Oli elokuu 1809.
Tutkijakunnalla oli assesori Collettin puheenjohdolla ensimäinen
istuntonsa Haugen asiassa.
Jäsenet olivat jo kaikki saapuneet, kun äkkiä läänin maaherra
ilmoitti saapuvansa.
Asessori Collett nousi istuimeltaan ja lähti kreiviä vastaan.
"Mikä saattaa meille kunnian saada herra kreivi luoksemme tänään?"
kysyi hän, ojentaessaan kätensä.
Kreivi tervehti toisia jäseniä armollisella päännyökähdyksellä, astui
keskelle huonetta ja sanoi:
"Olen saanut tietooni, että Hans Nielsen Haugen asiaa varten
asetetulla tutkijakunnalla on tänään ensimäinen istuntonsa toukokuun
5 p:nä annetun kuninkaallisen käskyn johdosta."
"Asia on niin, herra kreivi", vastasi asessori Collett, joka
sillävälin oli käynyt paikalleen.
Kreivi Moltke kumarsi.
"Kiitän ilmoituksesta, herra asessori", sanoi hän -- pieni hymy
värähti hänen suupielissään. "Mutta silloin kai olisi suotava, että
syytetty itse olisi paikalla?"
Asessori Collett nousi puoleksi istualtaan.
"Luonnollisesti, herra kreivi", vastasi hän. "Hänet kutsutaan
iltapäiväkokoukseen edelleen kuulusteltavaksi."
Kreivi Moltke hymyili nyt avoimesti.
"Se olisikin ehkä sitä tarpeellisempaa", sanoi hän, "kun varmaankaan
ei moneen vuoteen ole mitään tehty tässä merkillisessä asiassa."
Asessori Collett punastui.
"Siihen on ollut syvät syynsä, herra kreivi", vastasi hän lyhyesti.
"Sota --"
Kreivi Moltke kumarsi taas.
"Luonnollisesti", vastasi hän. "Sota on pakottanut kaikki
valtiomiehet toimimaan aivan erikoisella tavalla; se on vaatinut
maan kaikki voimat vihollista vastaan tai yhä kasvavan hädän
lievittämiseen."
Collett silmäsi varsin terävästi kreiviin.
"Tiedämme kyllä, mikä on velvollisuutemme", sanoi hän. "Vanki tulee
heti paikalla kutsuttavaksi kuulusteluun jo tänään."
Kreivi Moltke astui lähemmäksi.
"Siihenpä taitaa tulla vaikeuksia", vastasi hän rauhallisesti. "Ja
juuri siitä syystä on minulla ollut tänään kunnia saapua tähän
istuntoon." Hän katseli ympärilleen kuin mies, joka tietää asemansa
ja valtansa.
"Kuninkaallisen hallituskunnan jäsenenä ja hänen korkeutensa prinssi
Kristian Augustin puolesta on minun ilmoitettava, että Hans Nielsen
Hauge on hallituskunnan käskystä vapautettu vankeudesta ja on nyt
Egersundissa."
Asessori Collett oli ensin tullut punaiseksi ja sitten kalpeaksi
kasvoiltaan.
Hän nousi tuomari-istuimeltaan.
"Herra kreivi!" sanoi hän -- ääni oli käheä tukahutetusta kiukusta.
"Tätä hallituskunnan toimenpidettä vastaan panen tämän tutkijakunnan
esimiehenä vastalauseeni."
Kreivi Moltke kumarsi mitä rauhallisimmin. "Siihen on teillä oikeus,
herra asessori", vastasi hän. "Hallituskunta tietää kyllä, miten
puolustaa tekojaan."
Asessori Collett kumarsi jäykästi.
"Saanen kai pyytää armollisinta selitystä, millä syillä hallituskunta
on ryhtynyt sellaiseen erikoiseen toimenpiteeseen", sanoi hän.
Samalla hän silmäsi Ingstadiin ja toisiin tovereihinsa.
Kreivi Moltke nyökäytti päätään.
"Syyt eivät ole salaisia", vastasi hän. "Erinomaiset olot vaativat
erikoisia toimenpiteitä. Sota on saanut viljan ja suolan puutteen
mitä korkeimmilleen. -- Oli löydettävä mies, joka voi järjestää
suolakeittimöitä pitkin rannikkoa. -- Hans Nielsen Hauge oli ainoa
siihen sovelias."
Collettin kasvoille ilmestyi ivallinen hymy.
"Kansanpelastaja vankilasta", sanoi hän itsekseen.
"Niin vankiloista kuin tuomiosaleistakin", vastasi kreivi Moltke;
hänen silmiinsä syttyi tumma loiste. "Hallituskunnalla ei ole
käskyläistensä joukossa ketään kunnollisempaa eikä uhrautuvaisempaa
miestä kuin Hans Nielsen Hauge. Pyydän teitä kiinnittämään
huomiotanne tähän. Ja saanpa omasta puolestani lisätä jotain: Hans
Nielsen Haugen kannattajat ovat osottautuneet olevansa Norjan
parhaita kansalaisia; tuskinpa erehdyn, kun sanon, että he ovat se
suola, joka pitää Norjan kansan puhtaana ja turmeltumattomana tässä
suuressa koettelemuksessa, joka nyt ja vastaisina aikoina koettelee
maatamme."
Hän vaikeni.
Collett katseli suuttuneena eteensä.
"Herra kreivihän puhuu kuin paras puolustusasianajaja", sanoi hän
ivallisesti.
Kreivi Moltke katsoi terävästi asessoriin.
"Eipä millään muotoa, herra asessori", vastasi hän. "Haugen toiminta
ja siitä syntyneet hedelmät ovat hänen parhaat puolustajansa. En
epäile, ettei häntä voisi tuomita yhden ja toisen kieron lakipykälän
nojalla, jota selitetään vain muodollisesti; mutta miten Norjan kansa
ja tulevaisuus on sen tuomion hyväksyvä -- sitäpä epäilen."
Hän kumarsi.
Silloin nousi Collett.
"Herra kreivi", sanoi hän kalpeana kiukusta. "Me olemme täysin
valmiit vastaamaan tuomaritoimestamme. Mutta kun vanki on vapautettu,
eikä ole täällä, emme mitään enempää voi tehdä. Siitä esteestä,
joka täten on pantu tuomaritoimemme täyttämiselle, on hallituskunta
vastuussa."
Kreivi Moltke kääntyi.
"Luonnollisesti", vastasi hän, kumarsi vielä kerran ja lähti.
* * * * *
Hans Nielsen Hauge oli perustanut suolakeittimöitä Lillesandiin,
Svanöhön ja muihin paikkoihin, ja oli nyt Egersundissa samaa
tarkoitusta varten. Oleskelu raittiissa ilmassa, vapaus ja
onnellistuttava tunto siitä, että voi tehdä jotain ihmisten hyväksi,
oli jo alkanut parantaa hänen vointiansa.
Silloin sai hän Egersundiin kirjeen oikeusneuvos Bullilta, joka
hänelle ilmoitti, että hänen on oitis matkustettava Kristianiaan,
jossa hänen läsnäolonsa on välttämätön, kun hänen asiansa nyt
todenteolla on jälleen esille otettu ja pontevasti aiotaan saattaa
päätökseen.
Hauge lähtikin heti matkaan, saapui Kristianiaan lokakuun 2 p:nä 1809
ja esiintyi tutkijakunnan edessä saman kuun 11 p:nä.
Tutkijakunnan esimies, asessori Collett, ei puhunut sanaakaan Haugen
vapauttamisesta; kuulustelu kävi tavalliseen tapaansa kaikkien
muodollisuuksien mukaan. Mutta kun istunto oli loppunut ja Hauge
puolustajansa kera aikoi poistua, koputti asessori nuijallaan pöytään
ja antoi läsnäolevalle vartijalle viittauksen.
"Vielä on yksi asia jälellä", sanoi hän. "Minä vaadin tutkijakunnan
nimessä jyrkästi, että Hans Nielsen Hauge tästedes säilytetään
vangittuna, kunnes tuomio hänen asiassaan on langennut."
Kaikki olivat vaiti.
Hauge kääntyi Collettiin päin astuen lähemmä.
"Minä olen, kuten asessorikin kyllä tietää, vapautettu takausta
vastaan ja minulle on uskottu kuninkaallisen majesteetin asioita
tehtäväksi maassa", sanoi hän sävyisällä tavallaan. "Suolakeittimöt,
jotka olen järjestänyt toimeen, eivät voi tulla toimeen ilman minun
valvontaani. Pyydän sentähden saada olla vapaana."
Collett yskäsi kuivasti.
"Sellainen pyyntö on vastoin kuninkaan tahtoa, eikä siihen voida
myöntyä", vastasi hän. "Tämän vuoden toukokuun 5 p:nä annetun
kuninkaallisen käskykirjeen mukaan on kuninkaan tahto, että sinun on
oltava vangittuna, kunnes asiasi on ratkaistu."
Hauge vaihtoi silmäyksen puolustajansa kanssa. Mutta ennenkuin tämä
ehti puhua, oli hän jo tehnyt päätöksensä. Surumielinen, syvä katse
oli tullut hänen silmiinsä.
"Jos tämä on hänen kuninkaallisen majesteettinsa armollisin tahto ja
toivomus", sanoi hän, "silloin on minun toteltava."
Hän kääntyi enempää puhumatta ja kulki ovelle päin, puolustajansa
seuraamana. Poliisin saattamana meni hän sitten suoraan
raatihuoneeseen, jossa hänet pantiin entiseen koppiinsa.
Mutta kun asessori Collett samana päivänä jätti oikeussalin, kohtasi
hän eteisessä oikeusneuvos Bullin.
Tuo suuri mies voimakkaine, suuripiirteisine kasvoineen ja tulisine
silmineen oli kuohuksissa.
"Olen kuullut", sanoi hän, "että te olette vanginneet Haugen
uudelleen -- huolimatta minun antamastani riittävästä takauksesta ja
hallituskunnan määräyksestä."
Collettin silmät kiilsivät vihastuksesta.
"Kyllä", vastasi hän. "Hänen majesteettinsa määräyksestä toukokuun 5
päivältä tänä vuonna."
"Tuo viaton mies! Tuo mies, joka, huolimatta vuosikausien
pahoinpitelystä, uhrautuu maansa puolesta, kun se on hädässä." Bullin
ääni tuli teräväksi ja hänen silmänsä säkenöivät. "Silloin minun
on sanottava eräs asia teille, herra asessori. Teiltä puuttuu tuo
ylevä hienotuntoisuus, jota vaaditaan korkeammassa asemassa olevalta
tuomarilta. Se, mitä tässä olen kuullut, on raakaa, kiittämätöntä
ja sivistyneelle kansakunnalle valistuneella yhdeksännellätoista
vuosisadallamme sopimatonta."
Hän kääntyi ja meni enempää sanomatta, jättäen hölmistyneen
asessorin, joka ei ollut odottanut sellaista tuolta muuten niin
rakastettavalta ja hienotunteiselta mieheltä.
* * * * *
Haugen uudistunut vankeus joudutti nopeasti hänen jo suuresti
heikontuneen terveytensä sortumista, johon lisäksi koskivat
kuolemantapaukset hänen perheensä keskuudessa. Niinpä kuoli vuoden
1810 alussa hänen lankonsa ja uskollinen työtoverinsa, kauppamies
Loose, ja seuraavan vuoden alussa sai hän isältään tiedon, että hänen
äitinsä oli kuollut lyhyen sairauden perästä, joka alkoi jouluaattona
ja päättyi tammikuun 3 päivänä 1811.
Hauge oli koko vuoden 1810 sairastanut verensylkyä ja keripukkia;
syksyllä sairastui hän vakavaan tautiin, joka kesti useita kuukausia
ja vei hänet lähelle kuolemaa.
Kaikki nämä ankarat kokemukset edistivät suuresti tuon luonnostaan
elinvoimaisen miehen murtumista, niin että syksyllä 1811 katsottiin
parhaaksi laskea hänet, huolimatta tutkijakunnan vastaväitteistä,
vapauteen, kun oltiin selvillä siitä, että vankeus on tappava hänet,
ennenkuin tuomiota ehditään langettaa.
Hänen veljensä Mikkel Hauge osti silloin Bakken talon Sagenilla,
ja sinne muutti Hauge syksyllä 1811 ja pysyi siellä, kunnes tuomio
langetettiin joulukuun 4 päivänä 1813.
Tuomio oli kaksi vuotta vankeutta linnatyössä. Useat Haugen ystävistä
kehottivat häntä anomaan armahdusta, jonka hän varmaankin olisi
saanut, mutta Hauge oli päättänyt valittaa asiasta ylirikosoikeuteen.
"Minä tahdon nähdä korkeimman oikeuden tuomion siitä, että olen
syyllinen", sanoi hän. "Jos se havaitsee minut siksi, saanpa silloin
kärsivällisesti kantaa rangaistuksen, vaikkapa se tuottaisi minulle
kuolemankin."
Sota Ruotsin kanssa ja vuoden 1814 tapaukset estivät Haugen asian
käsittelyä joulukuuhun asti 1814.
Oli tullut jouluaaton aatto.
Hauge oli päivää ennen saanut kutsun saapua ylioikeuteen kuulemaan
tuomiotansa.
Hän läksi siis varhain aamulla joulukuun 23 päivänä kaupunkiin.
Hän oli turvallisella mielellä, ja hänen kasvoillaan loisti
rauha. Hän oli asiansa Jumalan kanssa sopinut ja oli halukas ja
valmis kristillisellä kärsivällisyydellä kantamaan, mitä hyvänsä
tulisikin. Äitinsä ja rakkaan sisarensa Annen kuolemaa ajatellen ei
hän enempää toivonutkaan kuin että kuolema pian vapauttaisi hänet,
että hän taasen pääsisi kohtaamaan nuo rakkaansa. Hän hengitti kuin
kirkkaampaa ilmaa; halu maalliseen elämään oli kuin kuollut hänestä;
ihmisten elämää täällä alhaalla hän katseli kuin kirkastetusta
etäisyydestä. Ja silloin tunsi hän sielussaan sitä viileyttä ja
onnellista lepoa, joka tulee sille, joka on tehnyt tilinsä ajallisen
elämän kanssa.
Yhdentoista aikaan seisoi Hauge oikeuden edessä, jonne useita hänen
ystäviään, niiden joukossa oikeusneuvos Bull, oli saapunut.
Oikeuden puheenjohtaja nousi ja hiljaisuuden vallitessa julistettiin
tuomio.
Se kuului:
1. että Hans Nielsen Hauge itse vastoin tammikuun 13 päivänä 1741
annettua asetusta oli matkustellut ympäri maata ja puhunut Jumalan
sanaa;