Haugen olo vankilassa ei kestänyt kauan. Jo kuusi päivää myöhemmin,
tammikuun 29 päivänä 1798, vapautettiin hänet ilman noita ennen
asetettuja ehtoja!
Kun häntä tultiin vapauttamaan vankilasta, kysyi hän pastori
Feiermannia.
"Hänen tulisi, apostolien tekojen 16 luvun 37 säkeistön mukaan, sen
jälkeen kun hän on minut viattomasti vanginnut, olla myöskin se, joka
minut johdattaisi ulos", sanoi hän.
"Siihen ei hän ikinä suostu", vastasi vanginvartija.
Hauge hymyili.
"Eipä toki", sanoi hän, "syntiensä katuminen ja pahojen tekojensa
sovittaminen ei ole sen tapaisen Herran palvelijan maun
mukaista; mutta samapa se voi olla. Minä olen jo niin tottunut
kunnianosoituksiin ja häväistyksiin, hyvään ja huonoon maineeseen
Herran Kristuksen tähden, että tämänkin asian jaksan helposti kantaa
ja hyvityksen kieltää itseltäni."
Niin seurasi hän vanginvartijaa ulos.
Mutta pappi Feiermann oli jo enemmän kuin kyllin saanut oikaisua
siinä mikä oli tapahtunut. Eikä siinä kyllin, että hänen valituksensa
Haugea vastaan oli havaittu aiheettomaksi ja jätetty huomiotta
esivallan puolelta, vaan myöskin maaherra Hofgaard oli niin
harmistunut Feiermannin häikäilemättömästä ja raa'asta menettelystä,
että hän myöhemmin asiaa selostaessaan kirjoitti kirjeen Kristianian
hiippakunnan hallinnolle, jossa kirjeessä hän syytti pappia
siitä, että tämä oli luvattomasti panettanut vankeuteen syyttömän
kansanmiehen, huomioonottamatta asianomaisen lain varsinaista
tarkoitusta ja rajoituksia.
Hauge oli niinmuodoin kunnialla kestänyt ensimäisen kokeensa ja
kärsinyt ensimäisen uhrikoetuksensa Jumalan asian edestä.
Hänen todistuksensa eivät jääneetkään hedelmiä kantamatta. Yhä
useampia henkilöitä sekä Fredriksstadissa että sen ympäristössä
liittyi liikkeeseen; niin vieläpä Fredriksstadin linnoituksen
varusväen keskuudessa oli muutamia, jotka Haugen rohkean ja samalla
hiljaisen käytöksen kautta tulivat voitetuiksi kristilliselle
elämälle. Eritoten oli hän syvästi vaikuttanut jo ennen
mainitsemaamme aliupseeriin John Thorgersen Blegeniin, joka oli
kotoisin Faabergista Guldbrandsdalista.
Tämä rehellinen ja rohkea mies tunnustautui pian avoimesti Haugen
opin kannattajaksi ja alkoi kohta vaikuttaa sotilasten keskuudessa.
Kun hänen päällysmiehensä saivat tästä vihiä, tuli siitä suuri hälinä.
Sen osaston kapteeni, johon aliupseeri kuului, kutsutti eräänä
päivänä hänet huoneeseensa ja teroitti hänelle ankarin sanoin, ettei
tahdottu tietää mitään hänen heräämisestään; ollen aliupseerina hänen
majesteettinsa ja valtion palveluksessa täytyy hänen pidättäytyä
kaikesta tällaisesta haaveilusta ja ainoastaan täyttää tehtävänsä
sotilaana.
Blegen vastasi, ettei hän voinut luvata tätä; pyhä henki vaati häntä
Jumalan sanan kautta todistamaan tovereilleen ainoasta tärkeästä.
Kapteeni kirosi tarttuen sapeliinsa.
"Minun täytyy", -- sanoi hän samatta kiroten -- "saada sinut heti
kuittaamaan pyhähenki!"
Hän huusi vahtia, käski tämän hakea välskäriltä oksennuspulveria ja
pakotti, sapeli kädessä, Blegenin nielemään sen.
"Mars! Nyt saat mennä matkaasi oksentamaan pyhänhenkesi", sanoi hän.
"Herra kapteeni", sanoi Blegen mennessänsä; "on synti, jota kutsutaan
synniksi pyhää henkeä vastaan ja jota ei anneta anteeksi tässä eikä
tulevassa elämässä -- se on pilkka; Jumalaa vastaan, herra kapteeni!"
Kapteeni kirosi hänen jälkeensä.
Eivät kirosanat eivätkä pahoinpitelyt auttaneet; Blegen pysyi
vahvasti kiinni uskossaan ja saikin siksi ennen vuoden loppua eron
virastaan. Hänen esimerkkinsäkin olisi voinut olla vaarallinen
koko armeijalle. Hän palasi jälleen Blegen-nimiselle talolleen
Faabergissa ja oli kuolemaansa saakka, Haugen uskollisimpia ystäviä
ja hengenheimolaisia.
Haugen vapauttaminen ja hänen oppinsa varma edistyminen ja menestys
näissä seuduissa herätti pastori Feiermannissa riehuvan harmin. Hän
ei voinut suorastaan vahingoittaa Haugea persoonallisesti sen jälkeen
mitä oli tapahtunut; mutta sitä pahemmin piteli hän "haugelaisia",
joita löytyi hänen seurakunnassaan. --
Eräänä sunnuntaina, kun muutamat heistä olivat päättäneet käydä
Herran ehtoollisella, mutta olivat tulleet liian aikaisin kirkkoon,
jonka vuoksi he pistäytyivät Niels Baersön luokse odottamaan, kysyi
pappi heiltä heidän sakaristoon tultuansa missä he olivat olleet.
"Niels Baersön luona", kuului vastaus.
Pappi tuli heti rajuksi.
"Vai niin!" huudahti hän.
"Vai sen laatuisia pyhiä te olette!"
He eivät vastanneet.
"Te juoksette kai Hans Nielsen Haugen perässä?" Pappi oli
tulipunainen kiukusta.
Eräs heistä vastasi hiljaisella sävyllä:
"Me olemme hänen veljiään Kristuksessa!"
Silloin joutui pappi Feiermann pois suunniltaan. Hän tarttui
piiskaansa, joka oli sakaristossa, ja alkoi läimiä sillä
rippivieraita. Hän iski heihin piiskan varrella mihin ja kehen vaan
saikin sattumaan.
"Ulos Jumalan huoneesta, te teeskentelijät!" kirkui hän. "Ulos!
Täällä ei ole teillä mitään tekemistä!"
Kauhistuneet ja säikähtyneet haugelaiset kiirehtivät pakoon niin
pian kuin suinkin kerkesivät, ja pappi paiskasi oven kiinni heidän
jälkeensä.
Ei ihme, että viha valtiokirkkoa kohtaan kasvoi niinä päivinä.
Ei ole ihme, että Haugen yksinkertainen, rehellinen ja uhrautuva
kristillisyys sytytti ilmiliekkiin hoidotta jääneen kansan!
Joku aika tämän tapahtuman jälkeen lähettivät muutamat miehet
Glemmingestä, arvattavasti pappi Feiermannin vaatimuksesta, uuden
valituksen Haugesta ja hänen vaikutuksestaan. Mutta tämä valitus ei
auttanut enempää kuin edellinenkään.
Maaherra Hofgaard liitti ilmoitukseensa asiasta hiippakunnan
hallinnolle pitemmän kirjoituksen, jossa hän lausui, että hänen
mielipiteensä mukaan ei olisi tarkoituksenmukaista, jos nyt jälleen
Haugea uhattaisiin, neuvoen luopumaan häntä kohtaan suunnitelluista
vainoista, koskapa muutoin niin suosittu mies saisi helposti aihetta
perustaa puolueen ja saada aikaan kapinallisia liikkeitä.
"Sitäpaitsi", kirjoitti hän, "näyttää minusta tämä uusi vastus
olevan aivan ainoa laatuaan, koska en minä monilla matkoillani
läänissäni ole kuullut minkäänmoista valitusta. Päinvastoin on Haugea
aina mainittu miehenä, jota jokainen rehellinen ja kunnianarvoisa
talonpoika kunnioittaa ja suosii.
"Ja vielä ovat minulle kunnioitetut perheenisät talonpoikaissäädystä
kertoneet, että he saavat kehitystä hengelliselle elämälleen
keskustellessaan Haugen kanssa ja kuullessaan hänen heille puhuvan,
ettei hän koskaan kehoita joutilaisuuteen, ettei hänen opetuksensa
maksa heille mitään ja että heidän mielestään on parempi pitää
sellaisia kokouksia, kuin että he korttipelin ja viinan ääressä
aikaansa kuluttaisivat, josta useimmin seuraa eripuraisuutta ja
meteliä; ja vielä sitten he ovat vakuutetut siitä, että sen jälkeen,
kun Haugen jumaliset kokoukset ovat tulleet käytäntöön, on seudulla
harvemmin kuin ennen havaittu tuollaisia pahamaineisia kokouksia.
"Onko siis ihme, että kansa sydämestään suosii tällaista heidän
keskuudessaan niin kunnioitettua miestä!"
Näin kirjoitti maaherra, ja seurauksena hänen neuvoistaan oli se,
että Haugea vastaan tehdyt syytökset raukesivat ilman muuta pappi
Feiermannin suureksi harmiksi.
Haugen vastauksena Feiermannin vainoon oli pienoisen kirjan
ilmestyminen nimeltä: "Totuuden tunnustaminen autuuden asiasta",
jonka hän sai painatetuksi Kööpenhaminassa, Kristianiassa asuvan
kirjakauppias Dyrendahlin toimesta. Kirjanen päättyy seuraavilla
sanoilla papeille:
"Jos olette Jumalan kutsumat, silloin teette Jumalan töitä ja
pidätte Jumalan sanan pyhänä ja kunniassa, saarnaatte sopivalla ja
sopimattomalla ajalla, rankaisette pitkämielisyydellä, ja huolehditte
rakkaudella niistä ihmisistä, jotka kulkevat onnettomuudessa ja
synnissä; heidän puolestansa te itkette Kristuksen kanssa, jos olette
oikeita paimenia, tietäen että teidän on kerran tili sieluista
tehtävä.
"Mutta nyt te olette palkkapaimenia ja saarnaatte maksusta.
"Omatuntonne voi todistaa, että te haette yhtä paljon, vieläpä
enemmän, omaa hyötyänne kuin Jumalan kunniaa ja kuulijainne ijäistä
pelastusta; sillä vaikkakin saarnaatte Jumalan sanaa oikein, niin
te kuulutte kumminkin niihin, joista Kristus sanoo: He sälyttävät
raskaat kuormat toisten hartioille, mutta eivät koske niihin itse
sormellansakaan.
"Sanankuulijoiden tulisi kai seurata saarnaanne eikä tekojanne; mutta
näin ei, sen pahempi, tapahdu; sillä he tahtovat oppia enemmän
elämästänne kuin saarnoistanne ja siksi te revitte rikki toisella
kädellä sen, minkä toisella olette rakentaneet.
"Sillä missä ahkera ja rehellinen työntekijä on, siellä näkyy
hedelmiä. -- -- --
"Mutta täällä saarnataan vuosi toisensa jälkeen ja kumminkin lisääntyy
paha aina enemmän.
"Siksi olette hyödyttömiä paimenia (Hes. 34), sokeita taluttajia ja
mykkiä koiria, jotka eivät osaa ulvoa.
"Siksi on teidän ensinnä itse käännyttävä ja sitten vasta
vahvistettava veljiä."
Käsikirjoitus tähän kirjaan oli Haugella valmiina jo helmikuussa
1798. Hän matkusti itse Kristianiaan saadakseen sen siellä
painetuksi. Täältä vetäytyi hän yli vuoriston Grundset Markediin,
Elverumissa Österdalenissa, jossa hän voitti monta ystävää.