Seuraa sitten juhlan loistokohta, rovastin puhe.
Tapansa mukaan on hän jakanut puheensa kahteen osaan, lakiin ja
evankeliumiin. Jo alkaissa ovat rovastin kulmat pahasti rutussa, ja
kasvoihin ilmenee kiinteät juonteet, mutta kuta pitemmälle teksti
kehittyy, sitä ankarammin paukuttelee hän lainvasaraa. Rovastilla
onkin erikoista syytä koveta, ei niin palkollisille, mutta nuorisolle
yleensä, joka on hyljännyt jumalan sanan ja vaeltaa riettaita teitä.
Tietäissään, että juhlaan saapuu juuri tohtori nuorisoseuralaisineen,
joille hän saa taas tilaisuuden pitkästä ajasta puhua, onkin hän tehnyt
erikoisia varustuksia. Valmistaessaan puhettaan, oli hän "pinkkaansa"
käännellessään tavannut erään puolikymmentä vuotta sitten pitämänsä
saarnan. Sen hyvyys oli kyllä aiheutunut siitä, että silloin ilmaantui
pitäjässä tavallista runsaammin äpärälapsia, mutta pienempiä sovituksia
tehden sai hän saarnasta sen, mitä nuoriso nyt paraiten tarvitsi.
Mutta jopa alkaa lauhtua rovasti, kurtut häviävät, juonteet lientyvät,
ja ääni alkaa muistuttaa konttoristin ääntä, joka pyytää isännältään
ensimäistä palkankorotusta. "Ei näet riitä se, että me sanan kuulemme
ja ymmärrämme, vaan sitä myös on elämässä toteutettava. Kuinka sitten?
Juuri niinkuin Mestari sanoi opetuslapsillensa: 'ystäväni! peskää
toinen toisenne jalat!' Tämä kohta tekee suuremmoisen vaikutuksen,
katseet nousevat hartaasti kattoon, syviä huokauksia kuuluu, ja
postineiti, diakonissa, ruustinna y.m. kuivaavat kosteiksi käyneitä
silmiään. Vaikutuksen on rovasti jo edeltäpäin arvannut, siksi
hellyttää hän äänensä vallan 'sordinoksi' ja puhuu edelleen palvelijain
kovasta työstä sekä niiden kärsimättömyydestä, joille luoja on sallinut
palvelijoita, mutta ystäväiseni: koettakaamme noudattaa Mestarin
käskyä -- pestä toinen toisemme jalat".
Tähän päättyy rovastin yleväsisältöinen saarna ja ettei hänen sanansa
langennut kivistöön, tulee näkyviin sitä seuranneella väliajalla.
Niille, joille "luoja oli sallinut palkollisia", tuli jalo kilpailu,
kuka useamman palvelijan "jalat ehtisi pestä". Kädestä pitäin
talutettiin heitä viereiseen voimistelusaliin kahville, kehotettiin
panemaan runsaasti sokeria ja ottamaan leipää. Postineiti ja diakonissa
jakoivat Riikoille ja Pekoille viidenpennin pakanalähetys-kirjasia
ilmaiseksi, samaten kuin tohtori ja opettaja kirjasta
"Säästäväisyydestä sananen". Läksivätpä rovasti ja ruustinnakin
liikkeelle, antaen kättä palvelijoille ja ystävällisesti heille
puhellen. Ja ruustinna oikein taputteli piikaansa, joka yötä päivää sai
huolehtia, ettei ruustinnan lihavalla ruumiilla olisi paha olla, ja
kysyi hymyssä suin, "onko Hannalla nyt hauskaa?"
Huomautus: "juhla taas alkaa!" saa yleisön jälleen vetäytymään
luokkasaliin. Siellä onkin jo opettaja kateederin takana, järjestellen
juhlallisen näköisenä suurta paperipinkkaa ja sitten alkaen:
"On hetkiä ihmiselämässä, jolloin tuntee kohoavansa tältä
arkipäiväiseltä maankamaralta aatteiden ja ihanteitten ilmakerroksiin."
Hetken liideltyään, laskeutuu hän kuitenkin jälleen näköpiiriin, alkaen
rakennella esitelmälleen historiallista pohjaa. Tämä perustamistyö
vaatii runsaan tunnin, sitten alkaa vasta esitelmän aineen käsittely,
jona on "kansanvalistuksen suuri merkitys." Kyllä olikin hänellä
asia vallassaan, sillä jo toisen tunnin kuluttua olivat kuulijat
täysin vakuutettuja siitä, ettei yhteiskunnan suuressa ruumisrohjossa
löydy yhtään valuvikaa, sisällisen taudin aiheuttamaa raihnaisuutta
eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joka ei paranisi
"kansanvalistuksella".
Saatuaan kuulijansa tähän vakaumukseen, aukaisee hän taas aatteen
siivet, kohoten puoleksi tunniksi ihanteitten ilmakerroksiin. Esitelmä
loppuu runolla "Valistuksen voima".
Sen suursiivouksen jälkeen, jonka opettaja teki, katsotaan
välttämättömäksi levätä puolisen tuntia.
Loppu-ohjelman mainittavampi "peso" oli "suojelusenkeli". Se oli.
postineidin ja diakonissan erikoisaate. Ei kai tarvitsisi mainita, että
enkelinä oli edellinen.
Lähtiessä kestittiin vielä palkollisia pullakahvilla ja kirjasilla.
Antoipa tilanomistaja Paksunen Mattilan paimenpojalle markanrahankin.
Mutta maailmahan tiesikin, että se oli hänen oma poikansa.
Näin vietettiin palkollisten iltamaa, ja kaikki erosivat tyytyväisinä.
Inhimillisen sivistyksen edustajat tunsivat itsensä onnellisiksi,
sillä olivathan he taas valistaneet palkollisia. Tyytyväinen oli myös
pappilan väki. Ja kun illalla piika Hanna riisui ruustinnan jalasta
kenkiä ja sukkia, kiitti ruustinna luojaa, joka antoi hänelle terveyttä
ja voimaa tekemään hyvää palvelijoille.