VALBORG (kuin ennen). _Nyt_ pitää _minun_ saada puhua, Sannaes; -- te
kielsitte minua ennen, ja olette siitä saakka väistellyt minua. -- Te
sanotte minua niin paljon etevämmäksi itseänne -- --
SANNAES. Minä en ole sovelias teille, teillä on toisellainen ja
suurempi tulevaisuus edessänne -- --
VALBORG. Mutta minullahan nyt on puheenvuoro?
SANNAES. Anteeksi!
VALBORG. Tehän toki tietänette, että vähän yli kahden vuoden sitten
suuri, muhkea laivamme joutui haaksirikkoon ja että me kaikki pääsimme
satamaan laivan pienellä pelastusveneellä. Mutta tottahan toki
muistanette myöskin, että samalla kertaa oli laivassa nainen, joka ei
tahtonut antaa itseänsä pelastaa; -- mutta te pelastitte hänet
mistäkään huolimatta, ja johdatitte hänet velvollisuutensa tuntoon!
Ken oli silloin etevämpi? Ja sitten, -- ken opetti mua työhön,
täsmällisyyteen, järjestykseen, nöyryyteen ja luopumiseen? Kumpi meistä
_koko menneen ajan_ on ollut etevämpi? Ja tänään sitten? Ettekö te ole
näyttänyt mulle, mitenkä jalo mieli saattaa uhrata elämänsä onnen ja
pitää sitä ankarana velvollisuutenaan? Ei, Sannaes! Ellen senlaista
miestä tuntisi itseäni etevämmäksi, olisin aivan kelvoton ajattelemaan
teitä. Ettekä te sitä enää minusta luulekkaan!
SANNAES. Tiedänhän minä, että teidän sananne elähyttävät ja masentavat
minut; -- minun ei -- -- --
VALBORG (kesk.). Ei kenkään maailmassa voi saada _teitä_ luopumaan
siitä, minkä pidätte oikeana; mutta te ette enää pidä sitä oikeana!
SANNAES. Neiti, minä tarkoitan, teidän sananne saattavat mieleni liian
kovaan liikkeesen, minun on vaikea johtaa sitä -- --
VALBORG. -- vasten sekä tuulta että virtaa, niin, se on luonnollista;
mitä voitte siihen vastata?
SANNAES. Ett'ei sydämellisen yhteiselämän perustus ole ainoastaan
kunnioituksessa -- -- --
VALBORG (hymyilee). -- -- vaan rakkaudessa.
SANNAES. Älkää ymmärtäkö väärin! Saattaisitteko te minun rinnallani
astua seura-saliin, häpeämättä minun tähteni? -- (Valborg hymyilee).
Niin, te nauratte -- sitä vain ajatellassannekin!
VALBORG (hymyillen). Minä nauran sitä, että te teette vähäpätöisyyden
suureksi tärkeydeksi!
SANNAES. Niin kömpelö, tottumaton, niin, suoraan sanoen, pelkurimainen,
kuin minä olen niiden seurassa, jotka -- (Valborg hymyilee). Niin,
näettekös? Teidän _täytyy_ nauraa!
VALBORG. Ehkä minä nauran teitä seuroissakin!
SANNAES (totisesti). Mutta sitä ette saattaisi tehdä vahingoittamatta
minua!
VALBORG. Saattaisimpa kyllä, Sannaes; minä pidän teistä niin paljon,
että mulla on varaa vähän nauraa teidän vaillinaisuuksianne. -- Siten
minä usein teen! Jos minä näkisin teidän todella ylhäisessä seurassa
vaipuvan uusien tapojen painosta, mitä minä muuta kuin nauraisin?
Vaikka useammat nauraisivat, luuletteko, ett'en minä aivan samassa
voisi ottaa teitä käsivarresta ja seurata teitä halki muhkeimman
ylimys-seuran? Tiedänhän minä, ken te olette, ja seura tietää myöskin!
Herralle kiitos, ei ainoastaan pahat työt tule maailman korviin!
SANNAES. Te hurmaatte, lumootte minut -- --!
VALBORG (kovaa). Jos tätä mairitteluksi luulette, niin tehdäämpä
koetus. Asianajaja Berent on täällä. Hän ei ainoastaan kuulu maamme
parhaimpiin seuroihin, vaan on niitä etevämpikin. Odottakaamme hänen
tuomiotansa? Mitään ilmaisematta, hankin minä sen heti!
SANNAES (hurmaantuneena). Min'en tahdo kenenkään muun tuomiota, kuin
teidän.
VALBORG (samoin). Eikö totta? Kun vain olette varma minun
rakkaudestani. -- --
SANNAES (kesk.) -- niin on kaikki muu vähäpätöistä, mitätöntä -- ja
_teidän lempenne_ opettaa minulle aivan kohta, mitä multa puuttuu!
VALBORG. Katsokaa minuun!
SANNAES (ottaen häntä käsistä). Niin!
VALBORG. Luuletteko minun milloinkaan häpeävän teidän tähtenne?
SANNAES. En, sit'en luule!
VALBORG (liikutuksella). Luuletteko minun pitävän teistä?
SANNAES. Luulen! (lankee polvilleen).
VALBORG. -- kylliksi syvästä sydämestäni, voidakseni pitää teistä koko
elämäni ajan?
SANNAES. Niin, niin!
VALBORG. Sitte jäätte te minun luokseni, ja _me_ pidämme huolta
vanhuksista, me rupeemme heidän sijaansa, kun Herran hetki lyö.
(Sannaes päästää hänen kätensä, puhkeaa itkemään).
TJOELDE (on tullut konttoriin Berent'in kanssa, jolle näyttää
pää-kirjaa, nostaa sattumaltaan päätään ja huomaa nuoret. Nojaa ulos
ikkunasta ja kysyy hiljaa). Valborg, mitä se?
VALBORG (tyynesti). Sannaes ja minä -- kihlattuina.
TJOELDE. Onko se mahdollista! (Berent'ille, joka on kirjaa
tarkastaissaan vaipunut syviin ajatuksiin). Anteeksi!
(Menee konttoriin vasemmalle).
SANNAES (ei ole tunteiltaan kuullut mitään, nousee). Suokaa anteeksi!
Kamppailu on ollut liian pitkä ja liian kova; se on masentanut minut!
(Kääntyy, tästälähin kovassa liikutuksessa).
VALBORG. Sannaes, menkäämme äidin luo!
SANNAES (perällä, poispäin kääntyneenä). Min'en voi, neiti, --
odottakaa -- --
VALBORG. Tuossapa ne jo ovatkin!
Seitsemäs kohtaus.
Entiset. Tjoelde. Rouva. Signe.
(Tjoelde tulee vaimoineen; Valborg rientää heitä vastaan,
heittäikse äitinsä eteen).