"Tämä on hävytöntä", sanoi hän. "Panna tänne ihminen talvisaikaan!
Huh!"
Hauge katsahti häneen ihmetellen. Löytyisikö täältä todella ihminen,
jolla oli sääliä rinnassa!
"Jumala sinua siunatkoon", mutisi hän.
Aliupseeri hymähti. Hän ei vastannut, vaan otti sen sijaan tinaisen
"taskumatin" povitaskustaan, pyöritti tulpan irti pullon suusta ja
ojensi sen Haugelle.
"Juo nyt", sanoi hän. Hauge katsoi pitkään häneen ja otti verkalleen
ojennetun esineen käteensä.
"Onko tämä viinaa?" kyseli hän.
"Juo nyt vaan", vastasi toinen. "Siinä on hyvää lääkettä!"
Hauge totteli. Hän maistoi vain ensin ja tunsi kuin tulen käyvän
lävitsensä. Se oli paloviinaa.
"Nyt lämpenet kohta", sanoi aliupseeri, vääntäen kiinni pullon
tulpan, jonka Hauge hänelle ojensi.
"Se oli varmaankin paloviinaa", sanoi Hauge, katsahtaen melkein
hellästi häneen.
"Sitä paholaista se on", vastasi tämä.
Hauge tunsi jälleen elonkipinän ja ruumiin lämmön palautuvan
ruumiiseensa.
"Niin, paholaisesta on paloviina kotoisin, mutta paha on pahalla pois
ajettava."
Toinen hymyili.
"Tulithan lämpimäksi", sanoi hän.
"Tulin todella", vastasi Hauge kohoutuen; "mutta oli eräs toinen
seikka, joka minua lämmitti paremmin kuin tuo lääke."
"Niinkö?" vastasi toinen.
"Sinun hyväsydämisyytesi", jatkoi Hauge.
Aliupseeri katsahti pitkään häneen, meni pöydän ääreen ja tarttui
lyhtyyn, jonka hän oli jättänyt kädestään.
"Ei tällainen sentään sovi", sanoi hän. "Täytyy sitä kuitenkin
menetellä inhimillisesti!"
"Ah", vastasi Hauge. "Ihmiset ovat joskus armottomampia kuin eläimet,
jolleivat tahdo pysyä lähellä Jumalaa!"
Toinen ei tähän vastannut mitään, avasi vaan tammioven ja sanoi:
"Tule nyt, sinun ei tarvitse istua täällä tänä yönä ja huomenna
viedään sinut kruununvouti Radichin luokse kuulusteltavaksi."
Haugen kasvot kirkastuivat.
"Sinä tulet kuin Herramme lähettiläänä", sanoi hän.
Aliupseeri hymyili. Silloin huusi joku ulkona:
"Korpraali Blegen!" -- Luutnantti seisoi ulkona pihamaalla odottaen.
"Täällä olen, herra luutnantti", vastasi aliupseeri.
"Joutuin!"
Luutnantti seisoi kärsimättömän näköisenä. "Kyllä, kyllä, herra
luutnantti!"
Molemmat astuivat ulos "häkistä", jonka korpraali Blegen lukitsi.
"Mars!"
Luutnantti tarttui sapeliinsa ja vanki, aliupseerin seuraamana,
astui päävahtia kohti, johon Hauge jälleen yöksi teljettiin entiseen
paikkaansa toisten vankien seuraan.
Seuraavana aamuna nähtiin reki päävahdin edustalla.
Hans Nielsen Hauge kutsuttiin ulos ja käskettiin astumaan rekeen.
Reen vieressä piti eräs sotilas ohjaksia ja eräs aliupseeri täysissä
tamineissa seisoi odottaen.
"Pidä vankia tarkasti silmällä, Blegen", käski luutnantti, "sinähän
tunnet tien?" Aliupseeri teki kunniaa. "Varmasti, herra luutnantti",
vastasi hän. Sitten hypähti hän Haugen viereen istumaan; sotilas
istuutui takaistuimelle ladattu kivääri käsivarrella;. hevosta
läimäytettiin piiskalla ja reki liukui eteenpäin epätasaisella tiellä
läpi Fredriksstadin linnan portin.
Portin sulkeuduttua laski Hauge kätensä hymyillen korpraali Blegenin
käsivarrelle.
"Tiesinhän että me vielä tapaisimme", sanoi hän hiljaa. "Jumalalla
on kyllä tässä oma tarkoituksensa", jatkoi hän puoliääneen. "Paha
karkoittaa pahan; vaan hyvä ja hyvyys tahtovat mielellään toisensa
tavata!"
Hän katseli suurilla, kirkkailla silmillään suoraan aliupseeria
silmiin.
Tämä kiristi suitsia. "Sittenpähän saamme nähdä", vastasi hän, ja
reki kulki hitaasti valtamaantietä pitkin vouti Radichin asuntoa
kohti, joka oli puolentoista penikulman päässä Fredriksstadista.
Matkalla jutteli Hauge korpraalin kanssa kaikista asioista
aina ymmärtäen johtaa keskustelut niin, että hän pääsi käsiksi
hengellisiin asioihin, jotka olivat lähinnä hänen sydäntään.
Kuulustelu kruununvouti Radichin luona oli tulokseton. Tämä, joka
tunsi Haugen, kuten tiedämme, hartauskokouksesta Graalumilla, koetti
vaikuttavasti katsoa Haugeen ja nuhdella häntä siitä, että hän oli
villinnyt kansaa. Hauge vastasi, ettei hän ollut julistanut muuta
kuin Jumalan sanaa, toiminut kristillisyyden mukaisesti ja saanut
Jumalan avulla kansan hylkäämään paheensa ja näkemään syntinsä. "En
voi havaita tämän olevan villitsemistä", sanoi hän lopuksi.
Kruununvouti Radichin ymmärrettyä, ettei hän kyennyt suoriutumaan
Haugen kanssa ja ettei hänellä ollut mitään pätevää syytä ja
oikeutta nuhdella häntä, lähetti hän jo seuraavana päivänä vangitun
takaisin Fredriksstadiin, jossa hänet teljettiin kaupungin yhteiseen
vankihuoneeseen myöhemmin kuulusteltavaksi piirin tuomarin, herra
Siewersin edessä.
"Sinä olet eriskummallinen mies", sanoi korpraali Blegen,
kyyditessään jälleen Haugea Fredriksstadiin. "Pääsisit heti huomenna
vapaaksi, jos vaan lupaisit jättää kaiken tällaisen, ja sinä
tahdotkin mieluummin vankilaan."
Hauge hymyili.
"Päivä on koittava, jolloin sinä tahdot tehdä samoin", sanoi hän,
"vaan sitä ennen on sinun opittava tuntemaan Jumala."
Korpraali Blegen istui ääneti koko välin ja ajatteli tätä. Hän tunsi
selittämätöntä vetovoimaa tähän voimakkaaseen, hiljaiseen mieheen,
joka mieluummin valitsi vankeuden ja rauhan Jumalan seurassa kuin
vapauden ja rauhan maailman kanssa.
Perille saavuttua ja Haugen maahan astuessa ojensi hän korpraalille
kätensä.
"Kiitos kaikesta hyvästä", sanoi hän. "Toivon tapaavamme siellä,
missä tosi onni on löydettävissä."
"Kiitos itsellenne", vastasi korpraali Blegen.
* * * * *
Fredriksstadin kaupungin vankilan edustalla oli suuri ihmisjoukko
koolla. Tieto Haugen vangitsemisesta oli levinnyt salaman nopeudella
kaupungissa ja ympäristössä. Oli hyvin uutta ja ihmeellistä, että
mies, joka oli julistanut Jumalan sanaa, oli teljetty vankilaan;
kaikki, jotka kynnelle kykenivät, tahtoivat nähdä tuon ihmeellisen
miehen, josta kaikenmoisia viestejä alkoi kierrellä.
Tänään piti Hauge vietämän vankeudesta raatihuoneelle
kuulusteltavaksi. Todistajia oli suuri joukko sekä pappi
Feiermannilla, joka oli ilmiantanut Haugen, että Haugella itsellään
taas puolustuksekseen. Hurjia huhuja oli liikkeellä siitä, mitä
kullakin todistajalla olisi sanottavana.
Oli pakkanen. Ihmiset seisoskelivat, jalkojaan yhteen koputellen ja
palellen, pakkautuen niin lähelle toisiaan kuin suinkin vankilan
porttiholvissa.
"Hän sanoo, että hän voi tehdä ihmeitä", sanoi joku niistä, joka
seisoi lähinnä ovea.
Naurun rähinää kuului. Mies, joka oli puhunut, jatkoi: "Joka vaan
uskoo, voi vapaasti heittäytyä alas huoneiden katoilta satuttamatta
itseään --", jälleen hymyiltiin. "Jos hän loukkaantuu, silloin ei
hänellä ole oikeata uskoa!"
Mies tarkasteli lähinnä seisovia punanenäisenä.
Ihmiset pudistivat päätään ja mumisivat.
"Niin, eipä ole ihmeellistä, että hänet on vangittu", sanoi eräs
vanha eukko.
"Oh, hän kai on tehnyt jotain pahempaakin", sanoi eräs vanhus, joka
seisoi syrjemmällä. "Hän kuuluu olevan pahanlainen juomari. Hän ja
eräs toinen, jota sanotaan Glengin Kristeniksi, kuuluvat olevan
pahimmat koko Tunen pitäjässä."
"Ah!" huusivat monet. "Glengin Kristen, soittoniekka -- tuo naisten
naurattaja!"
"Niin, niin", sanoi eräs vanha akka ja solmitsi huiviansa lujemmin
päänsä ympärille. "Ei sitä voi tietää mitä tuollaiset ihmiset voivat
keksiä. Ne tulevat päästään piloille silloin, kun niistä tulee
uskovia!"
"Sanotaan, että hän rukoilee puujumalia", selitti eräs nuori mies
Kristianiasta.
"Hän kuuluu olevan puuseppä -- hän kai valmistaa niitä itse", tokasi
eräs merimies äänekkäästi. Kaikki hymyilivät.
"Hiljaa -- tuolla tulee tuomari" -- samalla oli aivan hiljaista.
Paikkakunnan tuomari Siewers tuli vankilasta monen seuraamana.
Ja jälleen tähystelivät sadat uteliaat silmät vankilan porttia,
josta joka silmänräpäys odotettiin Haugea tulevaksi. Kuului lyhyt
rummun pärinä vankilan sisäpihalta, joka kaikui komentosanoista.
Pieni sotilasosasto, kaikkiaan kaksitoista miestä, korpraalin, jolla
oli paljastettu sapeli kädessä, johtamana marssi vankilan portin
edustalle.
Kuolon hiljaisuus vallitsi ihmisjoukossa.
Heti jäljessä astui Hauge. Sotilaat nostivat kiväärit olkapäilleen
ja pieni joukkue marssi raatihuonetta kohti, Hauge keskellänsä,
suoraan ihmisjoukon halki, joka laineen tavoin läikähti sivulle ja
samalla taas sulkeutui yhteen, seuratakseen kuni leveä virta vangitun
talonpojan jäljissä.
Haugen kasvot ilmaisivat rauhaa ja levollisuutta hänen astuessaan
uteliaan ihmisjoukon läpi.
Hän kuuli pilkkasanoja lausuttavan ja näki hävyttömiä, nauravia
kasvoja, mutta hänen silmäyksensä oli kirkas eikä horjunut.
Silloin tällöin näki hän tuttuja, vakavia kasvoja ihmisjoukosta,
johon oli uskaltautunut muutamia hänen uskollisia ystäviään ja
uskonveljiään; silloin hän nyökäytti vakavasti ja hiljaisesti
päätänsä ja sai myöskin vastaanottaa takaisin ymmärtämyksen ja
ystävyyden hymyilyn.
Hauge ei ollut suutaan avannut, astuessaan kansanjoukon halki.
Nyt, huomatessaan suuren saattajajoukon kintereillään, sanoi hän
korpraalille, joka käveli hänen rinnallaan:
"Minua he saattavat; -- kunpa he yhtä mieluisasti seuraisivat Herraa
Kristusta!"
Korpraali nyökkäsi.
"Sepä näyttäisi ihmeelliseltä", sanoi hän lyhyesti.
* * * * *
Oikeus istui.
Tuomari herra Siewers kirjurineen ja lautamiehineen istui suuren
pöydän ääressä. Hauge seisoi syytetyn paikalla; todistajien
penkillä istui vaatimattomia miehiä lähiseuduilta, näiden joukossa
Iver Graalum Tunesta, Kristen Baersö ja Kristen Stillaugsen
Fredriksstadista, Kristen Lyndeplads Tunesta, Elling Höidal ja
Paul Gundersen, Knut Eivindröd Glemmingestä, missä hartauskokous
kolmantena joulupäivänä oli pidetty, ja vielä useita miehiä ja
naisia, seudun parasta väkeä.
Tuomari kääntyi nyt Haugen puoleen.
"Nimesi?" kysyi hän.
"Hans Nielsen Hauge Tunen pitäjästä", vastasi Hauge rauhallisesti.
"Syntynyt?"
"Kolmas päivä huhtikuuta 1771", -- vastaili Hauge hiljalleen; hän
tunsi nyt selvästi, että hän seisoi siinä ikäänkuin joku pahantekijä.
"Vanhemmat?"
"Niels Mikkelsen ja Maria Olsdatter Hauge."
Hauge tunsi omituista painoa rinnassaan, mainitessaan vanhempiensa
nimet. Heidänkin täytyi kärsiä hänen kanssaan!
"Ei aikaisemmin syytetty eikä rangaistu?"
Haugen rinta paisui; silmien syvä sini välähti. Hän katsahti tuomaria
silmiin.
"Tätä kärsin minä Kristuksen tähden", sanoi hän niin kuuluvasti, että
sanat kantoivat yli koko suuren salin.
Tuomarin kasvoilla saattoi huomata tällä hetkellä eriskummallisen
ilmeen. Hän tuijotti lyötynä Haugeen.
"Suvainnet vastata ainoastaan minun kysymyksiini", sanoi hän
virallisella äänellä.
Hauge vaikeni.
Silloin loi tuomari katseensa papereihinsa.
"Ei siis aikaisemmin syytetty eikä rangaistu", saneli hän. Ja jatkaen
matalalla äänellä; "esillä oli ensikerran syytetty Hans Nielsen Hauge
ilman siteitä ja kahleita --"
Hän kääntyi jälleen Haugen puoleen.
"Onko siis totta, että sinä kolmannen joulupäivän iltana vastoin
pastori Feiermannin uudistettuja varoituksia pidit julkisen
hartauskokouksen Eivindrödissä Glemmingessä?"
Hans Nielsen Hauge oikasihe.
"Ei ole", vastasi hän hiljaisesti.
Tuomari tuijotti hämmästyneenä häneen.
"Etkö ole pitänyt mainittua hartauskokousta"? kysyi hän.
"Kyllä." Hauge katsoi tyyneesti tuomaria. "Mutta en pastori
Feiermannin uudistetuista varoituksista huolimatta. Päinvastoin.
Pastori Feiermann on antanut minulle suostumuksensa hartauskokouksen
pitoon aikaisemmassa tilaisuudessa."
Tuomari hätkähti ja katsahti oikeusmiehiin.
"Koska tämä tapahtui?" kysyi hän.
"Täällä Fredrikstadissa tänä vuonna helmikuussa", vastasi Hauge.
Tuomari merkitsi kirjoihin.
"Onko sinulla tähän todistajia?" kysyi hän. Hauge käänsi katseensa
todistajien penkkiä kohden.
"On", vastasi hän.
"Tuolla istuu Niels Baersö, jonka luona hartauskokous pidettiin.
Niels Stillaugsen, joka tuolla istuu, oli myöskin läsnä."
Tuomari kohousi seisoalleen.
"Niels Baersö ja Niels Stillaugsen, oletteko tämän todistajia?"
Molemmat nousivat pystyyn.
"Olemme", kajahti kummankin suusta samalla kertaa.
"Ja te voitte vahvistaa tämän sieluinne autuuden valalla?"
"Kyllä", kuului uudelleen molempien suusta.
"Hyvä on", sanoi tuomari. "Tulette sitten erikseen kuulusteltaviksi."
Hän kääntyi jälleen Haugen puoleen.
"Ja sinä et ole sen jälkeen saanut mitään kieltoa?" kysyi hän, lukien
Feiermannilta saamaansa syytöskirjoitusta.
"En", vastasi Hauge.
"Voitko tämän todistaa?"
Hauge vaikeni silmänräpäykseksi.
"Minä kiellän pastorin väitöksen siitä", vastasi hän. "Hänen
asiakseen tulee kai todistaa tämä?"
Tuomari hymyili.
"Niin tulee", vastasi hän.
"Sinä et siis ole saanut mitään kieltoa?"
"En." Haugen vakavat silmät katsoivat tiukasti tuomarin silmiin.
"En ole nähnyt enkä kuullut pastori Feiermannista sen päivän
jälkeen helmikuussa, jolloin hän antoi minulle luvan pitää
hartauskokouksen Baersön luona -- ennenkuin hän tuli Eivindrödiin nyt
viimeksi kolmantena joulupäivänä ja otti minut väkivallalla kiinni
sotilasvallan avustuksella Fredriksstadiin, missä minut pantiin
linnoituksen yksinäiseen vankilaan ilman lakia ja tuomiota. Minä
tahdon kysyä hyvältä kristilliseltä esivallalta, onko sellainen
oikein Jumalan ja Norjan lain mukaan?"
Tuomari punastui.
"Sinä et saa täällä kysellä, ainoastaan vastata", sanoi tuomari
ankarasti. "Oikeus on harkitseva ja tuomitseva mikä on väärää mikä
oikeata."
Hän kääntyi pöytäkirjurin puoleen ja saneli puoliääneen. Hän selaili
jälleen asiapaperia ennenkuin hän vastasi.
"Olkoon asia miten tahansa", jatkoi hän, "niin pitäisi sinun
tietää, että asetus vuodelta 1741 kielsi sinua pitämästä julkisia
herätyskokouksia maallikkona. Etkö tiennyt sitä?"
"En", vastasi Hans Nielsen Hauge.
Kihlakunnan tuomari suurine ulkonevine silmineen ja kylmine
sotilaallisine kasvoineen hätkähti ja oikaisi valtavaa yläruumistaan.
"Sinäkö et tuntisi asetusta?" sanoi hän.
Hans Nielsen Hauge seisoi siinä uljaana ja luottavana.
"Kyllä", vastasi hän. "Minä tunnen hyvin asetuksen, mutta sen verran
kuin sitä tunnen, ei se kiellä pitämästä hartauskokouksia paitsi
silloin, kun tämä tapahtuu kansan väärään oppiin johtamiseksi, ja
siihen en tunne itseäni syylliseksi."
Hän katsoi toivorikkaasti tuomariin.
"Vai niin? -- Silloin pastori Feiermann on toista mieltä", vastasi
tämä.
"Pastori Feiermann voi kovin vähän tietää siitä", sanoi Hauge.
"Hän ei kuullut sanaakaan hartauspuheesta, hän vain saapui
kruununpalvelijoiden kanssa ja vei minut mennessään."
Tuomari katseli jälleen asiakirjojaan.
"Mitä te oikeastaan teitte siellä Eivindrödissä?" kysyi hän sitten.
"Me keskustelimme meidän kristillisyydestämme, jumalattoman elämän
hylkäämisestä ja siitä miten voisimme tulla ahkeriksi hyviin töihin",
vastasi Hauge.
"Hm, -- oliko siinä kaikki?" kyseli hän.
"Oli." Hauge katsoi tuomaria suoraan silmiin.
"Sinä et saanut mitään kestitystä?"
"En yhtään mitään", vastasi Hauge. "En muuta kuin mitä pappi
Feiermann minulle antoi", lisäsi hän hymyillen.
Tuomari katsoi todistajia.
"Onko asianlaita sellainen?" kysyi hän kovalla äänellä.
"Kyllä", kaikui vastaus moniäänisesti.
"Hm!"
Tuomari yskäsi, kääntyi kirjurinsa puoleen ja puheli matalalla
äänellä hänen kanssaan. Tuomari kääntyi jälleen Haugen puoleen.
"Mutta kun sinä nyt et muuta opeta kuin mitä Jumalan sana neuvoo --
miksikäs sitten ryhdyt toisia opettamaan? Meillähän on kirkkoja ja
vihittyjä pappeja, joiden kutsumus se on."
Hauge katseli vakavasti tuomaria.
"Siksi", vastasi hän, "että raamattu kehoittaa meitä neuvomaan ja
tukemaan toisiamme."
Tuomari nyökäytti hiukan päätään.
"No niin, niin" sanoi hän. "Me kuulustamme nyt todistajia!"
Hän antoi viittauksen vahdille ja Hauge vapautettiin kuulustelusta ja
vietiin vahtitupaan.
Koko päivä kului todistajien kuulustelussa, ja lopputulos kaikista
kuulusteluista oli, että Haugesta levitetyt huhut todistettiin perin
pohjin vääriksi.
Tuomari, joka enemmän ja enemmän tuli vakuutetuksi siitä, että
hänellä oli käsiteltävänään täydellisesti viaton ja kunnianarvoisa
henkilö, lähetti toisinnon eli kopion kuulustelusta läänin
maaherralle, Anders Hofgaardille, ja panetti Haugen jälleen kaupungin
vankilaan siksi kunnes maaherra tulisi antamaan päätöksensä.
Kesti neljätoista päivää, ennen kun maaherran päätös asiasta saapui;
mutta kun se vihdoinkin tuli, sisälsi se määräyksen, että Hauge on
heti vapaaksi laskettava.
Maaherran virasto lausui vaan vaatimuksen, että Hauge yleensä
pysyttelisi kotosalla isänsä luona ja ettei hän saisi liikkua Tunen
pitäjän rajojen ulkopuolella ja että hän ylipäänsä koettaisi pitäytyä
vapaana esivallan epäluuloista. Itse tuomari julisti Haugelle nämät
vaatimukset vankilassa.
Hauge vastasi tuomarille:
"Mitä siihen tulee että minun olisi pysyttävä kotona isäni luona"
-- sanoi hän, "niin olen tehnyt lupauksen Jumalalleni palvellakseni
Häntä ja lähimmäisiäni; siitä olemme isäni kanssa samaa mieltä. Pysyä
Tunen pitäjän rajojen sisällä -- sitä en voi luvata; minä vaadin
vapauttani, kuten kuka muu tahansa asettuakseni mihin tahansa ja
tehdäkseni mitä työtä tahansa, sillä edellytyksellä ettei toimeni ole
ristiriidassa maan lakien kanssa. Mitä lopulta siihen tulee, että
minun on pysyttävä vapaana kaikesta epäluulon aiheesta esivallan
puolelta, niin näyttää tämä minusta liialliselta vaatimukselta,
koskapa paha aina on esiintynyt valheilla tosikristittyjä vastaan,
kuten nytkin on ilmennyt. Tästä kai herra tuomari on saanut täyden
selvyyden ja todisteet minua kuulusteltaessa vähän aikaa sitten.
Muutoin on minun mielipiteeni se, että kristillisen tuomioistuimen on
rangaistava ainoastaan julkista pahuutta ja annettava ajatuksien olla
rauhassa; siten tulee kaikki mikä on hyvää itsestään suojelluksi!"
Hän seisoi suorana tuomarin edessä, katsoen häntä niin sydämellisesti
ja kuitenkin niin pelottomasta silmiin, että tämän sydän vallan
lämpeni.
"Eikö olisi sentään parempi", sanoi tuomari Siewers, "että sinä
ottaisit nämä maaherran varoitukset huomioosi, kuin että jäisit
istumaan tänne vielä pitemmäksi aikaa saamatta ehkä koskaan enää
vapauttasi?"
Haugen kasvot tulivat vielä lempeämmiksi.
"Ei", vastasi hän. "On parhainta sekä maaherralle että minulle
menetellä omantuntonsa ja Jumalan käskyjen mukaisesti. Jos minun
täytyy istua vangittuna, niin suotakoon minun istua; minä tiedän
istuvani hyvän asian takia. Ja muilla perusteilla en lähde
vankilasta, kuin että minulla on täydellinen vapaus tehdä hyvää.
Vastaanottakaa, herra tuomari, kuitenkin kiitokseni hyvästä
tahdostanne ja hyvää tarkoittavasta neuvostanne!"
Tuomari hymyili ja pani kätensä Haugen olkapäille.
"Sinä olet yhtä itsepäinen kuin lempeä", sanoi hän vahvalla
bassoäänellään. "Saatpa tehdä kuten itse parhaaksi näet. Kun ei vain
meillä olisi pahempia kuin sinä täällä, niin ei olisi mitään vaaraa."
Hän löi vielä kerran Haugea olkapäille, nyökäytti ystävällisesti
päätänsä ja lähti.
Hans Nielsen Hauge jäi istumaan vankilaan. Seuraavana päivänä
toimitti hän maaherran virastolle "alamaisimman kirjelmän", jossa
hän selvästi ja suoraan lausui ajatuksensa siitä, kuinka järjetön on
tuollainen vapauttamisen ehto, ja lopetti seuraavalla tavalla:
'Ja sitten saamme nähdä, ovatko ne, jotka ensinnä tahtoivat
totella ja seurata kuninkaallisia määräyksiä, puhtaita heittämään
ensimäisen kiven siihen, joka tahtoo, että Jumalan käsky
Jeesuksen rakkaudessa on ensinnä täytettävä ja sen jälkeen
kuninkaan. Minä olen toimittanut tehtäväni hiljaisuudessa
anoville ystävilleni, kehoittamalla heitä tekemään samoin ja
olemaan epäkristilliselle esivallalle alamaiset ruumiillisessa
vaelluksessa, välttämään epäjärjestystä Jumalan sanan neuvon
mukaan sekä rukoilemaan heidän puolestaan, jotta he saisivat
armoa ja aikaa kääntymykseen, että valo koittaisi heidän
pimitetyssä järjessänsä; silloin totuus yhdistäisi meitä
parhaiksi ystäviksi Kristuksessa. Minä olen kaiken kristillisen
esivallan alamaisin palvelija.