Totutulla tavalla, kun se oikein perinpohjaisesti on kansaan syöpynyt,
on niin suuri voima, että se voi johtaa yksinpä lainrikkomisiinkin.
Ajatelkaamme esim., että meidän suomalaisten keskuudessa, joita
lainkuuliaisuudesta kehutaan, vielä nytkin salapolttoa harjoitetaan,
vaikka on jo miespolven ikä aikaa kulunut viinankeiton kieltämisestä.
Tarvitaan suuri määrä uhkarohkeutta antautuessa kiellettyyn tehtävään,
josta sakko ja linnavankeus on millä hetkellä tahansa tarjona. Ja yhtä
suurta osaa, kuin uhkarohkeus, näyttelee myöskin kekseliäisyys ja
viekkaus ohjatessaan harhaan sekä järjestyksenvalvojia että muitakin
vaarallisia henkilöitä. Jos nämä hyvät ominaisuudet olisivat joutuneet
käyttövoimaksi hyödyllisen toiminnan ahjoon, niin kukapa tietää,
minkämoisia kehityksiä olisi tapahtunutkaan -- nyt ne sitä vastoin
pahuuden palvelukseen joutuneina voivat ainoastaan joko intohimoja
kiihottaa tai antaa aihetta nauruun kaikenmoisista sukkelista tempuista
kerrottaessa. Viimeksi mainittua lajia on aivan tyhjentymätön
aarre-aitta, jonka runsaasta varastosta olkoon seuraava kepponen
näytteeksi.
Muutama vuosikymmen sitten oli R--n pitäjän nimismies saanut kuulla,
että Louhurannan torpassa K--veden rannalla oli viinapannu parastaikaa
kiehumassa. Ollessaan "ryöstömies" oli nimismiehen velvollisuuden tie
selvä: hänen tuli lähteä ryöstöretkelle.
Kahden voimakkaan miehen seuraamana hän lähtee ajaa karittelemaan
Louhurannan torppaan, jonka jänislankojaan kokemassa oleva poika
oli sattunut huomaamaan nimismiehen tulon ja metsän läpi riensi
ilmoittamaan, että nyt on paholainen liikkeellä... Säikähtynyt
torpanväki ei osannut muuta, kuin juostiin sulkemassa saunan ovi,
jossa salapolttimo oli, ja pantiin paksu koivuhalko pönkäksi, jotta
luultaisiin, että sauna on tyhjää täynnä ja pimeätä puolillaan. Kun
nimismies apulaisineen pihamaalle saapui, tuntui hänellä olevan tarkat
tiedot, koskapa suorastaan ajoi saunan edustalle. Pönkkä kiskaistiin
kursailematta oven edestä pois, mutta sauna oli ennättänyt tulla savua
täyteen lattiaan asti, niin että sisään ei voitu mennä. Ovi avattiin
seljälleen ja nimismies apulaisineen ryhtyi saunan edustalla odottamaan
savun poistumista.
Silloin he huomasivat erään vaimon lähtevän torpan rannasta juoksemaan
jäätä myöten, vetäen perässään kelkkaa, jossa oli suuri pärevakka.
Kummallista oli, että vaimo juoksi umpihangessa, vaikka rannempana oli
tiekin, ja tuontuostakin tapahtuvista kaatumisistaan huolimatta koetti
rientää eteenpäin, ikäänkuin häntä olisi takaa ajettu. Pahaa avistaen
hyppäsi nimismies apulaisineen rekeensä ja lähtivät ajamaan jäälle,
jossa oli paksulta lunta. Siellä ei tullut kysymykseenkään hevosen
juokseminen, ja huonoa oli käyminenkin, kun raskas reki oli vedettävä.
Suurella vaivalla viimein tapasivat vaimon, jonka sitten tunsivat
Löyhkä-Leenaksi, erääksi kuuroksi ja tylsämieliseksi naiseksi. Ja mitä
näkivät hänen vakassaan olevan? Muutamia kahmalollisia ruumenia!
-- Mistä sinä tulet? huusi nimismies Leenan korvaan.
-- Tuolta, oli vastaus.
-- No mihinkä sinä sitten menet?
-- Tuonne.
-- Miksi et kulje tietä myöten?
-- Siksi, ettei kukaan aja päälleni.
-- Mutta miksi sinulla semmoinen kiire oli?
-- Kun oli vilu, niin juoksin lämpimikseni.
Sen parempaa selvää ei saatu kyselemälläkään. Ei auttanut muu, kuin
piti lähteä takaisin mennä urnimaan ja jättää Leena lämpimätään
etsimään.
Kun Louhurantaan jälleen päästiin ja saunaan mentiin, oli se
riittynyt hyvin raittiiksi ja mitä herttaisin lämmin helähti sieltä
vastaan. Lauteilla oli vanha vaimo alastonna penkillä ja toinen
häntä hieromassa. Hierottava valitti niin surkeasti, että nimismies
apulaisineen hetimiten saunasta poistui, sitä suuremmalla syyllä vielä,
kun vähintäkään merkkiä ei ollut siihen suuntaan viittaamassa, että
siinä saunassa olisi koskaan viinaa keitetty. Sitä paitse hieroja,
suulaaksi tunnettu Kuppari-Kaisa, rupesi hyvin pisteliääksi. Hän ei
ollut nimismiestä tuntevinaankaan, vaan alkoi kysellä:
-- Etsivätkö vieraat kupparia? No, jos semmoisen tarvis on, niin täältä
löytyy hammassuussa syntynyt akka, joka ruumiistanne sarvillaan vaivan
imee, olkoonpa se hyvän tahi pahan hengen antama.
-- Emme etsi, vastasi nimismiehen toveri, kupparia. Me etsimme
viinankeittokojeita. Missä ne ovat?
-- Minä ainakaan en, selitti Kuppari-Kaisa, muualta tiedä
viinankeittokojeita neuvoa, kuin Kuopiosta, jossa kuuluu
viinanpolttimokin olevan. Vai luuletteko tätä pistoksissa voivottavaa
vanhaa muoria viinankeittokojeeksi? Ei, uskokaa minua, kun sanon,
että tästä muorista ei viinaa lähde, vaikka kuinka puristaisi ja
kallistaisi... Mutta minäpä luulenkin, että teillä on jo ennestään
viinaa päässänne ja että nyt pyritte saunaan selviytymään. Menkääpäs
tupaan vähäksi aikaa, että minä ennätän tämän muorin hieroa, niin
sitten annan teille semmoisen löylyn, että väkevä aivokopastanne
haihtuu...
Päästäksensä suulaan kupparin pistoksia kuulemasta, poistui
nimismies apulaisineen, kuten jo sanottiin, hetimiten saunasta,
ryhtyen etsimistä muualla jatkamaan. Mutta mistään muualtakaan
ei mitään viinankeittokojeita löydetty, vaikka koko torppa hyvin
tarkoin etsittiin ja komuttiin. Nimismies apulaisineen tuli siihen
vakaumukseen, että heitä on petetty, vieläpä nöyrtyi niin paljon, että
tapahtunutta tarkastustaan pyysi anteeksi...
Ja vasta usean vuoden kuluttua sai nimismies sitten kuulla, mitenkä
asianlaita todellisuudessa oli. Löyhkä-Leenan pakeneminen ja
vaimon hierominen olivat sovinnon perästä tehtyjä temppuja, jotka
kaikki vaaran korkeimmillaan ollessa silmänräpäyksessä keksittiin.
Viinankeittokojeet ja kaikki siihen kuuluvat tarpeet taasen oli
kätketty tallin taustalla olevaan tunkioon sinä aikana, jolloin
nimismies apulaisineen oli Leenaa takaa-ajamassa.