TJOLDE. Hra Konsuli Lind suvaitsee hyväntahtoisesti esitellä maljan.
(Kaikki järjestävät itseään kunnioittavassa hiljaisuudessa).
LIND. Kunnioitettava isäntämme on mielistelevin sanoin esitellyt
maljani. Siihen sanon ainoastaan, että suuret omaisuutemme uskotaan
meille varsinkin siksi, että niillä edistäisimme ahkeruutta, neroa ja
suuria yrityksiä.
PRAM (entisessä asemassaan). Jalot sanat!
LIND. Minä olen ainoastaan omaisuuden haltia, usein heikko ja
lyhytnäköinen.
PRAM. Kaunista!
LIND. Mutta tuskin erehtynen, sanoessani, että hra Tjoelden
suurellisella vaikutuksella, jota meidän kaikkien tulee kunnioittaa, on
jykevä perustus ja pohja; sillä sitä ei tällä hetkellä voine kukaan
päättää paremmin kuin minä. (Kaikki katselevat toisiaan kummastellen).
Sentähden saatan sanoa, että hänen vaikutuksensa on tämän kaupungin,
tämän seudun, tämän maan onneksi, -- jonka vuoksi se myöskin
nerokkaisuudessaan ja voimassaan ansaitsee apua. Talon onneksi!
KAIKKI. Talon onneksi!
(Hamar viittaa, laukaus).
TJOELDE. Minä suuresti kiitän teitä, hra Konsuli! Olen syvästi
liikutettu.
LIND. Tuo ei ollut muuta, kuin mitä todeksi tiedän, hra konsuli!
TJOELDE. Kiitos! (Hamar'ille) Panetko sinä kanuunat jyskymään isännän
kunniaksi? Nahjus!
HAMAR. Joka maljallehan piti laukaus tuleman?
TJOELDE. No, sinä nyt olet semmoinen --!
HAMAR (its.). Kyllä minä tässä kauvemmin -- --!
HOLM. Se on siis toteutunut todellisuus?
KNUTZEN. _Fait accompli!_ Tuo malja vakuutti Tjoeldelle 100,000 spd. --
vähintäinkin!
RING. Tjoelde on ylen älykäs mies! Sen olen aina sanonut!
(Falbe näkyy kunnioituksella juovan Lind'in kanssa. Jakobsen
tulee etu-alalle keskustelemaan Knudsenin kanssa).
JAKOBSEN (hiljaa). Siinä ei ole enemmän totta, kuin tuossa noin!
(viite).
KNUDSEN. Mutta, hyvä Jakobsen, te ette käsitä minua!
JAKOBSEN (korkeammin). Käsitämpä, saakur' vie, käsitänkin, minä tunnen
väkeni!
KNUDSEN. Älkäähän toki puhuko niin kovaa, ihminen!
JAKOBSEN (vielä korkeammalla äänellä). Mitä minä sanon, sen saapi joka
ihminen kuulla.
TJOELDE (melkein samassa). Hra pastori on pyytänyt sananvuoroa.
JAKOBSEN (oikein kovaa). Pitääkö minun vaieta, kun mokoma
saakelin -- --
TJOELDE. (Käskien) Hra pastori puhuu!
JAKOBSEN. Anteeksi!
PAPPI. Tämän talon sielunpaimenena on minun suloinen tehtäväni siunata
lahjoja, joita niin runsaasti sataa isännälle ja ystäville; -- tulkoot
ne sielun todelliseksi hyväksi ajassa ja iankaikkisuudessa!
PRAM. Amen!
PAPPI. Minä otan juodakseni kolpakon rakkaiden lapsien -- ihanien
neitosten muistoksi, joiden tulevaisuuden olen liittänyt rukouksiini
rippikoulunajoista saakka, -- tuosta unohtumattomasta ajasta, jolloin
talo ja sielunpaimen niin sydämellisesti liittyvät toisiinsa.
PRAM. Ah, niin!
PAPPI. Kasvakoot ne edeskinpäin totisessa Jumalan pelvossa, nöyryydessä
ja kiitollisuudessa rakkaita vanhempiansa kohtaan!
KAIKKI. Neiti Valborg, neiti Signe!
HAMAR (pelästyen). Pitääkö mun pamauttaa --?
TJOELDE. No, mene nyt --!
HAMAR. Kyllä minä tässä kauvemmin --!
TJOELDE (samassa). Minä kiitän teitä, hra pastori! Minä toivon,
niinkuin tekin, että sydämellisyys joka tähän saakka on tässä talossa
vallinnut lasten ja vanhempien välillä -- --
PAPPI. Niin, minun on aina ollut hupaista tulla tänne näihin
hauskoihin -- --
TJOELDE. Saanko kunnian juoda kanssanne lasin?
PAPPI. Minä vakuutan; Champagne, Champagne on mainion jaloa.
LIND (Holmille). Mutta teidän sananne pahoittavat mieltäni. Tämä seutu,
joka on niin suuressa kiitollisuuden velassa Tjoeldelle, palkitsee
hänet niin muodoin ilkeimmällä kiittämättömyydellä?
HOLM (matalalla äänellä). Häneen ei voi koskaan oikein luottaa.
LIND. Todellakin? Olenhan minä kuullut häntä suuresti kiitettävän.
HOLM (kuin edellä). Te ymmärrätte väärin. Minä tarkoitan, hänen asiansa
ovat -- -- --
LIND. Hänen asiansa? -- Kadehtimista! Usein kohdellaan aivan pahoin
niitä, jotka toimeliaisuutensa kautta kohoavat toisia korkeammalle.