SIGNE. Mutta eihän sitä sitte enää sovi sanoa "neiti" eikä "te"?
VALBORG (heti). Älä sitä kummastele. Hän kutsuu minuakin "neidiksi".
SIGNE. Mutta eihän se toki käy laatuun enää sitte, kun olette
naimisissa?
ROUVA (Tjoeldelle). Mutta minnekkä ystävämme joutuivat?
TJOELDE. Berent on konttorissa. -- Tuolla hän seisoo!
BERENT (näkyy ikkunasta, katselee lornjetilla). Kyllä minä kohta tulen
onnentoivotus-visiitille ystäväni Jakobsen'in kanssa (menee).
VALBORG (isänsä luo). Isä!
TJOELDE. Lapseni!
VALBORG. Ilman tuota kovaa päivää emme olisi tätäkään nähneet.
(Tjoelde puristaa äänetönnä hänen kättään).
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Jakobsen. Berent.
TJOELDE. Saanko esitellä tyttäreni sulhasen, hra Sannaes'in.
(Tervehditään).
BERENT. Minä kunnioitan teitä, neiti, valitsemisestanne -- ja toivotan
onnea koko talolle, jolla on tuommoinen vävypoika.
VALBORG (riemuten). Sannaes!
JAKOBSEN. Saanko minäkin, vaikka olen vain yksinkertainen mies, saanko
minäkin sanoa: Poikonen on rakastanut teitä rippikoulu-ajoistaan
saakka, ennemmin hän ei saattanutkaan. Mutta empä, toden totta, olisi
luullut teitä niin älykkääksi, että olisitte ottanut hänet.
(Nauru).
ROUVA. Eräs täällä sanoo ruo'an jäähtyvän.
SIGNE. Saanko minä äitini puolesta seurata hra asianajajaa pöytään?
BERENT (tarjoten hänelle käsivartensa). Se on mulle suuri kunnia! --
Mutta morsiuspari etupäässä!
VALBORG. Sannaes --?
SANNAES (tarjoten Valborg'ille käsivartensa, kuiskaa mennessään).
Ajatelkaapa: Me kävelemme käsi kädessä!
(Berent ja Signe sitten; Jakobsen viimeisenä).
TJOELDE (pysähtyy). Nanna, nyt olemme perustaneet elämämme totuuden
pohjalle. Nyt tunnen siunauksen saapuneen huoneesemme.
ROUVA. Henning!