Oli kesäinen, lämpöinen päivä heinäkuussa 1795.
Tuttua tietä myöten käveli nuori mies paitahihasillaan, sauva
kädessä. Hän käveli ripeästi, huolimatta auringon paisteesta ja
kantamastaan suuresta laukusta. Hiki helmeili hänen otsallaan, mutta
kävely oli reipasta ja helppoa; silmät tuijottivat sinisinä eteenpäin
aivan kuin ikävöivinä; hän käveli kuten se, jolla on kiire saavuttaa
jokin tunnettu ja rakas.
Se oli Hans Nielsen Hauge, joka oli kotimatkalla.
Siinä kulkiessaan raittiitten, heiniltä tuoksuvien seutujen lävitse,
joilla kasvoi sekasin lehti- ja havumetsää, tunsi hän rintansa
onnekkaan keveäksi, oli kuin olisi hän jättänyt jälkeensä kaiken,
mikä oli raskasta ja mustaa tuolla turmeltuneessa kaupungissa.
Ja hän tunsi erityistä, sanomatonta rakkautta kaikkia kotona olijoita
kohtaan. Nyt he kaikki alottaisivat elämän, joka oli elämisen
arvoinen! Kaikki paha sekä ajatuksin että töin karkoitettaisiin,
kaikki maallinen olemus ja kaikki maallinen halu pysytettäisiin
loitolla -- hän ja hänen huoneensa tahtoivat palvella Herraa.
Hän tunsi erikoista halua ryhtyä laulamaan; hän tunsi halua tunnustaa
kaikelle maailmalle sen, mikä nyt oli tullut hänelle varmaksi
päätökseksi, ja sen, mikä täytti hänen mielensä.
Niinpä hyräili hän säettä vanhasta virrestä siinä kulkiessaan ja
tuntiessaan sydämessään iloa ja luottamusta. Täällä, vanhojen
tuttavien keskellä, täällä häntä ymmärrettäisiin; heidän
kaikkien kanssa tahtoi hän puhua Jumalan armosta ja kääntymyksen
välttämättömyydestä; heistä kaikista tulisi Jumalan lapsia ja heidät
johdettaisiin pois kadotuksesta!
Hän seisahtui, sillä laulu ja ripeä kävely hengästyttivät häntä; hän
pyyhkäsi takin hihalla hien otsaltaan ja istui tien viereen, suuren
puun varjoon, joka kasvoi aidan vieressä.
Hän riisui pois laukun; tekipä hyvää saada hetkisen levätä; ei
hänellä ollut aikaa kauan levollisena istua, sillä koti-ikävä paloi
mielessä.
-- -- --
Hän aukaisi laukun, etsi jotakin vaatteiden seasta ja otti esille
erään kirjeen.
Kirje oli isältä, viimeinen kirje, minkä hän oli saanut ollessaan
Fredrikstadissa.
Hän aukaisi ja luki sen uudestaan.
'Rakas poikani Hans!
Olen viime kirjeestäsi havainnut, että sinulla on suuri
kiusaus ja sielun rauhattomuus niiden ihmisten tähden, joiden
kanssa oleskelet Fredrikstadissa. Se on Jumalan koettelemusta
mielialaamme nähden siinä, pidämmekö kiinni Hänestä ja luovummeko
kaikesta maallisesta. Silloinpa me puhdistuneina siitä
pääsemmekin.
Mutta jos kiusaukset ovat niin suuret, ettet voi niitä voittaa,
vaan synti saa vallan, silloin on parempi paeta pahaa kuin
synnissä pysyä.
Sen vuoksi, jos siten on asianlaita, neuvomme sinua, minä, rakas
isäsi, ja äitisi, joka on suuressa tuskassa ja ahdistuksessa
sinun tähtesi, tulemaan mieluummin tänne meidän ja sisarustesi
luo kotiin, kuin jäämään sinne Fredrikstadiin.
Kaikki me mielellämme suomme, että tulet kotiin ja voit täällä
sydämen halulla olla, kun kaikki tiedämme, että olet hyvä työmies
mitä maatyöhön ja muuhunkin tulee, jota nyt tarvitaan tähän
vuoden aikaan, kuten heinänkorjuuta, elonleikkuuta ja ajoja.
Samoin tarvitsee tavarasi täällä paraiten juuri sinun hoitoasi,
kun olet tottunut sekä sepän että puusepän työhön ja muuhunkin.
Mehiläispesuuksista, joita hoidit, on vaan kaksi kekoa jäljellä;
kaikki muut ovat lentäneet metsään ja pysyneet poissa, eikä
paljon kannata hoitaa sellaisia olioita, jotka lentävät niin
kauas ja tuottavat niin vähän hedelmää kaikesta vaivasta. Että
niistä on paljon vaivaa sanovat kaikki, jotka ovat mehiläishoitoa
harjoittaneet.
Näistä syistä ikävöimme me kaikki, minä isäsi ja rakas äitisi,
että sinä tulisit tänne nyt heti, ellei sinulla ole voimaa ja
henkeä Jumalan armosta kauemmin viipyä Fredrikstadissa, joka
kuitenkin on kaupunki, missä nuorelle kansalle on kiusauksia,
jopa vanhallekin kansalle, elleivät he pidä Jumalaa mielessään.
Ja siis senvuoksi me toivotamme sinut tervetulleeksi kohta
kotiin, jos Jumala suo.
Isällisillä tervehdyksillä rakkaalle pojallemme minulta ja
äidiltäsi ynnä siskoiltasi täällä Haugessa rakastava isäsi
Niels Mikkelsen Hauge.
Jälkikirjoitus.
Ostahan samalla esiliina Anne-siskollesi, jos voit rouva Kruselta
saamastasi rahasta sen tehdä. Hän on kovin sen tarpeessa ja
sinähän osaat ostaa hyvää halvalla.