Paitsi mystillistä piirrettä, joka erottaa keski-ajan loppupuolen ja
uskonpuhdistuksen ajan kommunismin uudenaikaisesta, on vielä mainittava
toinenkin ero, sen _asketinen luonne_.
Keskiajalla, samoin kuin kukistuvan Roomanvallan aikana, ei
tuotanto vielä ollut niin kehittynyt, että se olisi kyennyt
hankkimaan kaikille hienostuneen elämännautinnon. Sen, joka vaati
kaikkien tasa-arvoisuutta, täytyi silloin nähdä paha ei ainoastaan
ylellisyydessä, vaan myöskin taiteessa ja tieteessä, jotka itse asiassa
useinkin esiintyivät vain ylellisyyden palvelijoina. Mutta kommunistit
menivät yleensä vielä pitemmälle. Tavattomaan kurjuuteen nähden näytti
heistä useinkin ei ainoastaan vallattomuus ja kevytmielisyys, vaan
yleensä kaikellainen ilo, kaikki nautinto, viattominkin, synnilliseltä.
Esimerkkejä sellaisesta on meillä jo yllämainituissa kohdissa Münzerin
kirjotuksista. Niitä voisi helposti mainita useampiakin. Melankton
kääntyykin närkästyneenä häntä vastaan: "Hän opettaa, että jokaisen
täytyy kiusata ja kiduttaa ruumistaan paastoomalla ja pitämällä
huonoja vaatteita, puhua vähän, olla katkeran näköinen eikä ajella
partaansa. Sellaista lapsellista kuria hän kutsuu lihan kuolettamiseksi
ja ristiinnaulitsemiseksi, josta evankeliumissa kirjotettu on." Tämä
synkkä puritanisuus saattoi kommunistit ristiriitaan ei ainoastaan
hallitsevien luokkien, vaan monesti myöskin aikansa työtätekevien
luokkien kanssa, jotka vielä olivat täynnä alkuperäistä elämäniloa
ja ilomielisyyttä. Talonpoikien ja käsityöläisten seassa vihattiin
kommunisteja usein, väittäin heidän olevan tekopyhiä. Vasta myöhemmin
alkoi puritaninen henki voittaa alaa talonpoikien ja pikkuporvarien
keskuudessa. Se tapahtui silloin kun uskonpuhdistus kehittyessään
painoi nämä luokat rajattoman ruhtinasvallan alle, ja ennen kaikkea
silloin kun kapitalistinen tuotantotapa teki tuloaan ja teki
"säästäväisyyden" pikku riistäjän paraimmaksi hyveeksi, koskapa se tie
oli ainoa, joka antoi hänelle toivon voida kohota suurien riistäjien
joukkoon.
Mutta sama kapitalistinen tuotantotapa, joka istutti puritanisuuden
talonpoikiin ja pikkuporvareihin, karkottaa sen sijaan sen
köyhälistöstä. Köyhälistöön kuuluvan on selvästi toivotonta koettaa
yksilöllisen ponnistelemisen kautta hankkia itselleen parempaa asemaa.
Yksityisen henkilön on mahdotonta saavuttaa valoisampaa tulevaisuutta,
onpa mieletöntä uhrata nykyhetkeä tulevaisuuden vuoksi. _Carpe diem_ --
pidä vaari ajasta, älä laiminlyö mitään tilaisuutta nautintoon, joka
tarjoutuu, se tulee köyhälistöläisen mielilauseeksi. Hänen asemansa
tekee hänet huolettomaksi -- mikä ei suinkaan ole samaa kuin huolista
vapaaksi -- ja kevytmieliseksi, molemmat suurimpia kuolemansyntiä, mitä
puritaninen poroporvari saattaa ajatellakaan.
Mutta samalla synnyttää kapitalistinen tuotantotapa myöskin toivoisaa
mieltä proletarissa, köyhälistöläisessä: joskin köyhälistöön kuuluvan
yksilöllinen tulevaisuus on toivoton, niin näyttää se hänelle koko
luokan tulevaisuuden sitä valoisampana. Päivä päivältä kasvaa
köyhälistöläisessä toiverikas voitonvarmuus. Yhä lähempänä näkee hän
sen päivän, jolloin hän tulee kaikkien niiden aarteiden herraksi, jotka
hän on tuottanut. Ja minkälaisia ovat nuo aarteet!
Se ei ole niin paljon rikkaiden ylellisyys, joka herättää nykyajan
työmiehissä suuttumusta. Heitä suututtaa se tosiasia, että heidän
täytyy kärsiä puutetta kaikkien tavaroiden keskellä ja juuri
niiden yltäkylläisyyden johdosta. He tietävät, että ne tavattomat
tuotantovoimat, joita nyt käytämme, voisivat hyvin hankkia kaikille
yltä kyllin, mitä tarvitaan.
Jos siis kapitalistinen tuotantotapa saa aikaan huolettomuutta ja
kevytmielisyyttä siinä köyhälistöläisessä, jolla on ainoastaan oma
yksilöllinen kohtalonsa silmämääränä, niin synnyttää se korkeampia
elämänilon ja ilomielisyyden muotoja niissä, jotka ottavat osaa
luokkansa taisteluun ja jotka tuntevat ja ajattelevat luokkansa mukaan
ja sen paraan puolesta.
Keski-ajan köyhälistöön kuuluvien täytyi ajatella ja tuntea toisin --
mikäli he yleensä johtuivat itsenäisesti ajattelemaan ja tuntemaan.
Mutta niin kovin kuin heidän puritanisuudellansa olikin kosketuskohta
kristinuskon, ja erittäinkin ensimäisten vuosisatojen kristinuskon
asketismiin, niin erosi se kumminkin tästä oleellisissa kohdin.
Ensimäisten kristittyjen itsensäkiduttaminen sai luonteensa
pääasiallisesti heidän keskuudessaan olevasta ryysyläisköyhälistöstä.
Ne piirteet, jotka siinä ovat enin huomattavia, ovat _laiskuus,
likaisuus_ ja _tylsämielisyys_ -- se, joka tahtoo saarnata siveyttä,
sanokoon niitä vioiksi. Kristillinen askesi ei ollut pohjaltaan mitään
muuta kuin keinokas menettelytapajärjestelmä, jonka avulla tahdottiin
kehittää näitä ryysyläisköyhälistön ominaisuuksia täydellisyyden
huippuun. Tässä on se indialaisen (sekä brahmalaisen että buddhalaisen)
askesin kaltaista, joka on kehittynyt samallaisissa yhteiskunnallisissa
olosuhteissa.
Vuosikausia, jopa vuosikymmeniäkin nuo hurskaat miehet ja naiset
elää nutustivat samalla paikalla, liikkumatta, välittämättä mistään
ulkonaisesta vaikutuksesta, ei kuumuudesta eikä pakkasesta, ei sateesta
eikä kuivuudesta, milloinkaan peseytymättä, leikkaamatta hiuksiaan ja
kynsiään, huolimatta syöpäläisistä, jotka elivät heidän ruumiissaan.
Monet näistä pyhistä katumuksentekijöistä -- pyhiähän he kaikki olivat
suuremmassa tai vähemmässä määrässä -- olivat vieläpä liian laiskoja
syömäänkin ja hurskaiden ihailijoiden täytyi heitä syötellä.
Keskiajan köyhälistö oli jo suureksi osaksi työtätekevää. He eivät
eläneet toisten armahtavaisuudesta, s.o. toisten riistämisestä, vaan
omalla työllään. Heidän täytyi liikkua ja huolia maailmasta, elleivät
tahtoneet nääntyä nälkään. Ei tylsämielisyys eikä laiskuus saanut
vallata heitä, jos tahtoivat pysyä hengissä, ja he olivat vielä siksi
vähän sorretussa asemassa, olivat vielä liian lähellä hyvinvoipaa
talonpoikais- ja käsityöläissäätyä, että olisivat voineet löytää
erityistä tyydytystä likaisuudesta. Kaikkein vähimmin tuli tämä
kysymykseen niiden suhteen, jotka olivat siksi korkealla kannalla, että
kykenivät ottamaan vastaan kommunistisia aatteita. Kaikki kertojat
ovat yksimielisiä siitä, että juuri tämän ajan kommunististen lahkojen
jäsenet olivat ahkeruutensa, siisteytensä ja kunnollisuutensa puolesta
ympäristönsä edellä. Tämän vuoksi heitä paikottain kerettiläisyydestään
huolimatta mielelläänkin otettiin työhön.
Huvittavan esimerkin antavat tästä Mährin uudestikastajat. Keisari
Maksimilian ehdotti v. 1567 valtiopäivillä, että, niinkuin oli
ennenkin menetelty kerettiläisten suhteen, nämä uudestikastajat
nyt jonkun määrätyn ajan kuluessa karkotettaisi maasta pois. Mutta
silloin tapahtui jotakin aivan odottamatonta. Aatelisto vastusti --
saamatta pappien säädyn ja kaupunkien kannatusta -- tätä esitystä
sillä perustuksella että _"uudestikastajat ovat sangen hyödyllisiä
alamaisia, joita vielä vähemmän kuin juutalaisia saattoi karkottaa
aikaansaamatta maalle suurta aineellista vahinkoa"_. He olivat
todellakin, lisää asiasta kertoessaan Gindely, jolla ei ole
minkäänlaista hengenheimolaisuutta heidän kanssaan, _erinomaisen
ahkeria, säästäväisiä ja kohtuullisia ja muuten taitavimpia työmiehiä
koko Mährissä_.
Mitään samallaista ei kukaan voine sanoa kristinuskon alkuajan
apokalyptisistä haaveilijoista ja askesin harjottajista.