Konttorissa.
Ensimmäinen kohtaus.
Tjoelde, (sitten) Rouva.
TJOELDE (yksin, tuolilla oven pielessä, äskeisessä asemassa. Istuu
pitkän aikaa liikkumatonna, -- yht'äkkiä nousee hän). Mitenkä pitää mun
nyt alkaa? -- -- Vaimoni ja sitte lapset -- -- sitte työväki -- -- --
ja sitte kaikki muut! -- Jos voisin mennä tieheni? Mutta
oikeudenpalveliat? -- Oi, ilmaa, raitista ilmaa! -- (etumaisen ikkunan
luo). Tämä päivä on suloinen -- vaan ei mulle! -- (Aukaisee ikkunan)
Voilakka? (kääntyy) En, min'en siedä sitä katsella! Miksikä se lie
satuloittu? -- Totta, pitihän mun, keskustelun jälkeen asianajajan
kanssa -- -- mutta nyt on kaikki mennyt! --
(Ajatus pistää hälle päähän, hän kävelee hetken, äkkiä).
Niin, _tuolla_ hevosella ennätän ulkosatamaan, ennenkuin ulkomaan laiva
lähtee! (Katsoo kelloonsa). Minä ennätän! Ja sitten on mulla jälessäni
-- (pelästyy, kuullessaan jonkun tulevan rappusia alas). Kuka se? Mitä?
ROUVA (rappusilla). Sinä kutsuit mua?
TJOELDE. Niin. (Vähän kummastellen) Sieltäkö sinä tulet?
ROUVA. Minä levähdin pikkuisen.
TJOELDE (tunteella). Oi -- sinä makasit; ja minä annoin sinut herättää?
ROUVA. En, minä en maannut.
(On vitkaan astunut alas).
TJOELDE. Etkö maannut? -- (Pelolla) Oletko siis -- -- (its.). Min'en
tohdi kysyä.
ROUVA. Mitä tahdot?
TJOELDE. Minä tahtoisin -- (huomaa hänen katselevan revolveria). Sinä
kummastelet, miksi olen sen esille ottanut? -- Siksi, että ai'on lähteä
matkalle.
ROUVA (nojaikse pulpettiin). Ai'otko matkustaa --?
TJOELDE. Ai'on. Asianajaja Berent oli täällä, niinkuin ehkä kuulit? (Ei
vastausta). Asioita. Minun täytyy heti lähteä ulkomaille.
ROUVA (heikosti). Ulkomaille?
TJOELDE. Ainoastaan muutamaksi päivää. Sentähden tavallinen
matkalaukkuni, vaatekertamus ja pari paitaa. -- Mutta pian.
ROUVA. Minä luulen, että laukku on kunnossa vielä tämänpäiväisestä
matkastasi.
TJOELDE. Sitä parempi. -- Tuotko sen tänne?
ROUVA. Sinä matkustat -- nyt aivan heti?
TJOELDE. Niin -- ulkomaanlaivalla -- joka lähtee ulkosatamasta.
ROUVA. Sitte on aikasi täpärällä.
TJOELDE. Etkö voi hyvin?
ROUVA. En -- juuri.
TJOELDE. -- Tavallinen kohtauksesi?
ROUVA. Niin! -- Nyt menen noutamaan matkalaukkua.
(Tjoelde tukee häntä, vieden hänet rappusille).
TJOELDE. Sinun ei ole hyvä olla; mutta kerran vielä kohtalosi
paremmaksi muuttuu!
ROUVA. Kunhan _sinun_ kohtalosi vain olisi parempi.
TJOELDE. Jokaisen pitää kantaa kuormansa.
ROUVA (tarttuu rappusiin; Tjoelde laskee irti). Jos toki jakaisimme
kuorman raskauden?
TJOELDE. Minun asioitani sin'et käsitä, -- ja sinun asioistasi min'en
ole ehtinyt puhumaan.
ROUVA. Niin -- et ole.
(Alkaa nousta rappusia).
TJOELDE. Pitääkö mun auttaa sua?
ROUVA. Ei, kiitos vain.
TJOELDE. (astuen esiin). Aavistaneeko hän? Hän on aina semmoinen. --
Hän on tykkänään vienyt multa miehuuden. -- Mutta mitään muuta keinoa
ei ole! Siis: -- rahat! Onhan minulla muutama kultaraha täällä?
(Rientää pulpetin luo, aukasee sen, lukee muutamia kultarahoja pulpetin
kannelle, sattuu kohottamaan päätään ja huomaa vaimonsa, joka on
istunut rappusille). Rakkaani, istutko siinä?
ROUVA. Minua alkoi niin vaivata. Kyllä minä menen.
(Nousee, astuu vitkaan rappusia ylös).
TJOELDE. Vaimorukka, hän on liian uupunut. (Tarkastelee) Ei! -- 5, 6,
8, 10 -- -- nämät eivät riitä. Pitäisihän niitä vielä olla muutama
kappale (etsii) -- ja kun ne loppuvat, niin onhan mulla kello ja vitjat
-- -- 20 -- -- 24 -- -- -- ei, nyt ei löydy enää. Mutta paperit! Niitä
en suinkaan millään muotoa saa unohtaa. (Etsii papereita, nostaa niitä
pulpetille). -- Maa polttaa jalkojani! Eikö hän jo tule? -- Tuossapa ne
roskat ovatkin. -- Oi, se koskee häneen varmaankin katkerasti! Mutta
kuitenkin vähemmin, kun minä olen poissa. Ihmiset ovat armeliaammat --
sekä hänelle -- että lapsille. Niin, lapset! -- (Puuhaillen) Kunhan nyt
vain pääsisin pois, pois, pois! Ajatukset kyllä seuraavat! -- Kas
tuossa hän onkin! -- (Ääneen, säälitellen) Autanko mä sua?
ROUVA. Niin, kiitos; -- tahdotko ottaa vastaan tämän?
TJOELDE (ottaa sen; rouva tulee vitkaan alas). Se on vähän painavampi,
kuin ennen.
ROUVA. Onko?
TJOELDE. Minun pitää panna moniaita papereja siihen. (Menee pulpetin
luo; pistää rahat taskuunsa ja paperit laukkuun). Mutta lapsi-kulta,
täällähän on rahoja laukussa?
ROUVA (läheten vitkaan). On, -- -- -- moniaita kultarahoja, joita
minulle tuon tuostakin annoit. -- Minä arvelin sinun nyt voivan käyttää
niitä.
TJOLDE. Tääll' on paljon rahoja!
ROUVA (hymyillen). Et kai tiedäkkään, montako olet mulle ajan pitkään
antanut.
TJOELDE, Hän tietää kaikki! Nanna! (Avaa sylinsä).
ROUVA. Henning! (syleilevät toisiaan, katkerasti itkien).
ROUVA (irtautuen, kuiskaa). Menenkö mä lapsia noutamaan?
TJOELDE (samoin). Älä, älä virka mitään vasta sittemmin. (Syleilevät).
TJOELDE (ottaen laukun). Mene tuonne ikkunan ääreen, jotta näen sinut,
astuessani satulaan. (Lyöpi laukun kiini, rientää, seisahtuu). Nanna!
ROUVA. Henning!
TJOELDE. Anna mulle anteeksi!
ROUVA. Kaikki!
TJOELDE (rientää, tapaa aivan ovessa konttoripalvelian, jolla on kirje.
Palvelia pois). Berent'iltä? --
(Avaa, lukee ovella, astuu esiin laukku kädessä, lukee uudestaan).
"Kun tulin luotanne, näin satuloitun hevosen pihallanne. Poistaakseni
väärinkäsitystä, saan ilmoittaa, että poliisit vartioivat taloanne.
Kunnioittamalla, _Berent_."
ROUVA (pitäen pulpetista kiini). Etkö voi matkustaa?
TJOELDE. En. (Äänettöm. Panee pois laukun, pyyhkii hikeä otsastaan).
ROUVA. Henning! Rukoilkaamme yhdessä?
TJOELDE. Mitä sillä tarkoitat?
ROUVA. Rukoilkaamme -- -- taivaan Jumalalta apua.
(Pyrkähtää itkemään).
TJOELDE (on vaiti).
ROUVA. Tule, Henning! (Lankee polvilleen). Näethän sen, ihmisvoimat
eivät enää auta mitään.
TJOELDE. Mutta minä tiedän, ett'ei rukouskaan auta.
ROUVA. Oi, koeta kerran, suurimmassa hädässäsi.
TJOELDE (on suuressa kamppauksessa).
ROUVA. Et koskaan ole sitä tahtonut! Et koskaan ole puhellut kanssamme,
et koskaan Jumalasi kanssa! -- Et ole koskaan avannut sydäntäsi
kellekkään.
TJOELDE. Vait!
ROUVA. Mutta mitä päivällä salasit, sen yöllä lausuit; ihmisen _täytyy_
puhua. Ja minä olen ollut valveilla ja kuullut sinun tuskasi. Nyt
käsittänet, miksi voimani ovat sortuneet. Ei unta yöllä eikä
luottamusta päivällä. Minä olen kärsinyt vielä enemmän, kuin sinä.
TJOELDE (heittäikse nojatuoliin kaminin vieressä).
ROUVA (nousee, menee hänen luokseen). Sinä tahdoit paeta. Kun on
ihmisiä pelkääminen -- ei voi luottaa muihin, kuin Häneen, Tähtelässä
tuolla. Luuletko, että minä enään eläisin, ellei luottamukseni Häneen
olisi mua ylläpitänyt?
TJOELDE. Kerjäten olen minä matelemalla ryöminyt Hänen jalkojensa
juuressa -- oi! -- mutta aina turhaan!
ROUVA. Henning! Henning!
TJOELDE. Miks'ei Hän siunannut työtäni ja taisteluani? Nyt on kaikki
samantekevä!
ROUVA. Oi, -- paljon on vielä jälellä.