»Kuinkahan voisin tehdä tuttavuutta hänen kanssaan?» oli ensimäinen
ajatukseni herätessäni aamulla. Jo ennen aamuteen juontia minä
menin puutarhaan, mutta en mennyt kovin lähelle aitausta enkä myös
nähnyt ketään. Teen juonnin jälkeen kuljeskelin muutaman kerran
edes takaisin huvilan edustalla ja katselin kauempaa akkunoihin.
Olin näkevinäni uutimien takana _hänen_ kasvonsa ja säikähtäen
juoksin heti pois. »Mutta pitäähän minun kuitenkin tutustua häneen»
— ajattelin käyskennellessäni levottomasti hiekkaisella tasangolla,
joka avautuu Neskutshnin edustalla... Mutta kuinka? Siinäpä kysymys.
Minä muistuttelin mieleeni pienimmätkin yksityiskohdat eilisestä
kohtauksesta ja muistin jostakin syystä erikoisen selvästi, kuinka hän
oli nauranut minulle.
Mutta sill'aikaa kun minä kuljeskelin ja tein suunnitelmia, oli kohtalo
jo pitänyt huolen minusta.
Minun poissaollessani oli äitini uudelta naapuriltamme saanut harmaalle
paperille kirjoitetun kirjeen, joka oli suljettu mustanruskealla
lakalla, jota käytetään vain postiosoituksissa sekä halpahintaisten
viinipullojen korkeissa. Tässä kirjeessä, joka oli kyhätty huonolla
käsialalla ja kieliopillisesti väärin, pyysi ruhtinatar äitiäni olemaan
suosiollinen hänelle. Äitini, ruhtinattaren sanojen mukaan, oli hyvä
tuttava eräitten vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa, joista riippui
hänen ja hänen lastensa kohtalo, hänellä kun näet oli hyvin tärkeitä
oikeusjuttuja. »Minä kännyn teitän tykönne, kuten aatelisnainen toisen
atelisnaisen tykö ja siksi minä niin mieleläni käytän tän tilaisuuten.»
Lopuksi hän pyysi äidiltäni lupaa saada käydä hänen luonaan.
Minä tapasin äidin huonolla tuulella: isä ei ollut kotona, eikä hän
voinut neuvotella kenenkään kanssa. Oli tietenkin mahdotonta olla
vastaamatta »aatelisnaiselle» ja vieläpä ruhtinattarelle; mutta miten
tuli vastata — siinä oli äitini neuvoton. Kirjoittaa kirjelippu
ranskankielellä ei näyttänyt hänestä olevan paikallaan, ja venäläisessä
oikokirjoituksessa ei äitini itsekään ollut erikoisen varma — hän tiesi
sen — eikä tahtonut siinä paljastaa itseään. Hän tuli hyvin iloiseksi,
kun minä tulin kotiin, ja käski minun heti mennä ruhtinattaren luo
ja suusanallisesti selittää hänelle, että äitini muka aina on valmis
voimiensa mukaan osoittamaan palvelustaan hänen ylhäisyydelleen ja
pyytää häntä luokseen kello yhden tienoissa päivällä.
Salaisten toiveitteni odottamattoman nopea täyttyminen minua sekä
ilahdutti että säikäytti; mutta minä en kuitenkaan päästänyt
näkyviin hämmästystäni, vaan kiiruhdin huoneeseeni panemaan ylleni
uuden kaulaliinan ja oikean takin — kotona minun vielä piti pitää
alaskäännettyjä paidankauluksia ja lyhyttä nuttua, mikä seikka minua
suuresti harmitti.