Vielä viimeistelivät kirkonkylän nuoret juhlalaitteita kansakoulun
luokkasalissa, kun jo alkoi saapua juhlavieraita. Ensin tuli parvi
puolimittaisia poikia kovaa ääntä pitäen ja jalkojaan kolistellen.
Mutta salista virtaava häikäisevä valo vaikutti, että hälinä loppui,
ja kainoina painautuivat pojat eteisen nurkkaan keskenään sipisten.
Ainoastaan pari rohkeimpaa uskalsi loitota salin ovelle asti
kurkistellen hetken sisälle ja kiireesti pujahtaen parveen takaisin
toisille näkemiään kertomaan.
Komeaksi olikin sali koristeltu: katajaköynnöksiä notkui pitkin seiniä,
sinivalkoisia lippuruusukkeita oli nurkissa ja pylväissä. Peräseinällä
komeili parin metrin pituinen paperilevy, johon maalari Kaipiainen oli
suurilla, pitkäkoipisilla kirjaimilla maalannut -- "Terve tuloa!"
Kohta saapuu lisää väkeä, tulee vanhaa ja nuorta, poikaa ja
piikapuolta. Aluksi ujoina ja aristellen, toisiaan kohottavasti
tyrkkien. Mutta kun asioitsija Alanne ja herra Leivo, kauppias Rahkosen
puotilainen, ovat heitä useammat kerrat kehottaneet, alkaakin yleisö
vähitellen siirtyä, antaen tilaa uusille tuleville.
Salissa ohjailevat vieraita vallesmannin Ninni ja Nänni, ovella
katellen ja hymyillen, joskus hät'hätää puikahtaen loitomma, kehotellen
istumaan. Mutta lihavalle rovastille ja vieläkin turpeammalle
ruustinnalle he niiaavat ja kädestä pitäin saattelevat heidät istumaan
kateederin kupeella oleville tuoleille. Samaan nurkkamaan suuntailevat
myös kulkunsa tohtori, "forsmestari" rouvineen sekä tilanomistaja
Paksunen.
Pappilan ja tohtorin väki ovat kyllä huonoissa väleissä --
tohtorilaiset ovat näet maailman lapsia, jotka eivät ainoastaan itse
kulje laveata tietä, vaan ovat monta muutakin samalle liukkaalle
polulle vietelleet -- mutta nyt he keskenään haastelevat mitä
herttaisimmin, ja tämä kaikki johtuu siitä, että kerran vuodessa,
vapaaviikolla, tuntevat sekä hengelliset että maalliset tarvetta
valistaa palkollisiansa. Tätä varten puuhaavat he yhteisvoimin
vapaa-iltaman, jossa pullakahvin ohella tarjotaan palvelijoille niin
hengellistä kuin inhimillistäkin valistusta.
Rovastin ja tohtorin puheen keskeyttää opettaja, keski-ikäinen, laiha
ja tuikeasilmäinen mies, joka jo tullessaan ryhmää kohti useampaan
kertaan kumarrellen tekee lähenemisaikeensa tiettäväksi. Kallistuen
vallan rovastin ja tohtorin korvan juureen, kysäisee hän, että
kuinkahan olisi, jos alettaisiin.
Ohjelma olikin valmis sen kun pään aukaisi. Mutta paljon oli ollutkin
vaivaa sitä setviessä, oli väitelty hiki hatussa, jopa kerran
suututtukin, ennenkuin se lopullisesti hyväksyttiin. Kierin kohta
oli juhlan alkaminen, sillä hengelliset, varsinkin postineiti ja
diakonissa, jotka pitivät itseään myös pieninä kynttilöinä autuuden
tiellä, tahtoivat välttämättömästi, että juhlan alussa rovasti
pitäisi rukoukset. Nuorisoseuralaiset olivat taas jyrkästi vastaan
sellaista kirkon meininkiä. Lopuksi pantiin kirkko keskelle kylää
ja sovittiin, että aluksi lauletaan yhteisesti hengellinen laulu,
sitten lausuu tohtori juhlavieraat tervetulleiksi, sen jälkeen pitää
rovasti puheen ja opettaja esitelmän. Välipaloiksi lausutaan runoja,
luetaan kertomuksia ja juodaan kahvia. Juhla lopetetaan kuvaelmalla --
"suojelusenkeli".
Opettajan eleistä on jo yleisö arvannut juhlan kohta alkavan, siksi
sorina loppuu, ja juhlakohennus ja suoristus käy yli linjan.
"Jos laulamme aluksi 'Meri pauhaa vaahtoellen'", ilmoittaa vihdoin
opettaja, istuutuu harmonin ääreen, alkaa soittaa ja täydeltä terältä
laulaa. Muut yhtyvät lauluun, mutta ylinnä muista kuuluu Mattilan
Sandran kimeä ääni.
Kun laulu ja sen loppuun liitetty liritys on vaijennut, tervehtii
tohtori yleisöä. "Arvoisat juhlavieraat"! kärähtää hän samallaisella
äänellä, kuin kysyisi hän potilailta, "mikä teitä vaivaa?"
Tohtori ei puhu pitkään. Mainitsee vaan muutamin lausein juhlan ylevän
tarkoituksen palvelijain valistamisen, kehottaen lopuksi palkollisia
vastaanottamaan kaikki, mitä tämä vaatimaton tilaisuus heille voi
tarjota.