Niinä vuosina, jotka nyt seurasivat, sattui Hans Nielsen Haugen
elämässä monta kertaa tapauksia, jotka näyttivät viittaavan siihen,
että meidän Herrallamme oli, kuten äiti oli sanonut, jokin erikoinen
tarkoitus häneen nähden.
Kaksi kertaa joutui hän vielä hengen vaaraan, molemmat kerrat
Glommen-järvellä, ja kerta kerralta tunsi hän kasvavalla voimalla,
että Jumala näillä muistutuksillaan kuolemasta tahtoi vetää hänet
pois ja reväistä hänet irti liian suuresta maallisten asioiden
harrastamisesta.
Näistä viettelyksistä päästäkseen ja osittain myöskin päästäkseen
sotapalveluksesta, jota hän katsoi epäkristilliseksi, meni hän
kahdenkymmenenkolmen vuoden ikäisenä veljensä Ole Nielsen Haugen
apulaiseksi, kun sanottu veli oli tullut Tunen pitäjän nimismieheksi.
Mutta työ, minkä hän siellä sai tehdäkseen, ei häntä pitempää aikaa
tyydyttänyt; kaikki se kovuus, jota hänen viran puolesta täytyi
osottaa köyhiä kohtaan, oli hänestä vastenmielistä, eikä kauan
kestänyt ennenkuin hän sanoi veljelleen aivan suoraan, ettei hän enää
voinut olla hänen palveluksessaan.
Löytääkseen kuitenkin jotain, joka, samalla kun se ei yllyttäisi
omanvoiton pyyntöön, kuitenkin tarjoisi hänen toiminta- ja
tiedonhalulleen uuden ja rikkaamman liikkuma-alan, päätti hän lähteä
kotoaan ja meni keväällä 1795 erään leskirouva Krusen palvelukseen,
joka asui Fredrikstadissa ja harjoitti siellä kauppaliikettä.
* * * * *
Oli sunnuntai kesäkuussa.
Erään Fredrikstadin syrjäkadun varrella olevassa pienessä talossa oli
iloa ja elämää.
Pöydän ääressä istui kolme, neljä miestä korttia lyömässä, pari
miestä seisoi ja katseli.
"Lyöpä esiin nyt, Kristen", sanoi se, joka istui pöydän päässä; mies
oli sotilaspukuun puettu, lakki takaraivolla.
Kristen Gleng löi esiin.
Pöytään lyömällä ja kiroillen jatkettiin peliä.
Kristen Gleng voitti ja löi viimeisen kortin pöytään voimakkaasti.
Sitten vetäsi hän kahden killingin ja kolmen killingin rahat
itselleen ja hymyili.
Kääntyi sitten takanaan seisovan puoleen ja sanoi:
"Tulehan nyt mukaan, poika. Tässä voi ansaita rahaa!"
Hän ei saanut vastausta.
Takana seisoja ainoastaan hiljaisesti naurahteli.
"Rahoja ansaittavana" -- toisti pari muuta ja he hymyilivät.
"Niinhän saa se, joka voittaa", sanoi muuan kolmas.
"Minä voitan vissisti", sanoi Kristen Gleng ja kokosi kortit.
"Tulehan nyt mukaan, poika; raha-ansio olisi sinulle tarpeen!"
Gleng kääntyi taasen seisojaan päin.
Tämä oli leveähartiainen, vankka mies, jolla oli ruskea tukka,
siniset, melkein uneksivat silmät ja ääni, joka samalla kertaa oli
sekä luja että lempeä.
"En -- minä en pelaa korttia", vastasi hän.
Se oli Hans Hauge, joka puhui.
Silloin Kristen Gleng hymyili.
"Sinä et tule sillä autuaaksi", sanoi hän.
Hans Nielsen ei heti vastannut.
Otettiin taas kortit esille ja niitä jaettiin kullekin.
"Tuo Hans on pyhä", sanoi joku.
Hans Nielsen Hauge katsahti puhujaan.
"Eipä suinkaan, ei asianlaita niin hyvin ole", sanoi hän hiljaisesti.
"Et sinä rouva Krusen luona siksi pääse, vaikka kuinkakin lukisit!"
sanoi Kristen Gleng.
"Lyö pöytään!"
Ja taas pelattiin.
Tällä kertaa ei Kristen Gleng voittanut. Hän löi kiroten kortit
pöytään ja maksoi.
"Katsopas", sanoi Hans Nielsen Hauge hiljaisesti hänen tuolinsa
takana. "Nythän paholainen vei kaikki."
Kristen Gleng kääntyi tuolillaan.
"Pidä kiinni kirottu kitasi", huusi hän.
Hans Nielsen Haugen kasvot karahtivat punaisiksi.
"Minä olen kyllä vaiti, kunhan sinä lakkaat kiroilemasta", vastasi
hän.
Kristen Gleng löi uudelleen kortit pöytään.
"Minä teen niinkuin tahdon", vastasi hän.
Hans Nielsenin silmät välähtivät.
"Oletko varma siitä?" kysyi hän.
Kristen Gleng hymyili ja löi valtin pöytään.
"Olenpa, jumaliste niinkin", kiroili hän.
Hans Nielsen oli vähän aikaa vaiti. Mutta pian hän taas jatkoi.
"Voisihan sentään sattua, että lopuksi kaikki kävisi niin kuin Jumala
tahtoo", sanoi hän.
Kristen Gleng kääntyi.
"Mitäpä Jumalalla on sen kanssa tekemistä"? kysyi hän äkkiä.
Hans Hauge katsoi häntä tiukasti silmiin.
"Sen saat varmasti kerran nähdä", vastasi hän rohkeasti.
Nyt lyötiin viimeinen kortti pöytään.
Kristen Gleng voitti.
Taaskin vetäsi hän killingit itselleen.
"Katsopas, paholainen toi taas kaikki takaisin!" ivaili hän.
Hans Nielsen Hauge kääntyi ja kääntyi poispäin.
"Kunhan se vaan ei lopuksi veisi kaikkea", sanoi hän.
"Sinun järkeäsi, -- niin juuri", sanoi Kristen Gleng. "Sinä luet
itsesi kohta hulluksi, Hans -- sitä kaikki sanovat!"
Hans Nielsen Hauge hymyili.
"Eipä ole uskomista, että Jumalan sana tekisi ihmisen hulluksi, sana,
joka vain pidättää ihmistä siinä, mikä hyvä on. Mieluimmin voi uskoa,
että se tekee viisaaksi ja ymmärtäväiseksi, niin että siitä oppii
sitä, mikä on todelliseksi hyväksi sekä täällä että myöhemminkin. Ei,
Kristen Gleng; sinä pelaat ja juot järjen itseltäsi. Niin on käynyt
monelle ennen sinua ja niin käy vastakin."
Kristen Gleng nauroi ääneensä.
"Mitäpä sinä siitä tiedät?" kysyi hän.
Kortit olivat jääneet pöydälle koskemattomina.
"Tiedänpä siitä paljonkin", vastasi Hans Nielsen Hauge. "Lue
raamattua kuten minä, niin ehkäpä sinäkin saat jotain tietää!"
Hän sanoi tuon niin sävyisästi, että tuvassa syntyi hiljaisuus.
Kristen Gleng nousi ylös.
"Mitä enemmän ihminen lukee, sitä vähemmän hän ymmärtää -- ja sen
vuoksi on parasta jättää se tekemättä", vastasi hän.
"Moni on sellaisesta tullut vähän omituiseksi", tokasi siihen joku
toinen.
Hans Nielsen Hauge seisoi ja katseli eteensä.
"Saattaa niin olla", sanoi hän. "Jumalan sana on kaksiteräinen miekka
joko kuolemaksi tahi pelastukseksi."
"Silloinhan on parasta olla lukematta", sanoi Kristen Gleng.
"Jos lukee, niin joutuu vastuuseen siitä, mitä on lukenut --
parempihan on olla sellaisena vaivaisena syntisenä kuin minä olen --
joka en ole pyhä enkä kirjanoppinut -- ja joka on vaan sellainen,
miksi Jumala on hänet luonut."
Hän meni etemmäksi ja istui vuoteen reunalle.
"Eipä suinkaan niin, -- ei kukaan saa Jumalaa syyttää", vastasi Hans
Nielsen Hauge.
"Ketä sitten syyttäisi?"
Kristen Gleng hymyili ja otti esille viulunsa muutamien huivien
sisältä.
"Itseään, Kristen", sanoi Hans Nielsen vakavasti.
Kristen Gleng näpähytteli.
"Eihän kukaan ole itseään tehnyt", sanoi hän.
Hans Nielsen katsoi häneen pitkään.
"Paljon olemme perineet, mutta enimmänhän me kuitenkin olemme itse
tehneet, Kristen -- niinpä siitäkin, mikä pahaa on."
Hän puhui murheellisesti.
Kristen Gleng alkoi soittaa hurjaa tanssia, mutta keskeytti äkkiä.
"Ei ole syytä tehdä asiaa pahemmaksi kuin se on", vastasi hän.
Sitten jatkoi hän soittoaan.
Hans Nielsen seisoi hiljaa ja kuunteli. Muut löivät koroillaan tahtia
permantoon.
Kristen Gleng keskeytti taaskin.
"Täällä ei ole yhtään tyttöä", huusi hän.
"Ei ole syytä tehdä asiaa pahemmaksi kuin se on", sanoi nyt Hans
Hauge. "Olisi parempi yrittää tehdä sitä, mikä on hyvää. Mutta ensin
täytyy katua."
"Pidä suusi kiinni, pyhä Hans!" sanoi Kristen Gleng.
Hän soitteli taaskin.
Hans Nielsen katseli muita.
He nauroivat.
Sitten sanoi hän niin kovalla äänellä, että se kuului soitosta
huolimatta:
"Ajattele kuolemaa, Kristen Gleng!"
Kristen lopetti soiton.
"Miksikä niin?" kysyi hän.
"Siksi, että kuolema voi tulla."
Hans Nielsen Hauge puhui voimallisesti.