Aapelin piti jo samana aamuna lähteä jatkamaan matkaansa Viroa
kohti. Että edes jommoinenkin kuri säilyisi, teki hän ennen lähtöään
linnunpeljättimen ja asetti sen pystyyn keskelle perunamaata.
"Puutteellinen on variksen käsitys ihmisestä: keppi pystyyn, lyhempi
keppi ristiin sen yläpäähän, miehen takki ristikon päälle ja lakki
päähän, ja peljättävä ihminen on valmis", tuumi Aapeli emännälleen,
matkan päästä katsellen ja ihaillen tekemäänsä ihmisen kuvaa.
Mikään peljättävä se kuitenkaan ei ollut. Pystykeppi oli liian lyhyt,
takin helmat riippuivat liian lähellä maata, varikset pitivät sitä
naisena ja välittivät vähät siitä. Kun ne huomasivat Aapelin poistuneen
paikkakunnalta, lähestyivät ne suurissa parvissa taloa ja alkoivat
tepastella kaikkialla pihalla, mutta etupäässä tietysti perunamaalla.
Aapelin emäntä miltei itki harmista, kun hän ei saanut millään keinolla
variksia pysymään loitommalla. Kun hän viskasi niitä kivellä, hyppäsi
kevyesti ilmaan se, jota kohti kivi lensi (mikäli se yleensä kohti
lensi!) ja laskeutui jälleen paikalleen. -- Jo hän mietti tuliluikkuun
turvautumistakin, tehdäkseen itsensä peljätyksi, mutta kun hän pelkäsi
sitä nurkkaakin, jossa se riippui, näytti sen käyttäminen aivan
mahdottomalta.
Puoleen päivään mennessä täyttyi perunamaan pinta yhä enemmän
irtonaisista iduista. Emäntä kävi yhä levottomammaksi. Hän ajatteli jo
turvautua jonkun naapurin apuun, mutta hävetti niinkin tehdä. Lopulta
hän päätti, vaikka oman henkensä uhalla, käyttää ampuma-asetta. Hän
otti tuliluikun alas. Vahingonlaukausta peljäten häntä peloitti vääntää
hanaa ylös. Se oli kuitenkin tehtävä. Sitten meni hän ulos, asettui
ampuma-asentoon lähelle perunamaata. Varikset ällistyivät!
"Aikooko tuo nainen ampua!" vaakkui kuningasvaris. Niin luultiin
todellakin tapahtuvan ja heti hajaantui parvi ja katosi lähimpään
metsään, jossa se piilottautui puihin. Aremmat lensivät aina vuorten
taakse.
Ampumisesta ei sillä kertaa kuitenkaan tullut mitään. Juuri kun emännän
piti liipaista, johtui hänelle äkkiä mieleen, että hänen miehensä oli
käyttänyt sinä aamuna tavallista suurempia ruutimääriä ja pamahdukset
olivat olleet maata järistäviä ja vaikka emäntä oli jo varmuuden vuoksi
tukkinut korvansa pumpuleilla, ei hän uskaltanut ottaa kuunnellakseen
sellaista hirvittävää ääntä niin likeltä. Sitäpaitsi muisti hän
miehensä sanoneen, että ylimääräisen ruudin vaikutuksesta ase on
ruvennut pahasti potkaisemaan.
Mitä suurimmalla varovaisuudella laski hän aseen maahan, perunamaan
mullalle ja poistui itse näyttämöltä toivoen, että joku variksista
sattuu varpaallaan tallaamaan liipaisimeen ja laukaisee aseen. Lähemmin
ajatellen se keino kuitenkin tuntui epäilyttävältä: sattuisihan
vaikka oma koira juuri sillä hetkellä kävelemään tuliluikun suun
edessä ja saisi kaikki haulit ruumiiseensa ja menettäisi henkensä.
Myös voisi siellä päin sattua liikkumaan naapurien lapsia, lehmiä tai
mitä hyvänsä. "Sattuman varaan ei voi jättää aseen laukeamista, se
on selvä, se", päätteli emäntä aivan oikein ja ryhtyi suunnitelmiin,
jotka tekisivät mahdolliseksi ensiksi sen, että tuliluikku laukeaisi
aivan oikealla silmänräpäyksellä, toiseksi, että hänen ei tarvitsisi
kuunnella paukahdusta läheltä, ja kolmanneksi, että tarpeellinen pelko
ja kunnioitus saadaan variksissa syntymään.
Hän otti pitkän rihman, kiinnitti sen toisen pään tuliluikun
liipaisimeen, viritti rihman yli pihan ja viskasi loppupään ikkunasta
tupaan. Itse meni hän sisään ikkunan luokse vahtiin, milloin
tarpeellinen määrä variksia ilmaantuisi. Kului niin kokonainen tunti,
eikä ainoaakaan varista tullut. Viimein lensi kokonaan toiselta
suunnalta vieras varis, joka ei tiennyt mitään asioista. Se laskeutui
perunamaalle, jossa näki valkeita ituja ja epäili muutakin olevan. Se
näki kyllä peljättimenkin, mutta kun se hänestäkin näytti naiselta,
ei hänkään siitä mitään välittänyt, vaan rupesi rauhassa penkomaan
perunamaata. Hetken perästä lensivät siihen kaikki muutkin varikset.
No, nyt tai ei milloinkaan!
Emäntä vei molemmat kädet korvilleen ja riuhtaisi rihmasta, riuhtaisi
kerran, jopa toisen, sekä kohta kolmannenkin.
Ihmeellistä!
Mitään paukausta ei kuulunut.
Emäntä meni hetken perästä tutkimaan asiaa. Heti hän ei uskaltanut,
peläten, että tuliluikku muuten vain reistailee ja syttyy hitaasti.
Paikalle tultuaan havaitsi hän kyllä ampumisen onnistuneen ja hyvin
onnistuneenkin sitä myöten, että hana oli iskenyt, mutta ettei
hanan alla ollut mitään sytytintä. -- Perästä kyllä selvisi, ettei
tuliluikussa edes ollut ruutiakaan, eikä ylimalkaan mitään.