TJOELDE. -- joka on sielumme ylennys. Niinpä niinkin, Nanna! Saat
uskoa, minä mietiskelin sitä viime yönä. -- Jos _Hän_ olisi antanut
silloin tahtoni täyttyä, Hän tuolla ylhäällä, -- niin miltä _me_ nyt
näyttäisimme? Näetkös, _sitä_ mietiskelin.
ROUVA. Konkurssipesämme nykyinen, lopullinen selvitys on varmaankin
jälleen saattanut sinut noihin mietteisiin, armaani!
TJOELDE. Sepä kyllä.
ROUVA. Siitä saakka, kun Sannaes eilen meni sitä noutamaan, en minäkään
ole voinut juuri muuta ajatella. Se pitää sanomani. Tämähän on
merkillinen päivä, tämä! -- Milloinka luulet Sannaes'in ehtivän
takaisin?
TJOELDE (katsoen kelloonsa). Tuossa tuokiossa. -- Minä jo kaipaan
kuulumisia!
ROUVA. Signe puuhailee pientä juhlapäivällistä; nyt saamme nähdä hänen
kykynsä! -- Tuossapa hän onkin!
TJOELDE. Ehkä mä nyt menen vähän katselemaan Valborg'in laskuja (menee
ikkunan luo).
SIGNE (kyökkipuvussa). Äiti, kuuleppas -- maistappas tätä soppaa, äiti!
(tarjoo kupista lusikallista).
ROUVA. Mainiota, lapseni! -- Ehkä se sallii vähän enemmän -- ei, se on
varsin hyvää noin. Sinäpä olet näppärä!
SIGNE. Enkös ole? -- Joko Sannaes tulee pian?
ROUVA. Isä sanoo odottavansa häntä joka silmänräpäys.
TJOELDE (ikkunassa). Älä, odota, -- minä tulen sisään (vasemmalle;
näkyy sitten seisovan Valborg'in vieressä).
ROUVA. Signe-pikkuiseni, minä mielisin kernaasti kysyä sinulta erästä
asiaa.
SIGNE. Vai niin?
ROUVA. Mitä oli siinä kirjeessä, jonka sait eilen illalla?
SIGNE. Haha, tuota jo arvelinkin! Ei mitään, äiti!
ROUVA. Siis ei mitään, joka olisi saattanut sinua rauhattomaksi.
SIGNE. Minä olen maannut kuin kivi koko yön.
ROUVA. Se ilahuttaa mua. Mutta mielestäni on tuo ilosi vähän
pakoitettua?
SIGNE. Vai niin? -- Niin, min'en tahdo saada kylliksi hävetyksi! --
Mutta siinä kaikki!