Olen koettanut etsiä sopivaa vertausta, joka antaisi sattuvan kuvan
tästä Tyrolin kylästä vuorien välissä, mutta en ole voinut keksiä
parempaa kuin sen vanhan, että se on hedelmä kukkaismaljan keskessä.
Vihreässä kivimaljassa vihreä hedelmä. Vertauksen täydentämiseksi voi
vielä lisätä, että tuo malja on asetettu lumen ja jään keskeen
raittiina pysyäkseen.
Puhuakseni maalarien kieltä, niin ovat ne erilaiset »vihreydet», jotka
antavat maisemalle täällä sen luonteen. Laaksomaljan pohja on niityn
vihreää, yhtäällä kukkivan niityn, toisaalla vähän ruskeamman, jonka
yli viikate jo on kulkenut, sekä toisin paikoin jyrkissä neliöissä
olevaa rukiin ja ohran vihreää, maljan laidat ovat kauttaaltaan
kuusimetsän vihreää, johon vain siellä täällä on vedetty suonia tai
lätkätty pilkkuja samasta niityn vihreästä kuin alempana. Maljan
ylimmän reunan muodostavat alppien kiviset, harmaan ruskeat selänteet
ja huiput.
Siinä olisi valmis malli kivikupin »glaseeraukseen», aivan suorastaan
luonnosta otettu. Ja jos te, kotoiset gobeliinien kutojattaret tai muut
taiteellisten tapettien tekijät, haluatte niinikään suoraan luonnosta
löytyvää mallia, niin enpä tiedä, mistä sen saisitte silmälle
suloisemman kuin tuollaisen vihreän, kuusia kasvavan alppiseinän, jos
sen ylälaitaan vielä kuvaatte raiteen sinistä taivasta, valkoisine
poutapilvineen tai lumihuippuineen. Siinä on kaikki värit, mitkä
suomalaisessakin maisemassa, vaikka vähän vaikuttavammin. Ja jos valo
tuolla tavalla »tapioituun» huoneeseen tulisi katosta, niin pitäisi sen
olla asua yhtä viehättävän kuin suomalaisen savupirtin, jonka lattialle
olisi levitetty heiniä ja seinille ripustettu kaisla- ja ruohokerppuja
kuivamaan ja jonka--katto olisi poistettu.
* * * * *
Keskellä tätä kylää on pienoinen kirkko, valkeaksi maalattu, ja katto
ja torni vihreiksi. Kirkkoa piirittää yhdeltä puolen vähäinen
hautuumaa, toiselta puolen pappila--papilla on komea bernhardiinikoira,
joka istuu ikkunassa ja isäntänsä kehoituksesta silloin tällöin
haukahtamalla tervehtii liiaksi tungettelevia turisteja--kolmannella
puolella on kansakouluhuone. Koulu on ainakin osaksi kirkollinen, koska
siinä näkyy antavan opetusta pappi ja myöskin eräs nunna eli n.k.
»sisar».
Aivan kirkon läheisyydessä on joukko samanlaisia hotelleiksi
muuttuneita talonpoikaistaloja, joista yhden edellä kuvasimme. Ulompana
on puutarhain ja niittyjen keskessä toisia taloja, joita toisiinsa
yhdistää mitä sievimmät jalkatiet.
Lähdemme muutamata semmoista seuraamaan. Se kulkee parhaillaan
kellastumassa olevaa ruispellon piennarta. Pellon ojassa virtaa
vastaamme huimaavaa vauhtia lähdekirkasta vettä, joka on siihen
johdettu jostakin ylempää alppikoskesta, minkä kumea kohina alinomaa
kuuluu korviimme. Tämä oja, joka kulkee talosta taloon, antaa kylälle
sen erikoisen luonteen. Se on monessa suhteessa sen valtasuoni, sen
voiman ja varallisuuden lähde. Melkein joka talossa on täällä pieni
kotitarvemylly, jota tuo puro pyörittää. Siitä saa liikevoimansa
rautapaja ja ainakin kaksi suurenlaista puusepäntehdasta, joissa
höylät, sorvit ja sirkkelit käyvät sen avulla, ja käyttää se vielä
lauta- ja lankkusahaakin. Nuo laitokset eivät kuitenkaan ole mitään
suurtehtaita, vaan aivan yksinkertaisia kotiliikkeitä, joissa
talonisännät poikineen ja muine väkineen tekevät työtään ja jotka
etupäässä tyydyttävät paikallista tarvetta. Siitä on seurauksena, että
koneet ja muut laitokset ovat mitä yksinkertaisinta lajia. Pyörä, jonka
vesi panee liikkeelle, on läpimitaten pari kolme syltä, puusta tehty ja
käy useinkin taivasalla. Vesi ruiskahtaa siihen kaitaisesta rännistä,
ja kun pyörää tahdotaan pysäyttää, niin siirretään ränni syrjään ja
vesi juoksee ohi; toisessa paikassa voi olla luukku rännin pohjassa,
jota sulkemalla tai avaamalla vesi johdetaan rattaaseen tai siitä pois.
Paitsi näitä laitoksia tarjoo joka talon ohitse hyrskyävä puronen
kaikenlaisia muitakin etuja jokapäiväisessä taloudessa. Siinä pestään
pyykit ja astiat ihan keittiön portaiden edessä, siitä puutarhat
kastellaan, ja olenpa nähnyt sitä kuljetusneuvonakin käytettävän siten,
että laudanpalasia, halkoja, jopa puuastioitakin sitä myöten uitetaan
talosta toiseen. Vaikka vesi yhä uudistuessaan näyttää olevankin
kirkkaampaa ja puhtaampaa kuin Riihimäen lähdevesi, ei se näille
herkkusuille kuitenkaan kelpaa ruoka- ja juomavedeksi. Sitä varten on
erityinen johto, johon sama puro pumppuaa veden suuresta alppikoskesta
ja joka milloin maanalaisia, milloin maanpäällisiä puutorvia myöten
tuopi lirisevän pikkupuron joka talon portaiden eteen.
Mutta ei vesi vain vetenä hyödytä ja palvele kylää ja sen tarpeita.
Tulenkin muodossa se vielä tunkee joka taloon, tulen ja valon,
sähkölaitoksesta saadun. Kylän päässä olevaa pientä sähkölaitosta
hoitaa sitäkin muuan talonpoika muitten töittensä ohella.
* * * * *
Kaikki se lorina ja lirinä, se hyrinä ja pyörinä, joka syntyy veden
liikkeestä ja sen liikkeelle panemista laitoksista, tekee varsinkin
vieraaseen hyvin virkistävän vaikutuksen. Se on musiikkia, joka soipi
yöt ja päivät, ei yksitoikkoisesti, vaan aina eri äänilajeissa sen
mukaan, millaiset ovat ilmat ja tuulet, erilailla silloin kun yksi
laitos käy ja toinen seisoo, erilailla silloin, kun vesi hyrskyy
rattaissa tai johdetaan niiden ohitse. Lähempänä ollen kuuluu yksi
sävel, etäämpänä ollen toinen; kun ikkuna on auki, soipi puro niin, kun
se on kiinni, näin; mutta aina sen kuulee ja aina siitä korva iloitsee.
Mutta kaiken yli kuuluu kuitenkin pikkupuron lirinän ja lorinan ohella
suuren kosken kohina.
Tämän kosken muodostaa kolme vuorikoskea, jotka Mayrhofenin kylän
kohdalla ja sen vainioiden keskessä yhtyvät toisiinsa. Nuo kosket ovat
sekä kukin erikseen että toisiinsa yhtyneinä täydellisenä vastakohtana
kylää palvelevalle purolle. Puro on työjuhta, kosket ovat täydellisiä
villihepoja, joita eivät ainakaan täkäläiset ihmisvoimat näy kyenneen
kesyttämään. Jalat suorina ja harja hajallaan karkaavat ne ohitse omia
aikojaan ja omia teitään, ja ihmiset saavat kiittää onneaan, etteivät'
jalkoihin sorru. Tuolta ylhäältä, ikuisten lumien ja ikuisten jäiden
korkeuksista, ovat aurinko ja etelän lämpimät tuulet ne irtauttaneet.
Hurjistuneina hyökkäävät ne alas hypäten yli huimaavien kuilujen,
yhtyvät yhä useammat toisiinsa yhä isommaksi laumaksi, karkaavat
toistensa kilvalla toistensa ohi, puristuvat vähän ennen laaksoon
tuloaan pelkäksi vaahdoksi ja jatkavat sitä vimmaansa ja sitä vauhtiaan
yhtenä ainoana kuohuna kylämme ohitse, pysähtymättä ainoaankaan
suvantoon, huoahtamatta ainoassakaan niemen kainalossa tai
akanvirrassa. Eivät mitkään meikäläiset kosket, ei Pyhäkoski, ei
Imatrakaan ole tehneet minuun niin vihaista, niin hillitöntä vaikutusta
kuin nämä ärjyt. Ehkä se tulee siitäkin, että ne tuskin tuntiakaan
pysyvät ennallaan. Niiden vedenpaljous ja siitä seuraava vauhti ja
vauhdin synnyttämä vilinä ja ulina vaihtelevat voimassa usein monta
kertaa päivässä. Ne tulevat ja menevät kuin tuuliaispäät ja
riippuvatkin suorastaan tuulista ja ilmoista. Yhtenä päivänä tai yönä
sataa siellä tuolla ylhäällä lunta suunnattomat määrät, niin että missä
eilen näkyi paljas kallio tai vihreä nurmirinne, siellä on tänään
kaikki valkoisina kinoksina. Tänään siellä etelätuuli saa aikaan
sateen, joka pehmittää kinokset, ja huomenna paistaa päivä täydeltä
terältään. Mutta sitten on taas yöllä kylmä ja pakkanen, joka vähentää
sulamista. Kaikki se tuntuu aivan välittömästi alppikoskessa, ja niin
ne ovat lakkaamatta ilmojen hermostuttavan vaikutuksen alaisina. Sen
kuulee helposti niiden äänestä ja näkee niiden hyrskystä. Väriäänkin
voipi vesi silloin tuon tuostakin vaihtaa, muuttaen sinivihreän
vaahtonsa keltaisen ruskeaksi.
Eikä vain siitä. Usein näyttää alppikoski villipeto tapojaan paljon
tehokkaammalla tavalla, tulvimalla yli äyräittensä muutamien
tuntikausien kuluessa. Silloin menee sillat, murtuu maat, särkyy
pellot, kaatuu huoneet. Totisiksi käyvät talonpojan kasvot hänen
semmoisista puhuessaan; sillä se on jotakin, jolle hän ei mitään voi.
Ainoa, minkä hän mahtaa, on, että hän laskee kivellä kosken reunat
niinkuin kanavan. Se estää tavallisissa oloissa ainakin rantaäyräiden
vyörymistä, mutta veden nousemista vainioilleen hän ei voi estää. On
oivallettu, että metsä pidättää kosteutta, että sitä siis on
suojeltava, niinkuin hyvin huolellisesti suojellaankin ja vain määrän
mukaan sitä hakataan. Muut varokeinot pitää täälläkin jättää pilvien
pitäjän huoleksi. Ja se tehdään siten, että häntä lepyttääkseen ja
häneltä suojaa anoakseen kerran vuodessa pannaan toimeen kirkollinen
juhlakulkue, joka pappien messutessa ja suitsuttaessa nousee jonkin
matkaa ylös vuorille ja johon kylän asukkaat miehissä ottavat osaa.
* * * * *
Tulvat ovat sitä tuhoisammat, kun viljelysmaata, jota ne aina
tullessaan hävittävät, on niin vähän. Kylällämme, jossa asuu noin
puolentoista tuhatta henkeä, on sekä asuttavanaan että viljeltävänään
maa-ala, joka pituudeltaan on vain pari kolme kilometriä ja
leveydeltään noin puoli sen vertaa. Kaikki, mikä ikinä voidaan,
käytetään viljelykseen. Maan suhteen ollaan niin tarkkoja, että sitä ei
raatsita jättää esim. halkopinojenkaan alle, vaan pinotaan halot ja
muut puutavarat m.m. veden päälle, s.o. puron poikki asetetuille
telineille.
Mutta jos maata on vähän, niin sitä paremmin se näkyy kasvavan. Olen
harvoin nähnyt niin hyötyvää ruista--sitä nyt juuri parhaillaan
leikataan--ja niin meheviä niittyjä. Heinä kasvaa ihan silmissä, ja
sitä korjataan alinomaa--luulen että niitystä otetaan ainakin kolme
luokoa vuodessa. Suurin osa vainioista onkin heinänkasvussa ja
ainoastaan siellä täällä näkee vilja- tai perunapellon. Heinän ja
viljan korjuun toimittavat vanhat miehet tai naiset, sillä kaikki
reippaampi miesväki asuu koko kesän alpeilla karjan kanssa. Naisten
huolena on myöskin hoitaa puutarhaa, joka on joka talossa ja jossa
kasvaa etupäässä salaattia, kaalia ja juurikkaita. Hedelmäpuita,
kirsikka-, omena- ja luumupuita on myöskin joka talon ympärillä.
Ja kukkia! Ruusupensas kasvaa miehen korkuiseksi puuksi ja nuokkuu
kaiken kesää raskaitten kukkiensa painon alla. Kukkia on sitäpaitsi
joka verannalla, joka parvekkeella, joka ikkunan ulkolaudalla--ja joka
naisen ja miehen hatussa ja rinnassa juhlapäivinä.
Kukkaismalja!--niin, kukkaismaljahan se on siinäkin suhteessa tämä
tyrolilainen kylä. Kukkaismalja, johon taatto taivahinen yhtenä päivänä
vettä pilvistä valaa, toisena päivää paistattaa; ja jota hän
vuoriseinän avulla suojelee milloin liialta kuumuudelta, milloin liian
kylmiltä tuulilta.