Pian oli Kalkutan tullivartiosto, päällysmies ja kaksi vartijaa,
pienellä haapiollaan vesillä. Vartijat soutivat ja päällysmies istui
perässä. Satamassa oli tungos, niinkuin pitkien myrskyjen aikana
tavallisesti. Ainoastaan sataman suupuolella oli vähän enemmän aukeaa.
Sen aukean läheisyydessä väijyili tullimiesten haapio. He olivat
varmoja siitä, että niinkin iso alus kuin "Merenneito" ei voi eikä
uskalla pimeässä ankkuroida muualle, kuin niille tienoin.
Tuuli oli ankara.
Kymmenien ankkurissa olevien alusten takiloista, harjustimista ja
muista köysistä kuului alituinen vihellys. Useista vieraiden alusten
kajuutoista näkyi tuli. Kajuutan savutorvista nousi vähän kipunoita
ilmaan, lentäen hetken myrskytuulen mukana ja sammuen. Miehet keittivät
tai paistoivat iltastaan.
Sataman suulla oli korkea aallonmurtaja. Sen päässä oli kolmivärinen
johtoloisto.
Kauan saivat tullivartijat odottaa. Hetken he jo luulivat, että
Honolulun vartijan otaksumiset olivat johtaneet heidät harhaan. Lopulta
tuli näkyviin kuohujen takaa purjelaivan sivutulet, valkea ja vihreä.
Vuoroin katosi alus tulineen laineiden väliin ja vuoroin taas kohosi
entistä korkeammalle. Pian sivuutti se vaarallisimman kohdan, sataman
ahtaan portin, jossa ajoittain käy voimakas virta ulospäin ja laineet
kaatuvat vastavirtaan terävinä. Päästäkseen onnellisesti siitä läpi,
on pidettävä paljon purjeita, mutta tällä hetkellä sitä ei uskallettu
tehdä, kun satamassa oli tungos. Oli lähestyttävä mahdollisimman
hiljaa, josta taas voi olla seurauksena, että jos virta sattuu
hyökkäämään vastaan ja laineet sattuvat pahimmin kaatamaan, voi alus
lakata tottelemasta peräsintään, kääntyä syrjittäin ja ajettua kiinni
portin jommalle kummalle puolelle.
"Merenneito" ajoi täysissä purjeissa, tosin reivatuissa, aina sataman
suulle. Siinä vasta laskeutui isopurje alas. Vauhdin vielä tuskin
yhtään ennätettyä hiljetä kaadettiin sen molemmat ankkurit täydessä
myötäisessä yhtaikaa alas ja hirveällä rytinällä molemmat ketjut
päätään myöten ankkurin jälkeen. Vastahakoisesti ja ketjujen naukuessa
lyysseissään pysähtyi alus.
Tullimiehet sousivat kupeelle.
Vaikka olikin pimeä, tunsi "Merenneidon" laivuri hyvin tuon pienen
harmaaksi maalatun haapion ja sen kolme miestä. Purkaakseen harmiaan,
kiukkuaan ja pettymystään ja ylpeyttään, hän kuitenkin ärjäsi:
"Kuka siellä f"
"Tulli. -- Hyvää iltaa!"
"Jumal'antakoon. -- Meillä on tullitarkastus jo ollut Lounatlahdessa."
"Minulla on oikeus tarkastaa laiva niin usein kuin itse hyväkseni näen.
En minä kysy sinulta, saanko minä ja milloin tarkastaa sinun alustasi."
Tullimiehet nousivat kannelle.
Luukut avattiin. Vartija lyhdyn kanssa laskeutui ruomaan.
"Mitä noissa astioissa on tuolla ruomassa ja mitä on tuossa säkissä ja
mitä noissa pulloissa?" kyseli tullipäällysmies laivurilta.
"Ota itse selvä, kun sitä varten kehuit tulleesi ja kun siitä saat
palkkasikin. En minä kuulu sinun piskeihisi! Komenna omiasi!"
"Jassoo, sinä olet humalassa!"
Sittemmin eivät tullimiehet laivurilta mitään kyselleetkään. He
puhelivat vain keskenään ja huomasivat, että pulloissa on pirtua,
pienissä tammisissa tynnyreissä, niinkuin he silloin vielä luulivat,
viinaa ja sälössä tuoreita vasikan ja lehmän vuotia. Kaikki
kieltotavaraa, ensinmainitut, nestemäiset aineet, ihmisten terveyden
suojelemiseksi ja viimemainitut eläinten. Pelättiin nimittäin vuotien
mukana tulevan Venäjältä eläintauteja. Siksi niiden tuonti oli
kiellettyä.
Tavarat nostettiin kannelle.
Tullipäällysmies läksi laivurin kanssa kajuuttaan "selvittämään
papereita."
Kajuuttaan päästyä laivuri otti esille pullon parasta rommia ja
selvitys alkoi. Se kesti vain noin puoli tuntia.
Ulkoilmaan päästyä oli tullipäällysmies sangen armollinen ja peräti
hyvällä tuulella. Hän julisti:
"Kun tämä 'Merenneidon' laivuri ja omistaja on köyhä mies, monen
alaikäisen lapsen isä ja paljon vastoinkäymisiä kärsinyt -- muun
muassa vasta viime talvena istunut kuusi kuukautta vedellä ja leivällä
salakuljetuksesta ja tulliviranomaisten pahoinpitelystä ja koska -- jos
minä tästä pienestä seikasta, mikä tässä tänä iltana on ilmaantunut,
tästä peräti vähäpätöisestä, sanoisinko erehdyksestä -- ja kukapa
meistä ei joskus erehtyisi! -- nostaisin kanteen, olisi se hänelle
samaa kuin taloudellinen tuho ja lisäksi, kun tämä laivuri nykyään
vielä on kansalaisluottamusta nauttimaton mies, olisi puhdasta korkean
oikeuden pilkkaamista raahata hänenlaisensa mies oikeussaliin. Näistä
kaikista ja monista muista syistä olen minä oikeaksi harkinnut olla
nostamatta tästä mitään kannetta, jos tämä laivuri tässä paikalla
olevien tulliviranomaisten saapuvilla ollessa lupaa ja vakuuttaa, ettei
hän vastedes enää anna aihetta moitteisiin tässä suhteessa."
"Koetetaan, koetetaan", sanoi siihen väliin laivuri.
-- "niin annamme me paikalla olevat tulliviranomaiset hänelle tällä
kertaa jutun anteeksi. Kuitenkin on meidän tulliviranomaisten myös
puolestamme vaiettava, ettei tämä tämäniltainen tapaus tulisi kylän
ja muiden syrjäisten korviin. Kun taas vaitiolon säilyttäminen kysyy
jonkunverran moraalisten voimien kulutusta ja kun kaikki, mikä
kuluttaa moraalisia tai fyysillisiä tai henkisiä voimia, on työtä ja
kaikesta työstä on saatava korvaus eli niin sanottu palkka, olen minä
harkinnut oikeaksi ja kohtuulliseksi, että molemmat tullivartijat
saavat viisi pulloa pirtua mieheen ja samoin kaksi vasikannahkaa. Muut
nahat, voimassaolevain lakien ja asetusten mukaan ovat heti tulella
poltettavat ja tähteenä olevat väkijuomat kaadettavat mereen tässä
minun silmieni alla. Pyydän vartijain käymään heti toimeen."
Pullot lyötiin rikki ja neste valutettiin mereen. Kun ne pienet
tammitynnyrit avattiin, havaittiin niidenkin sisältävän pirtua. Se
laskettiin mereen niistä niinkuin pulloistakin. Ne pullot, jotka
olivat eroitetut vartijoille korvaukseksi eli niinsanotuksi palkaksi
"vaikenemiseen kulutettavasta fyysillisestä, henkisestä ja moraalisesta
voimasta", laskettiin varovaisesti haapioon.
Tyhjät tammitynnyrit laskettiin jälleen ruomaan, mistä ne olivat
otetutkin -- hyvä järjestyksen pito tarkastuspaikalla vaati sen. Vuotia
sisältävä säkki viskattiin tullimiesten haapioon, johon laskeutuivat
myös tullimiehet itsekin, alkaen soutaa sataman itärannalle. Siellä he
pulloineen ja nahkoineen nousivat läheiseen metsikköön ja tekivät sinne
valtavan rovion vuotien polttamista varten. Ennen sitä valikoitiin
vartijoille tulevat vuodat ja jätettiin ne haapioon.
Tuoreiden vuotien palo pitkistyi yli odotusten. Ensin oli aikomus heti
nahkojen muututtua vaarattomaksi tuhaksi lähteä päällysmiehen kotiin
nauttimaan meren runsaista antimista, mutta kun oli asiasta vaihdettu
ensin eriäviä ja sitten yhteenkäypiä mielipiteitä, havaittiin, että
toimitus on suoritettava, kotihäiriön välttämiseksi, loppuun asti
täällä metsässä, ikihonkien humistessa, meren sihistessä, pauhatessa
ja mylviessä ja nuotion ritistessä ja loimutessa tässä kallion
syvennyksessä, tuulilta suojatussa paikassa, joka olisi ollut miltei
täydellinen luola, ellei se olisi ollut päältä avonainen. Pullot
otettiin siis esille ja iloinen, toverillinen juominki alkoi. -- Puolen
tunnin kuluttua joi kapteeni veljenmaljat alaistensa kanssa, Jumala
ties, monennenko kerran, pitäen samalla puheen lakiteoksesta, jonka
hän oli viime kaupunkimatkallaan ostanut ja joka tietysti ei ollut
nyt mukana, mutta tuli mainituksi, puhuttaessa vuotain kuluttamisesta
tulella lain ja säädösten määräämässä järjestyksessä. Pitkästä,
valituin sanoin lausutusta maljapuheesta lainaamme tähän vain muutamia
rivejä:
-- -- "Sillä se on ase -- ase, jolla -- sopii -- kyntää, kyntää vakoja
-- vakoja -- vakoja -- niin syviä -- jotka eivät umpeennu -- umpeennu
ainakaan -- -- yhden miespolven -- eläessä. Ei minun -- minun ole
sallittu enää suinkaan moniakaan -- vuosia -- vuosia... -- Ihmiselämä,
ihmiselämä on lyhyt -- luulen, että -- öhöm -- etten itse tule sillä
kyntämään. -- Perilliseni -- perilliseni -- --"
Päällysmies vaipui maahan ja nukkui.