Kun minä kerran, heleästi valaistussa, sopusuhtaisessa salissa, viileän
pilarin suojassa, istuin ja kuuntelin, kuinka sävelet soivat, näin
minä, auki silmin uneksien, tämmöisen näyn.
Minä näin, jossakin kaukaisessa maassa, missä en koskaan ole käynyt,
näin yhtäällä aukean, heleänsinisen merenulapan pienine laineineen ja
siellä täällä valkoisia purjeita--ja toisaalla, kaukana
taivaanrannalla, vuorisen maan häämöttävine lumihuippuineen.
Vuoriston ja meren välillä on laakea, vihertävä seutu loivine
kukkuloineen ja niiden päällä vanhoja linnoja ja rinteillä
päiväpaisteen valaisemia taloja ja tasangolla kirkkoja puistolehtojen
keskessä.
Tasangon halki poimuilee virtava vuo, milloin vainioiden keskessä
suvannoiksi leveten, milloin kukkulain välissä virraksi kaveten. Läpi
lähdekirkkaan, lumirinteillä auringon sulattaman veden kuultaa
valkoinen hiekka ja välkkää rantojen mukaan luikerteleva vesiheinän
varsi. Polviin taipuen kiihtyy vuo milloin kulloin virkeään juoksuun ja
hypähtää viimeisestä suvannostaan mereen pieninä putouksina, joiden
alta joutsenvalkoiset vaahtopallot kuin huvikarkelossa pyörähdellen
liukuvat meren lahteen ja kantauvat kauaksi ulapalle.
Virran reunalla, ikitammien varjossa, hiljaisia puhdastekoisia
huviloita ja toisesta toiseen rantoja pitkin poppeliteitä. Ja kukkivat
tuomet ja riippuoksaiset raidat varjostavat vettä ja koskettavat
suvannon sileää pintaa, vetäen siihen väreilevän viivan.
Tyyntä ja paistetta--ei tuulta, ei ainoata ääntä.
Kullankiiltävä, punakeltasiipinen perho lepää lehden päällä kuin kukka,
avaten siipiä ja sulkien ne taas niinkuin neitonen viuhkaa.
Tuulahdus liikauttaa lehteä, lehti kallistuu, ja perhonen putoo veteen,
liukuen putousta kohti yhtä levollisena kuin äsken lehden päällä istui.
Kiven huopeessa, missä vesi vilisee, mutta ei vielä kuohu, lepää lohi,
selältä tumma kuin vesikiven sammal, kupeilta hopean kirjava kuin
ympärillään helmeilevän vuorivirran kuohu. Kääntäen pyrstönsä kämmenen
vasten veden viistoa voimaa kohottaikse se ylös suvantoon, missä
kullankiiltävä perhonen irtaimin purjein ajelee virtaa alas.
Ja niinkuin ottaa aukeava huuli hyppysistä kypsyneen marjan, imaisee
kuohujen kaunis ilmojen ihanan ja vaipuu takaisin, ja soikeneva
vesirengas kantautuu pintaa pitkin hyrskyjen helmaan.