Ruuna ja tamma kulkivat kerran yksissä taipaletta. Kumpaisellaki oli
kova kuorma vedettävänä, mutta tammalla ainaki kovempi. Tästä syystä
rukoiliki tamma muutamassa mäessä ruunaa, että edes vastamaassa vähän
avuksi tulisi, jotta ei hän kokonaan uupuisi ja paikalle pakahtuisi.
Tätä puhetta ei ruuna kuitenkaan ollut kuulevinansakaan, eikä siis
tammalle sanaakaan vastannut. Mutta mitäs tästä? Ei aikaakaan,
ennenkuin tamma uuvuksissa paikalle raukesi ja saman pään henkensä
heitti. Ajaja hädässään ei muuta neuvoa keksinyt, pani koko tammanki
kuorman ruunan vedettäväksi, ja vielä päälliseksi tamman seljästä
nyljetyn nahanki. Tästä ruunalle mieli matalaksi. Nelikynteensä vetävä,
että vähällä katketa, huokasi hän siis: "voi vaivasta minua, kuin en
toveriani ajallansa auttanut! Nyt on minulla koko hänenki kuormansa
vedettävänä ja vielä vuota päälliseksi!"
Elä kiellä killinkiä,
Taikka talari meneepi.