Tarkastakaamme ensin tuota viimeksimainittua kohtaa: mystillistä
piirrettä.
Olemme jo kosketelleet muutamaa siihen vaikuttavaa syytä: suurten
kansajoukkojen tietämättömyyttä. Mitä enemmän tavarantuotanto ja
tavarakauppa kehittyivät, sitä enemmän kävivät yhteiskunnalliset voimat
ihmisille ylivoimaisiksi. Yhä epäselvemmäksi ja salaperäisemmäksi
kävi yhteys yhteiskunnallisten syitten ja vaikutuksien välillä, yhä
peljättävämmiksi yhteiskunnalliset onnettomuudet, jotka kohtasivat
ihmisiä. Nämä jäivät avuttomiksi ja neuvottomiksi niitä vastaan,
avuttomimmiksi ja neuvottomimmiksi alemmat riistetyt kansanluokat.
Vallitsevat ja kohoavat luokat, etenkin kauppiaat ja ruhtinaat,
selvisivät uusissa olosuhteissa muinaisen valtio-opin ja roomalaisen
oikeuden avulla, joiden uudelleen virkoamista he edistivät. Alemmille
luokille olivat nämä tieteet erittäin vaikeasti opittavissa -- olihan
tieteellä silloin omat kansankielestä eroavat kielensä, latina ja
kreikka. Mutta tämä haitta ei ollut toki suurimpana syynä siihen, että
ei tiede tunkeutunut alimpiin kansankerroksiin. Ratkaisevana syynä
oli se, että nämä asettuivat vieraalle kannalle tieteeseen nähden,
senvuoksi että tämäkin oli vastakkainen heidän tarpeilleen.
Tieteen kehitys, samoin kuin taiteenkin, riippuu yhteiskunnan
kehityksestä. Jotta tiede menestyisi ja kukoistaisi, tarvitaan siihen
ei ainoastaan määrättyjä _edellytyksiä_, jotka tekevät tieteellisen
tutkimisen yleensä _mahdolliseksi_, vaan myöskin erityisiä _tarpeita_,
jotka _kiihottavat_ tieteelliseen tutkimiseen. Eivät suinkaan kaikki
yhteiskunnat ja kaikki yhteiskuntaluokat kaipaa, vaikka tarpeellisia
edellytyksiä olisikin, syvällisempää tutkimusta luonnon ja yhteiskunnan
todellisista syysuhteista. Häviävä luokka tai yhteiskunta kokee aina
peitellä todellisuutta. Se ei käytä älyään selittääkseen olevaista,
vaan keksiäkseen syitä rauhottaakseen, lohduttaakseen ja pettääkseen
itseään, puhumatta välttämättömyydestä pettää vastustajiaan voimaansa
ja elinkykyynsä nähden.
Tiedettä eivät voi muut edistää kuin ylöspyrkivät yhteiskuntaluokat ja
yhteiskunnat. Sillä, jolle tulevaisuus _todella_ kuuluu, on harrastusta
tutkia todellisuutta ja poistaa kaikki sen suhteen vallitseva
epäselvyys.
Kun antikinen yhteiskunta hävisi, kävi sen tieteenkin samalla tavalla.
Ihmiset pakenivat yhä enempi todellisuuden maailmasta, jonka surkeus
heitä painoi, epätodellisen, haaveellisen, salaperäisen aloille, joita
he voivat vapaasti muovailla tarpeittensa mukaan. Missä he epäilivät
itseään, siinä yliluonnollisten olentojen voima heitä kyllä auttaisi.
Kiliasmi rehotti tässä maaperässä, ihmeusko ja mystiki.
Kun germanit saivat roomalaisen maailmanvallan perinnön, perivät
he myöskin kristinuskon opit, jotka olivat kasvaneet tästä
ilmapiiristä; mutta he antoivat niille toisen sisällyksen. Nuo
reippaat ja elämänhaluiset barbarit eivät voineet ymmärtää tuota
synkkää, alakuloista todellisuudesta irtaantumista, tuota tuskallista
mietiskelemistä ja oman sisimpänsä tutkimista, joka on huomattavana
alkukristillisyyden mystikkojen piirteenä. He eivät kyenneet
tieteellisesti voittamaan kristinuskoa; mutta käsittivät sen niin
luonnollisen aistillisesti, että mystisismi lakkasi olemasta elävä
voima ja hädin tuskin pysyi pystyssä muutamissa luostareissa.
Sitten kehittyivät tavaratuotanto ja tavarakauppa kristityssä
germanisessa maailmassa ja mullistivat sen olosuhteet kokonaan. Taasen
alkoivat aluksi kaupungeissa, nousevan sivistyksen tyyssijoissa,
salaperäiset apokalyptiset opit ja mystilliset aatteet voittaa
alaa. Ne vastasivat samojen yhteiskuntakerrosten tarpeita, joita
alkukristillinen kommunismi oli tyydyttänyt. Toisen mukana kehittyi
toinenkin.
Tulevaisuus ei tähän aikaan ollut suinkaan köyhien ja sorrettujen, vaan
rikkaiden ja mahtavien, ruhtinoiden ja kapitalistien. Näillä olikin
kaikki syy edistää tiedettä, joka palveli vallassaolevien etuja sitä
enempi, mitä selvemmin se selitti todellisuutta. Mutta sielläkin,
missä se ei ollut heidän palvelustyttönään, edisti se ruhtinas- ja
kapitalistivaltaa.
Mutta sorretuille kansankerroksille näyttäytyi todellisuus
lohduttomalta. Ihme ainoastaan saattoi kukistaa "pedon", heidän
sortajansa ja riistäjänsä, ja tuoda kärsiville joukoille hyvinvoinnin
ja vapauden. Mutta sellaista he pyysivät sydämensä pohjasta, heidän
_täytyi_ siihen uskoa, etteivät olisi joutuneet epätoivoon.
Niinpä he alkoivat vihata vastasyntynyttä tiedettä, tätä heidän
sortajiensa palvelijaa, melkein yhtä paljon kuin kirkon oppia.
He alkoivat kääntyä pois lohduttomasta todellisuudesta ja vajota
mietiskellen tutkimaan sisimpäänsä, saadakseen siitä lohdutusta ja
luottamusta. He asettivat tiedettä ja tosioloja vastaan sisimmän
mielialansa, "Jumalan äänen", "ilmestyksen" tai "sisäisen valon", mikä
todellisuudessa oli samaa kuin oman kaipuunsa, omat tarpeensa. Sitä
voimakkaammin kaikuivat nämä sisäiset äänet, mitä enempi mietiskelijä
itse erkaantui yhteiskunnasta, karkotti kaiken häiritsevän luotaan ja
kiihotti mielikuvitustaan hurmauksen eri keinoilla, erittäinkin nälällä
ja rukouksilla. Niinpä rupesivat nämä haaveksijat uskomaan ihmeitä,
mikä usko vihdoin muuttui heissä niin lujaksi, että he ilmottivat siitä
toisillekin, jotka samoista syistä tunsivat samoja tarpeita ja haluja.
Tämän suunnan luoteenomaisia esimerkkiä tapaamme esim. _Thomas
Münzerin_, tuon ruhtinoiden ja suurporvarien uskonpuhdistuksen
vastustajan, suuren saksalaisen talonpoikaissodan merkkimiehen,
kirjotuksissa.
Selittäessään Danielin kirjan 2:sta lukua kuningas Nebukadnezarin
unesta -- tuosta jättiläiskuvasta, jolla oli savesta tehdyt
jalat ja jonka sitten kivi särki, mikä on vallankumouksellisille
selityksille varsin kiitollinen uni -- sanoo Münzer kirjanoppineiden
väittävän, ettei Jumala enään ilmesty rakkaille ystävilleen
näkyväisesti eikä suullisesti, mutta senvuoksi täytyy jokaisen
pysyä kiinni kirjotuksissa. He pilkkaavat niiden varotuksia, jotka
ovat tekemisissä jumalallisen ilmestyksen kanssa, kuten juutalaiset
pilkkasivat Jeremiasta, joka ennusti Babylonian vankeutta.
Sellaisia kirjanoppineita olivat myöskin Nebukadnezarin viisaat
merkkienselittäjät, jotka eivät osanneet selittää unta. "He olivat
jumalattomia teeskentelijöitä ja imartelijoita, jotka puhuivat sitä,
mitä herrat halusta tahtoivat kuunnella, samoin kuin meidän päivinämme
tekevät kirjanoppineet, jotka mielellään elää letustelevat hoveissa.
He olivat tuon väärän uskon sokaisemia, etteivät muka ilman pyhän
hengen apua voisi erottaa hyvää pahasta. Mutta sana tulee Jumalasta
suoraan sydämeen. Ja se ihminen, joka ei ole tätä havainnut Jumalan
elävän todistuksen kautta, ei tiedä sanoa mitään perusteellista
Jumalasta, vaikkapa hän olisikin lukea ahminut satatuhatta raamattua."
"Jos nyt ihmisen pitäisi huomata sanaa ja olla herkkätuntoinen,
täytyy jumalan ottaa hänestä _lihallinen himo_, ja kun jumalallinen
liikutus tulee sieluun, tulee hänen kuolettaa kaikki lihan himot, että
se pääsisi vaikuttamaan. _Sillä eläimellinen ihminen ei tajua, mitä
jumala sielussa puhuu_" (1 Kor. 2)... Jumalan ilmestystäkin varten pitää
ihmisen erota kaikesta maallisesta ja vakavasti ikävöidä totuutta, ja
_täytyy hänen sellaista totuutta harjottaen erottaa pettämättömät näyt
vääristä_.
Muutamassa toisessa kirjotuksessa hän kuvaa sitä räikeää vastakohtaa,
mikä on totisen kristityn, joka epäilyksen, huolien ja vapistuksen
alaisena odottaa ilmestyksiä, ja itseensä tyytyväisen kirjanoppineen
välillä, joka saarnaa penseyttä ja nauraa sieluntaisteluille. "Voi,
minua raukkaa", valittelee edellinen, "mihin on minun ryhtyminen?
Jumala koettelee omaatuntoani epäuskolla ja epäilyksellä, ja ulkoapäin
uhkaavat minua sairaus, köyhyys, valitus ja kaikellainen hätä pahojen
ihmisten puolelta j.n.e.!"
Tässä hädässä kääntyy epäilijä kirjanoppineen puoleen kysymään neuvoa.
"Silloin sanoo tämä, joka jo ennakolta tuntuu lopen happamalta, sillä
sellaisten yksikin sana maksaa jo monta kirkasta lanttia: 'Niin, hyvä
mies, jos et tahdo uskoa, niin mene helvettiin!' -- 'Oi, kaikkein
oppinein tohtori, minä tahtoisin niin mielelläni uskoa, mutta epäusko
painaa mieltäni'. -- Silloin oppinut sanoo: 'Niin, hyvä mies, älä
huolehdi sellaisista korkeista asioista. Usko vain yksinkertaisesti ja
karkota pois ajatukset. Se on pelkkää mielikuvitusta. Mene ystäviesi
luo ja ole iloinen, niin unohdat huolesi.' Katso, sellaista lohdutusta
eikä mitään muuta on tarjottu kirkoissa. Sellainen lohdutus on
häväissyt kaiken kristillisen vakavuuden... Pyhä Pietari sanoo sinulle,
kutka ovat syöttöporsaita: niitä ovat kaikki uskottomat, väärät
oppineet, olkootpa sitten mitä lahkoa tahansa. He juovat ja mässäävät,
heidän koko halunsa on hyvinvoinnissa, ja he näyttävät teräviä
hampaitaan kuin koirat, jos vaan sanankin sanoo heitä vastaan."
Münzer halveksii samalla tavalla oppineita ja maallisia iloja.
Uuden tulevan yhteiskunnan kuvittelee Münzer kiliastisella tavalla
mitä ylenpalttisemmin varustetuksi maan päällä olevaksi paratiisiksi.
"Niin", huudahti hän, "me lihalliset, maalliset ihmiset muutumme
jumaliksi, senvuoksi että Kristus tuli ihmiseksi, ja siis hänen
kanssaan olemme Jumalan oppilaita ja hänen itsensä opettamina tulemme
jumaliksi. Tai pikemmin kokonaan muutumme häneksi, niin että maallinen
elämä muuttuu ikäänkuin taivaassa tapahtuvaksi".
Tämä olkoon pienenä näytteenä apokalyptisestä mystikistä. Mutta sen
kanssa saattaa varsin hyvin viihtyä mitä karkein realismi. Ellei jumala
täyttänyt Münzerin toiveita ilmestyksien suhteen, niin lausui tämä
sangen ylenkatseellisesti, varsinkin jos saamme luottaa Melanktoniin,
joka kauhistuen asiasta kertoo: "Hän sanoo julkisesti, niin että on
kerrassaan kauheata kuullakin sitä, että hän tahtoo antaa palttua
Jumalalle, ellei Jumala tahdo puhella hänen kanssaan kuten Abrahamin ja
muiden patriarkkain kanssa."
Tämä mystisismi, joka käy käsi kädessä askesin, itsensäkidutuksen,
kanssa, on uuden ajan köyhälistölle vieras. Meidän päivinämme näkee
jokainen, joka ei ole sokea huomaamaan ajan merkkejä, että tulevaisuus
on köyhälistön ja että muut luokat tähän verraten yhä enempi kadottavat
yhteiskunnallisen merkityksensä ja samalla myöskin valtiollisen
valtansa, älykkyytensä ja siveellisen voimansa. Nykyään juuri
_todellisuus_ lupaa köyhälistölle voiton ja lupaa sen sitä varmemmin
kuta paremmin todellisuutta tulkitaan ja mitä selvemmin nykyisen
yhteiskunnallisen kehityksen tarkotukset astuvat päivän valoon. Tiede,
joka on ottanut tehtäväkseen puolueettomasti etsiä totuutta, on nyt
yksinään köyhälistön edun mukainen. Ainoastaan köyhälistöllä on
harrastusta totuuden tutkimiseen.
Totta kyllä kukoistaa mystisismi, ylimaailmallisten voimien
ikävöiminen, taasen meidän päivinämme. Mutta se ei enään ilmene
köyhälistössä, ei enään kommunisteissa -- heistä on tullut
todellisuusfilosofeja, materialisteja, -- vaan hallitsevien luokkien
piirissä, jotka tuntevat, että heidän hetkensä ovat pian luetut.
Mutta näiltä puuttuu kumminkin uskon tulta, niitä ei pidä pystyssä
sellainen innostus, joka keski-ajan kommunistisille mystikoille
antoi voimaa kestämään kovimpiakin vainoja, vieläpä astumaan ilolla
kuolemaankin. Meidän aikamme porvarillinen mystisismi ja taikausko ei
enään kykene luomaan sankareita tai marttyyreitä; puolueeton henki
hallitsee sitä yhtä vähän kuin porvariston tiedettäkin. Se lainaa
mielellään tältä kaapun voidakseen esiintyä salongeissa ja taipuu
yleensä ylhäisien mielen mukaan.