jos heidän omille eduilleen on ollut
siitä hyötyä -- muistakaamme vain Hohenzollereita ennen vuotta 1866.
Mutta lisäksi tulee vielä se seikka, että vaaliruhtinas Fredrik oli
vast'ikään suotta osottanut myötätuntoisuutta kansanliikkeelle, kuten
olemme nähneet puhuttaessa Zwickaun hurmahengistä ja tulemme taas
näkemään puhuessamme talonpoikaissodan alkamisesta.
Tämän seikan, ehkäpä myöskin sen ansioksi, että Münzeriä pidettiin
Allstättissä suuressa arvossa, on mahdollisesti luettava se, että
ruhtinas jätti Münzerin ahdistamatta.
Fredrikin veli, herttua Johann, oli paljon luokkatietoisempi.
Hän karkotti Saksista sen kirjanpainajan, joka oli kyllin rohkea
painamaan tämän Münzerin puheen. Turhia olivat Münzerin vastaväitteet.
Vastaukseksi tuli vain kielto, ettei saanut painaa mitään ilman Saksin
hallituksen lupaa.
Taipumaton Münzer vastasi puolestaan tähän uudella
agitatsionikirjotuksella, joka julaistiin Mülhausenissa, missä
juuri silloin kansassa oli liikettä. Sen otsikkona oli "Uskottoman
maailman väärän uskon paljastaminen". Tekijä kutsuu itseään nimellä
"Vasara-Münzer", viitaten sillä erääseen Jeremiaksen kirjan kohtaan,
jossa puhutaan jumalan sanasta, joka on kuin kallioita musertava
vasara. Mottona hänellä on kaksi tilaisuuteen sovitettua saman profetan
lausetta: "Herra sanoi minulle: Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.
Katso, minä panen sinun tänäpänä kansain ja valtakuntien yli, repimään,
särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan".
Toinen kuului: "Katso, minä teen sinut vahvaksi vaskiseksi muuriksi
koko maata vastaan, kuninkaita, ruhtinaita ja pappeja vastaan. He
sotivat, ja voitto kääntyy ihmeellisellä tavalla voimakkaiden,
jumalattomien tyrannien perikadoksi." Tämä johdanto osottaa jo koko
kirjotuksen luonteen.
Se alkaa väittelemällä kirjanoppineita vastaan, jotka pettävät köyhää
kansaa. Tämän täytyy erkaantua heistä. Joka rikkauteen ja kunniaan
pyrkii, se ei voi palvella jumalaa. "No, miksikä veli Mukavaelämä ja
veli Liehakoitsija (Luther) niin kiivastuu ja vieläpä haukkuukin?
Niin, hän luultavasti tarkottaa, että hän voipi pitää loistonsa
ja rikkautensa ja kuitenkin pysyä totisessa uskossa, jommoisesta
menettelystä Jumalan Poika juuri selvin sanoin kirjanoppineita
moittii... Te ette voi samalla kertaa palvella Jumalaa ja rikkauksia.
Sen, joka hankkii kunnia ja tavaraa, täytyy lopuksi ikuisesti erkaantua
Jumalasta. _Senvuoksi täytyy nämä itsepäiset, väkivaltaiset ihmiset
kukistaa_."
Münzer selittää edelleen, kuinka Jumala panee omilleen suuremman
kuorman kuin he voivat kantaa. "Jumalattomien ja mielettömien ihmisten
hallitus ja esivalta riehuu nyt kaikkein kovimmin Jumalaa ja hänen
voideltujaan kohtaan, he rääkkäävät, kynivät, nylkevät ja kiusaavat
kansaansa ja vieraita ja häpäisevät siten koko kristikunnan, niin ettei
Jumala saata kauemmin nähdä valittujensa surkeutta".
Ruhtinaat ovat se ruoska, jolla Jumala vihassaan rankaisee maailmaa.
"Sen vuoksi he eivät olekaan mitään muuta kuin pyöveleitä ja pyövelin
apureita, siinä on heidän koko toimensa."
Heitä ei saa peljätä, vaan jumalaa. Mutta jumalan suhteen ei saa joutua
epätoivoon. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, eipä edes kommunistisen
vallankumouksen voittokaan. "Niin, tämä näyttää lukemattomista
ihmisistä tavattoman suurelta haaveilemiselta. He eivät voi ajatella
muuta kuin että on mahdotonta toimittaa ja aikaansaada sellaista
sekä työntää jumalattomia tuomarinpaikaltaan ja korottaa alhaiset ja
yksinkertaiset." Mutta mahdoton on tuleva mahdolliseksi. "Niin, se
onkin usko, joka vielä saa aikaan paljon hyvää. Se muodostaa ylevän
kansan, sellaisen kuin Platon, filosofi, oli miettinyt."
Jos vertaa tätä kirjotusta Münzerin edellisiin allstättiläisiin
julkaisuihin, pistää suuri eroavaisuus silmään. Eikä hän nyt koeta
vakuuttaa ja puhutella etäällä olevia, vaan innostaa ja yllyttää
puoluelaisiaan. Eikä etualalla enään ole kirkollinen mullistus, vaan
valtiollinen ja yhteiskunnallinen. Vielä puheessaan hän oli yrittänyt
saada ruhtinasta vallankumouksen asian puolelle. Nyt ruhtinaat ovat
päävihollisena eikä paavi, eikä ollut kysymyksessä häilyväinen
"evankeliumi "-käsite, vaan suorastaan kommunismi, "sellainen kuin
Platon, filosofi, oli miettinyt". Münzer tunsi siis tämän kirjottaman
"Valtio"-kirjan.
Tämä muutos Münzerin agitatsionin sävyssä ja sisällössä oli
epäilemättä seurauksena hänen ristiriidastaan ruhtinasvallan kanssa,
joka hänelle selvästi todisti, että hänen aatteensa saattoi panna
täytäntöön ainoastaan taistellen tätä vastaan. Mutta olipa olemassa
syvempikin syy: koko asema oli muuttunut toiseksi. Juuri tähän aikaan
leimahtivat talonpoikaissodan ensimäiset liekit. Ei ollut enään kysymys
_saarnaamisesta_, vaan _toimimisesta_.