"Jos oisin mä sun satulas!
Tai lautaisillas ruoska ees!"
HAMAR. Jos oisin kukka -- (its.) "kädessees" -- ei kelpaa.
TJOELDE (astuu esiin, kohtaa rouvan, joka tuli oikealta). No, mitenkäs
sinä voit?
ROUVA. Voi, minä tulen päivä päivältä yhä heikommaksi.
TJOELDE. Ainahan sinulla on valittamista, ystäväni! -- Onko sulla
ruokaa valmiina?
ROUVA. On, se on jo kauvan odottanut sinua. Tuossapa se onkin.
(Tyttö tuopi ruoka-tarjottimen pöydälle).
TJOELDE, Hyvä.
ROUVA. Tahdotko kupillisen teetä?
TJOELDE. En, kiitos!
ROUVA (istuu hänen viereensä, kaataa hälle lasin viiniä). No, kuinka
Möller'in nyt voivat?
TJOELDE. Huonosti -- sanoinhan sen jo.
ROUVA. Min'en kuullut.
VALBORG. Minä sain tänään kirjeen Nannalta. Hän kertoo, kuinka asia
tapahtui, kun oikeudenpalveliat tulivat niin yht'äkkiä, ett'ei perhe
voinut vähintäkään aavistaa.
TJOELDE. Niin, se oli ollut liikuttava tapaus.
ROUVA. Kertoiko hän itse sulle mitään --?
TJOELDE (syödessään). Min'en puhellutkaan hänen kanssaan.
ROUVA. Mutta kultani --? Olettehan te vanhat ystävykset.
TJOELDE. No mitä! -- Ystävykset! -- Hän elää mielettömissä mietteissä.
-- Muuten sain minä jo aivan kylläksi siitä perheestä. --
SIGNE. Lieneehän siellä ollut kovin surullista?
TJOELDE (yhä syöden). Hirmuista.
ROUVA. Mistä ne nyt elävät?
TJOELDE. Konkurssi-pesästä, tietysti.
SIGNE. No, mutta kaikki, mitä heillä oli -- --?
TJOELDE. On myyty.
SIGNE. Kaikki kalleudet -- -- heidän huonekalunsa, heidän vaununsa,
heidän -- --?
TJOELDE. Myyty, myyty.
HAMAR (on lähennyt). Ja hänen kellonsa? Se on kauniin kello kuin
koskaan olen nähnyt, -- lähinnä sinun kelloasi tietysti.
TJOELDE. Kalleudet menivät muun omaisuuden tietä! -- Annappas mulle
vähän viiniä, minun on kuuma ja jano.
SIGNE. Ihmisraukat!
ROUVA. Missä he nyt asuvat?
TJOELDE. Erään entisen laivurinsa luona. Siellä saivat he kaksi pientä
kamaria ja kyökin.
SIGNE. Kaksi pientä kamaria ja kyökin! (Äänettömyys).
ROUVA. Mihin he nyt aikovat ryhtyä?
TJOELDE. Par'aikaa kootaan rouvalle varoja, että hän voipi ruveta
pitämään klubin ravintolaa.
ROUVA. Vieläkö hänen pitää ruveta yhä suurempiin ruokapuuhiin!
SIGNE. Eivätkö ne lähettäneet terveisiä meille?
TJOELDE. Ehkä. Siihen min'en huomiotani kiinnittänyt.
HAMAR (joka väliin on seisonut verannalla). Mutta Möller -- -- mitä
sanoi hän? Mitä teki hän?
TJOELDE; Sit'en tiedä, kuuletko!
VALBORG (on kävellyt tämän kanssapuheen ajan ja väliin seisahtunut).
Hän onkin jo sanonut ja tehnyt aivan kylliksi?
TJOELDE (on herkeämättä syönyt ja juonut; huomaa). Mitä sillä
tarkoitat?
VALBORG. Tarkoitan, että jos minä olisin hänen tyttärensä, en
milloinkaan antaisi hälle anteeksi.
ROUVA. Lapsikulta, älä sano niin!
VALBORG. Sanompa! Se, joka saattaa perheensä semmoiseen häpeään ja
onnettomuuteen, ei ansaitse vähintäkään anteeksiantamista.
ROUVA. Kaikki me tarvitsemme anteeksiantamista.
VALBORG. Niin, yhdessä katsannossa. Mutta minä tarkoitan, minun
kunnioitustani, minun uskollisuuttani ei hän enää milloinkaan voisi
saavuttaa. Hän olisi liian kelvottomasti kohdellut minua.
TJOELDE (on lopettanut syömisensä; nousee). Kelvottomasti kohdellut
sinua? --
ROUVA. Joko lopetit syömisesi?
TJOELDE. Jo.
ROUVA. Ehkä tahdot vähän viiniä vielä?
TJOELDE. Sanoinhan, että jo lopetin. -- Kelvottomasti kohdellut sinua?
-- Kuinka niin?
VALBORG. Niin, _minä_ en puolestani voi ajatella suurempaa
rääkkäämistä, kuin se on, että koko minun eloni ja oloni saatetaan
pilkan ja naurun alaiseksi, niin ett'ei mulla ole mitään omaa, vaan
kaikki lepää pelkkien petollisten luulettelujen pohjalla. Oma olentoni,
jopa jok'ainoa vaate-liepeeni olisi ilkeintä valhetta! -- Otaksukaamme,
että minun luonteeni tuntisi halun nauttimaan asemaani rikkaan miehen
tyttärenä, nauttimaan sitä perinpohjaisesti, sen äärimmäisiin rajoihin
saakka -- -- sinä päivänä, jolloin huomaisin, että kaikki se, minkä
isäni oli mulle antanut oli varastettua -- kaikki se, minkä hän oli
mulle loistoisaksi luuletellut, valhetta; -- niin, sinä päivänä olisi
häväistykseni ääretön, mielikarvauteni rajaton!
ROUVA. Lapseni, sin'et ole mitään koetellut. Sin'et käsitä, kuinka
senlaiset seikat saattavat tapahtua. -- -- Lapseni, lapseni, sin'et
tiedä, mitä sanot!
HAMAR. Noo -- Möller sietää kaikki, mitä saapi! Jospa hän vain itse
olisi kuullut nuo Valborg'in sanat.
VALBORG. Hän _onkin_ ne kuullut. Nanna sanoi hänelle aivan samoin.
ROUVA. Hänen oma tyttärensä! Lapset, semmoistako te toisillenne
kirjoittelette! Jumala anteeks' suokoon teille kumpaisellekkin.
VALBORG. No -- totuuden suopi Hän kyllä meille anteeksi.
ROUVA. Lapset, lapset!
TJOELDE (menee Valborg'in luo). Sinä varmaankaan et käsitä, mitä kauppa
on. Tänään onni, huomenna onnettomuus.
VALBORG. Ei kenkään koskaan saa mua luulemaan kauppaa arpajaisiksi.