3. että hän kirjoituksissaan oli esittänyt raskaita syytöksiä
hengellistä säätyä vastaan, joista syytöksistä kuitenkin saattaa
olettaa, etteivät ne perustuneet pahaan aikomukseen, sekä etteivät
ne, oikeassa yhteydessään luettuina, olleet siihen määrään
loukkaavia, kuin miltä ne ensi näkemältä ja erikseen otettuina
näyttivät.
Oikeus katsoi, että nämä rikokset, katsoen lainlaadinnan lievään
henkeen haaveilijoita kohtaan, on sovitettava, ei ruumiillisella
rangaistuksella, vaan rahasakoilla.
Kaikkien kuulijain kasvot kirkastuivat, kun esimies lausui nämä sanat.
"Senvuoksi tuomitaan Hans Nielsen Hauge maksamaan Kristianian
köyhäinkassaan tuhannen hopeataaleria sekä kärsimään kaikki kulut
asiassa. Muutoin saa hän olla vapaa enemmistä syytöksistä tässä
asiassa."
Salissa kävi tukahutettu mumina, kun tuo oli julistettu.
Haugen ystävät riensivät hänen ympärilleen ja onnittelivat häntä.
Mutta Hauge vastasi aivan hiljaa.
"Kaikkitietävän Jumalan tuomioon vetoan tästä tuomiosta; nyt vain
iloitsen siitä, että kaikki pahat syytökset minua vastaan ovat maahan
lyödyt."
Oikeusneuvos Bull tuli nyt Haugen luo ja löi häntä olalle.
"Hauge", sanoi hän. "Minä ja moni muu kanssani pidämme sinua
täydellisesti syyttömänä ja viattomasti väärin kohdeltuna miehenä.
Ole hyvällä mielellä. Tuleva aika on vahvistava sen, mitä tässä olen
sanonut. Ja nuo vaivaiset sakkorahat kyllä saadaan suoritetuksi." Hän
ojensi Haugelle kätensä.
"Sitä en epäile", vastasi Hauge hymyillen. "Tosin ei itselläni ole
killinkiäkään, mutta apu on kyllä tuleva."
Ja apu tuli.
Kun tieto Haugen lopullisesta tuomiosta tuli maassa tunnetuksi, tuli
rahoja virtanaan ystäviltä, ja ennen pitkää oli tuo melkoinen summa
suoritettu ja Hauge nyt kymmenen vuoden vankeuden jälkeen vapaa mies.
Silloin kirjoitti hän ystävilleen:
"Mihin ovat nyt joutuneet nuo kaikki pahat syytökset, joilla monet
vaivasivat itseään, saadakseen minut ainakin elinkautiseen vankeuteen?
"Mitä hyödyttävät nyt nuo monet kirjoitukset, joilla monet ovat
itseänsä väsyksiin asti vaivanneet ja kiusanneet minua noin
kuudellasadalla kysymyksellä, kuulustelleet yhtä monta todistajaa,
toivoen voivansa saada rangaistavia paheita minussa toteennäytetyksi?
"Jumala olkoon ikuisesti kiitetty, että hän on minut varjellut
paheista, niin että syyttäjäni eivät löytäneet muuta kuin Jumalan
sanan harjoitukset ja ne kirjat, jotka olin kirjoittanut, joihin oma
todistukseni oli riittävä, kun sanoin, että olin ne kirjoittanut.
"Rukoilin ahdistuksissani, kun vastustajani minua sortivat ja minä
olin heidän vallassaan, että Herra minut asiassani vapauttaisi; minä
sydämestäni kiitän häntä, kun hän pelasti minut, ja sitä tahdon
edelleen tehdä; siihen antakoon hän itse armoa minulle.
"Tervehdin teitä Jeesuksen nimessä ja rukoilen, että saisitte elää
hyvin, kunnes ijäisyydessä kohdataan, pysyen minä teidän ystävänänne
Herrassa."
Tuomion jälkeisenä päivänä oli paljon Haugen ystäviä kokoontunut
hänen luokseen Bakkehaugenille. Oli jouluaatto, ja jouluvirsi kohosi
kirkkaana ja onnekkaana noiden iloisten ihmisten huulilta.
Silloin kääntyi Hauge äkkiä Ole Rorsweenin puoleen, joka nytkin oli
siellä.
"Muistatko tuota silloista jouluaattoa, Ole?" kysyi hän.
Ole Rorsween, kumaraselkäinen, hymyili.
"Kyllä, Hauge", vastasi hän. "Sitä pientä jouluvaloa, jonka sinä
iltana ikkunaasi kohotit, en milloinkaan unhota."
"Niin, nyt on valo voittanut", sanoi Hauge; "nyt on se pidettävä
puhtaana, jotta se voi loistaa kirkkaana yli koko maan!"
Mutta illalla, kun ystävät olivat sanoneet jäähyväiset ja Hauge
oli kotona emännöitsijänsä Andrea Nyhusin kanssa, joka oli häntä
uskollisesti sairauden aikana hoitanut, sanoi Hauge hänelle:
"Sinä uskollinen, nyt kun minä olen vapaa mies, tahdon pyytää sinulta
sitä, jota kauan olen ajatellut -- että sinä tulisit vaimokseni
Jumalan ja ihmisten edessä. Minä tiedän, että sinä et minua jätä, ja
sinä olet tullut minulle niin rakkaaksi."
Andrea Nyhus, orpo, katsoi mieheen, joka hänestä oli kaiken
vapahduksen ja hyvyyden ilmestys maanpäällä.
"Kyllä, sen tahdon", vastasi hän hiljaa.
Tammikuun 27 päivänä 1815 vihittiin Hauge avioliittoon, mutta tämä
onnellinen avio ei tullut pitkäaikaiseksi. Ennen vuoden loppua kuoli
Andrea Hauge, synnytettyään joulukuun 12 päivänä 1815 pojan.
Hän kuoli pitäen Haugen kättä omassaan, iloisena ja onnellisena kuin
lapsi, joka pääsee joulun iloon.
Vuonna 1817 meni Hauge uuteen avioliittoon Ingeborg Marie Olsdatterin
kanssa, jonka hän oli oppinut tuntemaan Ekerin paperitehtaalla. Tästä
aviosta syntyi kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä.
Samana vuonna, 1817, muutti Hauge Bredtvedt-nimiseen taloon Ekerissä,
minkä talon hän oli ystävien avustuksella ostanut. Täällä eli hän
lopun ikänsä täydessä rauhassa; hänen terveytensä oli ainiaaksi
murtunut, eikä hän enää katsonut voivansa jatkaa matkustamistansa.
Mutta kotoansa johti hän kirjoitustensa ja kirjeittensä kautta koko
tuota hänen vaikutuksestansa syntynyttä uskonnollista liikettä,
samoinkuin hän myöskin alituisesti keskusteli niiden monien ystävien
kanssa, jotka kaikilta Norjanmaan kulmilta tulivat häntä katsomaan ja
puhuttelemaan.
Näiden ystävien joukkoon luki hän ilolla entisen hyväntekijänsä,
oikeusneuvos Bullin, joka usein kävi hänen luonansa ja puheli hänen
kanssaan asioista, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat.
Muuten eivät ainoastaan haugelaiset käyneet Bredtvedtissa. Haugesta
oli vapauttamisensa jälkeen tullut koko maassa tunnettu henkilö,
jonka luona kävi sekä pappeja että virkamiehiä. Niinpä vuonna 1815
suurkäräjäin koossaollessa tulivat piispa Bugge ja professorit
Hersleb ja Stenersen sekä 15 pappia samalla kertaa tapaamaan tuota
merkillistä maallikkoa.
Kun Bugge näki tuon kumartuneen, raihnaisen miehen, tarttui hän tämän
käteen ja sanoi suuresti liikutettuna:
"Tämän olet sinä kärsinyt Kristuksen tähden, Hauge!"
"Ja ilolla", vastasi tämä.