TIERA.
Ylös, luonnon valtakunta,
portit vaskiset vapiskaa,
tungen sun sydämehesi,
särjen teljet, auon ukset
jumal'taian tapparalla.
Aalto, aukaise kitasi,
puhu myrsky ihmiskielin,
sanele savu ja tuli,
haastele ikuinen hauta
lohduksi inehmon rinnan.
Ilma kirkas, sun manoan,
taivu minun tahdostani,
Astuite alemma päältä
vuoren päivänpaistehisen.
Sada, talma! Sumu sakene!
Muutu muotoon ihmehenki!
Ilmesty Ilmatar!
(Ilmatar leijaa esiin pilvessä.)
Sanele:
Missä on kaunis Kaukomieli,
elossa vai kuollehissa?
ILMATAR.
Myrsky on vienyt
kotkansiivin
sankarin Pohjan
vuorille pois.
Muut' en tiedä.
Tutki tulta.
Nyt ma päivähän jälleen käyn.
(Katoaa.)
TIERA.
Sun loihdin punainen lieska,
taivu minun tahdostani,
Panu, antaja elämän,
lämmön luoja, turman tuoja.
Muutu muotoon! Tuhka tummu!
-- Lienny liekki! Savu häviä!
(Panu ilmestyy liekissä kallionseinästä.)
Sano: Onko Kaukomieli
elossa voi kuollehissa?
PANU.
Päivä kärvensi
hapset hältä,
noidan nuolta
on nähnyt hän.
Muut' en tiedä.
Tutki vettä.
Nyt ma liekissä liejun pois.
(Katoaa.)
TIERA.
Vesi selvä, sun manoan,
taivu minun tahdostani,
luonnon liekku sa hopeinen,
valtameri, vaahtoharja!
Muutu muotoon! Tyynny tyrsky!
Astu Aallotar esille.
(Aallotar ilmestyy vesisuihkussa vuoren juurella.)
Sano: Onko Kaukomieli
elossa vai kuollehissa?
AALLOTAR.
Suistunut on hän
suuriin vesiin,
Vellamon suudelma
poskellaan.
Muut' en tiedä.
Tutki maata.
Nyt ma ilmahan haihdun pois.
(Häviää.)
TIERA.
Maa vanha, sinut manoan,
kokoa osasi tänne!
Tuonen kalpea kuningas,
kuule voimaa mun sanani,
mahtiasi mahtavamman.
Vuori aukee! Nurmi, nouse!
Astu, vanhus, haudastasi!
(Tuoni, tuhkanharmaana, jättiläiskokoisena, pitkine,
lumivalkeine partoineen, kohoaa maasta.)
Sano: Onko Lemminkäinen
elossa vai kuollehissa?
TUONI.
Nukkuvi nuorna
Lemminkäinen,
murhemielin
kaukana, kahleissa
kuoleman vuon.
Päästää voi hänet
vaan se lempi,
joka ei koskaan
pettänyt viel'.
(Vaipuu maahan.)
CHRYSEIS (surumielisesti toistaen.)
Päästää voi hänet
vaan se lempi,
joka ei koskaan
pettänyt viel'.
MEDON.
Herakles astui kerran alle maan.
Orfeus ovet aukas Manalaan.
Ken tohtii jälleen tehdä saman työn
ja käydä kamppailuhun kanssa yön
ja uhrin, jonka kuolon kita sulki,
elolle, auringolle antaa julki.
(Äänettömyys. Näyttämö pimenee.)
Miss' on se lempi, joka kuolon voittaa?
CHRYSEIS.
Oi, Afrodite, joka autioittaa
ja lämmittää voit liekein ihmisrinnan,
ilmoita lempi, joka puhtahinna
maailman yli päivän kanssa koittaa
Mik' on se mahti, jalompi kuin sun!
Ken kuolevainen kaikki anteeks antoi,
ei koskaan pettänyt, vaan kärsi, kantoi?
Miss' on se lempi, lujempi kuin mun?
Kymmenes kohtaus.
Kuvaelma ja pantomiimi.
Osa kallioseinästä vaipuu ja tausta nousee. Näkyy Tuonela, tummien,
korkeiden kallioiden keskellä; sen läpi juoksee hämärästi kimallellen
vitkalleen vierivä joki. Kallioiden vierellä seisovat vartioina Tuoni
kansoineen, rautakintaat kädessä sekä pitkät keihäät. Vasemmalla
joenrannalla istuu Lemminkäinen nukkuvana ja kallioon kahlehdittuna.
Näyttämö on pimeä ja kuvaelma ensi alussa niin heikosti valaistu, että
esineet ainoastaan hämärästi erottuvat. Seuraavan laulun aikana astuu
Helka alas oikeanpuolisilta (katsojasta) kallioilta, vavahtaa jokea ja
rukoilee taivaalta apua.
Rukous auringolle.
Oi taivahan laps, sa aurinko oi,
joka linnassas korkeessa loistelet noin,
säde kultainen suo,
valo armahin luo
yön helmahan, varrelle kuoleman vuon!
Kas, Tuonelan ruhtinas rautahinen
hän seisovi vahtina vuorien.
Suo'os säteen korkealta
hiljaa lentää,
alas entää,
jotta valta
Tuonen tumman nukahtais,
laukeis kalman laumat sankat,
raukeis kuolon kädet vankat
ja saalihinsa ne irrottais.
Auringon säde lankeaa Helkan pään päälle, seuraa häntä hänen
tiellään ja heittää läikkyvän valon Lemminkäisen ja nukkuvan Tuonen
jäykkien, tuhkanharmaiden piirteiden yli.
KÖÖRI.
Tuonen virta niin tyynnä lepää.
Kaiho huokaa ja hauta epää.
(Helka astuu jokeen.)
Lempi, lempi, mi kaikki voi,
astu tyynenä tietäs, oi!
(Helka kaahlaa joen yli ja on hukkumaisillaan.)
Kuumat kuulkosi huokaukset!
Murra kuoleman muurit, ukset.
(Helka pääsee yli, rukoilee jälleen taivasta avukseen ja
irroittaa Lemminkäisen kahleet.)
Tuo'os riemut ja lohdutukset!
(Helka johdattaa Lemminkäisen takaisin joen yli ja
kiittää jumalia.)
Lempi haudankin auki loi.
(Kuvaelma häviää. Näyttämö valkenee. Kaikki kuin ennen.)
Yhdestoista kohtaus.
EDELLISET. HELKA ja LEMMINKÄINEN mykkinä.
CHRYSEIS.
Se oli äiti. Suuri taivas, sulta
tää armo on. Ma merkkis tajuun sen.
Enempi kuin on vaimo, sisko, kulta
on äidin lempi kirkas, puhtoinen.
Oi, Afrodite, olkoon kruunu sulle,
kun sulot leikkii ja kun sitra soi,
mut hädän, tuskan, koetusten tullen
sen äidinlempi yksin kantaa voi.
(Laulun aikana tulee Helka, taluttaen Lemminkäistä, joka
horjuen ja voimattomana vaipuu kallion juureen. Viimeisten
sanojensa aikana ottaa Chryseis ruhtinaskruununsa ja asettaa
sen Helkan päähän. Ryhmä.)