TJOELDE. -- velat ja varat, tiettyä se. Mutta omaisuuden arvo on
vaihtelevainen, ja aina on tekeillä yritys, jonka menestymistä ei
_varmaan_ tiedä, mutta joka mahdollisesti voipi saattaa seikat aivan
toiselle kannalle.
VALBORG. Elleivät varat riitä velkoihin, ovat kaikki yritykset
keinoittelemista muiden rahoilla.
TJOELDE. No -- -- olkoompa vain; mutt'ei varastetuilla rahoilla, --
vaan uskotuilla rahoilla.
VALBORG. Niin, uskotuilla siinä petollisessa luulossa, että velanottaja
muka on varakas.
TJOELDE. Ne rahat saattavat ehkä pelastaa kaikki kaikesta.
VALBORG. Se ei kuitenkaan ole muuta, kuin että hän saapi ne valheella.
TJOELDE. Sinä käytät kovia sanoja.
ROUVA (viittaa, niinkuin jo pari kertaa ennenkin, Valborg'ille, joka sen
huomaa, vaan ei huoli siitä).
VALBORG. Vaitiolevaisuus on siinä kohdassa valhe.
TJOELDE. Mutta mitä hänen pitäisi tehdä? Pelata avonaisilla korteilla
ja siten saattaa sekä itsensä että ne toiset häviöön?
VALBORG. Niin, hänen pitää antaa asianomaisille selvä tieto asemastaan.
TJOELDE. Jopa jotakin! Siinä tapauksessa tehtäisiin vuodessa tuhat
konkurssia enemmän ja vahingot niistä olisivat äärettömät! -- Ei, sinä
olet älykäs, Valborg, mutta ajatuksesi ovat liian rajoitetut. --
Kuuleppas, missä on sanomalehdet?
SIGNE (on puhellut luutnantin kanssa verannalla, viimeksi tehnyt hellän
muistutuksen -- tulee esiin). Minä vein ne konttoriin. Min'en luullut
sinun jäävän tänne.
TJOELDE. No, antakaa mun olla vapaa konttorista hetkinen vielä! Meneppä
tuomaan ne tänne!
SIGNE (menee; luutnantti seuraa).
ROUVA (hiljaa Valborg'ille, joka menee). Miks'et sinä milloinkaan
kuuntele äitiäsi, Valborg?
VALBORG (jatkaa menoaan verannalle. Asettuu koriste-aitaa vastaan,
nojaa päänsä käteensä, katselee ulos).
TJOELDE. Ehkä otan toisen takin ylleni. -- No, olkoon nyt päivälliseen
saakka.
ROUVA.. Päivällinen! Ja minä istun täällä vielä!
TJOELDE. Tuleeko meille vieraita?
ROUVA. Tulee, -- etkö muista -- --? Finnen?
TJOELDE. Niin, tottakin!
ROUVA (mennessään). Mitä, mitä minä nyt saisin kokoon --?
TJOELDE (astuu esiin, kun on yksinään, istuu tuolille, katseensa on
tuskallinen ja väsynyt; peittää huoaten päänsä käsiinsä).
Signe, Hamar (palaavat; Signellä on sanomalehdet. Hamar aikoo
mennä perälle, verannalle, mutta Signe vetää hänet mukaansa).