Työ rakkauden
saa seppelehen.
Kas, voitettu kruunu on
kaunoinen.
Kevät, kukkien sää,
pois, pois häviää
ja ruusut ne kuihtuu, mut rakkaus jää.
Äl' enää kysy,
vaan lemmi aina
ja uskollisna sa aina pysy!
Oi, taivaan laina
on sydämemme,
suo auringolle sen sykkiä
ja kevätpäivälle lämmetä!
MEDON (Chryseiille).
Miks, ruhtinatar, kruunus pois sa annat?
Et ole enää täällä turvaton,
et vaimo uskoton, mi kärsit, kannat,
ja kerjäät suojaa armosuosion.
Ei, niinkuin ennen, orjas Medon on
ja valtakuntas Kypron kukkarannat.
ANEMOTIS.
Nyt maille etelän taas palatkaamme,
kevääsen Kypron ikikukkivaan,
oi, itketty, oi ihanainen maamme
miss' satakieli soittaa soitintaan,
rypäle kypsyy, -- nähdä palmut saamme
ja lapsuussiskot taasen tavataan.
CHRYSEIS (kalliolla).
Tää unta onko? Isä, kätes suo!
Tää onko maani? Ystävätkö nuo?
Mun taaksein valtameren usmat haipuu
ja pohjan talvi-yöt ja vuoret vaipuu
ja revontulten synkkä loimo tuo.
Mut tääll' on päivää! Helppo hengitellä!
Maa viherjöi ja meri suurna päilyy!
Kuink' korkealla taivaan kansi häilyy
ja tuhattuoksuin leyhyy tuuli hellä!
Isäni -- tänne jään...
(Vaipuu kalliolle.)
ANEMOTIS (viitaten rantaa kohden).
Pois, Medon! Päivä jo pilviin lähti.
MEDON (tukien Chryseistä).
Oi, näinkö sammuit sa Kypron tähti!
AALLOTTARET.
Oi, Kypron tähti, sa poissa ollut,
sa kauvan kaivattu etkä tullut,
kuin nousit kaukaa noin huolten yöhön,
sa säde, särkynyt vetten vyöhön!
Oi, rusko koin,
oi, illan päily,
mi hetken häilyy
ja hävii noin!