LEMMINKÄINEN (mietteissään).
Varmaan Kyllikki oli se,
vaikk' en voi sitä käsittää;
hänhän on häipynyt ijäksi.
Koito, mua kovin hän syytti.
Oli sentään onnen päivät,
kun hänet omaksi voitin.
ORJA.
Herra, miksi olet niin surumielinen? Unhoita mennehet ja ajattele
sankarikunniaasi. Olethan hävittänyt ja kaatanut koko Pohjan kansan.
Heidän sotilaansa sinä tapoit; heidän velhomiehensä sinä lauloit suohon
suolivyötä myöten. Maderakka! Liistitpä heitä kuin nauriin napoja,
kaasitpa kuin kaalinpäitä ikään. Ainoastaan Ulappalan sokea paimen
pelastui miekkasi tuhosta.
LEMMINKÄINEN (kuin edellä).
Ei ... ei Kylli olla voinut.
Jumala minut on joku
taikka haltia lumonnut.
Se ei ennusta hyviä.
ORJA.
Kun olit voittanut miehet, tuli naisten vuoro. Lähdit valitsemaan
parempaa puolisoa Pohjan tyttäristä ja onnistuit löytämään kaikkein
kauneimman. Hänen äitinsä asetti sinulle vaikeita koetuksia, mutta sinä
suoritit ne kaikki. Nyt on sinulla jälellä enää ampua Tuonelan valkea
joutsen ja näiden vuorien lomasta etsit sinä kuoleman joen suuta.
Kautta Inarin, herra; tuletpa sen jo tänään löytämään.
LEMMINKÄINEN.
Orja, lausu, mik' on lempi?
ORJA.
Sen olen sanova sinulle. Rakkautta on kolmenlaista: yksi eilen ollut,
toinen tänään oleva ja kolmas, joka huomenna tulee. Eilinen rakkaus on
ammuttu nuoli; tämänpäiväinen rakkaus on pannukakku ja huominen rakkaus
poimimaton omena. Ensimmäinen näistä ei kelpaa mihinkään.
LEMMINKÄINEN.
Laadi mulle sammalvuode
tuonne tuntur'rintehelle.
Riepu on elämän riemu.
ORJA.
Toivosi on jo toteutettu; jumalankin täytyy levähtää laakereillaan.
Tänne tämän kallion päälle on sinulle vuode valmistettu. Maailma on
sänkysi ja tunturi päänalaisesi. Nukkuos kauvan ja hyvin.
LEMMINKÄINEN (kalliolla).
Ma hengin taas. Jo sumut sankat haihtuu,
yön häivät häipyy, näen maailman.
Suruni elon, voiman liekeiks vaihtuu.
Ma uhmaan valtoja maan, taivahan.
Jalkaini alla aaltoo meri aava
ja uhkaa viedä viime rannan maalta,
mut tältä kädeltäni voitokkaalta
se kerjätä on onneansa saava.
Mun nimeäni vuoret vapiskoon,
mun töitäin valtameri vaahdotkoon!
Ja hehkuvana niinkuin päivänkoitto
helmansa autuus mulle aukaisee
ja neidon suudelmahan suloiseen
hymyillen viittoo maine, lempi, voitto...
ORJA (alhaalla).
Kauvan eläös, herra!
(Paimen ampuu nuolensa.)
LEMMINKÄINEN (kaatuen).
Oi, emoni, kantajani!
(Syöksyy kallion taa.)
PAIMEN (nousee hapuillen kalliolle).
Huutele nyt emoa!
Uhmaile jumalia ja
ihmisiä, joit' et tapa!
Olen sinua voimakkaampi.
ORJA (kiiveten samalle kalliolle).
Mitä, sokea paarma, oletko pistänyt herraani hänen uskollisen
palvelijansa silmäin edessä? Oi, minun rakastettu herrani, sinä uljahin
urho, joka koskaan on neidon sydäntä liekuttanut! Kaikki Hiiden immet
tulevat, pitkiä suortuviaan repimään; kaiken maailman tytöt tulevat
itkemään silmänsä punaisiksi sinun kuolemasi tähden. Ja hänet olet sinä
surmannut, maanalainen mato! Horna sinut periköön, konna! Tahdon
opettaa sinut sankareita tappamaan.
(Syöksee paimenen mereen.)
PAIMEN (pudotessaan).
Voi, Mana, Mana! Korjaa hänet heti minun jälestäni!
(Häviää syvyyteen.)
ORJA (astuen alas kalliolta).
Hyvin hoidettu. Minua ei huvita kiertää maailmaa narrien ja
poppamiesten kanssa. Tahdon etsiä aarteen, rakentaa saunan ja maata sen
lauteilla yöt ja päivät. Kun nukun, niin nukun. Kun herään, niin teen
sen vain avatakseni suuni ja antaakseni muiden ojentaa suuhuni voissa
paistettua sianlihaa. Hiukan työläs toimi tosin, mutta jotakin vaivaa
pitää olla aina maailmassa.
Seitsemäs kohtaus.