-- Tervetullut kutsu, mutta sopimattomaan aikaan! Näin kertoi
pankkivirkamies Arvi Kallis huudahtaneensa, saatuaan seuraavan
kutsukortin:
Tervetuloa läsnäolollanne kunnioittamaan tyttäremme Saima Sorjan
ja Pankinvirkamies Lauri Laskusen vihkiäisiä Mikkelin kirkossa
Helmikuun 8 p:nä 1898 täsmälleen k:lo 6 i.p.
Vihkimisen perästä kokoonnutaan asuntoomme.
Kaisu ja Kusti Kangastus.
Herrat Arvi Kallis ja Lauri Laskunen olivat, näet, erinomaiset
ystävykset. He olivat yhdessä lapsuutensa kisat leikkineet, yhdessä
asuneet koulua käydessään ja yliopistossa ollessaan ja saman
pankkiliikkeen palvelukseen antautuneet, jos kohtakin sen eri
konttoreissa, yliopistolliset tutkinnot suoritettuaan. Vähintäin
kerran vuodessa kävivät he toisiaan tervehtimässä ja kerran viikossa
oli joko kortti tahi kirje lähetettävä. Heidän ystävyyteensä kuului
vielä oikein kirjallinen sopimus siitä, että milloin tahansa jotain
merkillistä toisen elämässä tapahtuu, silloin on toisen saavuttava
siitä osaaottamaan, olkoonpa välimatka, vaikka kuinka pitkä, ja
olkoonpa kysymyksessä vihkiäiset tahi -- ristiäiset. Herra Kallis, joka
oli kirjallisen sopimuksen alkuunpanija, oli siitä niin innostunut,
että melkein jok'ikinen kerta herra Laskusen kanssa yhdessä ollessaan
puheli, kuinka hän puolestaan oli valmis tulemaan ystävänsä surusta
tahi ilosta osaa-ottamaan -- puolikyljistä asti haudastaankin. Ja kun
sitten saapui kutsukortti ystävänsä vihkiäisiin, niin hän kuitenkin
saattoi lausua:
-- Tervetullut kutsu, mutta sopimattomaan aikaan!
Tämä lausuminen saattaa kuulostaa hyvinkin kylmäkiskoiselta, eikä
ole sopusoinnussa herrojen Kalliin ja Laskusen välillä vallitsevan
lämpimän ystävyyden kanssa. Mutta katsoen siihen, että herra Kallis
oli pankinvirkamies, jonka pääsy riippui sekä tirehtööristä että
myöskin hänen omista tehtävistään, on pidettävä luonnollisenakin, että
hän tuli lausuneeksi sillä tavalla, kuin hän lausui. Nyt oli, näet,
tilinpäätöksen valmistamisaika, joka työ oli suoritettava herra Kalliin
johdolla, sillä tirehtööriltä meni suurin osa päivästä erään komitean
kokouksissa. Kaiken muun lisäksi oli tilinpäätöksen valmistamisessa
tullut jokin erehdys, jonka selvittäminen näytti hyvin uhkaavalta. Ei
ollut edes ajattelemista, että herra Kallis voisi häämatkaa varten
saada vapautta, vaikka anoisikin, ennenkuin tilinpäätös on valmiina.
Miksi pitikään tuon kutsun juuri tähän aikaan saapua! Ystävysten kesken
ei tosin ollut salaisuutena, että herra Laskusen lemmen perhosen
samettisiivet olivat tulleet rakkauden ruususiteillä solmituiksi,
mutta että häät näin yht'äkkiä tulivat, se oli täydellinen yllätys.
Mutta se vasta pää-yllätys olisi, jos herra Kalliin täytyisi jäädä
häistä pois... Ei, kyllä niihin on päästävä, vaikka kylkiään myöten jo
haudassa olisi -- niin päätti herra Kallis.
Hän lakkasi harmittelemasta ja murheellisilla ajatuksilla mieltään
vaivaamasta. Toivoa täynnä hän asteli pankkiin, jossa heittäysi hyvin
ystävälliseksi ja samalla koetti konttoorin henkilökunnan itserakkautta
kutkuttaa, saadaksensa sen tarmonsa takaa tilinpäätöstä valmistamaan
-- ja onnistuikin siinä, sillä jokainen otti kunnia-asiakseen täyttää
tehtävänsä. Mutta jos muut olivat ahkeria, niin kaikista ylinnä
kuitenkin puuhasi herra Kallis itse, joka kahteen vuorokauteen tuskin
ollenkaan nukkui ja syömistäkin harjoitti ainoastaan sattumalta,
lohduttaen itseään sillä, että hän syömisen laiminlyömisen
vastaisuudessa moninkertaisesti korvaa ja nukkua hän taasen saa
makuuvaunussa Mikkeliin mennessään sekä Mikkelissä vielä ennen häitä
kokonaisen päivän. Ja kun sillä tavoin yhteisvoimin uurastettiin, niin
tilinpäätös todellakin valmistui, vaikkakin aivan yhdennellätoista
hetkellä. Valmistumista tavallaan joudutti sekin, että komitean
istunnot loppuivat ja siis tirehtöörikin pääsi pankkitöihinsä käsiksi.
Hän oli mitä tyytyväisin ja kiitteli herra Kallista toimeliaisuudesta
sekä mitä herttaisimmalla myöntyväisyydellä antoi häämatkaloman.
Vaikka herra Kallis oli läpikotaisin väsynyt, täytyi hänen juosta
ja puuhata hää- ja matkavarusten vuoksi puodeissa ja räätäleissä
sekä jos jossakin. Kun hän vihdoin viimeinkin rautatieasemalle ajoi
ja makuuvaunuun pääsi, tunsi hän melkein horjuvansa väsymyksestä.
Saatuansa vuoteen, jätti hän pilettinsä siivoojattaren huostaan, jotta
konduktöörin ei tarvitse hänen untaan häiritä. Sitten hän riisuutui ja
heti nukkui niin raskaasti, ett'ei olisi tietänyt, vaikka maanjäristys
olisi tapahtunut...
Mikä onkaan hauskempaa, kuin saada nuorena olla nuoren ystävänsä
häissä! Onnesta säteilee onnellinen morsian ja onnesta säteilee
onnellinen sulho. Häävieraat ovat myöskin, kuin onnen taikomina:
ilo hohtaa jokaisen silmistä ja kasvoista. Laulut kaikuvat, soitot
helähtävät ja karkelossa riemutunteitten valtaamina pyöritään --
sanalla sanoen tuntuu yhtä uhkuvalta, kuin keväällä luonnossa, jolloin
keväthengetär päiväpaisteilleen, kukkineen ja laululintusineen
nuoruudella ja uudestisyntymisellä maan ja ilman täyttää... Herra
Kallis oli tuntevinaan nauttivansa täysin siemauksin ystävänsä hää-ilon
onnea -- ja syytä hänellä olikin siihen, sillä hän ei ainoastaan
luullut, vaan täydellisesti uskoi, että ystävänsä oli onnellinen.
Tuommoinen hurmaava morsian -- kukapa ei olisi onnellinen saatuaan
hänen kanssaan vihkityynyllä polvistua... Ja hänen oma kukkaisneitonsa
sitten -- mikä ihastuttava olento hänkin oli... Niin tenhottuna herra
Kallis oli, että karkeloidessaan luuli liitelevänsä, eikä jaloillaan
tanssivansa... Tulvivia tunteitaan täytyi hänen saada jollain tavoin
tyhjentää -- hän päätti puhua. Ja hän puhui valituin sanoin luonnon
keväästä ja elämän keväästä, rakkaudesta luonnossa ja rakkaudesta
ihmissydämessä. Hän innostui ja hehkui runollisia vertauksia
lausuessaan. Lopuksi korotti hän äänensä ja huusi:
-- Eläköön morsiuspari, eläköön, eläköön!
-- Kiitoksia toivotuksestanne! Mutta meistä ei ole morsiuspariksi,
sillä minä olen naimisissa, jos kohta tämä rinnallani seisova
siivoojatar onkin leski, sanoi konduktööri, joka siivoojattaren
kehotuksesta oli tullut katsomaan, kuka vaunussa on nukkumassa...
Pyytäisin kysyä, mihin herra matkustaa?
-- Minä en matkusta mihinkään -- minä olen häissä, vastasi herra
Kallis, joka oli hypähtänyt seisomaan.
-- Hääpuvussa herra todellakin on ja...
Nyt herra Kallis heräsi horroksestaan ja näki, että hänellä on
ainoastaan liinavaatteet ja hännystakki yllänsä sekä kalossit
sukittomissa jaloissa. Silloin säikähdys muutti hänet niin pelottavan
näköiseksi, että konduktööriltä jäi lause kesken ja siivoojatar
vetäytyi syrjään...
Hetkisen ihmettelevillä katseilla tarkastettuaan herra Kallista, joka
puolestaan yhtä tutkivin silmäyksin häneen tuijotti, sanoi konduktööri:
-- Koska ja mistä herra on tähän vaunuun tullut?
-- Sitä samaa kysyn minä teiltä, vastasi herra Kallis. Minä olin juuri
pitämässä puhetta ystäväni vihkiäisissä, enkä voi käsittää, kuinka
tänne olen joutunut. Ja missä ovat tavarani, vaatteeni ja kaikki...
niin, -- missä ne ovat?
-- No, missäs ne häät ovat? kysyi konduktööri jälleen.
-- Morsiamen vanhempain kodissa, oli herra Kalliin vastaus.
Kahtena kysymysmerkkinä katsovat nyt herra Kallis ja konduktööri
toisiinsa. Mitä herra Kallis lienee miettinyt, on tuntematonta;
mutta konduktööri tuli siihen arveluun, että hänen edessään on joko
heikkomielinen tahi humalainen mies, joka joltakin asemalta on päässyt
kenenkään huomaamatta pujahtamaan matkaan. Kun konduktöörillä oli kiire
kulkiessaan vaunusta toiseen, ei hän joutanut pitempiin tutkimuksiin
ryhtymään, vaan haetti kaksi junamiestä, joitten käski ovella
vartioida, ett'ei mitään tavattomia tapahtuisi. Sitten hän poistui.
Herra Kallis koetteli ajatuksissaan selvitellä kummallista tilaansa
siinä kuitenkaan onnistumatta. Vihdoin hän ryhtyi keskustelemaan
vartijoina olevain junamiesten kanssa.
-- Mihin tämä juna kulkee? kysäsi hän.
-- Helsinkiin, kuului vastaus.
-- Millä seuduin nyt olemme?
-- Viiden minuutin kuluttua saavumme Hyvinkäälle.
Kirkkaana salamana tässä epätiedon pimeydessä välähti herra Kalliin
muistiin, että Hyvinkään aseman ensimmäinen kirjuri, herra Pennstedt,
on hänen hyvä tuttavansa. Hän sanoi nyt junamiehille, kuka ja mistä
hän on, sekä pyysi heidän heti asemalle tultua juoksemaan herra
Pennstedt'ille kertomaan, kuinka asianlaita on. Samalla olisi myöskin
pyydettävä herra Pennsted'in tuomaan tarpeelliset vaatekappaleet, että
hän voisi junasta Hyvinkäälle jäädä siihen asti, kuin tämä seikkailu
selvenee. Junamiehet eivät tohtineet lähteä, kun konduktööri oli heidät
vartioimaan jättänyt, vaan sen sijaan meni siivoojatar, joka tehtävänsä
niin hyvin toimitti, että tuskin minuuttia oli asemalla seistu, kuin jo
herra Pennstedt juoksujalassa harppasi tulla vaunuun, suuri matkaturkki
kainalossaan ja pitkävartiset metsästyssaappaat kädessään.
-- Terve, veljeni, -- sanoi herra Kallis herra Pennstedt'ille --
eläkä suinkaan peljästy nähdessäsi minut tässä kummallisessa tilassa.
Voin sinulle vakuuttaa, että olen täydessä järjessäni, enkä tietysti
raittiusmiehenä ole juopuneenakaan. Etkö tahdo olla niin armollisen
ystävällinen, että otat minut luoksesi, minä kun en mitenkään tahtoisi
Helsinkiin asti tässä puvussa mennä? Koetamme sitten yhdessä päästä
selville, kuinka tähän kohtaloon olen joutunut. Otathan, veliseni,
minut luoksesi?
-- Tietysti otan, vieläpä kernaastikin. Sutkase vaan kengät jalkoihisi
ja turkki yllesi, niin pääsemme pois, ennenkuin juna lähtee eteenpäin
mennä huristamaan. Kas niin, -- ihanhan sinä tuossa turkissa
patruunalta näytät!
Konduktöörikin tuli, ja kun herra Pennstedt lupasi pitää herra
Kalliista huolen sekä vastata piletistä ynnä makuusijasta, ei hänellä
ollut mitään sitä vastaan, että "kummallinen matkustaja junasta
poistui."
Päästyään herra Pennstedt'in huoneesen ja hieman rauhoituttuaan,
alkoi herra Kallis kertoa, kuinka hän oli matkalla ystävänsä
Lauri Laskusen vihkiäisiin Mikkeliin, mutta hänelle itselleen ja
arvattavasti muillekin käsittämättömällä tavalla seisoo nyt tässä,
vieläpä vaatteettomana. Kaikista kummallisinta hänestä oli, että juuri
pitäessään morsiusparille puhetta, hänet konduktööri herätti, --
kaukana häistä ja koko Mikkelistäkin...
Herra Pennstedt käski vieraansa heittäytymään hänen avonaiseen
sänkyynsä ja meni itse asemakonttoriin lähettämään virkasähkösanoman
Mikkeliin. Puolentoista tunnin kuluttua saapui vastaus, jossa
ilmoitettiin, että Mikkelin asemalle on otettu talteen eräästä
makuuvaunusta sen matkustajan tavarat, joka edellisenä iltana on
jättänyt matkustajapilettinsä siivoojattaren haltuun, voidakseen
rauhassa nukkua. Mitään tavaroista ei ole hukkunut. Mutta suuri hätä
vallitsee itsensä matkustajan suhteen, jota parastaikaa pitkin radan
vartta Kouvolan ja Mikkelin välillä etsitään. Heti kohta lähetettiin
rauhoittava tieto, että matkustaja on hengissä ja täydessä turvassa.
Virkasähkösanomaan vastausta odottaessa ryhdyttiin miesjoukolla
ottamaan selkoa herra Kalliin seikkailusta ja tultiin siihen
käsitykseen, että hän on uneksiessaan muuttanut Savon makuuvaunusta
Helsingin makuuvaunuun -- luultavasti Simolan asemalla -- ja kun
sattui olemaan vapaa osasto, niin hän paiskautui siihen nukkumaan.
Riihimäellä siivoojatar sattui huomaamaan hänet ja ilmoitti siitä
konduktöörille. Muutoin tapahtui erinomainen onni siinä, että hänet
Riihimäen ja Hyvinkään välillä keksittiin, hän kun Hyvinkäällä joutui
hyvän tuttavansa haltuun ja huomaan, eikä tarvinnut vastoin tahtoaan
tekemäänsä "huvimatkaa" Helsinkiin asti jatkaa, jossa mahdollisesti
olisi voinut kaikenmoisia ikäviä selkkauksia syntyä. Sen lisäksi
sai herra Kallis vaatteet ja matkarahat lainaksi matkustaakseen
päiväjunassa Mikkeliin ja joutuakseen ystävänsä häihin riemun juuri
parhaillaan ollessa. Jos ilo jo ennestäänkin aivan kattoon asti oli
noussut, niin sitten se vasta korkealle kohosi, kun herra Kallis
odottamatta saapui ja todisti oman lausuntonsa, että hän kyllä
ystävänsä häihin tulee, vaikka kylkiään myöten jo haudassa olisi...
Mitä herra Kallis oli häistä uneksinut, se kaikki moninkertaisesti
toteutui, mutta on ulkopuolella tämän kertomuksen piiriä.