Kana-lauma istua kökötti orrella ja kukko keskellä. Kettu maassa
kierteli mietiskellen, miten kanoihin käsiksi pääsisi. Jopa siis
taasen, vanhaa viekkauttansa pistellen, rupesi heidän pakinoille,
sanoen: "Hei, miksikä, kana-kullat, siellä orrella istua pökötätte,
juurikuin minua pelkäisitte! Ettekö tiedä, että yleinen rauha
uykysiinsä kaikkein eläväin välillä on tehty, ja ett'ei tästälähin
toinen toistamme vähintäkään tule pelätä?" Samassa kurkisti
kukko ulommalle, päätänsä kohotellen. "Mitäs kukko kamraatti
kurkistelee?" kysäsi kettu. "Eipä juuri erinomaisia mitään!"
vastasi kukko; "uutta kahta jahtikoiraa vainen katselin, jotka
tuolta takaa-päin aika laukassa tänne käsin koipivat. Eivätköön
ilomielellä hekin rauhantekoa tulle ilmoittamaan?" Sen kuultua säpsähti
kettu ja oli valmis lähtemään. "Ei hoppu hyväksi!" muistutti kukko;
"emmekö koirainki tultua voisi kaikki yksissä iloamme viettää?"
"Kaitpa voitasiinki", vastasi kettu; "mutta pahoin pelkään, ett'ei
koirat vielä koko rauhasta tiedä!" ja sillä läksi hän, häntä suorana,
pakosalle.
Parempi mieli,
Kuin viekas kieli.