Varikset saivat mellastaa aivan mielin määrin ja puhtaan ne tekivätkin
Aapelin ja hänen emäntänsä perunamaasta. Kun Aapeli parin vuorokauden
perästä illalla palasi Virosta, tapasi hän vaimonsa itkemässä ja
valittamassa:
"Kaikkea sitä on Luoja viisaudessaan luonut, kun nuo variksetkin,
joista ei ole kuin pelkkää pahaa."
"No, mitä nyt?"
"Mene ja katso, mikä siivo on perunamaalla, niin näet."
Ja "siivo" siellä olikin. Pari tuntia aikaisemmin oli seudun yli
kulkenut ukonilma ja sen mukana rankkasade, joka oli pessyt idut
puhtaiksi. Siinä ne paistoivat lumivalkeina ja puhtaina huiskin haiskin
mustalla mullalla, Ainoatakaan siemenperunaa ei tuntunut olevan jälellä
maassa. -- Linnunpeljätinkin oli häväisty: Lakki oli päältä aivan
kirjavanaan valkeita täpliä, joita myös oli siroiteltu sinne ja tänne
takinkin hartioille ja hihoille.
Läävän ja tuvan ikkunoista käsin ampui Aapeli heti pari liian lähelle
uskaltanutta varista. Emäntänsä sotaisista harrastuksista ei hän saanut
koskaan kuulla.
Samana iltana pantiin maahan vielä uusi peruna. -- Aapeli kehui sen
olevan parempaa lajiakin, kuin aikaisempi. Lisäksi ryhtyi Aapeli
toimenpiteisiin perunamaansa paremmaksi suojelemiseksi. Tutkittuaan
ja mietittyään asiaa, selvisi hänelle, mikä vika oli tähän astisella
peljättimellä. Hän näki, ettei sitä peljätä, koska sitä nähtävästi
pidetään naisena. Aapeli laittoi siis aivan uuden peljättimen.
Sille tuli kaksi keppiä jaloiksi, joihin vedettiin Aapelin housut.
Selkärankakeppi asetettiin näiden välisiin poikkipuihin kiinni ja
käsivarsipuu niin korkealle, että takin helmat jäivät tavalliselle
korkeudelle. Kaikki mitat otti Aapeli itsestään. Takki ja lakki
ravisteltiin ja harjattiin puhtaiksi ja asetettiin paikoilleen. Vielä
veisti Aapeli laudasta tuliluikun kuvan, jonka nokesi mustaksi ja
asetti pystyyn peljättimen vasenta hihaa vasten. Peljätin oli valmis,
mutta aivan hyödytön, niinkuin selviää kohta.
Aapeli oli varma siitä, että kaikki oli hyvin, ja kävi emäntineen maata
jo aikaiseen, välittämättä ryhtyä vahtimaan, tai edes tunniksi pariksi
seuraamaan, mitä varisten maailmassa on tekeillä ja onko hänen uusi
peljättimensä tehokas.
Kello kolmen tienoissa aamulla heräsi Aapelin vaimo hirvittävään
rääkynään, joka kuului rannalta, ikkunan alta. Hän herätti paikalla
miehensä ja sanoi hätäisesti:
"Mene pian katsomaan mikä ihme rannassa pitää tuollaista elämää! Eihän
se voi enää olla oikeaa. Minua peloittaa... Siellä voi olla mikä
hyvänsä... Etkö sinä kuule ja ymmärrä! Vaikka olisi Rienaaja ikkunan
alla. Nouse ja mene katsomaan!"
Aapelikaan ei ollut ensi silmänräpäyksessä selvillä, näkeekö hän
hirvittävää unta, vai onko maailman loppu tulossa siinä paikassa --
vai onko todellakin itse Rienaaja kaikkine pahoine enkeleineen tullut
häntä hakemaan toiseen maailmaan näin valmistumattomana ja äkkiä --
ehkä vielä elävältä! -- Kuultuaan vaimonsa hätäiset itkunsekaiset
huudahdukset ja päästyään ajatustensa isännäksi, selvisi hänelle,
ettei pahemmin voi käydä kuin hullusti ja että hulluinta on joutua
Sen kynsiin vuoteestaan, itse ennättämättä panna rikkaa ristiin
omaksi pelastuksekseen ja ettei hän pelastuksekseen voi saada aikaan
enemmän kuin kykenee, mutta kylläkin vähemmän, ponnahti hän, silmät
kauhusta renkaina ja hiukset pystyssä, ylös vuoteeltaan ja oli viidellä
harppauksella ikkunan pielessä varovaisesti tähyilemässä ulos.
Siinä oli hänen ikkunansa alla rantahiekalla valtava kuoro taustanaan
vasta merestä noussut aurinko ja miljoonin sinipunaisin, keltaisin,
smaragdin vihrein ja korallipunaisin laikoin välkkyvä tyven aamumeri.
Kuoron muodosti ainakin puolituhatta varista (Ettei luultaisi hänen
liioittelevan, mainitsi Aapeli tapauksesta vuosia myöhemmin kertoessaan
niiden lukumäärän olleen "noin kolme-, neljäsataa".), kaikki ikkunaan
päin kääntyneinä, ruumis ojennettuna huutoasentoon, kaulat pitkinä,
höyhenet pörröllään, ja jokainen parkuen, minkä keuhkoista läksi.
Toisilleen ne vilkuttivat kesken rääkkymisensä merkitsevästi ja
veitikkamaisesti silmiään päivän sankarin, Peruna-Aapelin (niin
voitaisiin ihmiskielellä merkitä sitä käsitettä, jolla varikset olivat
viime aikoina tottuneet nimittämään Aapelia), ilmaantuessa ikkunaan
ottamaan vastaan tätä laulutervehdystä.
Paikalla tajusi Aapeli, mistä on kysymys.
Hän sieppasi läheisestä nurkasta tuliluikkunsa, mutta kun sen
ammottava, kuolemaa uhkaava, pyöreä ja musta suu ilmaantui ikkunan
pieleen, ymmärsi kuorokin, mistä on kysymys ja kohottautui
silmänräpäyksessä siivilleen jatkaen rääkkymistään ja jääden Aapelin
talon kohdalle ilmaan leijailemaan. Aapeli laski haulipanoksen läpi
parven. Pahin rääkkyjä räpytteli hetken siipiään, kallistui ja oli
pudota, mutta saavutti jälleen tasapainonsa. Hauli oli lentänyt sen
siiven alta. Siitä oli syntynyt ilman pyörre, joka sai hetkeksi
lentäjän horjumaan. Se oli peljästynyt ja änkyttäen vaakkui se
vielä pari kertaa, sitten vaikeni ja pakeni pikalentoa yli vuorien
näkymättömiin koko parven seuratessa. -- Se ei ollutkaan kukaan muu,
kuin sillä saarella hallitseva varisten vanhin.
Laskiessaan aseensa nurkkaan sanoi Aapeli emännälleen:
"Mikään muu se tosiaankaan ei voinut olla, kuin itse Rienaaja tuhannen
variksen muodossa."
"Mitä lienevät olleet tavallisia variksia."
"Tavallisia variksia!! Mene järveen! Etkö sinä tiedä, että Sillä on
tapana ilmaantua, missä muodossa itse haluaa?"
Aapeli oli tehnyt Virossa eräitä hämäräperäisiä kauppoja ja pelkäsi,
että joko häntä niistä nyt näin heti ruvetaan takaa ajamaan. Emäntä
taas, joka ei tiennyt mitään mistään muusta, kuin minkä korvillaan
juuri oli kuullut ja silmillään nähnyt, väitti vastaan ja koetti
itsekin uskoa, että ne olivat vain tavallisia variksia.