Münzer jakaa monien häntä ennen ja hänen jälkeensä eläneitten
vallankumouksellisten kanssa, joiden yritys on kukistunut,
sen kohtalon, että hänestä on säilynyt sangen vähän tietoja
jälkimaailmalle. Totta kyllä, ei puutu suorastaan tietoja, mutta ne
ovat suurimmaksi osaksi vastustajien antamia, vihamielisiä ja muuten
epäluotettavia.
Tunnetuimmat tiedot Münzeristä ovat peräisin Melanchtonilta hänen
kirjottamassaan Tuomas Münzerin historiassa, joka luultavasti
on laadittu samana vuonna kuin Thüringenin talonpoikaiskapina
kukistettiin, v. 1525. Kuinka tasapuolisesti ruhtinaan palvelija siihen
aikaan voi kirjottaa ruhtinaitten vaarallisimmasta vihollisesta,
sitä ei tarvinne selitellä. Ja Melanchtonilla oli erikoinen syy
vihamielisyyteen, sillä hän oli jonkunaikaa mielistellyt Münzerin
suunnan miehiä, ja se rikos hänen täytyi luonnollisesti sovittaa
kaksinkertaisella raivoamisella.
Näyttää siltä, että tuo "lempeä" Melanchton on yksinomaan koettanut
vain maalata asiaa mustaksi, vähintäkään välittämättä todellisuudesta.
Aivan vähäpätöisissäkin kohdissa hänen esityksensä on vallan
epäluotettavaa ja halpamaista. Yksi ainoa esimerkki olkoon kylliksi.
Melanchtonin mukaan olisi Münzer, sittenkun hän oli karkotettu
Allstättistä, pysynyt piilossa puoli vuotta, senjälkeen lähtenyt
Nürnbergiin ja sieltä Mülhauseniin, missä olisi oleskellut vuoden
ajan, kunnes talonpoikaissota puhkesi. Todellisesti on asia niin,
että Münzer vielä elokuussa 1524 oli Allstättissä ja talonpoikaissota
syttyi huhtikuussa 1525. Tämä saattaa Melanchtonin aikatiedot
naurettaviksi, ollenkaan puhumatta siitä, että koko tässä Münzerin eri
oleskelupaikkojen kertomisessa ei ole sanaakaan totta.
Toiset kertojat ovat aivan yksinkertaisesti kopioineet Melanchtonin
jutut. Vasta Ranskan vallankumous auttoi asettamaan Münzerin
jossakin määrin oikeaan valoon. Pastori Strobell innostui silloin
talonpoikaissodan ja erikoisesti Münzerin kapinan tutkimiseen, keksi
pian puutteita ja ristiriitoja Melanchtonin esityksessä ja julkaisi v.
1795 ensimäisen tieteellisen erikoisesityksen Münzeristä.
Myöhemmät tutkimukset ovat säännöllisesti vääriä, melkein kaikista
huomaa Melanchtonin teoksen vaikutuksen. Ainoa kuvaus, joka oikein
esittää miehen historiallisen merkityksen ja hänen personallisuutensa,
on se, minkä _V. Zimmermann_ antaa teoksessaan: "Suuren
talonpoikaissodan historia".[31]
Vain yhdessä, mutta sangen oleellisessa kohdassa emme voi ryhtyä
Zimmermannin mielipiteisiin, kun hän nimittäin kirjottaa: "Münzer oli
sekä valtiollisten että uskonnollisten mielipiteittensä puolesta kolme
vuosisataa aikaansa edellä."
Zimmermann tulee tähän käsitykseen vertaamalla Münzerin ajatuksia
niihin, joita on ollut myöhemmillä ajattelijoilla, kuten esim.
Pennillä, Zinzendorffilla, Rousseaulla. Jos hän sen sijaan olisi
verrannut niitä vanhempien kommunistisien lahkojen ajatuksiin,
niin hän olisi huomannut, että Münzer täydellisesti liikkui heidän
ajatuspiirissään. Meidän ei ole onnistunut löytää mitään sen uudempaa
Münzerin ajatuksista.
Myöskin miehen merkitystä järjestäjänä ja aatteiden levittäjänä
on mielestämme tähän asti luoteltu. Yhä jatkuvat valdolaisten ja
beghardien vainoamiset osottavat selvästi, että sekä kommunistisia
aatteita että järjestysmuotoja täytyi olla säilyneinä aina
uskonpuhdistuksen aikaan asti. Meidän täytyy otaksua, että jo ennen ja
samaan aikaan kuin Münzerkin lukuisat agitatorit vaikuttivat samaan
suuntaan, ja että salaisia yhdistyksiä oli siellä täällä olemassa,
joista he saivat turvaa.
Eivät suinkaan uudet filosofiset aatteet eikä erityinen
järjestämistaito asettaneet Münzeriä niin paljon edelle
hänen kommunistisia tovereitaan. Hänen voimansa oli hänen
_vallankumouksellisessa toimintakyvyssään_ ja ennen kaikkea hänen
_valtiomiehensilmässään_. Keskiajan kommunistit olivat, kuten olemme
usean kerran nähneet, yleensä rauhallisia. Vallankumouksellisina
aikoina kansan mieliala kyllä tempasi heidät helposti mukaansa.
Kun uskonpuhdistus saattoi koko Saksan valtavaan käymistilaan,
eivät kommunistitkaan jääneet syrjään. Mutta useimmat epäilivät
edelleenkin väkivaltaisen mullistuksen hyötyä. Varsinkin oli näin
laita Etelä-Saksassa, missä sveitsiläiset uudestikastajat olivat
vaikuttaneet. Nämä eivät tahtoneet tietää muusta kuin "taistelusta
hengellisillä aseilla", niinkuin nyt tavallisesti sanomme, tahtoivat
"ainoastaan jumalan sanan voimalla voittaa maailman", kuten
uskonpuhdistuksen aikana lausuttiin.
Tämä rauhallinen mieliala oli Münzerille vallan vieras, intohimoinen
toimintakyky oli hänen huomattava piirteensä, ja sen ohella hän ei
ollut sekavapäinen eikä mikään ahdashenkinen lahkolainen. Hän tunsi
valtion ja yhteiskunnan vallitsevat voimasuhteet ja toimi niiden mukaan
kaikesta salaperäisestä innostelustaan huolimatta. Hän koki saada
lahkolaisuudesta huolimatta ajan kaikkia vallankumouksellisia aineksia
toimimaan asiansa hyväksi.
Se, että hän kumminkin onnistui huonosti, riippui olosuhteista, joita
hän ei voinut muuttaa. Mutta mitä voitiin saada aikaan silloisilla
keinoilla, sen hän teki. Ja kun v. 1525 Thüringenin aseettomien
talonpoikien kapina todellakin jonkun aikaa vakavasti horjutti
sorto-yhteiskunnan perustuksia, niin tulee tästä kunnia suuressa
määrin Tuomas Münzerille, hänen ylenpalttiselle kommunistiselle
hurmahenkisyydelleen ynnä hänen raudankovalle tahdonvoimalleen,
intohimoiselle hillittömyydelleen ja valtiomiehentaidolleen.