Me näimme taborilaisen liikkeen edellytyksiä kuvatessamme, minkä
merkityksen hopeakaivokset saivat Böhmissä 1300-luvulla, kuinka
yhteiskunnalliset ristiriidat sen kautta lisääntyivät; samalla kun maan
ja sen haltijan valta kasvoi. Böhmiläiset vuorikaivokset taantuivat
1400-luvulla, mutta sen sijaan saksilaiset, varsinkin Meissenissä ja
Thüringenissä olevat, kehittyivät nopeasti.
Freibergin hopearikkaudet tunnettiin jo vuodesta 1171 alkaen,
Freibergin vuorioikeus on ollut perustana koko Saksan vuorioikeudelle.
Mutta 15:nnen vuosisadan lopulla voitti sen merkityksessä _Schneeberg_,
jossa v. 1471 keksittiin uusia malmisuonia, jotka joksikin aikaa
tekivät siitä tuottavimman kaikista saksalaisista hopeakaivoksista.
1492 alettiin toiminta _Schreckensteinillä_ ja 1496 laskettiin
siellä _Annabergin_ vuorikaupungin peruskivi. 1516 alkoi vilkas
liike _Joakimstalin_ puoliksi böhmiläisessä, puoliksi saksilaisessa
vuorikaivoksessa, v. 1519 _Marienbergissä_.
Thüringenin kaivoksista oli merkitsevin Mansfeldin. Siinä oli
liike alkanut jo 12:nnella vuosisadalla, ja saatiin sieltä kuparin
ohella myöskin hopeata ja kultaa. Mansfeldiläistä kupariliuskakiveä
kuletettiin aina Venetsiaan asti, jossa siitä osattiin erottaa kulta
paremmin kuin Saksassa.
Jalojen metallien yhä kasvava runsaus edisti tavarakauppaa ja
tavaratuotantoa. _Erfurt_ tuli rikkaaksi ja mahtavaksi Venedigin
kaupasta. _Halle_ ja myöhemmin _Leipzig_ olivat pohjoisen kaupan
pääpaikkoja. Molempiin suuntiin kehittyi kauppa mitä eloisimmin.
Kauppatie Saksista Italiaan kulki Nürnbergin ja Augsburgin kautta ja
vaikutti suuresti sen mahtavan aseman synnyttämiseksi, joka näillä
molemmilla kaupungeilla oli 14:nneltä vuosisadalta 16:nnelle.
Kaupan ohella kehittyi myöskin tuotanto. Taide ja käsityöt kehittyivät
mainituissa kaupungeissa.
Mutta Saksin vuorikaivosten runsas anteliaisuus vaikutti muuhunkin kuin
kaupunkielämään. Ehkä vielä syvällisempi oli sen vaikutus maaseudun
oloihin.
Vuorikaivosten _puuntarve_ oli melkoinen; osaksi tarvittiin
_rakennuspuita_, kaivoskuilujen laitoksiin, puuteiden laittamiseen
(kaivoksissa käytettiin puukiskoisia teitä, samantapaisia kuin nykyiset
rautateiden kiskotiet) j.n.e., osaksi ja erittäinkin _polttopuita_
malmien sulattamiseen. Alkuaan lienevät kyläkuntayhteisöjen metsät,
joiden alueella vuorikaivos oli, kyenneet tyydyttämään kaivosten
puun ja puuhiilen tarpeen. Mutta kuta suuremmiksi vuorikaivokset
tulivat, sitä kauemmaksi kyläkunnan rajojen ulkopuolelle täytyi
mennä tyydyttääkseen puuntarvetta, sitä enempi puita täytyi _ostaa_.
Kaivoksen erottaminen yhteismaasta teki täysin välttämättömäksi
säännöllisen puukaupan. Tämän näemmekin sitte Saksissa 16:nnen
vuosisadan alussa olleen kehittyneen, olevan moninkertaisten
kauppasopimusten esineenä.
Mutta kaivospiireissä tarvittiin vielä muitakin maalaistuotteita.
Kaivosalueet olivat yleensä hedelmättömissä, korkeissa vuoriseuduissa,
joissa kasvoi vähän viljaa, aivan liian vähän ravitakseen niitä
ihmisjoukkoja, joita kokoontui suuremmalle kaivosalueelle.
Vuorityöläiset eivät voineet, itse viljellä viljaansa, heidän täytyi
ostaa se. Kuta enempi vuoriviljelys kehittyi, sitä enemmän joutui
_viljakauppa_ puukaupan rinnalla etualalle. Se oli esim. pääasiallisena
tulolähteenä _Zwickaulle_, joka oli saksilaiselta "alangolta"
"ylängölle" johtavan kulkutien varrella.
Talonpojista ja hoviherroista tuli siten useissa Saksin seuduissa
aikaisin tavarantuottajia. Ja niin pian kuin he tuottivat myytäväksi,
oli heistä samantekevää, mitä he tuottivat, kun vaan tuote oli kaupaksi
menevää. Sen ei tarvinnut olla juuri viljaa. Viljan markkina-alue oli
kumminkin rajotettu, paljon laajempi oli _kauppakasvien_ markkina-alue.
Missään Saksassa ei niitä viljelty niin paljon kuin Saksissa, varsinkin
Thüringenissä. Tämän kaupan keskuksena oli _Erfurt_.
Erfurtissa ja sen ympärillä kukoisti vallankin morsinko-, väriohdake-,
anis-, korianderi- ja vihannesviljelys. Morsinkoviljelys, morsinko oli
silloin nykyisen indigon asemassa, oli siellä niin tärkeätä, että moni
ympäristössä oleva kylä sadon ollessa suotuisa, myi morsinkoa nykyisen
raha-arvon mukaan yli 100,000 taalarin arvosta.
Erfurtin kauppa hankki useimmille Saksan värjärilaitoksille morsingot
ja väriohdakkeet. Gothallekin hankki sen rikkauden suureksi osaksi sen
maataloustuotteiden, erittäinkin viljan, puitten ja morsingon kauppa.
Vielä 17:nnen vuosisadan alussa lienee yli 300 thüringeniläistä kylää
viljellyt morsinkoa, vaikka silloin jo indigo tuotti sille sangen
suuren kilpailun.
Niiden hoviherrojen ja talonpoikain välisten vastakohtaisuuksien,
joita tavaratuotannon kehittäminen oli kehittänyt ja joista jo usein
olemme edellä puhuneet, täytyi niin ollen uskonpuhdistuksen alussa
olla Saksissa sangen pitkälle kehittyneitä; erittäinkin oli maan arvo
noussut ja samalla kasvanut hoviherrojen maanhalu; erittäin pitkälle
oli kehittynyt rahamaksujen järjestelmä ja ruhtinasten ja hoviherrojen
rahanhimo; ja erittäin suuri oli talonpoikien riippuvaisuus kauppiaista
ja koronkiskureista. Tämä luokka, pääoman omistajat, ruhtinaat ja
hoviherrat, riistivät kokonaan taloudellisesta kehityksestä johtuvan
voiton. Nopean rahanarvon nousemisen ja tuotantokustannusten alenemisen
vuoksi nousivat silloin maataloustuotteiden hinnat tavattomasti.
"Kaikki maanpallon ihmiset", sanotaan muutamassa keskiaikaisessa
kronikassa, "huutavat ja valittavat, miksi viljan hinta niin
tavattomasti ja päivä päivältä yhä enemmän kallistuu, ja kumminkin on
kaikkialla kaupungeissa, markkinoilla ja kylissä kyllin talonpoikia."
Saksissa, vuoriteollisuuden kehityksen keskuksessa, oli hinnannousu
varmaan varsin suuri. Mutta se ei auttanut ensinkään talonpoikia. Mutta
_kaupungeissa_ sai se aikaan mitä ankarimpia palkkataisteluja.
Luokkavastakohdat olivat näin ollen Saksissa uskonpuhdistuksen alkaessa
sangen kärjistyneet ja vähintäin yhtä suuret kuin sata vuotta ennen
Böhmissä. Mutta Böhmissä olivat vuoriviljelyksen harjottajat vielä
muodostaneet _vanhoillisen vallan_. Heidän köyhälistöön vajoamisensa
oli vasta alullaan; he lukeutuivat etuoikeutettuihin luokkiin ja
olivat saksalaisina Böhmin silloisissa oloissa ennakolta pakotettuja
puolustamaan perinnäistä järjestystä, maaruhtinasta ja paavia.
Sen jälkeen oli vuorityöläisten köyhälistöön vajoaminen ja heidän
kapitalistinen riistämisensä kehittyneet tavattomasti. Ja Saksissa
he eivät olleet muukalaisia, heillä ei ollut mitään etuoikeuksia,
joita olevaisen järjestyksen mullistus olisi voinut uhata. He
olivatkin, kuten olemme nähneet senvuoksi alituisesti valmiit
liittymään vallankumoukselliseen liikkeeseen. Ja heidän lukumääränsä
ja asekelpoisuutensa sekä heidän ammattinsa taloudellinen merkitys
tuottivat heille sellaisen voiman, joka valtiomiesten oli kylläkin
huomioon ottaminen.
Eniten hyötyi Saksin vuoriviljelyksen vaurastumisesta kuitenkin
tuo silloin vallankumouksellisin, tuo kaikkien sen ajan yleisten
kehitystaipumusten enin suosima yhteiskuntavalta -- _yksinvaltainen
ruhtinasvalta_.
Kullan ja hopean omistaminen antaa tavaratuotannon aikana aina
erityisen vallan. Kaikkein selvimmin tämä ehkä tuli ilmi 1500-luvulla,
jolloin ne voimalähteet olivat jo kovin ehtyneet, jotka johtuivat
luonnontaloudesta, eikä luottojärjestelmän mahtikeinoja vielä ollut
olemassa nimeksikään. Yleisessä kullan ja hopean tavottelussa oli
niillä ruhtinailla, joilla oli kaivoksia alueellaan, tavattomat edut
puolellaan.
Ilman mitään menettämisen vaaraa, ainakaan siellä, missä he itse
eivät harjottaneet vuoriviljelystä, hankkivat he suuria rikkauksia;
sillä vuorikaivosten käyttäjien täytyi maksaa vuorikaivosten
käyttöoikeudesta kallis maksu, vallankin niistä kaivoksista, joista
saatiin jaloja metalleja, joihin nähden vuorikymmenysten lisäksi
tuli vielä lyöntimaksu. Lisäksi tuli usein vielä muita maksuja,
kaivoskäytävä-yhdeksänneksiä, sulatusvero j.n.e. Kaivoksen haltijat
tulivat niiden kautta usein köyhiksi, vallankin jos olivat pikkueläjiä,
mutta ruhtinaat rikastuivat, kokosivat kassoihinsa puhdasta rahaa.
Paraiten täytetty raha-arkku Saksan ruhtinaista oli 15:nnen vuosisadan
lopulla ja 16:nnen alussa Saksin herroilla. Sen jälkeen kun veljeksien
Ernstin ja Albrechtin perinnönjako oli (1485) toimitettu, hajosi Saksin
vaaliruhtinaskunta kahteen osaan: Ernst sai pääosan, Thüringenin,
Albrecht Meissenin. Mutta Erzgebirgen hopeakaivoksia ei kuitenkaan
vielä oltu jaettu. Ne jäivät yhteiseksi omaisuudeksi, vain tulos
jaettiin. Näiden tulojen vuoksi olivatkin Saksin ruhtinaat 16:nnella
vuosisadalla Saksan mahtavimpia miehiä, ensimäiset keisarin jälkeen.
Keisarivallan jäännös riippui silloin suurimmaksi osaksi enään vain
Saksan ruhtinaiden, varsinkin vaaliruhtinaiden, rahantarpeesta
ja ahneudesta. Vaaliruhtinaat näyttelivät 15:nnellä ja 16:nnella
vuosisadalla Saksassa samaa osaa kuin Rooman tasavallan loppupuolella
sen pääkaupungin köyhälistö ja sitten palkkasoturiväki. Jokainen
keisarivaali merkitsi heille hyvää kauppatilaisuutta. Vaaliruhtinaat
ottivat lahjoja kaikilta pyrkijöiltä ja valitsivat sitten sen, joka oli
eniten maksanut.
Hävyttömimmät olivat ehkä ne vaalikeinottelut, joita tapahtui vuosina
1516-19, jolloin molemmat suuret Europan ylivallasta kilpailevat
hallitsijasuvut, ranskalainen Valois ja itävaltalais-espanjalainen
Habsburg, riitelivät keisarinkruunusta. Melkein kaikki vaaliruhtinaat
ottivat silloin lahjoja _molemmilta_ puolilta, ranskalaiselta Frans
I:ltä ja espanjalaiselta Kaarle I:ltä. Varsinkin pari Hohenzolleria
osotti tässä tilaisuudessa ahneutta ja nylkemisintoa, jommoista jotkut
isänmaalliset meidän päivinämme väittävät tapaavan vain pahimmilla
juutalaisilla.
_Ainoa_ vaaliruhtinaista, joka ei ottanut lahjoja, oli Saksin
vaaliruhtinas Fredrik. Toiset olivat tarjonneet hänelle itselleen
keisarinkruunua, luonnollisesti toivoen sopivaa palkkiota Meissenin
rikkaista hopeakaivoksista, mutta hän kieltäytyi ja ratkaisi vaalin
habsburgilaisen Kaarle V:nnen eduksi, jota hän Kaarlen Tyrolissa
olevista vuorikaivoksista, Habsburgien hallitsemaan Alankomaitten
kukoistavasta kaupasta ja Espanjan koko voimasta huolimatta piti
vähemmän vaarallisena Saksan ruhtinaitten itsenäisyydelle kuin Frans
I:stä, jo silloin hyvin järjestyneen ja voimakkaan Ranskan hallitsijaa.
Mutta jos siten Saksin vaaliruhtinas mielensä mukaan asetti
keisarin, teki hänen asemansa hänestä samalla ruhtinaspuolueen
keskipisteen keisarin- ja paavinvallan vastustamisessa. Saksi näytteli
uskonpuhdistuksen alussa Saksassa samallaista osaa kuin Preussi
myöhemmin.
Fredrik perusti _Wittenbergin_ yliopiston v. 1502, ja tämä yliopisto
sai käsiinsä roomalaisvihollisen ja samalla ruhtinasystävällisen
liikkeen johdon. Luther, joka oli täällä professorina, tuli vihdoin
tämän yliopiston puolestapuhujaksi ja vaaliruhtinaan luottamusmieheksi
ja turvatiksi. Ja keisari Kaarle V, hallitsija, jonka valtakunnassa
aurinko ei milloinkaan laskenut, ei uskaltanut toden teolla antautua
riitaan Fredrikin kanssa, vaan hänen täytyi antaa hänen ja hänen
väkensä olla rauhassa.
Mutta Saksi ei tullut vain yksinvaltaisen, voitokkaan, vaan myöskin
kansanvaltaisen, häviölle joutuvan Roomaa vastustavan liikkeen
keskuspaikaksi. Thüringenissä oli vielä useiden pienehköjen kaupunkien
onnistunut säilyttää välitön suhteensa valtakuntaan, s.o. vapautensa
vaaliruhtinasherruudesta; sellaisia kaupunkeja olivat _Mülhausen,
Nordhausen_ y.m. Erfurt oli Mainzin arkkipiispan yliherruuden alainen;
se osasi kumminkin mitä taitavimmin käyttää Saksin ruhtinaita
arkkipiispaa vastaan. Koko 15:nnen vuosisadan kestivät Erfurtista
syntyneet riidat Mainzin arkkipiispan ja Saksin ruhtinaskunnan välillä.
Vain kaupunki itse hyötyi tästä molemminpuolisesta kinailusta; se
vapautui arkkipiispan herruudenalaisuudesta, joutumatta Saksin
vallanalaiseksi; se voi lukeutua valtakunnankaupunkeihin. Erfurt oli
uskonpuhdistuksen alkuaikoina Keski-Saksan ensimäinen kauppakaupunki,
jonka kumminkin pian täytyi luovuttaa paikkansa eteenpäinpyrkivälle
Leipzigille, joka jo ennen oli päässyt Hallen vanhan kauppakaupungin
edelle. Erfurtin yliopisto oli 15:nnellä vuosisadalla Saksan arvokkain.
Siitä tuli pääpaikka nuoremmalle saksalaiselle humanismille, joka
liittyi samannimiseen Italiassa ja Ranskassa syntyneeseen liikkeeseen
ja koetti kilpailla niiden kanssa perinnäisen uskon nerokkaassa ja
ylimielisessä pilkkaamisessa. Olemme jo maininneet tämän piirin, joka
muodostui _Mutianin_ ympärille ja johon kuuluivat _Hütten_ ja jonkun
aikaa _Lutherikin_ ja joka puhtaasti henkisellä alalla merkitsi mitä
jyrkintä irtisanoutumista perinnäisistä kirkollisista katsantokannoista.
Mutta ei vain oppinut ja porvarillinen vastustusliike kehittynyt
erikoisesti saksilaisissa kaupungeissa vaan myöskin _kommunistinen_.