Tästä kysymyksestä riitelivät aviopuolisot koko aamun.
Kello kahdeksan tienoissa meni emäntä rantaan pataa pesemään. Suotta
aikojaan hän, tietäen miehensä seisoskelevan kädet housuntaskussa
perunamaan luona, salaa tutkiskeli, onko jäänyt mitään merkkejä
hiekkaan siitä Rienaajasta.
Emäntä nimittäin ajatteli, että jos se oli oikea Rienaaja, ei siitä
pitäisi jäädä hiekkaan jälkiä.
Aivan oikein!
Edellisenä päivänä suuren meren silittämä rantahiekka oli täpöisten
täynnä variksen jälkiä. Kävijät olivat siis olleet variksia.
Tämän ilosanoman vei hän miehelleen, jolle sanoi:
"Jos et usko, niin tule itse katsomaan! Ranta on ihan täynnä variksen
jälkiä. Sen siitä sait, kun rupesit sillä tavalla variksia härnäämään!
Kyllä ne nyt käyvät joka aamu..."
Mentiin katsomaan. Aapeli, nähtyään varisten jäljet, tuumi:
"Variksia, se vieköön, ovat kuin ovatkin olleet -- ellei tämä ole pantu
vain silmien lumeiksi."
Sydämessään teki Aapeli sillä hetkellä päätöksen, jota hän ei ilmaissut
emännälleen, mutta josta hän iloitsi koko päivän. Päivällispöytään
istuttaessa ei emäntä enää malttanut, vaan nähtyään miehensä taas
omituisesti myhäilevän, loihe lausumaan:
"Niinhän sinä myhäilet ja hymyilet kuin vähämielinen, etkä haasta
mitään..."
Aapeli alkoi puhua kokonaan toisista asioista.
Illalla myöhään hän pani päätöksensä toimeen.
Hän haki jollalla jahdistaan kaksi säkkiä perunoita ja kaatoi ne
hiekalle ikkunan alle, siihen, missä varikset aamulla elämöivät.
Hän hajoitti perunat pitkin hiekkaa. "Syökööt nyt siitä kerrankin
tarpeekseen, mokomatkin nälkäkurjet", sanoi Aapeli, saatuaan kaikki
järjestykseen ja poistuessaan rannasta.
Hän päätti salaa vakoilla, mitenkä asiat kehittyvät. Etteivät varikset
(jos ne variksia ylimalkaan ovatkaan!) näkisi häntä, asetti hän peilin
ikkunankynnykselle siten, että ikkunanpielen takaa voi katsella
peilistä koko rantaa, tulematta itse nähdyksi.
Kauan ei Aapeli kuitenkaan jaksanut valvoa. Pitkät ajat istui hän
silmät kiinni tai suurella taistelulla jaksaen pitää vain toista
silmäänsä auki. Tämä Aapelin uneliaisuus kotona johtui hänen paljosta
valvomisestaan merellä. Hänellä oli purjehdusapulaisenaan ainoastaan
eräs alaikäinen poika, jota ei voinut jättää yksin vahtiin, ei päivällä
eikä yöllä.
Aapeli nukkui syvään uneen, josta heräsi vasta aamukahville.