Niinkauan kuin kerettiläisyys Böhmissä oli ollut sorrettuna, olivat
vain sen kirkolliset ja kansalliset puolet tulleet esiin. Kansan eri
luokilla oli ollut samat kansalliset ja kirkolliset viholliset. Heidät
oli yhdistänyt yhteinen vihollinen.
Nyt oli yhteinen vihollinen työnnetty takaisin, "Jumalan puhdas
sana" oli voitolla. Silloin näkyi, että vaikka tällä sanalla
kaikille oli sama sisältö, käsittivät eri luokat sen kuitenkin hyvin
erilaisesti, vieläpä kokonaan vastakkaisella tavalla, aina heidän omien
harrastuksiensa mukaan.
Valtavimmin esiintyi kaksi eri suuntaa hussilaisliikkeessä. Kummallakin
oli kaupunki keskuspaikkanaan, ja sama oli Böhmissä katolilaisuuden
heikkojen jäännöksien laita. Nämä kolme kaupunkia olivat: _Prag, Tabor_
ja _Kuttenberg_.
Saksalaisilla vuoriviljelyksenharjottajilla Kuttenbergissä, joka tähän
aikaan oli Pragin jälkeen Böhmin suurin ja mahtavin kaupunki, oli
täysi syy pysyä katolilaisina. Ei kellään ollut enempi kadotettavaa
kuin heillä hussilaisten voittaessa. Katolilaisuus ei esiintynytkään
siihen aikaan missään niin kiihkoisana kuin heidän joukossaan. He
surmasivat jokaisen hussilaisen, joka joutui heidän valtaansa, ja
niitä ei suinkaan ollut harvoja. Väittivätpä böhmiläiset, että
Kuttenbergin asukkaat olivat määränneet tapporahan hussilaisista, ja
että he maksoivat kuusikymmentä pragilaista groshenia tavallisesta
kerettiläisestä ja viisi kuuttakymmentä groshenia kerettiläispapista.
Paitsi Kuttenbergissä, onnistui saksalaisten pysyttää valtansa
muutamissa muissakin kaupungeissa, jotka siis pysyivät uskollisina
katoliselle asialle. Hussilaissotien jatkuessa joutuivat kuitenkin
useimmat näistä kaupungeista ja myöskin itse Kuttenberg hussilaisten
käsiin ja tshekkiläistyivät. Sittenkun katolilaiset v. 1422 olivat
kokonaan kadottaneet Kuttenbergin, tuli _Pilsen_ katolisen puolueen
pääpaikaksi.
Paitsi näitä paria kaupunkia pysyi myöskin pieni osa aatelistoa
uskollisena vanhalle uskolle, osaksi niiden etujen vuoksi,
joita kuninkaallinen hovi tarjosi, osaksi vastenmielisyydestä
hussilaisliikkeen piirissä kehittyvää kansanvaltaista virtausta kohtaan.
Mutta useimmat aatelismiehet pysyivät lujasti hussilaisten puolella --
he eivät voineetkaan tehdä toisin, kun olivat anastaneet niin paljon
kirkon omaisuutta. Heidän, varsinkin korkeamman aateliston ihanteena
oli ylimysvaltainen tasavalta, jonka etunenässä oli jonkullainen
varjokuningas. Kun Sigismund ei siksi sopinut, hakivat he hänen
sijaansa toista Puolasta ja Liettuasta, mutta kellään arvokkaammalla
ruhtinaalla ei ollut halua lähteä tähän böhmiläiseen ampiaispesään.
Ylimysvaltaiseen puolueeseen liittyivät myöskin useimmat pragilaiset.
Totta kyllä, että alemmat kansanluokat siellä monien kapinoiden kautta
olivat saaneet vallan käsiinsä, karkotettuaan saksalaiset papit ja
ylimyssuvut. Neuvoskunnan rinnalle tuli suuri kunnankokous, jossa oli
äänioikeus kaikilla, jotka vain harjottivat kaupungissa itsenäistä
ammattia. Tämä kokous todennäköisesti valitsi raatimiehetkin.
Mutta ei viipynyt kauan, ennenkuin uusi, korkeampi porvaristo muodostui
Pragiin. Luonnollisesti tämä mahtava kaupunki oli yhtä hyvin kuin
aatelistokin käyttänyt tilaisuutta kirkon omaisuuden anastamiseen.
Ryöstö oli niin melkoinen, että se pitkiä aikoja oli suurien riitojen
aiheena Pragin molempien seurakuntien, vanhan ja uuden kaupungin,
välillä. Kun sellaista ryöstettyä omaisuutta myytiin, jaettiin tai
haaskattiin, tarjoutui aina keinottelijoille mahdollisuus voittoon
ja kohoamiseen. Kuttenbergin vallotuksen jälkeen joutui kaivoksen
käyttäminen pragilaisten haltuun ja tuli heidän pääasiallisimmaksi
tulolähteekseen. Sekin seikka teki olosuhteet suotuisiksi viekkaille
keinottelijoille. Niin syntyi pian uusi _tshekkiläinen_ ylimysluokka,
joka pian taas joutui ystävälliseen suhteeseen aatelistoon ja varsin
vastenmielisesti alistui "suuren kunnan" hallittavaksi.
Mutta myöskään käsityöläisten, vieläpä alimpienkaan kansan kerrosten
seasta ei puuttunut ylimysvaltaista myötätuntoisuutta. Prag oli
nimittäin ylellisyyskaupunki. Sen teollisuus ja kauppa kukoistivat
siitä, että hovi ja korkeat herrat siellä tuhlasivat sen, mitä
olivat koko maasta kiskoneet. Samasta syystä kuin roomalaisetkin yhä
uudestaan toivoivat saavansa paavin takaisin, silloinkin kun itse
olivat hänet karkottaneet, alkoivat pragilaiset pitää kuninkuutta
ja riistävää aatelistoa mitä välttämättömimpinä yhteiskunnallisina
tarpeina. Kansanvaltainen aines Böhmin pääkaupungissa tuli senvuoksi
yhä heikommiksi, aristokratinen myötätuntoisuus sitä vastoin
oli kasvamassa. Prag oli siis kansanvaltaisuuden epäluotettava
liittolainen, ja kun vihamielinen mieliala pääsi valtaan, sen sangen
selvä vihollinen. Viimeisten hussilaissotien aikana esiintyi se
yksinomaan tänä viimeksimainittuna.
Pragilaiset ja hussilainen aatelisto, erittäinkin korkeampi aateli,
muodostivat yhteensä "maltillisen" puolueen -- luultavasti he ovat
saaneet historiankirjottajilta sen nimen, koska he kaikkien enimmin
ovat anastaneet kirkonomaisuutta. Heidän kirkollinen nimensä oli
kalkkilaiset (lat. sanasta _calix_, kalkki) tai _utrakvistit_ (kun he
käyttivät ehtoollisessa molempia aineita; latinalainen _sub utraque
specie_ = molemmissa muodoissa.)
Heitä vastaan nousi toinen suunta, jota sekä sen yleisten
tarkotusperien että niiden kansankerrosten perustuksella, jotka sitä
kannattivat, saattaa sanoa _kansanvaltaiseksi_ puolueeksi. Tällä oli
päävoimansa maan ehdottomasti lukuisimmassa luokassa, _talonpojissa_.
Hussilainen vallankumous saattoi talonpoikien ja maanomistajien
välisen vastakohtaisuuden ilmi liekkiin. Aatelistolla ei ollut
mitään hyötyä anastamistaan kirkkotiloista, jollei sillä ollut
talonpoikia, jotka olisivat tehneet päivätöitä ja maksaneet veroja.
Talonpojat taas eivät puolestaan olleet nousseet kapinaan vain
saadakseen uusia herroja, vielä vaativaisempia kuin vanhat; he
tahtoivat olla vapaita talonpoikia, tilojensa vapaita omistajia. Ja
kuten he, samoin muutkin. Ylhäältä toimeenpannun vallankumouksen,
täytyi herättää alhaaltapäin toimeenpantu vallankumous. Kaikki ne
raja-aidat olivat poissa, jotka jossakin määrin olivat ehkäisseet
vihamielisten luokkien yhteentörmäystä. Vanha tapa lujine säädöksineen
oli hävinnyt, kuninkuudella, joka oli hillinnyt aatelistoa, ei ollut
mitään valtaa. Talonpojat tunsivat, että ellei heidän nyt onnistuisi
tehdä mahdottomaksi aateliston valtaa, kokonaan murtaa sen mahtia,
joutuisivat he sen rajattoman vallan alaisiksi. Heillä oli nyt
valittavana joko täydellinen vapaus tai täydellinen maaorjuus.
Talonpoikien puolelle asettuivat pikkuporvarit ja köyhälistö, Pragissa,
kuten jo olemme nähneet, osaksi, mutta pienemmissä kaupungeissa,
joiden oli onnistunut täydellisesti murtaa saksalaisten ylimysten ja
suurporvarien valta, kokonaan.
Alempi aatelisto, joka taloudellisessa suhteessa oli talonpoikien
ja korkeamman aateliston keskivälillä, melkein samoin kuin meidän
päivinämme pikkuporvarit ovat pääomanomistajien ja köyhälistön välillä,
oli yhtä horjuvainen ja epäluotettava kuin nykyisessä luokkataistelussa
pikkuporvarien joukko. Alemmalla aatelistolla, joka oli melkein
vapaiden suurtalonpoikien asemassa, oli kummallakin puolella
jotakin menetettävää, jotakin voitettavaa. Talonpoikien vapautus
uhkasi heitä heidän tulojensa yhä suuremmalla pienenemisellä; mutta
korkeamman aateliston kukistuminen vapauttaisi heidät vaarallisista
kilpailijoista ja vastustajista, jotka heitä yhä enempi sortivat;
korkeamman aateliston ryöstäminen oli ritareille yhtä haluttua kuin
talonpojillekin. Osa alempaa aatelistoa liittyi ylimysvaltaiseen
puolueeseen, toinen kansanvaltaiseen, mutta useimmat horjuivat puolelta
toiselle ja kallistuivat sille puolelle, johonka voitto ja saalis sillä
kertaa houkuttelivat.
Niiden ritarien joukossa, jotka pysyivät kansanvaltaiselle asialle
horjumattoman uskollisina, kohoaa muiden yli tuo jo mainittu
Troknowista kotoisin oleva _Zizka_. Hän oli ennen taistellut
palkkasoturina puolalaisia ja turkkilaisia sekä Englannin
palveluksessa ranskalaisia vastaan. Nyt hän antoi sotakokemuksensa
kansanvaltaisten käytettäväksi ja tuli heidän tunnetuimmiksi ja
pelätyimmäksi sotapäällikökseen. Mutta kuinka vankasti Zizka
pysyikin kansanvaltaisten puolella, teki hän tämän kuitenkin vain
_sotamiehenä_, siksi että heillä oli sotajoukko, jolla ei ollut
vertaistaan -- me tulemme pian puhumaan siitä asiasta -- mutta ei
suinkaan _valtiomiehenä_. Valtiollisesti hän asettui heidän ja
kalkkilaisten välille, kuten useat muutkin ritarit ja suurin osa Pragin
pikkuporvaristoa.
Hänen kuolemansa jälkeen hänen varsinaiset kannattajansa erkaantuivat
kansanvaltaisista ja muodostivat oman välipuolueen, "orpojen" puolueen
-- kuten he itseään kutsuivat, koska olivat kadottaneet isänsä Zizkan.
Kansanvaltaisia sitävastoin kutsuttiin _taborilaisiksi_, sillä
heillä oli valtiollisena ja sotaisena keskuksenansa _kommunistinen
Taborin kaupunki_. Kommunistit tulivatkin kansanvaltaisen liikkeen
esitaistelijoiksi.