Kuinka harjotettiin alkuaan teollisuutta keski-ajalla? Kukin talous
tuotti itse sen, mitä tarvitsi. Jokainen talonpoikaistalous tuotti,
paitsi raakoja maanviljelyksen tuotteita, myöskin kaikellaista niistä
valmistettua: jauhoja ja leipää, taloustavaroita ja työaseita j.n.e.
Talonpoika oli oma rakennusmestarinsa ja salvumiehensä, oma puuseppänsä
ja seppänsä. Ja sittenkään tätä talonpoikaistaloutta ei sovi kuvitella
pienviljelijän, perhetaloudeksi, vaan suureksi sukutaloudeksi, joka
usein käsitti useita miespolvia, isän poikineen, näiden vaimot ja
lapset, joskus lastenlapsetkin.
Tilusherrojen tarpeet olivat yleensä paljon suuremmat kuin
talonpoikien, mutta myöskin hänen täytyi antaa valmistaa kaikki
mitä tarvitsi joko omassa talossaan, herraskartanossa, tai hänen
piiriinsä kuuluvissa talonpoikaistaloissa. Mutta toiselta puolen oli
hänellä käytettävänään enemmän työvoimaa kuin talonpojilla. Niillä
elintarpeilla, jotka hän näiltä sai, saattoi hän ylläpitää lukuisan
joukon enimmäkseen epävapaita palvelijoita, ja olihan hänellä sen
ohessa käytettävänään talonpoikiensa työvoima vissinä määränä
vuoden päiviä. Hän saattoi sentähden panna toimeen jonkinlaisen
työjaon, antaa muutamien toimia yksinomaan rakennustyössä, toisien
nahanvalmistuksessa, toisien taasen aseiden taonnassa j.n.e.
Näin kasvoi käsityön ensimäinen oras keskiajan herraskartanoissa.
Niissä kaupungeissa, jotka olivat säilyneet roomalaisten ajoilta,
erittäinkin Italiassa ja Etelä-Ranskassa, oli vielä jätteitä vapaasta
käsityöstä. Mutta verrattuna herraskartanoissa harjotettuun käsityöhön
merkitsi se varsin vähän.
Kun työmies kerran oli saavuttanut erityisen taitavuuden jossakin
käsityössä, oli aivan epäkäytännöllistä panna häntä muuhun toimeen.
Ellei herraskartano tarvinnut koko hänen työvoimansa tuotantoa, alkoi
hän valmistaa tuotteita toisille, lähiseudun talonpoikaistaloille
ja herraskartanoille, jotka olivat liiaksi pieniä pitääkseen tai
valmistaakseen sellaista mestaria. Luonnollisesti hän ei voinut tehdä
näin ilman herransa lupaa, ja hänen täytyikin siitä korvaukseksi
suorittaa tälle veroa.
Näin näemme kuinka työskenteleminen _liiketuttaville_ alkaa kehittyä.
Lisäksi tuli pian myös toisenlainen työskenteleminen: _markkinoita_
varten.
Monet herraskartanot vetivät erikoisesti puoleensa ympäristön väestöä.
Niin oli etenkin kuninkaallisten kartanoiden ja piispanistuimien
laita. Niihin kokoontui sotaväkeä, aseenkantajia, virkamiehiä ja
toisinaan virtasi niihin suuria joukkoja muutakin väkeä juhlimaan ja
huvittelemaan, käräjille ja kaikellaisiin muihin tilaisuuksiin. Niihin
kertyi erittäinkin kaikki se rikkaus, mitä maa saattoi tuottaa. Niistä
tuli luonnollisesti ensimäisiä _kauppiaiden_ kokoontumispaikkoja.
Saksassa nämä olivat alussa enimmäkseen ulkomaalaisia[11], italialaisia
ja juutalaisia. Siellä saivat kauppiaat helpoimmin tavaroilleen
menekin, ja myöskin käsityöläiset saattoivat siellä parhaiten vaihtaa
tuotteitaan.
Ne kylät, jotka syntyivät sellaisten herraskartanoiden lähelle,
tulivat markkinapaikoiksi. Ne kasvoivat sekä väestöön että rikkauksiin
nähden ja tulivat täten etukädessä tilaisuuteen hankkimaan itselleen
linnoituksia, ja ensiksi siihen pakotettuakin, ne kun eninten
houkuttelivat ryöstöhalua puoleensa. Senkautta, että kylä linnotettiin,
tuli siitä kaupunki.
Jos suuri väenpaljous ja rikkaus olivat johtaneet siihen, että kylä
linnotettiin, niin olivat vuorostaan linnotus ja se turvallisuus,
jonka sellainen antoi silloisina levottomina aikoina, vuorostaan
syynä siihen, että kaupungin väestö ja rikkaus kasvoivat entistään
suuremmiksi.
Tällä tavalla Saksa kahdeksannesta vuosisadasta alkaen vähitellen
peittyi kaupunkien muodostamalla verkolla. Ja sama oli ennen tai
myöhemmin kaikkien maiden laita länsieuropalaisessa kristikunnassa.
Ainoastaan harvat kaupungeista olivat alusta alkaen vapaita. Useimmat
olivat kehittyneet kylistä, joiden asukkaat kuuluivat yhden tai
useamman suurtilallisen alle. Mutta mitä suuremmiksi kaupunkien rikkaus
ja väkiluku kasvoi, sitä vähemmän ne tarvitsivat suurtilallisen suojaa,
sitä enempi tulivat hoviherralle maksettavat verot liikanaiseksi
taakaksi, ja sitä suuremmaksi kävi kaupunkilaisväestön voima, jonka
nojalla voivat siitä vapautua. Kaikkialla kääntyivät kaupunkien
porvarit yhä jyrkemmin herrojaan vastaan, kunnes heidän vihdoin
onnistuikin kaikkialla kokonaan vapautua.
On itsestään selvää, että tämä kehitys ei jäänyt vaikuttamatta
käsityöläisiin. Hehän olivat kaupunkilaisväestön sangen oleellisena
osana, ottivat innokkaasti osaa taisteluihin herroja vastaan ja
saivatkin osuutensa kaupunkien edistyksestä.
Kaupunki ei ollut käsityöläisille pelkkä markkinapaikka, vaan oli
myöskin heille suojana. Paitsi herrashovin käsityöläisiä, asettui
kaupunkiin pian paljon muitakin. Sinne tuli maaorjia tai alustalaisia,
jotka olivat paenneet herraskartanoista, ja vapaita, jotka jo olivat
harjottaneet käsityötä tai nyt vasta rupesivat siihen. Silloin ei
vielä ollut käsityöläisiä liiaksi, päinvastoin saattoi kaupunki olla
iloinen nähdessään väkilukunsa kasvavan ja sen kautta hyvinvointinsa
ja valtansa lisääntyvän. Kaupunki suojeli karanneita maaorjia; jos
näiden onnistui pysytellä kaupungissa vuoden ajan, ilman että heitä
vaadittiin takaisin, niin olivat he vapaita. Itse käsityöläisetkään
eivät katsoneet vastatulleita ammattiveljiä kilpailijoikseen, vaan
taistelutovereikseen, ja toivottivat ilolla nämä tervetulleiksi.
Vapaittenkin käsityöläisten lukumäärä lisääntyi alinomaa. Vapaat ja
epävapaat kaupunkilaiskäsityöläiset pitivät yhtä, ammatin arvo ja
mahti lisääntyi, ja epävapaatkin tulivat yhä itsenäisemmiksi. Sen
sijaan, että he olivat suorittaneet veronsa päivätöillä tai luonnossa,
maksoivat he ne nyt rahassa. He saivat markkinavapauden, s.o. oikeuden
vapaasti ja kenenkään estämättä ostaa ja myydä. Vihdoin tuli se
periaate vallitsevaksi, että jokainen, joka asui kaupungissa, jo
senkautta oli personallisesti vapaa mies.
Toinen käsityö toisensa jälkeen taukosi herrashoveissa ja harjotettiin
niitä sen sijaan yksinomaan kaupungeissa. Hoviherrojen täytyi nyt
ostaa tarpeensa tavaroina kaupungeista, sen sijaan että ennen olivat
teettäneet ne kotona.
Ja epävapaiden ihmisten toimittama käsityö lakkasi kokonaan. Tämän
kehitysjakson lopulla tapaamme käsityöläisissä pelkkiä vapaita miehiä,
ja itse käsityön kukoistavana ja arvossa pidettynä.
Se aika, jonka kuluessa tämä kehitys suoritettiin loppuun, on erilainen
kussakin käsityössä ja kullakin eri seuduilla. Yleensä se alkaa
Keski-Europassa 11:nnellä ja loppuu 14:nnellä vuosisadalla.