IX.

Varikset saivat mellastaa aivan mielin määrin ja puhtaan ne tekivätkin

Aapelin ja hänen emäntänsä perunamaasta. Kun Aapeli parin vuorokauden

perästä illalla palasi Virosta, tapasi hän vaimonsa itkemässä ja

valittamassa:

"Kaikkea sitä on Luoja viisaudessaan luonut, kun nuo variksetkin,

joista ei ole kuin pelkkää pahaa."

"No, mitä nyt?"

"Mene ja katso, mikä siivo on perunamaalla, niin näet."

Ja "siivo" siellä olikin. Pari tuntia aikaisemmin oli seudun yli

kulkenut ukonilma ja sen mukana rankkasade, joka oli pessyt idut

puhtaiksi. Siinä ne paistoivat lumivalkeina ja puhtaina huiskin haiskin

mustalla mullalla, Ainoatakaan siemenperunaa ei tuntunut olevan jälellä

maassa. -- Linnunpeljätinkin oli häväisty: Lakki oli päältä aivan

kirjavanaan valkeita täpliä, joita myös oli siroiteltu sinne ja tänne

takinkin hartioille ja hihoille.

Läävän ja tuvan ikkunoista käsin ampui Aapeli heti pari liian lähelle

uskaltanutta varista. Emäntänsä sotaisista harrastuksista ei hän saanut

koskaan kuulla.

Samana iltana pantiin maahan vielä uusi peruna. -- Aapeli kehui sen

olevan parempaa lajiakin, kuin aikaisempi. Lisäksi ryhtyi Aapeli

toimenpiteisiin perunamaansa paremmaksi suojelemiseksi. Tutkittuaan

ja mietittyään asiaa, selvisi hänelle, mikä vika oli tähän astisella

peljättimellä. Hän näki, ettei sitä peljätä, koska sitä nähtävästi

pidetään naisena. Aapeli laittoi siis aivan uuden peljättimen.

Sille tuli kaksi keppiä jaloiksi, joihin vedettiin Aapelin housut.

Selkärankakeppi asetettiin näiden välisiin poikkipuihin kiinni ja

käsivarsipuu niin korkealle, että takin helmat jäivät tavalliselle

korkeudelle. Kaikki mitat otti Aapeli itsestään. Takki ja lakki

ravisteltiin ja harjattiin puhtaiksi ja asetettiin paikoilleen. Vielä

veisti Aapeli laudasta tuliluikun kuvan, jonka nokesi mustaksi ja

asetti pystyyn peljättimen vasenta hihaa vasten. Peljätin oli valmis,

mutta aivan hyödytön, niinkuin selviää kohta.

Aapeli oli varma siitä, että kaikki oli hyvin, ja kävi emäntineen maata

jo aikaiseen, välittämättä ryhtyä vahtimaan, tai edes tunniksi pariksi

seuraamaan, mitä varisten maailmassa on tekeillä ja onko hänen uusi

peljättimensä tehokas.

Kello kolmen tienoissa aamulla heräsi Aapelin vaimo hirvittävään

rääkynään, joka kuului rannalta, ikkunan alta. Hän herätti paikalla

miehensä ja sanoi hätäisesti:

"Mene pian katsomaan mikä ihme rannassa pitää tuollaista elämää! Eihän

se voi enää olla oikeaa. Minua peloittaa... Siellä voi olla mikä

hyvänsä... Etkö sinä kuule ja ymmärrä! Vaikka olisi Rienaaja ikkunan

alla. Nouse ja mene katsomaan!"

Aapelikaan ei ollut ensi silmänräpäyksessä selvillä, näkeekö hän

hirvittävää unta, vai onko maailman loppu tulossa siinä paikassa --

vai onko todellakin itse Rienaaja kaikkine pahoine enkeleineen tullut

häntä hakemaan toiseen maailmaan näin valmistumattomana ja äkkiä --

ehkä vielä elävältä! -- Kuultuaan vaimonsa hätäiset itkunsekaiset

huudahdukset ja päästyään ajatustensa isännäksi, selvisi hänelle,

ettei pahemmin voi käydä kuin hullusti ja että hulluinta on joutua

Sen kynsiin vuoteestaan, itse ennättämättä panna rikkaa ristiin

omaksi pelastuksekseen ja ettei hän pelastuksekseen voi saada aikaan

enemmän kuin kykenee, mutta kylläkin vähemmän, ponnahti hän, silmät

kauhusta renkaina ja hiukset pystyssä, ylös vuoteeltaan ja oli viidellä

harppauksella ikkunan pielessä varovaisesti tähyilemässä ulos.

Siinä oli hänen ikkunansa alla rantahiekalla valtava kuoro taustanaan

vasta merestä noussut aurinko ja miljoonin sinipunaisin, keltaisin,

smaragdin vihrein ja korallipunaisin laikoin välkkyvä tyven aamumeri.

Kuoron muodosti ainakin puolituhatta varista (Ettei luultaisi hänen

liioittelevan, mainitsi Aapeli tapauksesta vuosia myöhemmin kertoessaan

niiden lukumäärän olleen "noin kolme-, neljäsataa".), kaikki ikkunaan

päin kääntyneinä, ruumis ojennettuna huutoasentoon, kaulat pitkinä,

höyhenet pörröllään, ja jokainen parkuen, minkä keuhkoista läksi.

Toisilleen ne vilkuttivat kesken rääkkymisensä merkitsevästi ja

veitikkamaisesti silmiään päivän sankarin, Peruna-Aapelin (niin

voitaisiin ihmiskielellä merkitä sitä käsitettä, jolla varikset olivat

viime aikoina tottuneet nimittämään Aapelia), ilmaantuessa ikkunaan

ottamaan vastaan tätä laulutervehdystä.

Paikalla tajusi Aapeli, mistä on kysymys.

Hän sieppasi läheisestä nurkasta tuliluikkunsa, mutta kun sen

ammottava, kuolemaa uhkaava, pyöreä ja musta suu ilmaantui ikkunan

pieleen, ymmärsi kuorokin, mistä on kysymys ja kohottautui

silmänräpäyksessä siivilleen jatkaen rääkkymistään ja jääden Aapelin

talon kohdalle ilmaan leijailemaan. Aapeli laski haulipanoksen läpi

parven. Pahin rääkkyjä räpytteli hetken siipiään, kallistui ja oli

pudota, mutta saavutti jälleen tasapainonsa. Hauli oli lentänyt sen

siiven alta. Siitä oli syntynyt ilman pyörre, joka sai hetkeksi

lentäjän horjumaan. Se oli peljästynyt ja änkyttäen vaakkui se

vielä pari kertaa, sitten vaikeni ja pakeni pikalentoa yli vuorien

näkymättömiin koko parven seuratessa. -- Se ei ollutkaan kukaan muu,

kuin sillä saarella hallitseva varisten vanhin.

Laskiessaan aseensa nurkkaan sanoi Aapeli emännälleen:

"Mikään muu se tosiaankaan ei voinut olla, kuin itse Rienaaja tuhannen

variksen muodossa."

"Mitä lienevät olleet tavallisia variksia."

"Tavallisia variksia!! Mene järveen! Etkö sinä tiedä, että Sillä on

tapana ilmaantua, missä muodossa itse haluaa?"

Aapeli oli tehnyt Virossa eräitä hämäräperäisiä kauppoja ja pelkäsi,

että joko häntä niistä nyt näin heti ruvetaan takaa ajamaan. Emäntä

taas, joka ei tiennyt mitään mistään muusta, kuin minkä korvillaan

juuri oli kuullut ja silmillään nähnyt, väitti vastaan ja koetti

itsekin uskoa, että ne olivat vain tavallisia variksia.

Saarelaiskuvia I · 第 13 / 39 题