Minulla oli tapana joka ilta kuljeskella pyssy olalla puistossamme ja
vaania variksia. Näitä varovaisia, saaliinhimoisia lintuja kohtaan
minä olin jo kauan tuntenut vastenmielisyyttä. Yllämainittuna
päivänä minä myöskin läksin puistoon — ja kierreltyäni turhaan
kaikki käytävät (varikset tunsivat minut ja rääkyivät vain kaukaa
pilkallisesti) lähestyin sattumalta matalaa aitaa, joka eroitti
varsinaisesti meille kuuluvan alueen kapeasta puistikosta, joka oli
oikeanpuolisen siipirakennuksen takana ja kuului siihen. Minä kuljin
pää alaspainuneena. Yht'äkkiä kuulin ääniä, katsahdin aidan yli — ja
jähmetyin. Eteeni avautui ihmeellinen näky.
Muutaman askeleen päässä minusta, nurmikolla, vihreitten vattupensasten
välissä seisoi kookas, ryhdikäs tyttö raidallisessa, vaaleanpunaisessa
puvussa, valkoinen huivi päässä; hänen ympärillään seisoi neljä nuorta
miestä ja hän löi vuorotellen heitä kutakin otsaan niillä pienillä
harmailla kukkasilla, joiden nimeä minä en tiedä, mutta jotka jokainen
lapsi hyvin tuntee: nämä kukkaset muodostavat pienen pussin, joka
halkeaa paukahtaen, kun sitä lyö jotain kovaa esinettä vasten. Nuoret
miehet asettivat niin halukkaasti otsansa hänen eteensä, ja tytön
liikkeissä (minä näin hänet sivusta) oli jotakin niin ihastuttavaa,
käskevää, hyväilevää, pilkallista ja herttaista, että minä olin vähällä
huudahtaa hämmästyksestä ja mielihyvästä ja varmaan olisin heti antanut
kaikkeni, jos vain nuo ihastuttavat sormet olisivat lyöneet minuakin
otsaan. Pyssyni putosi maahan, minä unohdin kaiken muun, minä ahmin
katseillani tuota komeata vartaloa, ja kaulaa, ja kauniita käsiä, ja
vähän epäjärjestyksessä olevia vaaleita hiuksia valkoisen huivin alla,
ja puoliksi avonaisia, älykkäitä silmiä ja silmäripsiä, ja pehmoista
poskea niiden alla...
— Nuori mies, kuulkaas nuori mies, — kuului yht'äkkiä jonkun ääni
vierelläni — onko luvallista katsella tuolla tavoin vieraita neitosia!
Minä vavahdin ja jäykistyin. Minun rinnallani aidan toisella puolen
seisoi joku mies, jolla oli lyhyeksi leikattu, musta tukka, ja katseli
minuun pilkallisesti. Samassa hetkessä tyttökin käännähti minuun päin.
Minä näin suuret, harmaat silmät ja ilmehikkäät kasvot — ja nuo kasvot
alkoivat äkkiä värähdellä, nauraa, valkoiset hampaat välähtivät,
kulmakarvat somasti kohosivat. Minä punastuin, sieppasin maasta
pyssyni ja juoksin raikkaan, mutta ei ilkeän naurun minua seuratessa
huoneeseeni, heittäysin vuoteelleni ja peitin kasvot käsilläni.
Sydämeni löi kiivaasti; minä häpesin ja olin samalla riemuissani: minä
tunsin ennenaavistamatonta mielenliikutusta.
Levättyäni minä kampasin tukkani, puhdistin itseni ja laskeusin alas
juomaan teetä. Nuoren tytön kuva väikkyi edessäni; sydämeni ei enää
lyönyt niin kiivaasti, ja minut valtasi omituinen, miellyttävä tunne.
— Mikä sinun on? — kysäsi äkkiä isäni. Oletko ampunut variksen?
Minä olisin tahtonut kertoa hänelle kaikki, mutta hillitsin itseni
ja hymyilin vain itsekseni. Nukkumaan ruvetessani minä ties mistä
syystä aloin hypellä yhdellä jalalla. Sitten minä rasvasin tukkani
hiusvoiteella, paneuduin vuoteeseen ja nukuin kuin tukki koko yön.
Aamun sarastaessa heräsin hetkiseksi, kohotin päätäni, katsahdin
ihastuneena ympärilleni ja nukahdin uudelleen.