Koira ja kukko matkustivat kerran yhdessä. Illan tultua rupesivat he
yölevolle, koira puun juurelle ja kukko oksalle. Aamupuolella yötä
alkoi kukko tapaansa myöten laulaa. Kettu kuin tämän metsässä kuuli,
juoksi heti paikalle, josta kukon ääni kuului, alkoi kiittämistään
häntä laulustansa kiitellä, ja sanoi, ett'ei ikinä ennen niin kaunista
aamuvirttä ja heliätä ääntä ollut kuullut ja käski viimein
kukkoa luoksensa eineelle, sillä tavalla muka häntä kynsiinsä
viekotellaksensa. Mutta samassa heräsi myös koira, ja eineen tarpeessa
hänki, kävi heti kettuun käsiksi ja söi sen suuhunsa.
Joka toiselle haudan hakee,
Se itse kuoppaan kaatuu.