Tämä nojautui miestä vastaan.
»Niin, Peter», vastasi hän syvään huoaten.
Sitten vaikenivat molemmat ajatuksiinsa vaipuneina.
»Minulla on eräs suunnitelma», sanoi Peter äkkiä, »mutta sen sanon
sinulle vasta huomenillalla, jos silloin ymmärrät minua paremmin kuin
tänään.»
»Peter», vastasi Mara äkkiä kiivastuen, »kuinka saatat sanoa, etten
sinua muka ymmärrä? Kaikki ajatuksenihan ovat jo vuosia sitten sinun
romaanissasi kiinni... minähän tuskin voin erottaa enää todellisuutta
runoilusta. Tänään vain olen niin omituisen herpaantunut. Sattuuhan
sitä taiteessa, varsinkin maalauksessa, että usein on niin tyhjä ja
ontto ja kuin kuollut. Ja oppilaat veivät tänään viimeisetkin voimani.
Ja sinä, rakas, — rakkaimpani.»
Hän kiersi molemmat käsivartensa Peterin kaulaan ja suuteli häntä.
»Ihmisiä tulee», sanoi tämä.
»Mitä niistä — ihmisistä!» huudahti nainen.
Sitten kävelivät he edelleen.
Peter saattoi Maraa tämän asunnolle saakka.
»Huomiseen!» sanoi hän.
»Huomiseen!» vastasi toinen, ja ensimmäistä kertaa kirkasti heidän
kasvojansa hymähdys.
»Se keino se tuntuu auttavan yhä vielä», sanoi nainen seisten aivan
miehen edessä, »että meillä, onnen suosikeilla, aina on edessämme
'huominen'. Ei tyhjää yhdentekevää, mitä hyvänsä tiistaita tai
keskiviikkoa, vaan huominen, joka kuuluu meille, meille molemmille!
'Autuas eilinen, tää päivä, huominen' — vai miten se oli — niin, hyvää
yötä ja — huomiseen!»
»Niin, huomiseen», toisti toinen vakavasti, »kuusi vuotta olen jo
kulkenut vain huomista kohti, sitä hetkeä, jolloin voimme sanoa:
tänään! Mara, etkö sinäkin ajattele niin? Kerran olen minä tuleva
ja kysyvä sinulta, sinä uskollisin: 'milloin?' Ja sinä olet sanova:
'tänään!' Hyvää yötä.» Ovi lusahti Maran mentyä lukkoon, Peter asteli
ripeästi pois ja Mara nousi verkalleen ylös portaita viidennessä
kerroksessa olevaan pieneen taiteilija-asuntoonsa.
Yksi sana kaikui hänen korvissaan: tänään. Mikä ihmeellinen sana se
olikaan. Kuinka kummalta kuuluikaan: tänään! Huomenna —? ah, se oli
tuiki toista! Siinähän oli välissä pitkä, pimeä yö, ja kaikki voi
yhdessä yössä muuttua. Mutta: tänään! Entä, jos sanottaisiin: _tänään_
minä kuolen! Tai: tänään tapahtuu sitä ja sitä! Tänään astun sen yhden,
suuren, peruuttamattoman askelen.