Luojan armaan antimia
Maanmies ahtaa aittahansa,
Hedelmiä kallihia
Kokoo, korjaa pelloltansa.
Ilo säihkyy silmistänsä,
Riemusasti sykkää sydän.
Kansa kaikk' on mielissänsä:
Herra antoi sadon hyvän.
Toista taasen kylvetähän,
Hyvin muokatahan multa.
Siemen siihen peitetähän.
Uusi kasvaa viljakulta.
Luojan armaan antimia
Nauttimaan on kansa luotu,
Luonnon suuren aartehia
Iloks' ihmisille suotu. --
"Syö nyt, juo nyt Suomen miesi,
Nuku sitte tiedotonna!
Sull' on pirtti, lämmin liesi,
Ole muusta huoletonna!"
Näinhän sulle kuiskaellut
"Ystäväis", on ahkerasti; --
Vaan etp' enää uinahdellut,
Toimeen tartuit pontevasti.
Toimeen tartuit, kasvattamaan
Viljaa kaikkein kallihinta,
Tiedonpuuta istuttamaan,
Hengen kukkaa kaunihinta.
Huomasit ett' arvotonna
Tiedott' ompi riista, kulta,
Kolkko elo valotonna,
Jota kadehdittiin sulta.
Riemustapa sydän sykkii
Tällä kylvöpellollamme.
Innollisna suonet tykkii
Kun on voitto puolellamme.
Kasva tässä kaunis touko
Kunniaksi Suomen sulon!
Riennä pois sa musta kouko,
Joka kansalt' estit valon!